Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Tyhjäyttäjät


(Varoitus. Teksti saattaa sisältää karkeaa miessukupuoleen kohdistuvaa yleistystä. Eteenpäin lukemalla hyväksyt käyttöehdot, joiden mukaan kirjoittaja ei ole vastuussa mahdollisesta mielensäpahoittamisesta.)


* * *

Oletko koskaan törmännyt ilmiöön, jossa jokin sanomasi kaikuu jokseenkin kuuroille korville tullakseen myöhemmin esitetyksi täysin uutena ja ennenkuulumattomana? Niin siis sillä erolla, että sinun osuutesi jää täysin huomiotta. Mikäli olet nainen ja erityisesti elänyt joskus pitkässä parisuhteessa, asia saattaa olla raivostuttavan tuttu.

Tyhjäyttäminen. Niin olen ilmiön nimennyt. Tyhjäyttäminen tekee sanotun näkymättömäksi, prosessi joka saattaa näennäisesti vaikuttaa jopa dialogilta, mutta joka kaikessa ytimessään on yhtä kuin hukkaan heitettyä aikaa.
Ilmiö on tuttu parisuhteen lisäksi myös ystävyysvastaavissa, työpaikoilla tahi ylipäätään siellä missä ihmiset tapaavat asioitaan ja ajatuksiaan jakaa. Alkuun ihan nopeasti yksi asiaa avaava esimerkki.


Parisuhde (ei kuvitteellinen)

Mies, ikuisuuslaihduttaja makaa sohvalla ja lipittää jälleen kerran aikuistuttipullostaan iltaviileää.
Nainen: sää laihtuisit, jos jättäisit kaljan pois. Ja sitten kun laihtuisit, jaksaisit taas käydä lenkillä ja sun sokeriarvotkin paranis
Mies: ei yks kalja ketään lihota (avaa toisen)
Nainen: luin just lehdestä miten paljon voi laihtua, kun jättää iltakaljan pois (= vetoaa ulkopuoliseen lähteeseen).
Mies: Pena töissä sano, että kalja on hyvä palautusjuoma, eikä se ole lihonut yhtään.
Nainen: Pena juoksee kesät maratoneja ja hiihtää talvet. Sää makaat sohvalla.
Mies: (hiljaisuus)

Kaksitoista vuotta, aika helvetin monta iltakaljaa ja noin neljäsataa samaa keskustelua myöhemmin:

Mies: Siis arvaa mitä! Pena sano, että jos jättää kaljan pois, voi laihtua ainakin kymmenen kiloa vuodessa! Ja sit jaksaa käydä lenkillä ja sokeriarvotkin paranee.

(kirosanan kirosana)




* * *


Entä ystävät sitten? Otetaan toinen esimerkki. 

Anna (nimi muutettu) tapaa rakastua hieman kyseenalaisiin hahmoihin, eli renttuihin. Klassikko. Tällä erää on menossa pettäjäsika numero etpysyenääperässä, mutta ongelma on aina sama. Uhraat loputtomasti aikaa tukemiseen. Toimit peilinä, rohkaiset, annat vaihtoehtoja. Pohdit ja vatvot kyllästymiseen asti miksi Anna rakastuu aina kusipäihin. Käytät aikaa ja vaivaa ja kuuntelet kuten parahinkin terapeutti. Ilmainen. Sanot suoraan. Sanot nätisti. Sanot ärähdät suorastaan yhden väsyneen puhelun jälkeen, ettei ongelma ole edes tässä kyseisessä miehessä, vaan siinä miksi Annaa saa kohdella niin. Kerta kerran jälkeen.  
Anna vaikuttaa kyllä aina huojentuneelta ja kiitolliselta, olethan täysin korvaamaton luotettavana järjen äänenä. Mutta ei tee tikkua ristiin asioiden eteen. Noo, ajattelet. Asiat tapaavat ottaa aikansa. Siihen asti on vain jaksettava tuuppia hellästi oikeaan suuntaan, vaikka sen tietäisi kuinka turhaksi. Kunnes sitten aivan yllättäen ja arvaamatta Anna hehkuttaa, miten oivalsi   t ä s m ä l l e e n  saman jota olet uuvuksiin asti jankuttanut, kun sen sanoikin terapeutti / naistenlehti / kollega / postin jakeluauton kuljettaja ojentaessaan sähkölaskun ja nipun mainoksia.







