sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Suunnitelma elämälle



Nuorena kuvittelin elämän olevan jotenkin jo valmista nelikymppisenä. Että olisin hyvässä virassa, lapset kasvaneina, matkustelisin, harrastaisin, olisin mieleltäni hyvin seesteinen ja vakaa, mutta toisaalta myös vähän liian vanha jo kaikkeen kivaan. Minulla oli suunnitelma elämälle. Niin nuoret usein tapaavat ajatella, ajattomia ja kuolemattomia kun ovat. Vastoin sinnikästä kuvitelmaani en vieläkään tiedä mitä haluaisin tehdä isona, eikä ajatus kiihtyvästä kellosta aina kovin seesteiseksi tee. Saavutuksistani huolimatta kompassini pyörii yhä ympyrää ja niin teen minäkin.



Elämässä pitää olla suunnitelma?


Pieni katkelma kirjasta Avaa tunnelukkosi (Jeffrey E. Youg ja Janet S. Klosko)

Moni elää elämäänsä kuin sumussa, eikä tiedä päämääräänsä, saati välietappeja. Siksi niin monet ovat keski-iässä, tai viimeistään eläkkeelle jäädessään, pettyneitä ja onnettomia: elämästä ovat puuttuneet isot tavoitteet, jotka olisivat ohjanneet toimia. On kuin pelaisi jalkapalloa tietämättä, missä maali on tai nousisi lentokoneeseen tietämättä laskeutumispaikkaa. Elämässä on oltava suunta ja suunnitelma.


Toisilla meistä on jo lapsena mielessään unelma-ammatti ja ainakin jonkinlainen hahmotelma tulevasta, toiset kypsyvät myöhään tai haluavat säilyttää uteliaan tutkivan asenteen, joka mahdollistaa myös nopean suunnanvaihdoksen. Siksi olen osin eriävää mieltä Jeffen ja Jaanan kanssa väittämästä. Perusteluni seuraavassa.

  • Ihmisellä voi olla tarkka suunnitelma, joka syystä tai toisesta menee täysin pieleen. Suunta ja suunnitelma eivät siis vielä ole mikään tae tyytyväiselle elämälle.
  • Mielenkiinnon kohteet ja arvot voivat elämän aikana muuttua suurestikin
  • Jotkut kypsyvät vasta kokemustensa ja ajan myötä tietämään mitä voisivat haluta.
  • Ihminen voi myös elää suunnitelmiensa mukaan, saavuttaa kaikki tavoitteensa ja silti olla onneton.



Minun elämäni suurin tavoite : äitiys – check. 

Olen siis saavuttanut tavoitteeni, joka on piirtänyt suuntaviivat aivan toiseen ääripäähän, kuin vaikkapa lapsettomuudestaan varmoille. Olen aina tiennyt haluavani äidiksi. Omanlaisekseni, Peppi-äidiksi, jonka kotona on melskettä ja naurua. Minulla ei ollut mitään yhtä vahvaa toivetta, kuin saada suuri perhe. Halusin lapset, sain ne. Peräti neljä kappaletta! Kaiken järjen mukaan tätä pitäisi siis kirjoittaa kaikkea muuta kuin valintoihinsa pettynyt keski-ikäinen, joka tuntee kulkevansa kuin sumussa. Mutta kun minusta tuntuu juuri siltä. 

Eikö äitiys ollut tarpeeksi hyvä suunnitelma? Kyllin iso unelma? Mitäs tähän sanot Jeffe?


Suunnitelma, ja sen mukaan eläminen eivät takaa suurempaa onnellisuusprosenttia tilastoissa, sillä Ihmisluontoon kuuluu kyky harhailla, eksyä ja alati etsiä uutta. Kun yksi tavoite on saavutettu, alkaa katse viipyillä jo horisontissa. Yksilökohtaiset erot ovat toki suuret, toisille riittää vähempikin kurottelu.



Vapauta itsesi suunnitelma-ansasta


Elämä ei mennyt ihan niin, kuin sen olisi suonut. Tuli ehkä ero, sairaus, työttömyys, tai totaalinen stoppi. Lampussa ei ollutkaan henki, eikä sateenkaari päättynyt satumaahan.
Jonkun lahjat eivät ehkä ihan riittäneetkään ammattijääkiekkoilijaksi tai ydinperhearvojen mukaan eläminen päättyi puolison ilmoitukseen erosta. Suunnitelmalla ei siten lopulta ole kovinkaan paljon tekemistä onnen kanssa, vaan sillä että osaa joustavasti etsiä jotain uutta, ja niin monta kertaa kuin on tarpeen. Suunnitelma voi olla katala ansa, joka estää miettimästä myös muita vaihtoehtoja. Ja entä jos mitään erityistä suunnitelmaa ei vain ole? Ennustaako se auttamatta onnetonta vanhuutta ja katkeruutta? 


