Siinä
jonossa missä henkeni muinoin etsi tomumajaa maallisen vaelluksensa ajaksi, täytyi
lukea ”kakkoslaatua”. Niin ylireagoivan ja kummallisen liipaisinherkän kropan
antoivat. Koska väittävät ettei vaihto – ja palautusoikeutta annettu, ainoa
vaihtoehtoni on ollut sopeutua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ilolla hyväksyisin
omituisuuteni.
Punapäät
palavat auringossa. Jos siis näet kauniin pronssiseksi paahtuneen pisamalla
läiskityn gingerin, ihon tai hiusten väri on mitä suurimalla todennäköisyydellä
peräisin purkista. Tämä ei itsessään vielä ole mikään uutinen, saati
kummallisuus. Ihon melanosyyttien reagoiminen auringolle on jokaisella yksilöllä
omanlaisensa perimäloton seurausta. Miltei kaikki ymmärtävät, että ihminen voi
olla yliherkkä auringolle. Se että on herkkä ylipäätään kaikille asioille on jo
hieman hankalammin avautuva.
Ensinnäkin
minulla on onnettoman matala kipukynnys. Jotkut sanovat sellaisen ominaisuuden
olevan seurausta lapsena koetulle pitkäaikaiselle kivulle (check) ja / tai stressille
(check). Joidenkin mukaan selitys löytyy jopa hiusten väristä. Muistan kuinka repeilin erään äidinkielenopettajani esittämälle
teorialle, jonka mukaisesti punapäät tuntevat kipua enemmän. Sittemmin asian
tueksi on esitetty jopa tutkimuksia. Viimeistään käsileikkauksesta lähdettyäni nyökyttelin
väittämän todeksi. Pitkän linjan kokenut hoitaja kertoi, että punatukkaiset tarvitsevat
enemmän kipu – ja anestesialääkkeitä. Tarinan paskiainen ja täydellinen roisto
on MC1R-geeni, joka kaltaisillani on muuntunut.
No mut hei,
kiitti tästä.
 |
Joku Ameriikan anestesialääkäri hää on. |
Vaikka
punatukkaisia on muita vaikeampi nukuttaa tai puuduttaa, samaan aikaan he reagoivat
muita herkemmin ylipäätään lääkeaineisiin. Mikä tekee asiasta entistä
mielenkiintoisemman.
Tästä voisin
kirjoittaa kirjan.
Minun ei edes
tarvitse lukea pakkausselostetta kohdasta sivuvaikutus, erittäin harvinainen.
Voin listata oireet yhden käyttökokemuksen jälkeen ilmankin. Täytyykö mainita,
että harvinaiset tulevat tavallisten lisäksi? Siten esimerkiksi pari Buranaa
napattuani voin näyttää oppikirjaesimerkin mitä tarkoittaa verenvuototaipumuksen
lisääntyminen JA mittauttaa verinäytteestä alentuneet valkosoluarvot.
Ikäväkseni yksi poikasistani on perinyt sivuvaikutusvammaisuuden. Ihmetteli
raasu aikansa miksi näkö sumenee tästä kyseisestä lääkkeestä. Mutta siellähän
se sievästi lukee, pakkausselosteessa.
Erityisen
varovainen olen aineiden kanssa, joilla on ihan mitä tahansa vaikutusta uneen –
yleensä kadottavasti. En jaksa edes avautua aiheesta, millaista on kun ihan
mikä tahansa vaikuttaa. Vireystaso, ruoka, juoma, sinivalo, valo, työt, huolet,
riemut, elämä. Kaikki. Nukun hyvin vain koska tiedän mitä yliherkkä tarvitsee
voidakseen nukkua hyvin. Totaalisen lobotomian. Pahimman unettomuusputken
aikana tohtori tumppasi minulle kouraan erinäiset reseptit ”näillä nukkuu
kaikki” - lääkkeitä. Ei muuten nuku. Etenkin jos pakkausselosteessa piileskelee
sana akatisia. Tällä tarkoitetaan tilaa, jossa on yksinkertaisesti pakko
liikkua. Ikään kuin levottomat jalat koko kropassa. Kätevä yöllä. Sitä paitsi lääkkeet,
jotka saavat useimmat ihmiset suloisen raukeuden tilaan – kuten eräs parasetamolia
ja kodeiinia sisältävä – toimii minulla lähinnä päinvastoin.
Ja kun nyt
piristeisiin päästiin, otetaanpa tarkasteluun lempijuomani. Kahvi.
Lukuisat
ovat kerrat, jolloin olen joutunut todistelemaan, että kyllä. Kofeiini todella saa
sydämen tekemään jännittäviä temppuja ja valvottaa meitä joitakin. Eikä vain
illalla vedettynä, sillä kofeiiniherkkiksillä ihan jo aamulla nautittu pannullinen turvottaa päätä vielä iltahämärässä. Kas kun kyse on tuon ihanan
piristeen puoliintumisajasta, joka ihmisestä riippuen on 1-10 h. Mitä enemmän
kahvia juo, sitä enemmän sitä on veressä vielä illalla, kun silmien
ummistamisen sijaan päässä pyörii värikäs tivoli. Mutta toisethan voivat juoda
iltamyöhään ja nukkua kuin pienet pulleat porsaat? Aivan. Ne toiset. Olisin aina
halunnut toinen. En ole. Rakastan kahvia, ikäväkseni kahvi ei rakasta minua. Mikäs
teet. Vaikka kofeiiniinkin kuulemma tottuu, rytmihäiriöillä tai ilman. Yksi
laimea kuppi aamulla on kompromissi, jonka olen kakkoslaatuisen
tomumajani kanssa sopinut.

