sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Sinä olet hyvä



Jos olisin keksinyt tavan puristaa pilleriksi ja purkittaa itsensä hyväksymistä, olisin miljonääri. Samaan tuoteperheeseen voisi toki lisätä omien rajojensa tervettä puolustamista, saavutustensa arvostusta, lempeää hyväksyntää ja mitä näitä nyt on. Ne sulattaisivat vankat vastalauseet, kehon ja mielen yli kävelevien mahdollistajat. En voi. En saa. En pysty. Minun ei kuulu haluta muuta, minä en ansaitse parempaa. Jos vain olisin viisaampi, kauniimpi, nuorempi tai lahjakkaampi. Loputon lista ankaran omavalmentajan ruoskaniskuja – sen joka katsoo peilistä.


Olen miettinyt tätä paljon. Harva suo itselleen asioita, joista ei mitenkään moittisi esimerkiksi parasta ystäväänsä. Kuten lepoa, omaa aikaa, oikeutta näköiseensä elämään. Tässä yksilöllisyyttä palvovassa maailmassa itsekkyys on yllättäen yhä varsin suuri pelote. Ironista kyllä, itsekkyyteen sairastumista pelkäävät eniten he, joilla on siihen vähiten aihetta. En tiedä kuinka moni mies sitten murehtii näitä, mutta naisotannalla tuntuu olevan varsin tavallista elää jollain tavalla vajaata elämää, koska ajatellaan sen palvelevan tarkoitustaan ja ennen kaikkea muita.









Koska viimeksi ajattelit olevasi juuri siinä missä sinun pitääkin? Juurevasti omalla paikallasi, omasta tahdostasi. Koska arvostit tekojasi, katsoit vartaloasi hyväksyvästi, kuittasit kädenheilahduksella puutteillesi? 
Unohda, aikamääreellä ei ole merkitystä. Sillä on, miten saat kelan pysähtymään, jos nauha päässäsi aloittaa taas Ankaran Omavalmentajan äänellä moittimaan ja arvostelemaan.

Tietenkin pitää kasvaa. Pitää oppia riitelemään rakentavasti, ottamaan vastaan palautetta, sietämään asioita ja ihmisiä, joita ei niin jaksaisi. Niin, ja sitä tylsyyttä ja ahdistusta, luopumistakin. Itsensä hyväksyminen ja lempeä ymmärtäminen eivät mitenkään sulje pois tärkeää tehtävää tulla Parhaimmaksi Mahdolliseksi Minuksi. Ikä armahtaa, mutta ei suinkaan kaikkea. Jossain kohtaa ehkä hyväksyy sen, ettei sattunut syntymään erityisen kauniina. Lauluäänessäkin olisi sanomista, eikä älyllä ihan mensaan päästä. Hyväksyntä ei tarkoita että pitäisi aina kaikista fyysisistä ominaisuuksistaan tai taipumuksistaan. Mutta niiden kanssa yleensä tulee jotenkin sinuiksi ainakin aikaa myöten, ellei nyt sitten sattunut jo lähtökohtaisesti saamaan "vähän erilaisia haltijakummeja syntymäjuhliinsa yltäkylläisine lahjoineen". 

Entä se mieli sitten? Ihmiset vaativat itseltään aivan uskomattomia asioita. 



Mitä jos sallisi olevansa vähän melankoliaan tarttuva, tehoiltaan hidas ja toisinaan sisäänsäsulkeutunut? Tämän ajatuksen kanssa teen toisinaan yhä töitä. Erityisesti introverttius tuntui haastavalta hyväksyä. Kuinka kukaan kahvitauoilta tuttu porukan sanavalmis pelle voi vakavasti väittää olevansa introvertti? Hän, joka on aina ihmisten kanssa työskennellyt? Helposti. Koska jokainen ulkoa annettu määritelmä meistä on yhtä kuin onnekas arvaus.
Sivuan hieman aihetta, josta tulen varmasti vielä oman juttunsa kirjoittamaan, mutta on huomattu, että ihmisen elinikäiset kiinnostuksen kohteet ovat jossain muodossaan olemassa jo alakouluiässä. Mikä kiinnostaa, motivoi, mitä pitäisi saada tehdä. Jotta voisi elää parasta mahdollista elämää, tulisi voida jossain muodossaan voida toteuttaa samoja asioita, joista nautti jo lapsena (terveissä rajoissa toki). Minä rakastin tarinointia, hauskuuttamista, ja … olla yksin. Noin muutama mainitakseni. Kumman vaikeaa sitä oli miltei neljä vuosikymmentä myöhemmin ymmärtää.