Jokainen voi muuttaa tilannetta, tavoitteita tai syyttää jotain ulkopuolista ongelmistaan. Jos tilanne ei ole muutettavissa, täytyy vaihtaa tavoitetta. Ulkopuolisten ihmisten tai olosuhteiden syyttäminen on kaikkein vähiten kannattavaa, vaikka joskus totta olisikin; kukaan ei elä kuplassa, jossa toiset ihmiset eivät mitenkään vaikuttaisi. On varmasti tärkeää tehdä jonkinlaista suunnittelua ja asettaa suunnitelmalle tavoitteita, mutta autuaaksi tekevää se ei ole. Jos suunnitelma ei jostain syystä toteudukaan, tai toteutuu, mutta silti tuntuu tyhjältä, kannattaa kokeilla seuraavaa; ei ole väliä mitä teet, vaan miten teet.



Merkityksellisyyden kokeminen missä tahansa vaiheessa elämää


Eikö ura eläinlääkärinä auennutkaan? Jäikö lapset saamatta tai muutto ulkomaille tapahtumatta? Oletko haaveammatissasi, mutta aamuisin mietit miksi on niin vaikeaa nousta? Myös he, joilla on jo kaikkea, masentuvat. Myös koomikot tekevät itsemurhia. Suunnitelmaa tärkeämpänä pidän merkityksellisyyttä. Mikä tekeminen tuo minulle iloa? Mitä haluan jakaa ja mihin aikaani käyttää? Mistä palan ja innostun? Mikä tuntuu hyvältä ja oikealta? Jos kaikki nämä liittyvät tavalla tai toisella työhön ja uraan, voit onnitella itseäsi. Mutta tasan vain niin kauan, kuin olet työelämässä kiinni. Jonain päivänä enää et.


On harhaa kuvitella, että vain tavoitteiden saavuttaminen tekee onnelliseksi. Totta, kyllä se hetkeksi tekeekin. Muutto lämpimään voi olla unelmien täyttymys, mutta lopulta auringostakin tulee arkea.



Voit väittää minun saivartelevan. Puhuihan Jeffreykin välietapeista. Kyllä, aivan oikein. Uskon että välietapit ovat jopa suunnitelmaa tärkeämpiä! Mutta edelleen vastustan ajatusta elämän suunnitelman toteutumisen olevan jotenkin onnen tae. Jos niin olisi, miksi sitten kukaan lahjakas ja menestynyt tuntisi niin suurta tyhjyyttä, että päättää päivänsä? Koska ei näe muuta vaihtoehtoa. Koska elämästä on kadonnut merkityksellisyys.


Onnistu. Epäonnistu. Kokeile ja kadu. Tee mitä ikinä teetkin ja aseta tavoitteesi vaikka kuinka korkealle. Mutta viivy asioissa, joissa viihdyt. Älä murehdi, vaikka elämältä puuttuisikin suunta, tai tuntisit surua saavutettuasikin sen ainoan, jota joskus tahdoit. Aloita jokin uusi harrastus. Tee jokin hyvä teko. Lakkaa kysymästä miksi, kysy ennemmin miten. Ota itsesi ihmiskokeena, jota on lupa tarkkailla ”ai tältä musta tuntuu”. Elämä on matka, ei suoritus. Näitä yritän itse alkaa toteuttaa. Ihmiskoe kun olen.







Mitä mieltä sinä olet? Ovatko suunnitelmasi toteutuneet? Elätkö sitä parasta elämää, jota voisit? Olisi kiva kuulla kommentteja aiheesta tai sen sivusta.






7 kommenttia:

  1. Olen jotenkin juuri tuossa kohdassa elämääni (ja uuden edessä, kuten säkin edellisessä postauksessa kirjoitit) ja tämä tulee niin lähelle että hirvittää.

    En oikein osaa tai uskalla jäsennellä tänne ajatuksiani, mutta oltuani haavepaikassani yli kymmenen vuotta olen nyt isojen henkilöstömuutosten jälkeen päätynyt hakemaan työpaikkaa toisaalta.

