Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Liian nopea ratkaiseva kyllä



Minulla on taipumus järjestää itseni ”liri”-nimisiin tilanteisiin. Yhä harvemmin syynä on suuri suuni, vaikka vieläkin sieltä saattaa loikkia tahattomia sammakoita, joiksi en ole sanomaani mitenkään tarkoittanut. Kuten nyt viimeksi raskas tokaisuni haluta tehdä väillä jotain IHAN aivotonta työtä. Kuten vaikka avata postia. Sen lipsauttaminen kyseistä työtä tekevien läheisyydessä ei ollut kovin fiksu veto, vaikka eivät nyt sattuneet sammakkoa huomaamaan. En yksinkertaisesti tarkoittanut asiaa mitenkään niin. En tarkoita montaa muutakaan. Kuten vaikkapa lupautumista sellaisiin juttuihin, joiden mukana tulee lisää juttuja, kunnes olen kaikkien juttujeni kanssa juuri siinä, mistä tämä kirjotus lähti; lirissä.

Esimerkki. Mies ehdottaa että lähettäisiin vielä pikaisesti pitkälle viikonlopulle ennen työkiireiden alkua. ”Ei me enää ehditä” –sijaan mutisen jotain typerää, kuten ”jaa”. Typeryys ei lopu tähän. Koska olen mielestäni juuri (joulukuussa) ollut parisuhdelomalla ja saattanut heikkona hetkenäni siksi tulla luvanneeksi kahdelle nuorimmalle lentokonekyydin lähivuosina, heitän ääneen ajatukset ottaa teininaperot mukaan. Ihan vaan siis teoreettisen ajatuksen.





Aika käy vähiin. Se käy todella niin vähiin, että matka on pakko sorvata ainoaan vapaaseen viikonloppuun ennen massiivisen työkiireen alkamista. Eräänä iltana huomaan, että meillä on lentoliput (tietenkin välilaskuilla, koska enää ei saanut järkevään hintaan suoria lentoja) huisin kuuseen, pyytämättä vielä töistä vapaata ja hankkimatta lapsille passeja. Stressi on pienin sana, millä fiilistä voi kuvata.

Tunnustan, olin juuri viikolla kuullut esimiehen (nimi muutettu) suusta, että minun pitäisi käyttää rästivapaani ennen maaliskuun loppua. Että sikäli saikku ei ollut suunnitelma, johon matka pohjaa. Esityyppi näyttää valkoista lippua pitää vapaat, enää on pienoinen passihaaste. Eronneillakin yhteishuoltajuus on näet siitä jännä sopimus, että matkustusasiakirjan hankkimiseksi tarvitaan molempien täysissä järjissään allekirjoittama lupa:





Minä siitä poliisiviranomaisen lupalappua tulostamaan ja metsästämään töiden jälkeen Lastenisää, joka on hövelillä tuulella ja allekirjoittaa jupisematta. Enää valokuvat ja passihakemukset ja ajanvaraus lupatoimistoon, joka onkin kätevästi lopetettu meidän kulmilta. Varataan sitten oikein kaupunkiin ja tietenkin neljänruuhkaan, ettei kotiinpaluu olisi kuin yhtä juhlaa. Jaa miksi ajanvaraus? Koska minua sitovat sellaiset hauskat kahleet kuten sovitut asiakkaat virastotyöaikana, jonka vuoksi vapaa jonottaminen mihinkään palveluun on jokseenkin olematonta tapahtumaan.  

Passit pitää tietenkin ottaa pikana, jotta varmasti ehtivät. Minä en ota riskejä, minä en ole tyhmä. Paitsi luvatessani ylipäätään tällä varoitusajalla yhtään mitään. Mies hakee lapset kotoa, lähden töistä aikaisemmin ja ajan omalla autollani suoraan kaupunkiin. Ehdimme ajanvaraukselle. Aaltoja.




Lasten passit tulevat. Enää tarvitsee kaivaa uikkarit ja kesäisemmät vaatteet jostain käsittämättömästä piilosta ja todeta, että lapset ovat kasvaneet niistäkin ulos.
Välilaskujen ja matkalaukkujonotushaluttomuuden vuoksi mukana on perinteisesti pelkät käsimatkatavarat, joten vaihtoriepujen määrä on jo lähtökohtaisesti rajattava minimiin. Sääerot tuovat oman pikantin pikkulisänsä pähkäilyyn. Sitä paitsi minulla ei ole kenkiä! Sellaisia, joilla voi kävellä mukavasti, mutta jotka eivät näytä neljänkymmen ketarassa lähinnä vitsiltä. ”Lähde lenkkareilla”, ehdottaa tytär. Ei selvästi ymmärrä asian esteettistä ongelmaa.