Ihmisten ongelmat ovat aika universaaleja. Ainakin siis nykyajassa ja hyvinvointiyhteiskunnassa. Kun aika ja voimavarat eivät enää mene katovuosista ja tartuntataudeista selviämiseen, voi hyvin alkaa potea riittämättömyyttä ja vajavaisuutta erinäisiä asioita kohtaan. Olen koko aikuisikäni ollut mestari juuttumaan näihin. Vasta viimeinen vuosi on ollut jotenkin oikein suurten oivallusten aikaa, kuin ilotulitusnäytöksen loppuraketit piirtäneet yhä suurempia ja näyttävämpiä valokaaria pimeälle taivaalleni. Voin hautaani asti kasvaa ja kehittyä, mutta minusta ei koskaan tule juuri sitä ihanneminää, jollaiseksi haluaisin. En halua tuhlata aikaani mahdottomaan. 



Huomaa hyvä itsessäsi, hyväksy särmäsi, pehmeytesi ja puutteesi. Korjaa sieltä, mistä voit. Älä tuhlaa energiaasi murehtimalla mitä voisit olla, mikäli se vain ei ole millään tavoin edes mahdollista – sillä jos se olisi, todennäköisesti olisit sitä jo. Puhu arvostavasti, tai jos et siihen pysty, ole hiljaa. Itsenä alituinen moittiminen voi toki ruoskia joitakin parempaa, mutta useimmat meistä se vain lannistaa. Lannistunut ei näe mahdollisuuksiaan. Lannistunut ei näe itseään, ei kuten muut näkevät.


Olet ihana. Olet ainutlaatuinen. Olet tarpeellinen. Olet riittävä. Olet oikeutettu. Olet onnistunut. Olet tärkeä. Osaat, pystyt, voit. Juuri kaiken tarpeellisen.

Itsensä ja puutteidensa hyväksyminen ja realististen parannuskohteidensa erottaminen ei tapahdu yleensä hetkessä. Ajatusurat ovat syvät, mutta niiden suunta vaihdettavissa. Jos päänsisäisellä puheellaan on kerran mahdollista vahvistaa surkeuttaan, miksi sitten jotain muutakin?






Ei. Sellaista pilleriä, joka näihin auttaisi, ei ole keksittykään. Lääkkeeksi käykin se ainoa toimivaksi todistettu. Nähdä hyvä itsessään. Lakata moittimasta ja inttämästä sille vastaan. Tänään. Huomenna. Joka päivä.

Sinä olet hyvä. 




10 kommenttia:

  1. Aivan ihana kirjoitus ja teksti kuin omasta mielestä, mutta osaat vaan pukea sen sanoiksi niin moninaisesti ja hienommin.

    Vastaus, en koskaan ole kokenut olevani riittävän hyvä ja jos joskus onnistun, sen täytyy olla virhe. Ainoastaan äitiydestä olen osannut kokea jonkinlaista ylpeyttä, mutta toki sielläkin laahaa perässä loputon syntilista, riittämöttömyys ja mitä jätin tekemättä tai tein.

    Lapsena viihdyin paljon yksin, luin, luin ja luin, mökillä ulkoilin, olin soutuveneellä merellä tai polkupyörän selässä ja taas kirja nokan edessä. Vaikka en enää pyöräile, meren läheisyys on tärkeä tuomaan sen vapauden tunteen ja kirjat ja ne kaikki seikkailut minne niiden kautta pääseekään.

    Olet ihana, omasta mielestä sulla Nelina on maailman paras blogi mitä tiedän, joten siinä on sinulle vähän nyt hyväksymistä, että toinen ihminen pitää sinua erittäin taitavana, nyt vaan hyväksyt ja ajattelet, niin minulla onkin.

    <3 halauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin olisit omasta lapsuudestani kirjoittanut! :D Paitsi sen meren tilalla oli järvi, mutta vain maantieteellisten faktojen vuoksi.

      Äitiytesi lisäksi toivoisin, että näet muutkin ylpeyden aiheesi. Sinun blogisi onnistuminen ei ole kuules tainnut olla virhe, jos näin alkuun nyt yksi asia mainitaan? ;) Olet päässyt kaikkiin ihaniin juttuihin ihan omine avuinesi, saat suurieleisesti nyt taputtaa itseäsi olkapäälle ja onnitella. Moni on kuules sinulle ja saavutuksillesi vallan kateellinen, johan sen näkee anojen kommenteista!

