Hyvää
äitienpäivää. Kuinkahan moni blogipostaus ja somepäivitys alkaa näillä
sanoilla? Mielikuvituksetonta allekirjoittaneelta, myönnän. Kas kun sanoilla
leikittelyn vajavuuteen on tällä hetkellä kaksi mainittavaksi kelpaavaa syytä;
toinen sijaitsee näppiksillä, jotka outouttaan painuvat mitä omituisimpiin
kirjainyhdistelmiin sormien yrittäessä totutella uuteen läppäriin (vihdoin!) ja
toinen muhii jalkojeni alla. Sellainen muutama kymmenen - tai satalitrainen
vesivahinko, joka on päässyt vuotamaan putkista lattian alle. Että jos tuossa
koronatylsyyden kärkevimmässä tuoksinassa ajattelinkin jotain uutta ja kivaa kaipaavani,
niin ihan vesivahinkoa en varsinaisesti tarkoittanut.
Omaa äitiäni
en tänään käy moikkaamassa, viikolla jo maskinassuna poikkesin hiuksiansa leikkaamassa,
mutta poikaseni sain houkuteltua käpykakulla poikkeamaan iltapäivällä. Tämä jo
perinteeksi muodostunut herkku sai alkunsa esikoisen syntymästä. Siitä saakka
on joka äitienpäivä pöytää koristanut tuo hassu kakkunen, jonka paras anti
sijaitsee kuoressa. Päätypalassa sitä on eniten ja siksi parasta ja sen saan
minä. Joku palkinto valvotuista öistä ja uhmakiukuista sentään. Mikä ei
tietenkään pidä paikkaansa. Lapset itsessään ovat parasta ikinä.
Hyvää
äitienpäivää siis äideille ja erityisen kivaa päivää kaikille muillekin.
Joka kerran
on äidiksi syntynyt,
hän äiti on
kaikkien lasten,
ja kaikkia
maailman lapsia
hän on
painanut rintaansa vasten,
ja maailman
lasten itkua
hän on
alkanut korvissaan kuulla,
sillä
maailman lapset puhuvat
hänen omien
lastensa suulla.
(Anna-Mari
Kaskinen)
Auuuts, voimia vesivahingon keskelle ♥
VastaaPoistaKiitos ❤
Poista