Miksi ihmiset lakkaavat kuuntelemasta yleensä sillä samaisella hetkellä, kun oma puhe lakkaa ja viereinen suu alkaa liikkua? Koska vatvominen näyttää olevan osa asian viehätystä. Harva pyytää neuvoa vain toteuttaakseen sen. Kysymys, vastaus, toiminta, hiljaisuus. Siitä puuttuu dialogi ja sitä dialogia käydään vain vatvomalla. Paitsi että ensimmäisen esimerkin kaljamies ei kyllä edes kysynyt mitään.

Tyhjäyttäminen harvemmin on tarkoituksellista ja tahallisesta. Ihmisluonto nyt vain sattuu toimimaan niin, että jos ei ole valmis sisäistämään asiaa, ei ole otollisessa kohdassa ottamaan järkipuhetta vastaan. Kun aika on valmis, aivoissa naksahtaa jokin ratas paikoilleen ja ilmiselvä tapahtuu. Paitsi parisuhteessa, jossa mies on kuuro naisen neuvoille, ajatuksille ja uudistaville ideoille kaikki ne loput ajat räjähtävän ihastuksen jälkeen. Tämän vuoksi esimerkiksi 20 vuotta verkkareissa laahustanut iskämies muuttuu pukeutumiskonsultiksi uuden rouvan auton parkkeerattua ex-vaimolta lunastetun omakotitalon autokatokseen. Miehen aivoissa on tuolloin avoinna aikaikkuna kuunnella uutta naista. Se kyllä sulkeutuu hyvin pian.






Mikä tyhjäyttämisessä niin kiukuttaa? Menetetty aika? Ihan yhtä paljon tai vähän olisi mennyt ruotiessa prinsessa Victorian leukaa tai Henkkamaukan kukkamekon koon 38 vastaavan todellisuudessa neljä numeroa pienempää. Todennäköisesti sorrun tähän vuorovaikutussyntiin itsekin loputtomine mikä minusta tulee isona – vatvomisineni. Pitäisikö ihmisten ylipäätään osata olla niin kovin kiitollisia siitä, että joku kuuntelee ja rohkaisee heitä? Voiko ystävän/puolison rooli koskaan olla todellinen neuvonantaja, vai pitääkö sitä varten olla tarpeeksi etäisyyttä? En tiedä.Mutta sen tiedän, että tyhjäyttäminen saa tuntemaan hölmistynyttä kiukkua. Ja kiukkuinen ihminen saattaa sortua ylilyönteihin. 

Erinäisten tapahtumaketjujen toistuttua noin miljardi kertaa, olen joskus ärsyyntynyt jopa sellaisiin yllätyshyökkäyksiin, kuten takaisin lataaminen. Saatan käyttää inhottavia sanaparsia, vaikkapa ”niin, tuostahan me juuri puhuttiin”, tai ”tätähän minä yritin sinulle sanoa (kaikki ne kuusikymmentä pitkää puhelua)”. Jos olen oikein ilkeä, esitän suoran kysymyksen; "miksi saman asian kuuleminen jonkun toisen suusta on aivan eri tavalla totta ja oikein?" Avioliitossa kello varttia vaille ero tästä sai mukavia keskusteluja aikaan. Tai ainakin muutaman uuden syyn.






Yksi varteenotettava vaihtoehto olisi lakata ylipäätään ruotimasta ongelmia ja kääntää puhe aina sitkeästi vallitsevaan säätilaan joka ja ikinen kerta, kun "jätä se ääliö" pitäisi taas alkaa survoa pehmeämmin ilmaistuun muotoon osaksi sensitiivistä kuuntelua. Tai vastaavasti ladata prologi ennen neljänkymmenen ja viiden minuutin ongelmienruotimiskävelylenkkiä tihkusateessa makaronilaatikon ja iltauutisten välissä, että nyt minä aion sanoa jotain, jonka myöhemmin esität täysin omana tai jonkun muun oivalluksena, mutta että ole hyvä vaan. Luulen, että sinnikkäinkin tyhjäyttäjä alkaa ymmärtää jossain vaiheessa. 

Siinä on vain yksi ongelma. Mitä minä sanoin ihmisiä harvemmin rakastetaan. 



