lauantai 22. joulukuuta 2018

Einesjoulu.



Tänä(kin) jouluna meillä syödään toisten äitien tekemää ruokaa. Perinne on pitkä ja jo kolmanteen polveen, sillä erotuksella, että edeltävät ovat sentään todistetusti itsekin laatikoita vääntäneet. Nyt seuraa tunnustus; en ole koskaan tehnyt laatikon laatikkoa jouluksi – enkä tee. Minulle ainoa oikea lanttulaatikon maku on Saarioisten reseptillä tehty. Kätevää ihmiselle, joka inhoaa ruuanlaittoa.



♥ ♥ 


Kävipä niin, että 21 vuotta jaksoin ylläpitää kirjoittamatonta vaadetta ruokkia minusta ja siitä toisesta tyypistä alkunsa saaneet itsetekoisesti. Pystyn yhä kirkkaasti osoittamaan elämäni kohdan, jossa sain kyllikseni keittiöhommista yhden ihmisen tarpeiksi. Sanotaanko vaikka näin, että siihen jaksoon liittyi kaksi vaikeasti allergista lasta, yksi keliaakikko ja kolme normaalia sapuskaa mättävää perheenjäsentä. Koska talous oli tiukilla, tein pahimpina päivänä neljät eri ruuat, ja leivoin toki erityisruokaisten leivät vielä päälle. Noista vuosista on enää jäljellä keliakia, ja sekin muutti pojan mukana pois kotoa. Vain yksi jäi. Totaalinen kylliksi saaminen kokkaamisesta.


Meillä syödään eineksiä. Ei vain jouluna, vaan oikeastaan ainakin sellaiset 4 päivää viikossa. Viikonloppuisin jaksan vielä juuri ja juuri pyöräyttää uunibataatit ja broitsunrinnat, mutta viikolla vatsantäytteestä vastaa teollinen osasto. Näin on nyt menty siitä lähtien, kun se ainoa, joka ei saanut lounasta kuin itse tehtynä, muutti kesänkorvalla kotoa, ja siten loppui sekin kokkauspakko. Nyt aikuiset syövät töissä ja lapset koulussa. Päivän toinen lämmin valmistuu mikron kilahduksesta noin kuusi minuuttia kotiin saapumisesta. Törkeää, eikö?



♥ ♥ 


Olen luopunut kiiltävästä naiskuvasta. Suorittavasta, pyhästä, tahrattomasta ja uhrautuvasta. Elämässä on lopulta aika vähän pakkoja. Sormenjäljet kaapinovissa eivät uhkaa kenenkään henkeä ja terveyttä ja ovat pyyhittävissä, kun omaan silmään osuvat. Aina eivät osu. Meillä ei ole erikseen siivouspäivää, edes joulusiivousta! Kuratassuiset koirat pitävät huolen siitä, että luututa muistaa ilmankin. Nyt kun lumi satoi maahan, tassukarvoissa kulkee eteiseen enää sepelimurut. Pyykkiä pestään yleensä useampi koneellinen kerralla, eikä kukaan muistanut tänäkään vuonna haravoida lehtiä ennen pakkasia. Ja se ruoka sitten…Niin, niitä pakkoja on lopulta aika vähän. Käy töissä. Maksa laskut. Vie koirat lenkille. Katso, että kaikilla on puhtaita vaatteita ja vatsassa apetta.

Länsimaisella naisella on vapaus valita. Ja kyllä, tiedän. Valinta on joskus näennäinen. Aloin minäkin ostaa valmiita gluteenittomia leipiä vasta kun talous sen verran koheni, ettei kauppareissu ollut enää neljästä eurosta kiinni. Mutta lähtökohtaisesti meille on suotu valinta toteuttaa sitä roolia, jota ihan itse ja omasta vapaasta tahdosta haluamme. Jos pidät pullien leipomisesta, kiva. Mutta jos leivot niitä hampaat irvessä, koska pullantuoksu on pakko, pysähdy hetkeksi miettimään kenen väitteestä toimit.