Yliherkkyys
koskee toki myös kaikenlaista rääkkiä, jota jotkut keksivät kutsua urheiluksi.
Ilmeisesti kaltaisilleni kummajaisille tuolijumppa olisi jo turhan extremeä,
sillä mikä tahansa nousujohteinen harjoittelu saa kropan kortisolivastaavan
sekoamaan täysin. Saavutan ylikunnon pelkästään lausumalla sanat kuntosali
tai lenkkeily. Koska en suostu olemaan yliherkkyyteni sanelema orja, käyn salaa
itseltäni runnomassa lisää painoja jalkaprässiin polvinivelten soittaessa
hoosiannaa. Tätä kirjoittaessa on menossa päivä nro 6 salinjälkeiskipua. Kolme vuorokautta
kestäneet rytmihäiriöt ja paska nukkuminen kera kokopäiväkoomaan ja ärtymyksen
sentään menivät jo ohi ja tänään olen ilokseni pystynyt melkein noukkimaan
sukan lattialta. Enkä edes treenannut lujaa! En vain palaudu. En sitten millään.
Ihan oma lukunsa on reagoiminen vallitsevalle lämpötilalle. Olen jäässä ainakin 9kk vuodesta, usein kesänkin yli. Siihen ei auta minkään lajin karaistuminen kun verenkierto näpeissä ja varpaissa on mallia olematon. Helteellä luonnollisesti kidun kuumuudesta. Tarvitseeko erikseen mainita, etten nuku?
Sen lisäksi,
että kroppani on ylivirittynyt ihan mille tahansa, käyvät aivoni
samalla ohjelmalla. Päätä en pidä ongelmana, mutta tämän fysiikan kun saisi
vaihtoon. Rivien välit ja ilmapiirin välitön aistiminen on sitä paitsi ihan hauskaa.
Kaikessa
yliherkkyydessäni olen erityisen herkkä käsitteelle erityisherkkä. Tämän
provokatiivisen väittämän takana seisoo täysin aito kokemus siitä, mitä on elää
yliaistivana – ja reagoivana viritelmänä nimeltä minä. Ensinnäkin,
erityisherkkä on tämän ajan "narsisti". Näillä kahdella ei tietenkään ole mitään
tekemistä keskenään. Paitsi olla sanoja, joita puhkikäytetään jokseenkin
väärissä tilanteissa ja väärissä merkityksissään. Siinä missä parhaan hypetyksensä aikaan narsisti oli
lapsenvahtivuorosta kuoromatkan vuoksi kieltäytynyt anoppi, tai ruokalan
jonossa viimeisen kyljyksen napannut työkaveri, erityisherkkiä ovat nykyisin
kaikki jotka keksivät väsyä, loukkaantua tai muutoin vain ylitulkita ympäristöä
sosiaalisissa tilanteissa.
En millään
muotoa väheksy erityisherkän kokemusta herkkyydestään! En vain jaksa uskoa,
että yhtäkkiä väestöstä noin 90 % kantaisi tätä ominaisuutta. (Loput ovat
sitten vissiin narsisteja, heh.) Syy miksi olen erityisen herkkä käsitteelle,
juontaa juurensa tahalliseen väärinymmärrykseen. Erityisherkkiä pidetään
yleisesti sisäänpäin kääntyneinä tyhjästä valittajina, ujoina,
hajusteallergisina herkkinä keijuina, joiden kyynelillä kastelisi maailmankolkkien
kuivuudet. Vali vali. Erityisherkkyys on kuitenkin ominaisuus, jota kantajansa
ei ole valinnut. En aio sanoa olevani erityisherkkä. Siinä on jotenkin niin erityinen
vivahde. Eteerinen ja särkyvä. Vaikka kieltämättä liikuttuminen kyyneliin kun näkee auton pysähtyvän suojatien eteen pienen reppuselkäisen ekaluokkalaisen mennä, ei ihan aina ole toivotuin reaktio. Se pienen luottavainen hymy ja kädenheilahdus, ihan liikaa (byhyäää!). Itken liian harvoin, ehkä siksi liikutun niin usein.
Saatan olla sutta ja sekundaa monen asian suhteen,
mutta itsestäni meteliä pitämättä. Kysyttäessäkin
pidän ennemmin suuni visusti kiinni omituisuuksistani. Paitsi nyt tulin juuri kakkoslaatuni
kanssa rytinällä kaapista ulos.
Elo sovussa
omituisuuksieni kanssa ei aina ole käynyt kivutta, mutta käynyt kuitenkin. Olinkin
pakahtua riemusta, kun tapasin opiskeluympyröissä toisen kofeiiniyliherkän
kohtalotoverin, jolla on vielä huonompi kahvin sieto. Kerrankin joku ymmärtää millaista on ”ai etkö juo kahvia, no
tässä olis teetä. Ai etkö juo teetäkään, no mitäs sää sitten juot?” Pullon Koskenkorvaa
kiitos. Paitsi että viina pilaa yöunet, joten unohda koko juttu… Miksi se,
ettei voi juoda/syödä/käyttää/tehdä –jotain, on niin suuri ongelma yleensä
ympäristölle, ei kokijalle itselleen? Sitä paitsi, suuriman osan ajasta viis välitän omituisuuksistani. Käyn salilla, tuijotan sinivaloa, vedän hanskat käteen kesällä. Ketä kiinnostaa.
En tiedä.
Mutta jos joku toinen seisoi samassa tomumajajonossa, niin ISO hali ja koita kestää!