lauantai 27. heinäkuuta 2019

Heinäkuun ehtoopuolista höpinää



Kieltämättä blogin päivittäminen on jäänyt vakavasti vaiheeseen viimeisten kahden viikon aikana, kuten myös toisten blogien lukeminenkin. Kohtapa tuo syksy taas kolkuttelee ja tarmoa ja tarinoita riittää virrata näppiksiltä näytölle saakka. Väliaika hep! tässä nyt kuitenkin.


Mitä muistan viimepäivistä saldo. 

Mansikoita, hellettä, talviturkin kastajaiset, se ihmeellinen tunne, kun voi hakea aamun lehden pukematta puolta vaatekaappia edeltävästi, paljon paljain jaloin kävelyä ja rentoa oleskelua, muutama mainitakseni. Reissuja ei, paitsi kävin siskon ja serkkutyttöjen kanssa Aulangolla ja Ahvenistolla. Auringossa paahtuneen männyn tuoksu on muuten jotain, jonka todella haluaisin pulloon ja nuuhkia pitkin pimeää talvea! Josta tulikin suotuisa aasinsilta seuraavaan. Kesän mittaan riivannut suru-alakulo on saanut osakseen järeät, mutta varsin luonnonmukaiset aseet (ravitsemusta, lisäravinteita ja muutama laillinen yrtti). Tästä ihmiskokeesta raportoin lisää myöhemmin. 























Viime postauksessa saatoin olla hieman ompelumaaninen. Laittaisin toki kuvia valmiista tuotoksista, mutta sellaisia ei ole. Ompelukset odottavat sadepäiviä, mutta piirtää on sentään voinut ulkonakin. Näin kuumalla ei raaski luovailla sisällä.





Niin, ja poikanen tosiaan saapui eilen rippileiriltä ja viikon kuluttua meillä on rippijuhlat. Edellyttäen toki, että ne kymmenen käskyä menevät oikeassa järjestyksessä ja sanamuodossaan perille. Muut sai jo menemään läpi, nämä ne jumittavat vielä. Poikanen laittoi leiriltä toiveikkaan ”voisko mulla olla lukihäiriö” -viestin. Ymmärsin saman tein mitä kysymyksen takana on. Harvassa kai 15-vuotiaat poikalapset, joiden väsymätön uteliasuuden kohde on oppia sanasta sanaan oman kiinnostussarakkeensa ulkopuolisia lauseita. Valikoiva lukihäiriö taisi olla äidilläänkin, kymmenestä käskystä osaisin nimetä vissiin vielä sentään muutaman. Mutta hyvin olen kaidalla polulla pysynyt unohtuneilla ulkoluvuillakin.

Rinkallinen pyykkiä, jee!


Olen ihmisenä ehkä Universumin huonoin juhlanlaittaja ja ansiokas emäntä. Yritänkin olla stressaamatta. Mikä on itsessään jo kaikkein kulunein vitsi. (Ahdistunutta puhinaa). ”Viikon päästä se on ohi” toimii huomattavasti paremmin. Mattopyykillä sentään melkein unohdin tarjoilut, juhlapaikkaan liittyvät haasteet, sekä kahden tunnin uuvuttavan kirkkomaratonin. Melkein.


Parasta. <3 



Nyt täällä tuoksuvat puhtaat matot ja tätä kirjoittaessani talo nukkuu vielä. Tänään on tiedossa poikasen mopokortti (käsittelykoe, pitäkää peukkuja), joka kovan onnen ja valitettavien sattumien vuoksi on siirtynyt hänestä riippumattomin syin. 

Mopokortin saaminen on jälleen yksi sulka lisää huolihattuuni. Siellä kun ovat ennestään entä jos ne hukkuvat, entä jos jäävät auton alle, entä jos ihanmitätahansa, koska ihmisenä ja etenkin emona olen erityisen virittynyt ja altis katastrofiajattelulle. Ehkä kyseessä on jokin primitiivinen suojamekanismi märkien pyyhemyttyjen ja tiskikoneeseen ikinä kulkeutumattomien astioiden varalta; nalkutustirggerin vastakohtana niitä rakastaa niin hysteerisen paljon, että kouristelee jo pelkästä ajatuksesta entä jos… Siinä sitä sitten emonaaras olla möllöttää ja ihmettelee, kummasta olla enemmän sekaisin – huolesta vai puhtaasta kiukusta. Mutta siitä joku toinen kerta enemmän. 


