Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Trilogia nettideittalusta, osa 3


Nettideittailun trilogia on edennyt vaiheeseen, johon kaikki vaiva lopulta tähtää. Treffailuun. 

Suositeltavan tapaamispaikan suhteen on ainoastaan yksi ehdoton sääntö. Paikan tulee olla edes jollain tapaa julkinen. Treffailun tarkoitus kun on päätyä parisuhteeseen, ei iltapäivälehden kanteen.
Istuttuani kerran kolme tuntia elämäni kiusallisimmilla illallistreffeillä en suosittele etukäteen suunniteltuna kovin pitkää tapaamista ensimmäisiksi. Jos kahvit ostoskeskusvilinässä venyvät kolmetuntiseksi kuin olisin tuntenut sinut aina – treffeiksi, hyvä. Mutta kolmetuntista pitkän kaavan illallista on äärimmäisen hankala kutistaa kymmeneksi kidutuksi minuutiksi.

Eli. Tapaaminen on sovittu.  Tässä vielä muutama viime hetken vinkki ennen treffejä.

(Anteeksi, niitä ei ole)


Treffeillä

Jos et vielä tiennyt miltä tuntuu saavuttaa epämukavuusalueesi ehdoton lakipiste, nyt tiedät. Treffailu voi olla ihan kivaa ja avartavaa ja alku vaikkapa ystävyydelle, mutta ei ihan kaikille meistä. Vaikka olisit nähnyt vastapuolesta seitsemänkymmentä kuvaa eri kulmista, vuodenaikoina ja vaatetuksin, kohtaat ensimmäisen ongelman. Mistä tunnistaa hänet? Fiksuimmat sopivat tapaamisen tarkasti yksilöityyn paikkaan, tarkoin tuntomerkein. Neilikka rintaan on ehkä aikansa elänyt, mutta jos nyt edes muutaman poimitun yksityiskohtaisen tiedon vaihdatte etukäteen, olette vahvoilla. Asetu siis odottamaan rauhassa. Ota kiintopiste, jota tuijottelet muka-ajatuksissasi. Älä räplää kännykkää. Älä voi pahoin. Mitä tahansa tapahtuukin, älä oksenna. Sinulla on ehkä epämiellyttävä tunne, että joku tarkkailee. Todennäköisesti olet oikeassa. Hän ja hänen kaksi parasta kaveriaan sopivat juuri turvasanasta ja pakosoitosta paikasta, josta melkein näkee sinut kokoaan. Kai muistit itse tehdä niin? Ai et. No, rohkeasti vaan. Olethan iso tyttö jo (toim. huom. ei viittaus ulkonäköön).

Joku lähenee. Hän? Pitääkö moikata rennosti, kätellä vai halata? Kämmenesi ovat hiestä tahmeat. Hampaat, muistitko pestä hampaat? Mitä jos huulipuna on tarttunut niihin? Enää ei ehdi kaivaa peiliä. Hankaat kielellä yläkalustoasi ja työnnät kädet taskuun. Ajattelet näyttäväsi idiootilta ja todennäköisesti myös olet sitä. Älä huoli, kiusallisiin tilanteisiin tottuu ja seuraavat treffit sujuvat jo paljon paremmin.

Mitä tahansa odotatkin, älä odota. Suurin osa treffeistä on yhtä hukkaan heitettyä aikaa, kuin ikkunoiden peseminen hiilikaivoksen naapurissa. Treffipettymys on katala tila, eikä harjaantunutkaan silmä voi poimia kaikkia vinkkejä viestittelyn aikana. Ihminen on aina muuta, kuin pysähtynyt otos kuvassa tai muutama valikoitu rivi puhelimen näytöllä.

* * *

Seuraavaksi siirrymme jo perinteeksi muodostuneeseen (mies)ihmiskategoriointiin. Tässä muutamia treffihahmoja.


