sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Melkein toteutuneet



Oletko koskaan päätynyt pitkän vatvomisen ja entä jossien jälkeen ratkaisuun, ja sitten tulee jotain? Matonkiskaisu kinttujen alta, hölmistynyt ilme nurin lattialla, miten tässä nyt näin kävi? Tiedän tunteen. Juuri, kun olen ponnistanut päätöksen tuskaisten polttojen jälkeen, vihdoin ajatellut, että olkoon se sitten niin ja niin edetään, Universumin Kepposvastaava säveltää hienon laulun, joka kertosäettään tapailee näin; tätä et nähnyt tulevan, tähän et varautua osannut…

Hienoa. No mutta hei kiitti.

Koska joudun tämän oman kepposeni kanssa nyt kärvistelemään vielä viikon muutaman, en voi asiasta yksityiskohtaisemmin avautua. Itse ilmiö on kuitenkin aivan liian herkullinen jättää käsittelemättä.



Muutama esimerkki

Pariskunta miettii sopivaa aikaa lapselle, on opiskelua, ja pätkätyötä ja talolainaa. Punnittavana myös maailman tilanne ja oikeus johonkin niin itsekkääseen, kuin omaan lapseen. Kun vihdoin, vuosien vatvomisen ja siirtämisen jälkeen aika voisi olla oikea, käykin ilmi, ettei omaa lasta sillä perinteisellä – eikä muullakaan tavalla – tule. Ei nyt, ei ennen, ei koskaan. Matto alta ja nurin lattialle?

Tai joku haaveilee vuosia turvallisen päivätyönsä vaihtamista epävarmaan tuloon unelmiensa ammatissa. Pohtii ja kääntää, riittävätkö usko, talous ja ikä vielä toteuttaa muutakin, kuin varman leivän pystyyn kuollutta todellisuutta? Riittääkö puolison palkka elämiseen epävarmat alkuajat, kun yritys vasta yskii käynnistymistään? Kukaan ei jarruta, paitsi ihminen ja mieli itse. Ja elämä. Sillä juuri kun pitkien selvittelyjen pohdinta on saavuttanut lakipisteensä ja ratkaisu on valmis, puoliso sairastuu vakavasti.

Tätä et nähnyt tulevan, tähän et varautua osannut…










Esimerkkien ei tietenkään tarvitse olla näin graaveja ja surullisia. Merkityksettömämpiäkin asioita ja tilanteita lipuu ohi erinäisin syin, eipä siinä. Onpa sitä itselläkin mennyt maksettu risteily sivu suun, kun lapsi sairastuikin vesirokkoon, eikä tuo ihan hirveän kauaa jaksanut harmittaa. Mutta että toteutumishetkeltään sellaiset, joita on vuosikausia miettinyt ja sopivaa ajoitusta odottanut? Herää yksi painokkaasti muotoiltu kysymys; mik-si.

En tiedä. Kukaan ei. Toiset uskovat sattumaan, toiset tarkoitukseen. Minä Universumin kepposvastaavan taidokkaan sarkastiseen huumorintajuun. Tyypillä olisi erityiset komiikan lahjat. Eipä siihen virkaan kai muuten valittaisikaan.






Homo sapiens on varsin elastinen laji. Kaikki järjestyy ja ihminen sopeutuu. Joskus siihenkin, ettei oikein mikään järjesty. Sitä vain…no…sopeutuu. Ja hyvä niin. Joskus huonommasta vaihtoehdosta kuoriutuu ykkösjuttu. Joskus parhaasta painajainen. Fatalistina piirtelen viivoja merkitysten välille ja näen syitä seurauksineen. Jos en ihan heti, niin jälkikäteen. Nyt on esimerkiksi varsin helppo huomata miksi en sattuman vuoksi pystynytkään aloittamaan eräässä yksityisessä terapia-alan oppilaitoksessa, joka nousi sittemmin ikävästi otsikoihin. Vastaavia on pienemmässä mittakaavassa varmasti lukuisia, salaisia onnenkantamoisia, tai surullisia suunnanvaihtoja, joista en tiedä yhtään mitään. Kukaan ei pääse kurkistamaan toista vaihtoehtoa, sitä jossa jos olisikin toteutunut.

Yritän ajatella, ettei kannata jäädä märehtimään mitä kaikkea olisi voinut olla, vaan ennemminkin miltä kaikelta onkaan säästynyt? Aina se ei onnistu, vaikka useimmiten kyllä. 

Nähtäväksi jää, mitä mieltä olen parin viikon päästä asiasta. 






P.s. Onko sinulla ollut jokin melkein toteutunut juttu, johon on viime mutkassa tullutkin käsittämätön ojaanajo? Entä onko joskus harmittanut asia osoittautunutkin sittemmin onnenkantamoiseksi? Olisi kiva kuulla lisää. 