9 kommenttia:

  1. Tämä tyhjäyttäminen toimii kyllä sukupuolesta huolimatta, esim. ihan sama mitä joku sanoo minulle suklaasta, niin olen kuin tuo kaljaa kittaava, tosin tiedostan asian, en kiellä. Ehkä siinä on se vissi ero.

    Ihanaa naistenpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa on täysin rajattu pois. Syö huoletta. ;)

      Hain tällä kieli poskessa kirjoitetulla postauksella lähinnä sitä merkillistä ilmiötä, että joistain asioista jauhaa vuodesta toiseen, eikä ole muka sanonut koskaan niistä sanaakaan. Ihan uusi tieto tuo kaljansieppailun epäterveellisyys, ainkin jos sen sanoo joku m u u kuin waimoihminen. Kumma juttu.

      Tai ehkä tämä on vain minun kokemus, eikä kukaan muu tunnista mistä horisen! :D

      Hyvää naistenpäivää! ♥

      Poista
    2. Haha tuo on niin tuttua, että ikinä et ole mukamas sanonut, valikoiva kuulo. ;) Vanhemmiten tosin huomaan alkavan minullakin olla aika valikoiva, sitä se ikä teettää. Tunnistan tunnista ja kuvaat hyvin tyypillistä miestä.

      <3

      Poista
    3. Valikoiva kuulo on ehkä yksi edellytys järjissään pysymiselle vanhetessaan. Kun ei jaksa ihan joka asiasta enää pompata. Edes joka toisesta. Koskee kai molempia sukupuolia... 😁

      Poista
  2. Ihana tuo eka kuva. Poikani 12v kommentoi, että siinä istuu varmaan maailman tyhmin ihminen ... ;-)

    Illalla kun tätä luin, oli ainakin kaksi ajatusta. Arvaa, muistanko kumpaakaan enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Miksi ihmiset lakkaavat kuuntelemasta yleensä sillä samaisella hetkellä, kun oma puhe lakkaa ja viereinen suu alkaa liikkua?" - tää lausesi sai aikaan päässäni vähän toisen mielleyhtymän. Miksi, kun keskutelee, ei oikeasti kuuntele toista vaan alkaa jo valmiiksi tuossa kohtaa hahmotella, mitä itse sanoisi (vastaan).

      Tän viisastenkiven kun handlaisi ja oppisi, voisi joskus ehkä kyetä parisuhteeseenkin?

      Mutta vain ehkä!

      Poista
    2. Ja sit se toinen (löytyihän ne sieltä kun vähän pinnisteli): sä olet kyllä hyvä ystävä. Ihana ja kärsivällinen!

      Mä olen menettänyt yhden ystävän kun en vaan enää millään jaksanut sitä jauhamista. Mulle tuli fyysisesti paha olo siitä mitä mulle kerrottiin, en pystynyt olemaan tukena kuten hyvä ystävä on. En vaan pystynyt... tuntui niin turhalta ja turhauttavalta ja vastavuoroisuus puuttui kokonaan.

      Oli pakko valita sellaiset ystävät, joilta saa voimaa, ei sellaisia, jotka vain imevät sitä itseensä.

      Poista
    3. Ei minunkaan mielestä hyvän ystävän mitta ole loputon kuunteleminen. Eikä ainakaan vastavuoroisuuden puuttuminen! Tietenkin ihmisillä on aikoja ja "aikoja". Joskus pohditaan enemmän toisen tilannetta, mutta isossa vaa'assa pitäisi kuuntelunkin mennä tasan. Hyvänä mittarina toimii yksinkertainen "mitä sulle kuuluu".
      Ei kenenkään tarvitse ystävyyden nimissä sietää elämässään energiaimureita.

      Kuulostaa hurjalta tuo, että sinulle tuli ihan paha olo siitä mitä kuulit. Jotkut asiat olis vaan parempi purkaa esim. ammattiauttajalle. Ei ystävän toimi ole parantaa. Teit ihan oikein, kun pidit omat rajasi ja sellaiset ihmiset elämässä, joista saat voimaa.

      Poista
    4. Niin ja hjöpö, hjöpö, parisuhteeseen vaan, vaikka olisi valikoiva kuulo tai sangen kärsimätön vuoronsa odottaja (= vastaan inttäjä). Eipä meistä kukaan kai kovin valmis ihmisenä ole. Ne vastaparitkaan. ;)

      Poista