Suloisia (toistaiseksi) viimeisiä hellepäiviä sinulle ihana!



tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kuulumisia, luovailua ja tulevan tuskaa.



Mitään erityisen mullistavaa ei tapahtumakalenterissani taaskaan sijaitse, joten kuulumiset ovat melko ohuita kaikkinensa. Mopokirjallisia, rippileirin pakollisia alkupäiviä, synttäreitä ja sen suuntaista nyt lähinnä. Niin ja sitä samaa pohjatonta surumielisyyttä, jonka katveessa on koko kesä enemmän ja vähemmän tähän asti kulunut. Tutuiksi ovat käyneet kolme mielentilaa; surullinen, kiukkuinen tai sitten sellainen apaattisen odottava, jotta kumpi näistä iskee seuraavaksi (sarkastinen naurahdus tähän).


Syksy pukkaa jo päälle, ajatteli sitä erikseen tai ei. Jostain pitäisi toimeentulo keksiä. 
En saanut paikkaa, jota hain, ja johon olisin  t o d e l l a  halunnut ja erityisen hyvin sopinut. Aina kiilaa joku samaa jo 10 vuotta työkseen tehnyt ja superlisäextrakoulutettu, kun omani ovat vain sinne päin. Jos jotain kiroan, niin näitä kaikille samanlaisia hakualustoja, joita ainakin kuntien ja valtion virat yleensä edellyttävät. Ensinnäkin niihin menee aikaa ihan *elvetisti, kun jokainen päivämäärä ym. pitää vetää pudotusvalikosta. Lisää koulutus…lisää työkokemus… Ja siitä huolimatta pitää lisätä vielä se varsinainen CV, jossa ON jo nämä kaikki! Aaaargh!!! Sitä paitsi, haastatteluun ei irtoa paikkaa, ellei ala ruuvata CV:tä kiinnostavammaksi. Toimi psykiatrina Ameriikassa vuoteen 2011, jolloin siirtyi opettamaan antropologiaa Oxfordin ylipistoon…



Mutta että tällaista. Paetakseni tuskallisia tunnelmia ja pakottavaa talousahdistusta, olen lähinnä luovaillut, huomatakseni, että piirtäminen käy edelleen tuskaisen kipeää, mutta niin tekee muuten ompelukin. Universumilla on yhä loistava tilannekomiikan taju.




Kopioin idean interneezistä, toteutus sentään oma. Puuvärit ja tussi. 

Kun ideat loppuvat...


* * *


Valmiita kuvia tuotoksista ompeluksista en voi laittaa, sillä osa saattaa mennä joululahjaksi. Mitäpäs sitä muuta heinäkuussa tekisi... (Pahoittelen kuvien laatua, koska paskankamerankännykkä).

Sain ystävällisesti lahjoittajilta isosti vanhoja farkkuja. mutta pitihän sitä kangaskaupassakin käydä.




Kaksipuolinen silitettävä liimakangas on ihan paras keksintö!





Puuhapajapäivä, perhe syö sohvalla. :D 




Kun pöytäpinta-ala on kortilla, pitää ottaa lattia haltuun erinäisten osien kiinnittämiseksi. Tämä toimii kutsuna labradorinnoutajelle. Ellu osallistuu kaikkeen. Aivan kaikkeen. 













Parhaat ja perheeltä vaalitut; ISOT Fiskarssin vaatturin sakset




Tästä alkoi farkkuharrastus vuosia sitten. Kovassa käytössä onkin ollut. 



Ja sitten vähemmän rokkihenkinen pitsisievistelyversio, jonka tein keväällä. 




Rakastan farkkua materiaalina. Etenkin kulunutta ja pehmeää. Siitä saa vielä vuosienkin käytön jälkeen vaikka mitä. Nahka taipuisi käsissä myös, mutta siihen pitäisi olla järeämpi ompelukone. 