9 kommenttia:

  1. Voi kyllä.
    Ojaan olen ajanut elämän valintojen mutkissa ja mäissä
    - ja monta kertaa.
    Rytinällä. Noussut sieltä, puhissut, putsannut puntit lumesta. Päästänyt pari ärrää ja kääntänyt kelkkaa hiukan eri urille. Elämä on jatkunut. Joskus tuonut eteen sen onnenkantamoisenkin.

    Varsinkin silloin kyseessä on ollut onnenkantamoinen, kun ojaan on menty isommalla porukalla, mutta yhdessä sitten toistemme avuin noustu ja suunnattu eteenpäin. Luotu jotain uutta, yhdessä. Ehkä kohti erilaista mitä alunperin oli suunniteltu, mutta unelma yhteisesti hyvästä tulevasta on auttanut sovittelemaan asiaa vielä toisin. Vaikka se hetken sattuisikin. Heftalla ja hellyydellä menty eteenpäin.

    Mutta ne pahimmat. Ojakokemukset jotka jäävät ehkä ikuisiksi ajoiksi kalvamaan mieltä, tekevät jopa särön sydämeen. Niissäkin ojaan on ajettu yhdessä, kulkiessa kohti yhteistä unelmaa. Ojassa olen huomannut, että selässäni on puukko. Ollut siellä jo pidempään, huomaamattani. Pistettynä yllättävältä taholta. Ehkä suunnitellustikin usean toimesta. Läsnä noissa hetkissä ollut vahvasti hyväksi käytettynä olemisen tunne.
    Miksi näin, miksi minä, olen kysynyt. Mutta ehkä kuitenkin voin ajatella - miksi ei näin, miksi en juuri minä. Ei kohtalo suojaa ketään, minuakaan siltä, ettei matkalleni osuisi huijareita, oman edun tavoittelijoita. Joskus lapsenmielisen asioihin uskonikin hyväksi käyttäjiä, omien etujensa tavoittamiseksi.

    Mutta siitä huolimatta tai juuri siksi, kelkkailu on kivaa. Se on elämää.

    Rohkeutta, hyvää tuuria ja rehellisiä, rohkeita kelkkakavereita elämän mäkimatkoillesi toivoen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isosti komppaan. ❤️ Oma oloni helpottui huomattavasti, kun lakkasin aikoinaan kysymästä "miksi minä". Miksi ei minä? Mikä tekee juuri minusta niin erityisen ja elämän lemmikin, ettei poluilleni kuoppia (toisinaan rotkoja) osuisi?

      Ihmisillä on varsin erilaiset tarkoitusperät samankin päämäärän eteen. Kaikki tulkinnat niistä eivät ole aina niin objektiivisia. Toisaalta, en ehkä ole mikään tätä asiaa kommentoimaan. Itse en koe tulleeni selkään puukotetuksi, vaikka on matkan varrella varmasti petetty, valehdeltu ja kusetettu. Ehkä ajattelen sen niin, että jokainen täällä kai tavalla tai toisella omaa ja korkeintaan läheistensä etuaan tavoittelee. Keinot vain vaihtelevat. Niin, ja se mikä kullekin on se oma etu.

      Kuten viisaasti sanoit, ojasta noustaan, puhistaa, putsataan puntit lumesta. Ja elämä jatkuu. Ei täällä kolhuitta kohella kukaan.

      Kiitos kommentista ja sileitä kiviä poluillesi! ❤️

      Poista
  2. Mietin, pohdin ja puntaroin vuorotteluvapaa-anomuksen jättämistä. Laskin ja päätin heittäytyä ihan kokonaiseksi kolmeksi kuukaudeksi (koska säästöt eivät riitä pidempään). Anomus työnantajalle, hylkynä takaisin, koska mitättömät pikkuasiat. Mutisin vastaan, ta mutisi takaisin. En jaksa taistella.

    Kohta on yhteishaku, olen ehkä päättänyt uskaltaa hakea. Näin kun olen ehkä päättänyt uskaltaa niin tuskin pääsen opiskelemaan, koska päässä ei ole kuin jotain harmaata täytemassaa.

    Vuokrakaksiossani kärvistellessäni ja pohtiessani omakotitaloja ja kesämökkejä, päädyin vihdoin päätökseen. Kesämökki on ratkaisu tähän sisäiseen tuskaan. Nyt tajuan, että kahdenkymmenen vuoden säästöt ovat niin helvetin mitättömät, että enhän mä saa edes sitä mökkiä yksin ostettua. Toki mielelläni "osakkaan" siihen ottaisin, mutta nyt ei ole vielä hänelle sopiva hetki.

