Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Erään lajin flunssa


Kaikki naiset tietänevät miesflunssan. Tilan, jossa surkeudesta valittaminen ei ole mitenkään suhteessa sairauden vakavuuteen. Toisin kuin luullaan, miesflunssa ei ole säälikerjuista empatiakalastelua, vaan urospolo ihan todella ajattelee kuolevansa 37,1 kuumeeseen ja vuotavaan nenään. Kaikenlainen heikkous kun ei luomakunnan kiisteltyä kruunua tavallisesti kosketa. 
Miesflunssan lisäksi tunnetaan tavallinen flunssa, jota erityisesti naiset tapaavat potea. Miehenkin on tosin mahdollista sairastua siihen, olen ihan omin silmin ollut kyseistä ihmettä todistamassa. Oman empiirisen tutkimukseni mukaan olen vakaasti alkanut kallistua vielä kolmannen lajin kannalle, että flunssatyyppejä olisi tavallisen – ja miesflunssan lisäksi vielä yksi. Kiukkuflunssa. 




Tietenkin se tarttuu, mitä oikein kuvittelin? Että juuri kolme viikkoa sitten päättynyt edellinen olisi jotenkin suojannut minua tältä uudelta. Halaillen, hoivaillen viimeisintä uhriaan, tytärtäni, joka on nyt tätä kirjoittaessa ollut jo kokonaisen viikon pois koulusta.
Minä kyllä yritin. Imeskelin sinkkiä. Otin C-vitamiinia. Huuhtelin tuulenhalkojaani nenäkannulla. Pidin jalat lämpimänä ja uskoni lujana. Pikkulapsivaiheen jälkeen flunssa murtaa raudanlujan selkärankani yleensä enää kerran tai kahdesti vuoteen, niiden entisten kerta kuukauteen sijaan. Nämä kaksi päättivät tulla ihan käsikkäin.

Nyt seuraa tunnustus. En todellakaan ole sairastajana säyseintä sorttia. Flunssani ovat mallia raivotauti. En ole ylpeä asiasta. Olen juuri se kävelevä vitutusautomaatti vessapaperitupot sieraimissa ja sysimusta pilvi niskoja nakkelevan pääni päällä. En valita, äyskin. Että johan se nyt on perkeles, ihminen valloittaa avaruutta eikä ole saanut yhtä (no okei, yli kahtasataa) naurettavaa virusta nujerrettua päiviltä. Että vielä kaksituhattaluvulla pitää kitua. Kirosanan kirosana. 
Kukaan taloudessani ei jää epäselvyyteen mikä on päivän vire. Todennäköisesti tilani on tuttu myös seinänaapurille ryydittäessäni äänekästä aivastusta mielenosoituksellisella AAARGH! – huudolla. Minä kun en ole koskaan osannut aivastaa sillä tavalla sievästi ja tyttömäisesti. Saati karjua vain pienesti.




Mikä flunssassa sieppaa? Yleisesti ottaen kaikki, etenkin kaulasta ylöspäin. En ala eritellä aikuisille ihmisille oirelistaa, jotka johtuvat itseasiassa elimistön puolustusreaktiosta, kun välittäjäaineet alkavat kropassa mellastaa. Tämä sinänsä nerokas vastaantappelumekanismi saa paikallisoireiden lisäksi aikaan myös yleistä sairaudentunnetta. Itse flunssan oireet ovatkin suurimmaksi osaksi vain kehon omaa taistelua virusta vastaan. Juu, tiedetään. Mutta tietäminen ei auta! Että onpas vau, tässä sitä nenä taistelee rohkeasti vastaan turvottomalla limakalvot verenkierron vilkastumisen vuoksi, jotta paikalle saadaan riittävästä valkosoluja tappamaan viruksia. Ei ole kivaa!



Sanotaan, että onnettomuuspaikalla pitää auttaa ensin niitä, jotka ovat hiljaa. Valittava ihminen on tajuissaan, hiljaisilla menee huonommin. En tietenkään vertaa flunssaani onnettomuuteen, mutta valitettavasti olen hyvin äänekkäästi tajuissani. Olisi erikätevää olla esimerkiksi nukutettuna seuraavat pari pahinta päivää. Ihan ympäristönkin vuoksi. Valivali.

(Huomio numero 1; kun niistää, vasemman silmän kyynelkanavasta tulee ilmaa.)
(Huomio numero 2; hampaita alkaa vihloa, jos hengittää koko ajan suu auki.) 
(Huomio numero 3; suu kiinni ei voi hengittää.)










