Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tästä se alkaa


No niin, taas se aikoo alkaa pitää blogia, totesi Sisäinen Lassomies Neiti Intuitiolle eräänä näennäisen tyynenä iltapäivänä keskellä lokakuista lomapäivää. Lassomiehestä täytyy tietää tämä; se pyydystää nanoajatukset siitä harmaanvalkeasta rasvaisesta moskasta, joita aivoiksi kutsutaan, ja tarjoilee ne Neiti Intuitiolle lähempään tarkasteluun. Neiti Intuition vastuulla on päättää, tuleeko nanoajatus siirtää Aivokeskuksen Valvontakomitean tarkempaan analyysiin, vai ohittaa merkityksettömänä osana tyhjänpäiväistä mölinää, joita ajatukset nyt vain tapaavat tuottaa. Tällä erää Neiti Intuition hälytys värähti. Vahinko vain, että Valvontakomitealla oli akuutti tilanne päällä työpaikanvaihtoajatuksen (taas) kanssa. Joten. Tässä sitä nyt ollaan, miltei kuukausi myöhemmin ja veivataan uutta blogia.

Ihan ensiksi täytyy tuottaa pettymys niille, jotka eivät vielä pyydystäneet totuutta Sisäisen Lassomiehen ja Neiti Intuition olemassaolosta. Niitä ei oikeasti ole. Kuviteltujen ystävien keksiminen tukevasti aikuisena olisi merkki etenevästä mielen sairaudesta, tai ainakin jokseenkin arveluttava aloitus blogille. Eihän kukaan tervejärkinen nimeä ajatustoimintansa eri vaiheita (?). Aivan kuten kukaan tervejärkinen ei aloita uutta blogia jos vasta vajaa vuosi sitten ajatteli, ettei ikinä enää.

Tarkastellaan lähemmin tuota ei ikinä enää. Sillä on nimittäin merkittävä osuus elämässäni. En ikinä enää alkanut seurustella, synnyttänyt, opiskellut, muuttanut, vaihtanut työpaikkaa, ostanut koiranpentua, leikannut hiuksia lyhyiksi, syönyt pussillista turkinpippureita yhtä soittoa, sekä määräämätön lista asioita, joiden perässä seisoi sulkumerkeissä tarkenne; hitto mikä idea taas!

Enpä.

Monet olen kerrat vannonut, ettei enää koskaan ja sitten huomannut seisovani jälleen pelilaudan lähtöruudussa putsattuna ja jonkun hotellin läpi kulkeneena. Sellaista nyt vain sattuu sattumaan toisille meistä.
Mikäli jaksoit lukea tähän asti, on enemmän kuin kohtuullista esitellä blogin kantava ajatus. Aloitetaan pettymystä tuottavista asioista. Ei, en tule kirjoittamaan rivin riviä sisustamisen ihanuudesta, uusimmista ripsareista tai laatimaan innovatiivista omenapiirakkareseptiä. Blogissa ei myöskään laiteta puutarhaa, eikä kunnosteta vanhoja esineitä. Ellei bloginpitäjää voi pitää sellaisena, heh (vaivautunutta puujalkanaurua tähän). En myöskään halua enää hymistä pelkästään ihmissuhdeasioita, tai esiintyä erokokemusasiantuntijana, vaikka sellainenkin jännä sattuma on muuten niin ehjään kämmenviivaani painettu. Mistä sitten kirjoitan blogissa? Ihan mitä mieleen sattuu tulemaan. Elämästä, ilmiöistä, ja erityisesti ihmiskokeesta, jossa paiskataan yksi syntymäkireä naishahmo akvaarioon nimeltä elämä erinäisten haasteiden eteen, joiden ainoa tarkoitus lienee selvittää milloin arkisarkasmi menee vähän liian pitkälle. Tässä se nyt alkaa olla. Blogin, jota ei pitänyt syntyä, ensimmäisen postaus.


Kiinnittäkää veneet kunnolla, sulkekaa päivänvarjot ja lukitkaa lapset ja vanhukset sisään. Odotettavissa on navakkaa ajatustuulta. 

2 kommenttia:

  1. Kiva kun tulit takaisin! Oon kaivannut sun ajatuksia :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kaipasit! Toivottavasti pysyt myös tämän uuden matkassa. :)

    VastaaPoista