Pitää hommata toinen lentolaukku. Pitää pakata. Tai ainakin katsoa tavarat valmiiksi. Pitää hakea apteekista selvitys reseptilääkkeistä. Korvatulpat ja minikokoinen aurinkorasva. Puhelinliittymät pitää päivittää, ainakin tarkistaa mitä maksaa EU-käyttö. Kuka ottaa koiran hoitoon? Ja ne perhanan kengät…




Acute Stress Disorder. Brain not working.


Matka on yksinomaan kiva asia, en minä mitenkään sillä. Mutta kaikki ennen on osastoa liri. Pitkä viikonloppu lohkaisee nimensä mukaisesti pitkän viikonlopun ja se on yhtä kuin neljä päivää vähemmän esimerkiksi sellaisiin aiottuihin asioihin, kuten psykiatrian - ja työnohjauksen kirjareflektiot. Jotka piti taikoa juuri samana ajankohtana, jolloin todennäköisesti patikoin vuorenrinnettä ylemmän kohti taivasta ja sitä maailmankaikkeutta, joka salli minun syntyä tällaiseksi tunariksi ja näemmä vieläpä jatkaa valitsemallani tiellä.




Kaikki järjestyy. Tietenkin. Joskus vain jumalattomalla ryminällä. Neljän hengen siirtäminen muutama tuhat kilometri kartalla alemmas vaatii erinäistä suunnittelua, ja suunnittelu aikaa. Sitä minulla ei ole. Mennään siis niillä, mitä on. Kyhään hätäiset listat ja huomaan perillä, että perkele, puhelimen laturi jäi. No en nyt ihan kirjaimellisesti, sillä en ole vielä lähtenyt mihinkään. Vielä on mahdollista unohtaa vaikka mitä. Mies kyllä yrittää parhaansa auttaa, mutta ihminen joka lähtee matkalle kolmella vaatekappaleella ei voi mitenkään ymmärtää mihin kaikkeen äitinaisen pitää varautua...




* * * 


Niin, omaan ehtymättömän taidon järjestää itseni tilanteisiin, joissa jään lähinnä monttu auki ihmettelemään, miten tässä nyt näin kävi. Kuten nyt vaikka löydän itseni Espanjasta. Että missä vaiheessa sanoin sen ratkaisevan "kyllä"? 

Seuraavalla kerralla teippaan suuni kiinni. 



9 kommenttia:

  1. Haha tämä oli kuin jännitysnäytelmä ja toki reissun järjestämiseen liittyy jännitteitä, jos on edellisen miehen lupaa haettava passeihin ja kaikkea. Meillä oli toissakesäinen reissu sellainen, että huomasin edellisenä iltana, että tyttären passi oli mennyt umpeen. Toinen kerta oli äkkinäinen kutsu blogimatkalle Turkkiin, jossa ei käykään muu passi, kuin selleinen, joka on 6kk voimassa. Tuli kiire ja tilasin ensin normaalin passin ja tuli jänö housuun ja tilasin toisen pikana ja molemmat tuli samana päivänä. Sekin oli kyllä yhtä jännitysnäytelmää, mutta kaikesta selvittiin, kuten tekin eli hyvää reissua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävis just noin! Miks sitä passia tuleekin katsottua vasta edellisenä iltana? Tai mitattua lentolaukkua, kuten nyt kello aamulla lähtö ja kaikki jo pakattu (Sassilla on näemmä pienemmät mitat kuin Finskillä). No mahtuu ne, mutta...

      "Kiva" tuo passikiire, huh. Onneks ehti ja vielä tuplavarmistuksin. Pika ja normi samaan aikaan.

      Kaikki selviää ja yleensä kaikestakin. Kiitos, ja mukavaa viikonloppua. 💗

      Poista
  2. Mä niiiiin yhdyn suhun! Itse menin "lankaan" ja ynähdin myöntyvästi kun sisko ehdotti että rempataan mun olkkari. No eihän se ihan viikonlopussa mennyt niin kuin suunnitelma oli. Ehkäpä kirjoitan aiheesta postauksen blogiin kun tulisi niin pitkä tarina.