      Sinä olet super. Ja mitä blogiini tulee, joka kerta ennen "julkaise" nappia tulee epäily. Liian paljon jotain, liian vähän jotain, ymmärretäänköhän tämä nyt väärin? Usein sorrun myös ajattelemaan, että kommenttien määrä on yhtä kuin hyvä postaus aiheeltaan ja sisällöltään. Vähänkö kylmii, jos kukaan ei kirjoita mitään? Surkia oli. Seuraavalla kerralla paremmin. :D Vaikka eihän se kai niin mene.

      Haleja viikkoosi. <3

      Poista
  2. Asiaa. Niin paljon saat sanottua suoraa minunkin pääkopastani. Niin paljon, etten osaa tässä edes sanoiksi pukea.
    Yllätin itseni tovi sitten. Sain täydet pisteet kouluun liittyvässä kahdessa asiassa. Yllätin itseni epäilemästä ihan tosissani näitä kahta "tuomaria" työssään koska "enhän mä nyt VOI täysiä pisteitä saada mitenkään". Aliarvioin ammattilaisia! Siinä kohtaa oli mietinnän paikka ja totesin, että ne täydet pisteet on vaan pakko hyväksyä :) Mutta näin sitä ihminen vähättelee itseään. Olin iloinen, että tässä kohtaa heräsin. On taas aika tarkistaa omaa ajatusmaailmaa itsestä.

    Ja hei. Sulla on niin hyvä blogi! Niin paljon asiaa ja sanottavaa, jonka sanoitat kauniisti, välillä ihan henkeäsalpaavasti. Toisinaan käyn lukemassa jonkun tekstisi useaan kertaan, koska se sykähdytti niin. Vaikka en aina kommentoikaan.
    Entäpä selviytyminen? Sinä olet selviytynyt paljosta ja monesta. Niistä kaikista voit silittää itseäsi ja kiittää. Myös siitä kaikesta, mitä täältä emme näe, niitäkin on epäilemättä vaikka mitä. Sinä olet hyvä ja ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydet pisteet, VAU! Onneksi olkoon. Ei niinkään täysistä pisteistä edes, vaan etenkin tuosta heräämisestä.

      Tässä pätee näköjään vähän sama asia, kuin kehuissakin. Mitätöimällä kehut mitätöi sen toisen mielipiteen. Kuka sellaista haluaa kuulla? "Onpas kiva paita", "Jaa tää vai, tämmönen riepu".

      Aivan.

      Onpas kiva kuulla, mitä kerroit teksteistä ja niihin palaamisesta. :O Tämän kehun otan kyllä suoraan sydämeeni. Kiitos niin paljon. <3

      Selviydytty ollaan paljosta molemmat. Eletty elämää sen kaikissa väreissä. Aika siistiä, vai mitä?

      Sinä olet hyvä ja ihana, ja sen lisäksi upea ja lahjakas. Muistathan sen seuraavankin kerran, kun onnistut täydellisesti. ;)

      Poista
  3. Riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet ovat tulleet tutuiksi, liiankin kanssa. Olin aivan liian pitkään sitä mieltä etten osaa oikeastaan yhtään mitään. En ainakaan riittävän hyvin, jotta uskaltaisin edes yrittää. Pettymys ja epäonnistuminenhan siitä vain lopulta seuraisi. Pettäisin itseni ja ennenkaikkea kaikki muut.

    Mistä tämä sitten johtui? Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä enimmäkseen siitä, että yritin kaikin tavoin ja ensisijaisesti miellyttää muita. Yritin tehdä sellaisia asioita joita minulta odotettiin. Sellaisia asioita joita fiksu, menestyvä ja hyvin toimeentuleva ihminen elämässään tekee. Yritin olla odotusten arvoinen. Yritin sopeutua sellaiseen elämään, jollaista en olisi oikeastaan edes halunnut elää. Ajattelin aina vain kaikkia muita enkä itseäni enää ollenkaan. Lopulta kadotin itseni. Olin ihminen vailla identiteettiä.

    Sitten tuli avioero. Tajusin, että en tule koskaan olemaan fiksu, menestyvä ja hyvin toimeentuleva. En tule enää ikinä elämään entisenlaista elämää, mutta HÄLLÄ VÄLIÄ! Voin vihdoinkin elää "itseni näköistä elämää" ja voin silti olla onnellinen sekä tyytyväinen elämääni, sekä ennenkaikkea itseeni. Elää hyvää ja rakkaudentäyteistä, onnellista elämää.
    Voin vielä jonain päivänä tehdä työtä jolla on merkitystä (vaikka palkka onkin ihan p***a ja työ aliarvostettua) Voin olla ihan hyvä ihminen, hyväksyttävä, jopa rakastettava, ja mikä ihmeellisintä, ihan omana itsenäni. Juuri tällaisena, vajavaisena, epätäydellisenä, mutta aitona, omana itsenäni.