Ujo
Kädenpuristus on pehmeä kuin pilalle puristeltu kahvipaketti. Katse käväisee kyllä silmissä, mutta putoaa sitten kenkiin. Voit aivan rauhassa valita paikan kahvilassa ja maksaa vain oman kupposesi, sillä Ujo ei ehdi ehdottaa muuta. Ei ehdi, halua tai uskalla. Keskustelua johdat sinä, Ujo ynähtelee vastaukset seinille. Puhut kurkkusi kuivaksi päivästäsi, työstäsi, harrastuksistasi ja samalla huomaat miettiväsi kissanhiekan kilohintaa ja mikä viikonloppu se äitienpäivä nyt olikaan. Ujoa ei tunnu haittaavaan pitkät hiljaisuudet, kiusallisetkaan. Ajankulu saa avain uuden ulottuvuuden kymmenen minuutin venyessä ikuisuudeksi. Vaikka onhan siinä jotain imartelevaa, että mies pitää sinua jumalattarena. Onhan?
Ethän kuitenkaan kaiva kännykkää ja ala pelata ajankuluksi Sanapalaa. Ujollakin on näet tunteet.
Vinkki; älä sekoita sääliä aitoon kiinnostukseen tämän uroon kohdalla.


Omanapa
Puhuu lakkaamatta. Antaa mielellään ohjeita, etenkin pyytämättä. Omanavan työ on haastavinta ikinä, sairaudet harvinaisia ja kyky aitoon dialogiin surkeinta koskaan. Omanapa leuhkii saavutuksillaan. Leuhkii lastensa saavutuksilla. Leuhkii koiransa saavutuksilla. Leuhkii äitinsä… no, ymmärsit.
Omanavan kanssa kaikki muu on kiusallista, paitsi hiljaisuus. Se on hyvin rauhoittavaa, joskin harvinaista. Toisaalta sinun ei tarvitse ylläpitää keskustelua. Et edes pystyisi. Mikäli yrität johdattaa aihetta johonkin itseäsi kiinnostavaan – peräti itseesi – Omanapa joko keskeyttää, haukottelee, alkaa vilkuilla muihin pöytiin tai räplää kännykkää. Mahdollisesti kaikkia näitä.
Omanapa haluaa ehdottomasti nähdä sinut uudelleen, koska olit niin miellyttävää seuraa / ei halua nähdä sinua enää, koska olit tylsä etkä puhunut mitään.
Vinkki; voit huolettaa käyttää tekosyytä treffien keskeyttämiseen. Omanavan itsekeskeiseen mieleenkään ei tule, ettet oikeasti haluaisi olla paikalla.


Hidas
Hidas on kuin sulaan sementtiin upotettu kilpirauhasen vajaatoiminta aikana ennen tyroksiinin keksimistä. Tällä miehellä meinaan kestää. Mikäli valitsit treffinäyttämöksi idyllisen illallispaikan, tulet huomaamaan että ruoka-annoksen valintaan menee kauemmin, kuin Titanicin uppoamiseen. Eikä sellaista pelastuslauttaa olekaan, jolle voisit sormet kohmeessa ryömiä.
Hitaan kanssa opit tuntemaan mitä todellinen nälkä on. Ja miten jotkut saattavat ihan oikeasti pureskella 20-30 kertaa jokaista suupalaa ennen sen päätymistä vatsahapposirkukseen. Joka. Ikistä. Suupalaa.  Tiedät illallistreffit virheeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun tarjoilija on käynyt kaksi kertaa kolmen tunnin aikana kysymässä joko saa viedä lautaset pois, siitä huolimatta, että Hidas on laskenut haarukat ja veitset oikeaoppisesti kaksikymmentä yli kahdeksan asentoon merkkinä hitailun jatkumisesta. Se todella jatkuu. Loputtomiin. Hidas mutustaa ranskanperunoitaan yksi kerrallaan, imee yhtä ainutta väljähtynyttä olutta ja pitkästyttää sinut jutuillaan siihen pisteeseen, että alat pitää väkivaltaa ihan toimivana ratkaisuna ulos tilanteesta.
Vinkki; Älä lyö, väitä että sinulla on kiire johonkin. Siitä Hitaalla ei ole kokemusta.