* * *


Niin, käytiin me pikavisiitti Porvoossakin. Rakastan vanhaa kaupunkia ja talojen sisäpihoja! Kuvia en juuri ottanut, ehkä mieleeni sitäkin enemmän. (Ihan järkyttävä pissahätä nakersi keskittymistä noin 90 %. Miksi, oi miksi parin tunnin automatka saa rakon täydeksi, ja ensimmäisenä pitäisi aina etsiä vessa, vaikka ei malttaisi?)




Hirrrrveän hankala ottaa muuten kirkosta kuvia, joissa EI olisi jonkun turistin pää...




* * *


Perjantaina 15vee lähtee rippileirille viikoksi. Koska kumisaappaita tai sadeasua ei tietenkään voi pitää, toivomma poutaista viikkoa. Toivomma sitä kyllä muistakin syistä, ihan joka kolkkaan ja kaikille tarvitseville. Iloista viikkoa sinulle ihana!




sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Luvatut ja tehdyt



Tyttäreni hoiti maaliin ensimmäisen kesätyönsä ikinä. Pienen rahallisen korvauksen lisäksi saatu oppi oli aikuisuutta ajatellen sittenkin tärkeämpi. Tee minkä lupaat. Tee, vaikka tulisi jotain mieluisampaa.


* * *


Kävipä niin, että naapuri palkkasi tytön hoitamaan kissaansa viikoksi. Vastuullinen tehtävä käsitti ruokinnan lisäksi mm. hiekkalaatikon siivoamisen ja jo varsin iäkkään herrankissan kunnon tarkkailemisen. Hyvin luotettavan ja vastuuntuntoisen kissavahdin äitinä tehtäväkseni jäi enää lähinnä tukihenkilönomainen valvonta. 

Tyttö hoiti tehtäväänsä oikein maineikkaasti, vietti aikaa ja leikitti. Minua karttanut kissaotus otti hoitajansa heti omakseen. Kesätyö liiteli kevein siivin. Parin päivän kuluttua tytär sai ensimmäisen yökyläkutsun. Saanko mennä -kysymykseen veistelin jotain eikös sulla ollut kesätyö -suuntaan. (Myönnän, ei erityisen aikuista). Tytär nieli mutisten vastalauseet, mutta kun seuraava yökyläkutsu tuli sitten tuleviksi viikoiksi reissuun lähtevältä kaverilta, nähtiin jo krokotiilinkyyneleitä. Ihan tyhmää! En voinut tietää, että kaveri pyytää just silloin yöksi! Yhyääää….mää haluun mennä!



En heltynyt. Olisin voinut, mutta en tehnyt niin. Kerran luvattu myös tehdään. Kissa ei tee tässä mitenkään poikkeusta, vaikka olisin toki voinut ihan hyvin ruokkia mirrin illalla ja seuraavana aamuna. Mutta jos olisin antanut periksi, olisin samalla allekirjoittanut luvan, ettei sovittuja velvollisuuksiaan tarvitse hoitaa jonkin kiinnostavamman ilmaantuessa kiikareihin. Että kyllä joku muu tekee puolesta, sen kun vain menee mielitekojensa perässä. Sitä paitsi kissan hoitaminen sinänsä ei ollut mitenkään vastentahtoista. Vain se, että tuossa iässä elämä tapahtuu tässä ja nyt, eikä ainakaan muutaman viikon kuluttua. Myös ystävät ja yökylät.

Asia ratkaistiin varsin nykyaikaisella tavalla. Siskomerkkinen näet keksi kysyä veljeltään, kiinnostaisiko tätä ansaita helppoa taskurahaa. Minä en voinut vastaan inttää, sillä ainoa konkreettinen ehdottomuuteni oli kissan hoidetuksi tuleminen, ja se hoitaja en totisesti olisi minä, kuin äärihädässä. Sillä tietenkin olisin niin tehnyt, jos syy olisi sijainnut jossain muussa, kuin halusta heittää tilapäisesti hanskat tiskiin mukavamman tekemisen toivossa. Mutta mitä vastuuntuntoa sellainen opettaisi?