Voit leipoa pullia, koska pidät siitä
Voit leipoa pullia rakkaudesta perhettä kohtaan
Voit leipoa pullia, koska se tulee halvemmaksi, maistuvat paremmalta, ovat terveellisempiä tai mitä nyt ikinä syitä onkaan
Voit leipoa pullia, koska valmiin käntyn ostaminen on häpeällistä

Valintoja. Niitä eritoten.

♥ ♥ ♥ 


Syy miksi kirjoitan tästä, juontaa juurensa surullissävyiseen keskusteluun, jota olen vaihtuvien kohteiden kanssa aiheesta käynyt. Tässä muutama teema: 
Einekset ovat kalliita. Täynnä lisäaineita. Opettavat lapset väärille arvoille. Tekosyy. Vapauttavat aikaa jollekin muulle toiminnalle, joka se vasta itsekästä onkin!

Eli. Jos keitän kahden minuutin pastat, lämmitän sillä aikaa lihapullat ja kasvispihvit, olen itsekäs, koska aikaa jää ainakin noin 30 minuuttia vaikka räkiä kattoon, jos aiheelliseksi katson? Avannossa sinun on pyykkisi pesemän, kaivosta juomavesi ja lehmästä kohmeisilla käsillä maito…

Joskus on hyvä haastaa velvollisuuksiaan ja miettiä kenen ne oikeastaan ovat. Voiko tiukkojen ajatusmallien takana lymyillä oikeastaan toive muutoksesta? Mitä tapahtuu, jos luopuu edes osasta? Mitkä lopulta ovat pakkoja ja mitkä mielen tuotoksia? 
Toivon, että tulevaisuudessa meillä on kulttuuri, jossa naiskuvaa ei määritä tekeminen, vaan oleminen. Omissa nahoissaan, omalla tavallaan. Jossa jokainen saa helpottaa arkeaan haluamallaan tavalla tuntematta syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa. Jossa naisilla on aikaa myös omille jutuille, jos ne eivät sijaitse kotiaskareissa. 


♥ ♥ ♥ 

Joillekin joulu ei tule ilman perusteellista joulusiivousta, ja vain omatekemien laatikoiden tuoksu luo oikean tunnelman. Joku askartelee itse kortit, toinen jättää ne valmiitkin lähettämättä. Ihailen ihmisiä, jotka pitävät yllä perinteitä ja jaksavat. Minusta on yksinomaan hauskaa seurata somesta, miten ystävät puuhastelevat joulua. Ihailen, en kadehdi. Siinä on vissi ero. 


Tätä kirjoittaessa on enää kaksi yötä vuoden ihanimpaan juhlaan. Tänään aamulla varhain lastasimme marketin ostoskärryt täyteen laatikkoa ja rosollia, valmista kinkkua ja toisten tekemää leipää. Ja vieläpä kiusallisen hyvällä omallatunnolla. Jos nämä lapseni ja etenkin itsekkyydelläni saastutetut nuorimmaiset muistavat minut einesmutsina, ihan sama. Kai ne seuraavat polvet traumansa aina jostain repivät. 

Toivottavasti olet saanut tehtyä, mistä pidät. Ottanut aikasi ja rennostikin. Ja toivottavasti joulu on näköisesi, missä ikinä sitten oletkaan. Töissä, vapaalla, yhdessä tai yksin. 

Hyvää joulunaikaa sinulle, ihana. 




6 kommenttia:

  1. Aamen, ja maistuvaa joulua sinne, Nelina <3

    Minä olen paistanut laatikot leivinuunissa sen jälkeen kun olen alusta asti kuorinut/raastanut/soseuttanut, sekoittanut jne. Ja tietysti imeltänyt puuliedellä perunalaatikon, kuten täällä päin Suomea on tapana.

    Kun seitsemän vuotta sitten joulun aal erosimme, mietin, millaista joulua haluan poikien kanssa viettää. No en ainakaan lieden äärellä puolta siitä, varsinkaan, kun lapset eivät edes syö laatikoita. Siitä pitäen meidän joulu on tullut riisipuurosta ja suklaan mättämisestä. Vasta likoaa ja sauna lämpiää sillä aikaa kun käymme hautausmaalla. Omat perinteet, hyvät ja rakkaat!