    Voi Nelina, tietäisitpä vaan miten kauan keräsin rohkeutta että uskalsin edes ajatella bloggaamisen aloittamista. Enhän osaa kirjoittaa, enkä kuvata, eikä elämässäni edes tapahdu mitään mielenkiintoista, kun ei siinä tapahdu oikeastaan yhtään mitään :D Tietäisitpä vaan miten monesti ennen julkaise-napin painamista mietin, että lukeekohan tätä(kään) kukaan ja onkohan tässä kaikessa edes mitään järkeä.
    Sinulle haluan sanoa, että luen jokaisen postauksesi, useimmat moneen kertaan! Sinä jos kuka osaat kirjoittaa, ja todella hyvin ❤ ( ja asiaa!!! Osaat myös piirtää sekä maalata todella upeasti, ja ties mitä kaikkea muuta osaatkaan, olethan selviytyjä, taistelija, moniulotteinen, syvällinen, ihana yms.)
    Minä vaan olen niin pirun hidas nykyään, etten ehdi kommentoida läheskään kaikkia lukemiani postauksia, varsinkaan kun en halua kirjoittaa mitään "tyhjiä lauseita" vaan kertoa kommentissa oikeasti ja aidosti siitä, mitä ajatuksia kyseisen postaus minussa herätti, eikä se ole aina ollenkaan niin helppoa kuin voisi luulla. Ainakaan minulle ;)
    Tästäkin kommentista tuli pitkä kuin nälkävuosi, enkä silti sanonut vielä puoliakaan mitä piti, hah! Nyt on kuitenkin mentävä nukkumaan, sillä huomenna on taas aikainen herätys...
    Nelina, sinä olet ihan paras juuri tuollaisena, upeana omana itsenäsi ❤ Hyvää yötä ihanainen ja loistavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sinä! Luin tämän kommenttisi jo aikaisemmin päivällä, mutta kommentointimykkyys iski. En yksinkertaisesti kykene kuin nyökyttelemään täällä. Niin viisaita kirjoitit ja kaiken voin allekirjoittaa - omassa elämässänikin. Paitsi että irtiottoni ei tapahtunut vielä eron aikaan, vaan se lopullinen vasta nyt, kun vakkariduunini lopetin.

      Juuri vajavaisena ja epätäydellisenä, mutta aitona omana itsenään me tullaankin varmaan eniten rakastetuiksi. Kuka edes haluaisi täydellisiä ihmisiä elämäänsä?

      Ja sinäkin mietit julkaise-nappia ennen näitä samoja mietteitä? :O (tuijottaa ruutua). En tiedä mitä sanoisin. Paitsi että kiitos vertaistuesta. Ja hei, jos joku osaa kuvata niin sinä. Minulla on edelleen työn alla yksi maalaus (ollut jo pitkään kesken siis) edelleen kuvastasi. Niskahommelit rajoittaa niin paljon käsillä tarkkaa tekemistä, jostain syystä sivellin on hankalampi kuin kynä. EHkä teenkin värikynillä jonkun niistä ihanista kuvistasi, kun kerran annoit luvan. :D

      Kiitos niin paljon sinä ihana. Olet timantti! Olen niin iloinen, että törmäsin sinuun ja blogiisi. ❤

      Poista
    2. En tiedä miten tämän sanoisin, joten sanon ihan suoraan että ilo ja kunnia on täysin minun puolellani, jos ikinä päädyt yhdestäkään ottamastani kuvasta tekemään piirros- tai maalaustyön. Olen niin otettu jo pelkästä aikomuksestasi, ettet varmaan voi uskoakaan :D
      Kiitos itsellesi ihana ❤ Ja samat sanat! Olen todella iloinen että löysimme toisemme täältä blogimaailmasta ❤ Diamonds are forever :)

      Poista
  4. Niin hyvä kirjoitus jälleen! <3
    Ja hei, mä ostan heti noita pillereita jos vaan keksit purkitustavan! Niin tulis tarpeeseen täälläkin. Sitä odotellessa kai pitää jatkaa mentaaliharjoituksia tuon itsensä riittävänä näkemisen kanssa.
    Aurinkoista viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan patenttia en vielä varsinaisesti ole hakemassa, joten mentaaliharjoitukset jatkukoon täälläkin. Ja jokunen mantra ja post it -lapulle kirjoitettu melkeinlatteus varuiksi myös. :D

      Aurinkoista viikkoa sinnekin Taina. ❤

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!