    Tavallaan tuntuu hyvältä tutkia markkina-arvonsa ja tavallaan hirvittää. Mutta mitä tässä voi hävitä, jos joka ikinen päivä puolen tunnin töissäolon jälkeen otsaan kasvaa jotain ylimääräistä ja voin kertoa, että se on paljon suurempi kuin finni...

    Työuraa on kuitenkin jäljellä vielä ainakin 15 vuotta, enemmänkin, jos eläkeikä koko ajan nousee.

    Lisäksi voi olla, että perheeseemme tulee vielä muutama karvaturilas (ei mies, ei ei ei ;-) entisten jatkoksi.

    Kai sitä vaan pitää sitten elää omannäköistä elämää? Kahdeksan vuotta sitten pohdin samoja teemoja ja erosin parisuhteesta. Nyt on ilmeisesti toisenlaisen muutoksen aika!

    Sulle sinne sinniä ja iloa elämään, ihana Nelina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuh, kirjoitin tähän jo pitkät pätkät, mutta onnistuin kadottamaan sen...

      Ihan mielettömästi tsemppiä tulevaan! Haavepaikat tapaavat muuttua aikain saatossa syystä tahi toisesta. Viisautta on huomata tämä, ja jatkaa matkaa kohti uutta.

      Omannäköistä elämää, sitäpä juuri. Olisi vielä hirvittävän kätevää, jos tietäisi millaista se olisi. On niin paljon kaikkea, joka voisi olla kivaa! Elämä tuntuu kulkevan sykleissä, monet vannovat seitsemän vuoden jaksojen nimeen, mutta eiköhän nämä ole sellaisia yksilökohtaisia juttuja enemmänkin. Karvaturilaat on parhautta, ja mitä mieheen tulee; vannomatta paras, vai miten se menikään? ;) Katsotaan seuraavan kahdeksan vuoden päästä, mitä tässä välissä on ehtinyt tapahtua... :D

      Sinniä sinnekin, ja halaus viikkoosi ihana <3

      Poista
  2. Valmiiksi käsikirjoitettu elämä olisi melko tylsä.
    Mitäs turhaa lottoamaan kun lottovoitto on kirjoitettu vasta 72-ikävuodelle?
    Ei sitä kukaan voi käsikirjoittaa edes itselleen. Ex-rouvakultani suunnitelmissa oli ryhtyä hautausmaan puutarhuriksi- se oli jo lähellä toteutumista mutta yksi automatka muutti suunnitelmat kertarysäyksellä. Pääsi hautausmaalle mutta väärälle puolelle nurmikkoa.

    Elämä on sarja kohtaamisia, tilaisuuksia, mahdollisuuksia, möhläyksiä, nolauksia, valintoja ja sensemmoista. Usein sadasta vaihtoehdosta voi sillä hetkellä valita vain yhden ja se muuttaa ainä elämän kulkua enemmän tai vähemmän tulevaisuudessa. Opetteletko soittamaan viulua vai menetkö balettitunneille? Haet lukemaan rakettitiedettä mutta et pääse ja päädytkin kesätöiden kautta putkiasentajaksi. Sitten oletkin työtön putkiasentaja ja päädyt lähihoitajakouluun. Jos niinkuin vaikkapa vaan työstä puhutaan joka on jollain tavalla ihmisarvon mittari suomessa.

    Entä jos työ tuntuu kahleelta nilkassa ja parisuhde peukaloruuvilta? Pitääkö niihin vaan tottua? Niinkuin että, "eläkkeelle pääsee ehkä jo kolmenkymmenen vuoden päästä ja kolme huonetta ja heittiö on kaikilla muillakin"? Koska näin joskus tuli valittua niin siitä vaan sitkeästi hammasta purren hautaan?

    Minä tein alkuvuodesta valinnan. Olisin toki voinut jatkaa kaljanhuuruista elämää nukkumaluukussa ja nurkkabaarissa - tuttua ja turvallista. Ja yhtä helvettiä.
    Repäisin itseni irti. Ei aavistustakaan mistä itseni jatkossa löydän, mitä teen ja jos niin kenen kanssa. Asioilla on tapana järjestyä. Pääasia on se, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen tunnen olevani elossa. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin. Nukkumaluukusta en olisi päässyt kuin nurkkabaariin miettimään, että jotain tarttis tehdä. Nyt voi miettiä muutakin - ja tehdä.