    Kontrollifriikille myös miehen muutto mun paikkakunnalle osoittautui tulikokeeksi. Nyt on 17.3 ja muuttopäivä on varattu 29.3 eikä miehellä ole vielä edes kämppää. Hoen itsekseni eikuulumulle, eikuulumulle... Ja silti koitan antaa ystävällisiä neuvoja vaikka mies olevinaan hallitseekin homman (no ei hallitse!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vaan on n i i n paljon kaikkea mitä pitää ottaa huomioon. Muutto, remppa, matka. Mikä tahansa normiarjen ylittävä. Tai no, siinä normiarjessakin.

      Luulen, että ehkä sekoisin stressistä, jos mulla olisi muutto tuolla aikataululla eikä asuntoa. Vai ettei olisi taktinen veto? 😉

      Poista
    2. Joo niin mäkin sekoan stressistä vaikkei oo edes mun tilanne :D. Onneksi kaupunki sattuu olemaan semmoinen, jossa on reilusti vapaita asuntoja, mutta eihän se vuokrasoppari itsestään muodostu. Hän itse ei tunnu kovinkaan stressaantuneelta asiasta. Miehet...

      Ei oo taktinen veto, tietää kyllä että mun talo on mun talo eikä tänne voi asumaan tulla :D. Ei me olla edes tavattu toisten lapsia! Mä luulen että voisin elää loppuelämäni suhteessa niin että ei asuta saman katon alla.

      Poista
  3. Tirsk. Tää on niin tuttua! Monesti sitä miettii, että tekeekö tuon kaiken 'pienen' sälän itselleen turhaa. Kun se toinen ei sure pätkääkään (ei tarkoituksella) niin pitääkö itsekään? En mä silti ole uskaltanut kokeilla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tee. Ei yhtään turhaan. Jos oli sälää ennen matkaa, niin täällä niitä vasta onkin! 🤣

      Poista
  4. Joskus kauan sitten eräs nainen kertoi minulle liikennevalotyyppisestä asioidenhallintajärjestelmästä. Semmoisesta punainen - keltainen - vihreä- systeemistä.

    Reissuun lähtiessä punaisella listalla on passi, ei hammasharja. Ja koiralle hoitopaikka.

    Keltaisella listalla voisi olla kännykkäliittymien varmistukset.

    Kaikki muu onkin sitten vihreällä.
    Mies joka lähtee reissuun kolmella vaatekappaleella on reissannut ennenkin. Hän tietää, että jos puhtaat kalsarit loppuu niin jostain paikalliset semmoisia ostaa. Aurinkorasvan raahaaminen espanjaan on sama kuin veisi Tallinnanreissulle kaljat lähikaupastaan.
    Semmoinen mies tietää myös, että lähtiessä kabiinilaukku on pakattava vajaaksi, että siinä on palatessa tilaa tuliaisille ollakseen tervetullut kotiin. Sudenpentulauma pettyy pahasti jos isin laukussa palatessa ei olekaan namipusseja vaan pyykkipussi.
    Joten ne paikan päältä hankitut kalsarit, hammastahnat yms saavat jäädä käytettyinä sinne.
    Kympin tappio, ei voi mitään.

    Naisilla ei koskaan ole kenkiä. Milläs kengillä Nelina kulkee töissä? Olettaisin, että semmoisilla voi kulkea myös espanjan kamaralla mutta kun en ole nainen niin en voi varmaksi sanoa. Mutta Murphyn tuurilla Nelina käy ostamassa kotimarketista upouudet reissua varten ja espanjassa jonkun liikkeen ikkunassa onkin aivan ihanat pakkosaada- jalkineet pilkkahintaan eikä niitä voikaan ostaa kun just tuli hankittua uudet eikä laukussa ole tilaa.

    Reissu on reissu, ei sinne muuttamassa olla joten ihan kaikkea ei tarvitse kotoa mukaan raahata.

    Viikon mietelauseeksi sanoisin, että kiire on usein vain mielentila joka sijaitsee vasemman korvan oikealla puolella.

    Hyvää lomaa.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monta hyvää pointtia. Ja jokaiselle ainakin yksi vastalause, tai vähintäänkin tuumi. Tähän täytyy kyllä palata vielä myöhemmin. :)

      Poista