Jos kerran olen niin kamalan kipeä, miten sitten jaksan kirjoittaa tätä? En jaksakaan. Ylipäätään mitään, vähiten vain maata sohvalla, vaikka seurana olisikin kaksi maailman rakkaimmista, lapsi ja koira. Makaaminen sitä paitsi sattuu. Niskaan, selkään, kylkeen ja päähän, johon sattuu muutenkin, vaikka olen ottanut jo vatsahaavan tarpeiksi Buranaa. Eipä tuo tunnu kuumemittariinkaan tehoavan. Enkä jaksaisi enää kiukutella itselleni siitä miten koko viikonloppu menee taas potiessa, hyvät hiihtokelit hukkaan ja ainoat vapaat infernaalisen ärsyyntymisen vallassa. Kiukkuflunssassa. Toisaalta sohvalta ei näe suoraan vaikkapa tiskipöydän kaaokseen. Tästä näkee. Taidan siis oikaista taas kiukkuisen ruotoni takaisin vaakalukemaan ja todeta, että jälleen olen sentään yhtä tuntia lähempänä tilaa, jossa ärtymys ei ole ainoa vallitseva tunne. 






Iloista viikonloppua, pitäkää varpaat lämpiminä. 



11 kommenttia:

  1. Voi ei, täällä meikäläisellä oli sama paska(ei silleen)tauti. Ei siinä vissiin auta muu kuin antautua potemiselle ja vitutukselle kunnes on ohi. Itseäni hirveästi piristi työterveyshoitaja joka "hoiti" minua naureskellen ololleni :-(
    E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympatiani! (miks se ees naureskeli sulle?) Ihan hirveetä kuraa kaikki sairastelu ja tekemiskyvyttömyys.

      Kuumemittari näytti illalla 39 ja oli aika psykedeelinen fiilis. Muistaakseni kolmas kerta aikuisiällä, kun sinne asti kiipeää. Toivottavasti ei enää nouse uudelleen, kun lakkaa lääkekombo vaikuttamasta.

      Mutta podetaan me nyt vaan, kun ei muutakaan voida. Hiihtolenki raittiissa ilmassa tuskin poistaisi tätä päänsärkyä? 😁

      Pikaista paranemista!

      Poista
  2. Minäkin täällä väistelen kahta muuta vuoronperään petiin kaatuvaa ja sitä, mitä ne mukanaan kuljettavat kodista kotiin. Huomenna taitaa olla apteekki-, sinkki- ja C-vitamiinipäivä! Tulee mieleeni se iänikuinen väyrismi vitutuksesta ja siihen liittyvästä kuolemasta... 😉 Tsemppiä! Tule pian terveeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos ihana!

      Toivotavasti tankkaus onnistuu apoteekin tuotteilla. Monta flunssaa olen itsekin onnistunut väistämään noilla, vaikka monta pärskijää kotona. Varsinkin tuo 18v on ihan koko ajan kipeä. Lääkäri (nais) oli sille sanonut, että syö enemmän kasviksia! (tirsk)


      Ja kyllä, vitutukseen voi kuolla. Lähellä on ollut monta kertaa... 🙄

      Poista
  3. Sympatiaa ja empatiaa! Valkosipulia, inkivääriä, hunajaa ja sitrunaa - juu, juu tehoaa kyllä (pah, mutta ainakin voi kuvitella, ja voi sanoa yrittäneensä IHAN kaikkea!)

    Luin sun kirjoituksesta alkuosan AM:lle. Se kuunteli ylimielisesti kohdan miesflunssasta (lue: ei sellaista ole ja blaa blaa blaa). Kun pääsin kohtaan miten aivastelet, näin kuinka se höristi korviaan ja rupesi pienesi nyökyttelemään, silmiin syttyi aavistuksenomainen sääli perhettäsi ja naapureitasi kohtaan... Lopettaessani lukemisen, sanoi NIIIN tietävänsä, millaista on asua ihmisen kanssa, joka ei osaa aivastaa sievästi ja naisellisesti.
    Aivastus kolmelta aamuyöltä niin, että tulee...itku silmään aivastajalle ;) ... saa raavaallekin miehellekin huonot housuun. Muka. Onnettomia pelkureita :P

    Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, miten joku voi muka pelästyä yhtä a i v a s t u s t a ?

      Kerta, josta olen erityisen ylpeä; aivastin työpaikalla ja se kuultiin kolme kerrosta alempana. Saaks siitä mitalin? Ei. Mutta kieltämättä hyvät naurut.
      (paitsi he, joiden henkistä hyvinvointia loukkaa kaikki brutaali ruumiintoimintaääni tai siihen rinnastettava)

      Mutta nyt sinun AM (kesti hei pikkasen aikaa piuhojen yhtyä mikä tämä lyhenne on, kun ei järki juokse nyt senkään vertaa kuin normaalisti) voi sentään lohduttautua vertaistuella. Tiedä vaikka perustaisivat FB-vertaistukiryhmän "aivastelun uhrit". :D

      Poista
    2. Ei oo ihme jos on pitkät piuhat, kun on flunssa, mulla ne on pitkät ilman flunssaakin...
      "Aivastelun uhrit" :D Täytyy ehdottaa, voi hyvinkin ottaa tuulta siipiensä alle ;)

      Poista
    3. Olis mulla pari muutakin ideaa miesten vertaistukiryhmäksi...

      Poista
    4. (Selvinnee tässä matkan varrella hiljalleen)

      Poista
    5. Jään mielenkiinnolla ja malttamattomana odottamaan :D

      Poista