    Niin, ja arkena, meilläkin syödään paljon eineksiä koska en osaa laittaa liharuokia kuopukselle, jonka hemoglobiini ei pysy kasvisruoalla riittävän korkealla. Syömme eri ruokaa, mutta yhteistä on aina yksi: joka aterialla, aamupalasta iltapalaan syödään tuoretta. Hyvin on hengissä äpysytty (kiitos myös ihanille koulun keittäjille).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta! Perinteiden tuuletusta ja tuunaamista Oman Näköiseksi. ♥️

      Olet hienosti asian ytimessä. Miksi toistaa jotain kaavaa toistamisen vuoksi, kun voi samalla vaivalla miettiä miten oikeasti haluaa joulua viettää.

      Rohkeutta on osata kyseenalaistaa. Miettiä uusia tapoja ja karsia ylimääräiset.

      Ihanaa joulua teille. ❤

      Poista
  2. 💜
    Ehdottomasti näin!

    Teen itse jos se on hauskempaa ja/tai halvempaa. Jos ei, niinei. Ja jos minua ei huvita, niin ei sittenkään. Arjessa ja juhlassa. (hinta on minulla määräävämpi tekijä, en taatusti maksa viittäkymppiä jostain, jonka teen itse vitosella.)
    Toisaalta voin tehdä todella vaivalloisiakin ja täydellisen turhia ruokajuttuja vain siksi, että prosessi kiinnostaa, koska haluan kokeilla miltä jonkun tietyn jutun tekeminen tuntuu. Itseiarvo ei ole siinä, että se joku juttu on itse tehty.


    Meillä vanhempi tytöistä on monena vuonna paheksunut minus, kun en tee lanttulaatikkoa alusta asti itse, vaan käytän valmista söösää. Olen yrittänyt sanoa, ettei minun tarvitse osoittaa kellekkään että osaan kuoria lantun ja keittää sen. Tänä vuonna pistin tytön hommiin. Vähän se myönsi, että valmiin soseen käyttämisessä voi olla ideaa😊

    Meidän on syytä käyttää tyylikkäästi ja arvokkaasti mahdollisuuttamme tehdä valintoja.
    En ole ihan varma, lasketaanko kattoon räkiminen sellaiseksi, mutta koska harjoitan sitä itse huomattavan usein, en ala purnatakaan😊
    Eläköön valinnanvapaus! Sitä arvostan.
    Ja kaikki kodinkoneet.

    Joulumieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei eläköön kodinkoneet, todellakin! 😁

      Siperia on paras opettaja, ja äiti perin ovela otus. Sitä paitsi, perustelusi valmiin soseen käyttämiselle on aivan lyömätön!

      Hinta on minullakin määrittävä tekijä, sitä kai terveeksi järjeksikin kutsutaan. Ja mitä kattoon räkimiseen tulee, luovuus kuolee kiireessä. Parhaat ideat tulee joutilaisuudessa. Kuulemma. Tai ainakin on hyvä perustelu rentoilulle. 😁

      Ihanaa joulua! ❤

      Poista
  3. Ihana sinä ja sama homma ja kyllä on vapauttavaa. Olen joskus ollut siivouksella suorittava äiti, joka on koko ajan "nuollut" kotia puhtaaksi, mutta en vaan enää halunnut olla sellainen, vaan rennompi. Koirakin teki oman tehtävänsä, imuroi nyt sitten joka päivä. On tosi vapauttavaa olla tärkeissä asioissa jämpti, mutta antaa palaa suorittamatta niissä asioissa, joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Kuten ne lootikot.

    Sydämellistä joulupäivää ihana Nelina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Ja viisautta onkin osata valikoida ne tärkeät - itselle tärkeät. Joku voi rankata omatekemät laatikot kärkeen, en väheksy sitä ollenkaan. Se että minä en niin tee, ei tarkoita ainoaa järkevää vaihtoehtoa. Ikää myöten tämäkin on käynyt yhä helpommaksi, olla olematta aina oikeassa ja taivastelematta muiden tapoja. :D

      Ihanaa joulupäivää ja hali ♥

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!