    Nelinan elon jatkuessa entisellään niin lopputulos on ennalta nähtävissä; viidentoista vuoden päästä eläköityvä ja katkeroitunut virkarouva jota ottaa päähän se, että "olis sitä muutakin voinut tehdä kuin istua konttorilla asiakkaiden haukuttavana ja saakeli kun ulkonakin sataa."
    Nyt sitä vaihtoehtoa ei ole vaan Nelinasta tulee isona jotain muuta. Mitä hänestä tulee niin sitä minä en tiedä mutta nyt on yksi huono vaihtoehto vähemmän.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, ei voi muokata, se oli ex-rouvakultani opiskelukaveri jonka kohtalo oli tyly. Ex-rouvani elää ja tietääkseni voi hyvin.
      Pitäisi oikolukea ennen julkaisua mutta hiirisormeni on joskus liiankin vikkelä.

      -sohvasika

      Poista
    2. Yhdellä sanalla on suuri merkitys, etenkin jos se jää lauseesta pois. Ehdin jo järkyttyä, mutta hyvä näin, jos nyt ylipäätään voi mainita sanaa "hyvä" tässä kauheassa esimerkissä.

      Ihmismieli on monimutkainen ja siksi niin kiehtova. Olisi enemmän kuin kiinnostavaa tietää, mikä oli se viimeinen oivallus / kyllästymisen piste / mikä tahansa, joka saa aikaa muutoksen. Mikä sai esimerkiksi sinut irti nukkumaluukusta? Tuskin mikään yksittäinen ajatus, ja saattoi se sitten olla sellainen kuitenkin. Mietin valoiko joku sinuun toivoa, vai uskoitko itse? Perustelitko faktat ja laskit todennäköisyydet, vai heräsit yhtenä aamuna ja tiesit kirkkaasti missä haluat tulevat aamusi herätä? Jokaisella on omat syynsä ja polkunsa muutokseen, eikä sinun tietenkään tarvitse omaasi kuvailla.

      Olen sanoilla kuvaamattoman liikuttunut repäisystäsi. Asiat eivät aina tapahdu siinä aikataulussa, kuin toivoisi ja soisi. SIlti uskoin aina, että vielä jonain päivänä elossa oleminen on muutakin, kuin hengittämistä.

      Poista
  3. tulipa iholle!
    Olen elänyt paljon ilman suunnitelmaa, ja niiltä osin kuin jotain suunnitelmia on ollut, ne eivät eri syistä voi toteutua.
    Tuntuuko tyhjältä, pettyneeltä, merkityksettömältä?
    Tuntuu, ja myös eksyneeltä.
    Taaksepäin ei voi mennä. Ja suunnitelman tekeminen tuntuu oudolta.
    Kun maailmassa ja elämässä on niin monia asioita joihin ei voi vaikuttaa mitenkään. (ja suunnitelmiensa onnistumista liputtavat tietysti vain ne, jotka ovat onnistuneet)

    Tämä ikä on selvästi jonkinlaista tilinteon aikaa, opettelen tuntemaan itseäni ja tuntemaan tunteita. Ai tältä tää tuntuu, näin reagoin. Se on outoa, huumaavaa ja raskasta aina välillä. Mutta myös jännittävää ja kiehtovaa: tällainenko minä olenkin, onpas metkaa!

    Pintatasolla pyörittelen hyvin vahvasti samoja ajatuksia kuin Marjaana: mitä käytännön elämällä, lähinnä työelämällä on luvassa minua varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitähän on kohta vertaisryhmän edestä! :D

      Tuntuu joo. Tyhjältä, pettyneeltä ja merkityksettömältä. Suunitelman tekeminen on todellakin outo ja vieras asia, etenkin kun on ymmärrystä juuri tästä "mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin...".

      Mikähän idea se oli sekin, että sitä vatvoo ja miettii ja kerää rohkeutta vuosia ja vuosia, hakee, pääsee ja opiskelee unelma-ammattiinsa 2 vuotta, kunnes joutuu lopettamaan. Toiseksi paras suunnitelma ei enää koskaan tunnu samalta, vaikka se on suunnitelma sekin.

      Tuo on niin totta; suunnitelmiensa onnistumista liputtavat tietysti vain ne, jotka ovat onnistuneet. Tämä!!!!

      Että metkaa tämä totisesti on ja sillä sätkitään mitä on annettu. Kovasti peukkuja pidän pohdinnoillesi, olivat ne sitten pintatasolla tai sukeltavat vielä syvemmälle. Toivottavasti luvassa on sinulle hienoja juttuja ja mahtavia tilaisuuksia. <3

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!