Casanova
Odotat ensitreffeille Casanovaa kauppakeskuksen ihmisvilinässä ja äkkiä näet hyvin pukeutuneen, hyvännäköisen, itsevarmasti hymyilevän miehen. Hiljaa mielessäsi rukoilet; anna sen olla hän. Ja hän on. Ihan mieletön tyyppi! Siis mieletön! Jos oli jo kirjoitellessa sähköä ja muita luonnonilmiöitä, niin tapaaminen kamppaa jalat alta. Mutta älä huoli niin käydessä, Casanova kannattelee sinua kyllä. Hän halaa kevyesti ja suutelee sinua poskelle. Mikä ei tunnu lainkaan tungettelevalta, homolta tai kornilta tilanteeseen nähden. Katsot miehen lämpimiin silmiin, joista heijastuu häivähdys teistä häämatkalla. Turkoosia vettä, valkeaa hiekkaa ja hänen paahtunut ihonsa lämpö sinua vasten. Toki vaikutuit jo kuvastaan, mutta että noin upea! Muutaman miljardin hudin jälkeen Jumala siis loi miehen, jollaiseksi oli miehen tarkoittanutkin. Pitkä, komea, kohtelias ja maksaa laskun. Teillä on ihana ilta. Hän ottaa sinua kädestä ja katsoo silmiin ja kertoo, ettei oikeastaan halua suhdetta, mutta olisi kiva viedä mukava ilta päätökseen jommankumman luona.
Vinkki; Vie mukava ilta päätökseen mukavalla bussimatkalla kotiin – yksin. Mikään ei murenna Casanovan suuruuskuvitelmia tehokkaammin. Sillä sitä tämä miesjumala lopulta kuitenkin kaipaa.


Juntti
Tulee paikalle päällä nukutuissa verkkareissa, joiden polvipusseihin voisi piilottaa kolmannen maailman nälänhädän. Juntti puristaa kättäsi ja nivelrikkoasi aivan uudelle tasolle. Juntti tuhahtaa ja pyörittää silmiään jäälatellesi, maksaa tasan oman pullansa, kävelee ensin pöytään, kiroilee, töksäyttelee, nauraa hörönaurua, kun kuulee sinun harrastavan suomalais-ugrilaista paikannimitutkimusta. Kuuntelet Juntin vuolasta jorinaa siitä, miten nainen olisi kätevä omistaa, mielellään sellainen jolla on isot tissit ja kyky pysyä keittiössä. Juntti haukkuu exät, pomot, naapurit ja ulkomaalaiset aivan yhtä suurella antaumuksella. Juntti tuijottaa kaikkien naisten perään, ihan kirjaimellisesti. Sinä tuijotat lähinnä pullanmuruja tarjottimella, kuin niistä olisi luettavissa pelastavat vuorosanat. Lähtiessään Juntti jättää tarjottimen pöytään, koska se on niitten homma kerätä, eikä avaa sinulle ovea. Ulkona Juntti räkäisee keltakirjavan klöntin hankeen.
Vinkki; älä tapaa junttia.


Krapula
Poikamainen pörröpää, tyynynpainauma poskella. Tulee myöhässä, koska on juuri herännyt Rampen, Mixun tai jonkun muun 90-luvun lempinimen luota. Meni vähän pitkäksi sitten vissiin. Hehheh. Krapula saapuu paikalle ainoastaan, koska eilen ei käynyt flaksi. Kahden kaljan, puolikkaan pizzan ja vartin vessassa istumisen jälkeen Krapula alkaa etäisesti muistuttaa elollista olentoa. Sen sijaan jotain sinussa alkaa uhkaavasti kuolla.
Puolen tunnin kuluttua punaiset silmät, epämääräiset kännireissujutut, vanhan ja uuden viinan - ja valkosipulin katku alkaa täyttää kiintiötä, jonka päällä lukee ”nähty”. Sinä lähdet kotiin, hän jatkaa tasoittelua. Krapulasta ei kuulu enää koskaan. Hän hukkasi puhelimen ja sen mukana kaikki numerot.
Vinkki; pahoittelut, ei ole.


Etäinen
Treffien kasaaminen sisältää erinäisiä haasteita. Juuri kun olet luovuttamassa tämän miehen suhteen, Etäinen yllättää sinut ja ehdottaa itse aikaa ja paikkaa ja myös saapuu sinne. Tässä olikin sitten koko lailla kaikki. Etäinen ei tule puoleen väliin vastaan. Ei mihinkään väliin. Kertoo sen mitä kysytään, katselee ohitsesi, nauraa viiveellä vitsillesi. Kiusallinen hiljaisuus käsitteenä saa hänen kanssaan aivan uuden tason. Etäinen ei kysele sinulta mitään, eikä näytä kiinnostuneelta, jos kerrot. Vaikka heittelisit alasti palavia keiloja -68 vuoden Ford Mustangin täydellisen vahatulla konepellillä yhdellä jalalla hyppien, et saa tästä miehestä reaktiota irti. Vastaa kysymykseen ”joko mennään” että ei tässä mitään kiirettä ole. Illalla Etäinen laittaa viestin; en oikein tiedä mitä haluan ja sykähdyttääkö kukaan enää koskaan.
Vinkki; älä ota itseesi. Etäinen ei tiedä mitä haluaa edes sen kohdalla, mitä ei halua.