    Toivon, että tämä vallitseva tilanne on onnenkantamoista, joka selviää sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Niin tiedän tunteen. Yritän olla ajattelematta omakotitaloja ja kolmesti kolaroimatonta uutta autoa, ja opintolainan viimeistä erää ja matkoja ja ja ...

      Olet ehkä päättänyt uskaltaa hakea muotoillaan nyt kuules näin; olen päättänyt hakea. Eikö? Harmaalla täytemassallakin voi opiskella! Ehkäpä tämä kaikki on vain sitä tarpeekseen saamista, ettei Suuri Tuntematon ahdistaisi niin, vaan sitä kohti menee jo ihan siitä ilosta, että mitä tahansa muuta kuin tätä...

      Toivon sinulle onnenkantamoisia enitenks ikinä! ❤️

      Poista
  3. Niin tulen lukemaan tämän uudelleen, sillä olen ihan tööt ja sun jutut on aina niin mahtavia, että niihin haluaa sanoa jotain painavaa sanaa. <3

    Halusin tulla kiittämään kommentista, jonka jätit blogiin. Oot tiedätkö niin ihana. Olin niin ällikällä lyöty, että buddhisti, jonka omasta mielestä tulisi olla ylempänä kaikkea höttöä ja hapatusta, tuli näitä kade ja säälijuttuja säätämään, koska hän on kaiken ärsytyksen yläpuolella, what ja ou jee.

    Sitten sinä ihana, joka näet ihmisistä sen parhaimman ja ymmärrät pintaa syvemmälle.<3

    Halit ja kiitos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin vain sen, minkä tiedän ja oikeaksi näen. ❤️

      Just nämä muita ylempänä olevat veijarit ja tahallaan väärinymmärtäjät ärsyttävät ihan satasella. Ei vissiin sais, mutta minkäs teet. Vastakommenttisi oli oikein hyvä!

      Eikä tänne tarvitse mitään painavaa kommentoida, jos ylipäätään jotkut terkut jättää, niin kiitollisen onnellinen olen. Kommenteista kun usein poikii jokin aihe kirjoitukselle.

      Halit ja kiitos itsellesi. ❤️

      Poista
  4. Surkeita suunnanvaihtoja on tosiaankin tullut tehtyä, syystä tai toisesta. Joskus olen harkinnut liian pitkään ja tilaisuus on mennyt ohi. Joskus olen mennyt intuitiolla rohkeasti uuteen (ja pelottavaan) heittäytyen, kuunnellen ns. sydämen ääntä.
    Järki ja tunteet ovat vastakkain tämän tästä ja se, kumpi vaakakupissa kulloinkin on painanut enemmän, kuuluu niihin "henkimaailman" juttuihin, joihin ei vastausta tiedä aina itsekään. Tai en minä ainakaan :D
    Onneakin on ollut matkassa, mutta monesti "kohtalo" "tarkoitus" tai joku muu "seremoniamestari" on sekoittanut pakan totaalisesti.

    Mentsään on siis mmenty ajoittain kovallakin rytinällä, mutta asioilla on kyllä lopulta aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Valitettavan monesti ei siten kuin itse olisi toivonut. Toisin sanoen, pettymyksiltä ei voi todellakaan välttyä, mutta niiden ansiosta olen ainakin oppinut sopeutumaan :)

    Tässä tähän(kin) aiheeseen mielestäni hyvin sopiva runo, joka on myös yksi suurimmista suosikeistani:

    Jotka tulevat suorinta tietä,
    saapuvat tyhjin taskuin.
    Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
    tulevat säihkyvin silmin,
    polvet ruvella, outoja hedelmiä
    hauraassa säkissään.
    Niin se ystäväni on, niin se on,
    että eksymättä et löydä perille.

    -Tommy Tabermann –

    Eksytty on monta kertaa, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Elämä ei ole mustavalkoista, mutta joskus tummien sävyjen vallatessa alaa, on suuri rikkaus osata nähdä ne vaaleammat sieltä seasta, sillä niitä löytyy aina, kun vaan tahtoa ja voimaa löytyy riittävästi.

    Kiitos Nelina sinulle jälleen kerran hyvästä ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se osaat aina ihanasti pukea sanoiksi, mitä täällä mietin. Kuten sanoit, pettymyksiltä ei voi todellakaan välttyä, mutta niiden ansiosta on ainakin oppinut sopeutumaan. Voi kyllä!

      Osaisipa sitä itsekin kuunnella sydämensä ääntä. Eniten nyt, kun surkea suunnanvaihto väijyy taas edessä.

      Tabermanin runo on niin totta! Kiitos taas tästä kommentistasi, ja viisaudestasi. Ihana olet. ❤

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!