Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Yksi uusi juttu


Valokuvaus oli sitku –listallani jossain sijalla eläkeikä. Ajatuskin linssien , polttovälin – ja valotusajan opettelusta tuntui aivan liian haastavalta käytössä olevaan energiatasoon nähden. Sitku oli ihan hyvä. Sitä paitsi, piirtäminen ja maalaus täyttivät kaipuutani vangita kuvaksi näkemäni, ainakin siihen päivään asti, kun ymmärsin etten ole tehnyt kumpaakaan aktiivisesti vuosiin.

Yksi iso syy sitkuiluun lienee myös, että tiesin ihan faktisesti olevani luokattoman surkea kameran kanssa. Olen juuri se joulujuhlakuvaaja, jonka lapsi näkyy vain osittain ja pienenä suttuisena möykkynä taustalla jonkun randomin kaljun täyttäessä kuvaetualan kokonaan. Otokseni ovat lähinnä vitsi; jonkun selkä leikkaamassa jonkun synttärikakkua. Heilahtanut koira. Vauva käsi kasvojen edessä. Kuvattavan takana näkyy avonainen vessanovi tai tiskiröykkiö. (Huokaus)

Ajattelin kerrankin ottaa toisen lähestymiskulman iänikuisuuskysymyksiini ja aloittaa kuvaamisen nytky. Jos kerran siitä haaveilen, voin yhtä hyvin alkaa rohkeasti kokeilla millaisia kuvia tulee, tekemättä numeroa, arvostelematta. Että tässä nyt harrastellaan valokuvaamista. Ei. Tässä mennään kameran kanssa metsään ja ihmetellään. 

Kuvaaminen on ihan oikeasti rauhoittavaa, jopa meditatiivista. En ollut ymmärtänytkään miten paljon talvessa on värejä! Valoa ja varjoa, eräänä aurinkoisena päivänä. Tässä muutama niistä. 

* * * 





















































































6 kommenttia:

  1. Kaunista! Ja kyllä, on rauhoittavaa ja mukavaa touhua. Kaupanpäälle oppii katsomaan ja näkemään kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pysähtymään hetkeen. Olen tuota meidän "taikametsää" ennenkin ihastellut, mutta en ihan näin syventyen.

      Poista
  2. Onpa upean talviset kuvat ❤

    Ronja

    https://willaronjatar.blogspot.fi/

    VastaaPoista