Narsisti
Ehta Narsu tykkää puhua itsestään. Jopa narsismistaan. Narsisti vaikuttaa taitavalta ja sangen hurmaavalta keskustelijalta, mutta todellisuudessa ärsyyntyy sillä sekunnilla, kun lausut ”minä”. Mikä on sikäli hassua, kyseessä on kuitenkin hänen lempisanansa. Minä, minulle, minun, minua, perään valikoitu määrä attribuutteja. Narsisti haluaa ja saa tahtomansa, sekä kaikki ihmiset puolelleen. Narsun suhteet ovat kaikki päättyneet, koska kaikissa suhteissa on ollut jotain perustavaa laatua olevaa vikaa suhteen toisessa puolessa. Narsun ex on epävakaa. Mustasukkainen. Henkisesti sairas. Ja vaikka Narsu yritti saada exän hoitoon, jopa niin kauan, että Narsun omat voimat olivat ehtyä kokonaan, lopulta Narsu ymmärsi luopua. Huomaat nyökkäileväsi tämän kiehtovan miehen tarinoille ja mietit miten ihana elämä Narsulla tulee olemaan kanssasi sen kamalan ja henkisesti häiriintyneen exän jälkeen.
Narsu on määrätietoinen mukaälykkö, joka loukkaantuu ja mököttää jos tapaaminen peruuntuu tai päättyy sinun aloitteestasi. Treffien jälkeen usein omituinen olo, mutta Narsun valovoima saattaa sokaista sinut järjen tuolle puolen. Vaikea tunnistaa, vielä vaikeampi päästä eroon. Narsussa ei ole koskaan mitään vikaa. Ikinä.
Vinkki; Jos se on liian hyvää ollakseen totta, se yleensä myös on liian hyvää ollakseen totta. 


Innokas
Yksi tapaaminen ja se on siinä. Innokas vaihtaa asuntoa, kaupunkia, maata, lopettaa työnsä, lääkkeensä ja tupakanpolton vuoksesi. Innokas haluaa sinut, eikä seikka jää mitenkään epäselväksi. Innokas on suunnitellut koko tulevaisuutenne hengästyttävällä nopeudella ja tehokkuudella jo ensimmäisen tapaamisen perusteella. Innokas ei voi olla hetkeäkään erossa sinusta. Ja jos on, viestit täyttävät puhelimesi. Ikävä. IKÄVÄ! KUOLEN IKÄVÄÄN!!!  Ihmisenä innokas on kuin ärsykeyliherkkä koira, jolle yrität makupalalla opettaa antamaan tassua, ja joka istuu, kierii, haukkuu, leikkii kuollutta ja hyppii takajaloillaan sattumanvaraisessa järjestyksessä saadakseen namin (sinut).
Helppo tunnistaa, vaikea päästä eroon.
Vinkki; Innokas saattaa parantua läheisriippuvuudestaan terapialla.


Ongelma
Tämä mies ei kaihda keinoja saadakseen ilmaista terapiaa. Naiset ovat tunnetusti hyviä kuuntelemaan, empaattisia, tai ainakin yleisesti kohteliaita mitä tulee vieraiden ihmisten purkauksiin. Ongelma kantaa valtavan, kiehuvan kuuman teekuppinsa pöytään, istuu vastapäätä ja huokaa. Ota hyvä asento, sillä nyt mennään ja suoraan ytimeen. Ongelman veli käyttää huumeita. Exällä on paha mielenterveyshäiriö. Teini-ikäinen lapsi ei halua olla missään tekemisissä. Ongelman lapsuudessa isä joi ja oli väkivaltainen. Äiti jäi jotenkin etäiseksi. Ongelmalla on ongelmia niin paljon, ettei teen jäähtyminen juomakelpoiseksi riitä kuin alkuriimeihin. Ongelma ei kuitenkaan halua tavata enää uudelleen, koska hänellä on niin paljon ongelmia, ettei halua enää sinustakin uutta sellaista. Sitä paitsi Ongelma sai jo sen, mitä halusi.
Vinkki; mikäli mietit alanvaihtoa terapeutiksi, tässä hyvä alkukoe.