Koska velimies hoksasi menon tärkeyden suhteessa tapaan ansaita varsin helppoa rahaa, sijaitsin palkkaneuvottelujen välissä kohtuullisuuskomitean arvovaltaisena jäsenenä. Summa sovittiin, veli kävi hoitamassa ilta – ja aamuruokinnat oheistoimintoineen, ja siskolikka vietti mukavan helteisen päivän kaupunkipiknikin ja leffaillan merkeissä kaverilassa. Kaikki olivat tyytyväisiä. Tai no, kissasta en ehkä mene takuuseen. Se kun suhtautui velimieheen samalla verkkaisella varautuneisuudella, kuin minuunkin.



* * *



Tee mitä lupaat, hoida loppuun sopimasi velvollisuudet. Siinä ihan muutama perusasia, joita eivät kaikki aikuisetkaan ole sisäistäneet. Joku voisi tässä kohtaa hihkaista, ettei veljen palkkaaminen ollut yhtä kuin hoitaa loppuun sopimansa velvollisuudet. Paitsi että on. Elämä ei ole jyrkän mustavalkoista ja yksi eri sävyjen havaitsemista helpottava seikka on omata jonkinlainen kyky luovaan ongelmanratkaisuun. Tässä kohtaa asia hoitui rahalla. Mutta niinhän ne työnantajatkin aikamme ja palveluksemme palkkaa vastaan ostavat. Urakoitsija palkkasi aliurakoitsijan. Kaikki voittivat.


Olen monesti itsekin ollut tilanteessa, jossa etukäteislupaus ei järin kiinnostellut enää toteutuksen hetkellä. Olen lupautunut lähtemään johonkin, tekemään jotain, ylipäätään mitoittanut voimavarani suoritettavaan tehtävään jollain tapaa väärin. Lupauksen hetkellä olin toki sata ja yksi varma. Tietenkin tulen/teen/voin! Mukavuudenhalu seuraa vasta laahaten perässä, joskus puhdas järkikin. Toisinaan vaikkapa muuttoavuksi vapaaehtoisesti lupautuminen kuukautta ennen sääennusteen täsmällisempää julkaisuajankohtaa saattaa hieman kirvellä kesän parhaan terassikelin, lapsivapaan viikonlopun ja hyvän ystävän pyynnön osuessa samalle illalle. Esimerkki on tavallaan nykytilanteeseeni huono, sillä menolaiskana todennäköisesti valitsisin vaikka kymmen muuttoa yhden valvotun yön krapulaatietävän sijaan.

Mukavuudenhalusta ja muuttuneista tilanteista huolimatta pyrin aina tekemään minkä lupaan. Muuten en voisi vilkuilla itseäni peilistä aamuisin. Joskus en voi muutoinkaan, mutta se liittyy enemmänkin ikään, kuin henkiseen selkärankaan (heh). Toisinaan käy niin, että sovittuun menoon tulee ihan oikeasti jokin este. Ainakin nyt yhden tyttöjenristeilyn olen perunut lapselle sopivasti sattuneen vesirokon vuoksi. Olisin varmasti voinut mennä. Mutta en vain voinut. Emo minussa oli hippakenkiä painavampi. Mikä ei tosin yhtään vähentänyt ärtymystäni Universumin Ajoitusvastaavan temppuja kohtaan. 

Äitinä joudun usein tasapainoilemaan luontaista heltymistä vastaan. Niin mielellään sitä silottelisi polkuja pienten varpaiden mennä. Liiaksi silottelemalla tekee valitettavan karhunpalveluksen. Niiden pienten varpaiden kun pitäisi vielä joskus askeltaa rosoisessa maailmassa.


* * *


Kissaviikko on siis ohi ja tärkeä oppitunti vastuusta suoritettu. Ensimmäinen kesätyö sujui lopulta oikein mallikkaasti ja toivottavasti poikii vielä tuleviakin. Vaikkapa koiranulkoiluttajana, lapsenvahtina, pienten askareiden suorittajana, ennen niitä varsinaisia ja isompia. Näillä alaikäisillä ja etenkin vielä kauan sellaisina pysyvillä ei järin montaa mahdollisuutta kodin ulkopuoliseen kevyeen työskentelyyn ole, niin tärkeitä onnistumisia ja kokemuksia kuin voisivatkin tarjota. Myös niistä vähemmän mukavista puolista. 

Että jos joskus satut tarvitsemaan hyvää ja luotettavaa kissavahtia matkasi ajaksi, saatan tuntea kaksi...