Epätoivoinen
Nelkytplus lapseton mies, jonka pisimmät suhteet ovat laskettavissa kuukausissa ja yhden käden sormin. Haluaa perheen, lapsia tai ainakin muuttaa vanhempiensa luota pois, jossa asuu edelleen tilapäisesti. Epätoivoinen on sarjadeittaaja, joka unohtaa toistuvasti nimesi, peittelee työttömyyttään, kaljuaan, mutta ei perimmäistä ja ainoaa tarkoitusperäänsä. Epätoivoinen on näet valmis luopumaan kaikesta saadakseen sen, mitä toiset jo kaksikymmentä vuotta sitten. Perheen. 
Epätoivoinen saattaa käydä useita kertoja päivässä kaupassa tai kirjastossa vain ”törmätäkseen” tulevien lastensa äitiin. Epätoivoinen ostaa koiran päivystääkseen tunteja koirapuistossa allergiastaan huolimatta. Hän harrastaa kansalaisopistossa kiinaa,  Nurmolaista perinneruokaa ja syvävenyttelyä. Kertoo olevansa liikkeellä rennolla asenteella, mutta mittailee lantiotasi, ikääsi ja mahdollisuutta taivuttaa sinut häävalssin jälkeen iltatähden tekoon. Tai häävalssista viis, ehtii sitä naimisiin myöhemminkin, lapsella tässä alkaa olla kiire. Niin koska teidän suvun naisilla alkoivatkaan vaihdevuodet?
Vinkki; kysy, mielellään jo ennen treffejä. Epätoivoinen ei halua hukata aikaa ja kertoo siksi mielellään todellisen tarkoituksensa löytää nainen.

* * *

Siinä muutama mahdollinen mieshahmo treffattavaksi. Jaa mistä tiedän? Olen tavannut heidät kaikki. Olen istunut niin monta turhaa kahvilatreffiä, käynyt syömässä, kävelyllä, puhunut suotta puhelimessa, että saavutin riittävän kyynistymisen tason ja poistin profiilin nettideiteistä, sekä Tinderin puhelimesta. Vähän myöhemmin keksin ottaa asiaan täysin uuden näkökulman, ja niin vain kävi, että Universumin Rakkausvastaava päätti vihdoin haluta nähdä hyvin hämmästyneen ilmeeni. 
Kävipä niin, että avasin uudelleen kyseiset sovellukset, koska päätin alkaa raportoida kokemuksistani. En siis treffailisi enää parisuhdemielessä, vaan tutkivan journalismin vuoksi. En odottanut yhtään mitään, en edes niiltä vastahakoisilta treffeiltä, joille suostuin saadakseni jotain mistä kirjoittaa. Tapasin Tinderin avulla miehen, joka asui miltei naapurissa, kävi samassa kaupassa, huoltoasemalla, salilla, ja joka oli tehnyt niin kaikki eroni jälkeiset seitsemän vuotta meidän koskaan kohtaamatta. Ystävänpäivänä, lähimmällä aakkosasemalla mummojen pelatessa hedelmäpelejä ja lasten kiljuessa leikkipaikan liukumäessä jokin minussa sanoi vihdoin klik.


Että ehkä olin väärässä. Ehkä järjestetyn avioliiton kaltaisella kaupankäynnillä siitä, mitä haluan / siedän / haen kumppanilta, voi sittenkin jäädä tarinoita kerrottavaksi romantiikannälkäisille. Joskus rakkaus ei ole jotain, joka lankeaa lahjana eteen. Joskus rakkauden eteen joutuu näkemään vähän vaivaa.

6 kommenttia:

  1. Repesin täällä itsekseni. Tämä on niin tuhannen totta. Vaan tämäkään ei taida auttaa.. Ei nainen usko ennenkuin itse näkee ja kokee kaiken tämän ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä juuri. Ei näitä uskoisi aina itse kokemallakaan. :D

      Poista
  2. Loistava triologia, kerrassaan loistava. Ja niin totta. Olen myös samaa mieltä Helmi Naisen kanssa, kokematta itse, ei tuota voi uskoa todeksi, ja kokemallakin se naurattaa kuin epätosi konsanaan. Mukavaa, että palasit tarinoinesi! Melkein tekisi itsekin mieli aloittaa uudelleen, mutta jääköön se, ainakin toistaiseksi... Loistavaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin se jäi toistaiseksi. Toistaisen pituus oli kutakuinkin vuosi. Laita linkki sitten, kun sinun toistaiseksi on ohi... ;)

      Ja hei, kiva jos trilogia osui kohdilleen!

      Poista
    2. Nyt se ”toistaiseksi” on ohitse, toistaiseksi: https://tuultentuomisia.blogspot.fi/ ;D

      Poista