sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Kännykkäpaasto ja antimultitaskaaminen

 

Ystäväni vinkkasi taannoin naisten ADHD:stä. Tutkivaa journalismia toteuttaakseni kävin kurkkaamassa oirekarttaa minäkin. Joistakin sain täydet pisteet ja jotkut eivät osuneet sitten ollenkaan. En ole ylivilkas tai impulsiivinen, mutta toisaalta valitsemisen vaikeus ja yliherkkyydet ovat arkipäivääni. Tai tietenkin osaan valita. Valinnat vain käyttävät ihan tolkuttomasti kovalevyä.




Oletko nainen ja törmäilet huonekaluihin? Potkitko pikkuvarpaasi mustelmille tai putoavatko tavarat käsistä? On tutkittu, että kuukautiskierto vaikuttaa onnettomuusalttiuteen, eli yleiseen koheltamiseen. Toki muitakin syitä on, eivätkä ne aina sijaitse kirjainyhdistelmän takana. Itselläni tavaroiden putoilu käsistä helpottui samaa tahtia niskavamman paranemisen myötä. Käsillään toistuvaa samankaltaistyötä tekevillä hyvin yleinen ranteen hermopinne aiheuttaa myös tätä vaivaa. Bingo! Moneen asiaan löytyi siis jokin yleisesti hyväksyttävä selitys. Sitten oli taas monta osumaa ja oivallusta. Voisiko minullakin olla ADHD?

 

Olisi helpottavaa saada diagnoosi, selitys tälle kaikelle. Miksi olen niin kuormittuva, miksi minun on vaikea aloittaa mitään, miksi luovutan ennemmin kuin ponnistelen loppuun? Pystyn keskittymään kyllä hyvin, mutta se vie aivan valtavasti voimavaroja. Olen aivan puhki intensiivisten tapaamisten jälkeen, vaikka lataus olisi vain positiivinen. Kärsin vaikeasta unettomuudesta, joka muuttaa aina välillä muotoaan. Milloin heräilen koko ajan, milloin nukun, mutta unet loppuvat kahdelta. Mikä minua vaivaa?

 

Nykyaika.




 

Rakastan tätä aikaa. Uteliaalle jousimiesluonteelleni on taivas saada vastaus kaikkeen heti, eikä soittamalla suvun metusalemille tai lampsimalla kirjastoon pölyttyneen tiedon kammioon. Päivitetyn vastauksen kaikkeen saa heti. Selailen erilaisia tutkimuksia, luen mielenkiintoisia artikkeleita, jonka vuoksi rakastan myös kännykkääni. Se on aina saatavilla. Se on portti kaikkeen tietoon ja kaikkiin niihin ihmisiin, joita tapaan liian harvoin. Havahduin kuitenkin eräänä iltana käytösmalliin, joka saattaa ylläpitää kuormitustilaa. Jätä sana saattaa pois. 









Iltani kuluvat usein näin. Seuraan jotain kiva sarjaa / dokumenttia, luen samalla lehteä, juttelen perheelle ja etenkin
selaan kännykkää. Pahimmillaan (yleensä) näitä kaikkia yhtä aikaa. Multitaskaan ja keskityn moneen asiaan. Parasta! Meillä on jopa olohuoneessa kaksi televisiota, jotta ylemmässä voi pyöriä uutisia tai sporttia tai mitä ikinä ja alemmassa jotain hömppää. Televisio sanan varsinaisessa merkityksessään ei tosin ole käytössä. Kaikki ohjelmat katsotaan netistä, silloin kun itselle sopii. En eden muista, milloin olisin kytännyt jonkin ohjelman alkamisaikaa! 


On vallan helppoa uppoutua kahteen näyttöön ja vilkuilla kännykästä Iltasanomia ja vastailla kavereille viesteillä. Iltaisin tulee yleensä mieleen asioita, joita päivällä ei. Ai niin, koska auton katsastus olikaan? Trafin sivuilta se selviää. Puhelinlasku piti maksaa, koirille ruokaa, pyykit koneesta. Hyppään kuin sähköjänis asiasta ja tehtävästä toiseen. Mieleni hyppii, vaikka istuisin tukevasti takapuolelllani. Maksun aika tulee yöllä. 

Onko minulla siis ADHD? Tuskin. Olen ylikuormittanut aivoni. Jos nyt mietit mistä voin varmaksi tietää, tein yksinkertaisen ihmiskokeen. Kännykkäpaaston.

 




Ei kännykkää ja multitaskausta enää iltaseitsemän jälkeen. Koska luurin tarkistelu on minulle automaattinen toiminto, siirsin puhelimen fyysisestikin kauemmas. Toki toisinaan on ihan pakko vastata viestiin, tai hoitaa jokin asia. Mutta väittäisin, että kaikesta kännykän iltakäytöstä 99 % on täyttä turhaa. Pyykitkin voi pestä aikaisemmin ja maksettavat laskut hoitaa päivällä. Naistenlehden lukeminen ja Tv on joko tai. Iltaisin rauhallista venyttelyä ja aamuisin kirkasvaloa. Olen nukkunut kohtalaisen hyvin. Noh, minun hyvä voisi olla toiselle onnetonta räpellystä, mutta en ole enää (koputtaa puuta) juurikaan jäänyt hereille kello kaksi jonkun tai jonkin painettua aivoissani on-nappulan pohjaan.


 




Valitettavasti (tai ehkä onneksi) kännykkäpaasto on ulottanut lonkeronsa laajemmallekin. En enää selaa somea, kuten ennen. Tämä rajoittaa erinäisten ryhmien, blogien ja monen muun mukavan seuraamisen. Muutos on tuonut mukanaan paluun takaisin hitaaseen elämään. Joo, tiedetään. Tämä on sitä akkainlehtien muotilöpinää, milloin kenenkin julkkiksen hoksattua haluta samaa. Omalle kohdalle osuessaan kyseessä on kuitenkin Oivallus, isolla ja lihavoiden. Kuntosali alkaa vaihtua ilmajoogaan ja talviuintiin. Valitettava totuus on, että kunnon salirääkin jälkeen seuraa kaksi paskaa yötä, halusin tai en. Palautuminen on todella hidasta. Lihaskivutko herättelevät joka käänteessä, en tiedä. Ehkä ylikunto ja työuupumus neljän vuoden takaa kummittelevat edelleen, ehkä läpi koko lopun elämääni. Niinhän ne asiaa tutkineet sanovat, ettei kuormituksen sietäminen kunnon loppuunpalamisen jälkeen palaa enää koskaan ennalleen. Rima on nilkoissa ja sillä eletään mitä eteen saadaan.

 

Miten asiat sitten ovat menneet tälle tolalle? Hiljalleen, huomaamatta. En ole tehnyt tietoista valintaa räplätä luuria kaiket illat, tai pilkkoa keskittymistäni ja huomiotani jatkuvasti osiin. Niin vain kävi. 

Pärjäisin hyvin ikuisella 80-luvulla. Kun TV-kanavia oli tasan kaksi ja viihdeohjelmien vitsit kiusallisen pitkiä. Siinä missä nyt kuuntelen äänikirjatkin nopeutettuna, Walkmanilla ei kannattanut kauheasti kelailla. Se kun kulutti pattereita ihan hitosti. Varsinaisesti en haluaisi takaisin olkatoppausten noloon aikaan. Rauhaan haluan. Tai en minä siihenkään sinänsä halua, mutta aivoilleni se on nyt ainoa oikea paikka. Kuormitusta lisää juuri aloittamani uusi työ, jonka päälle aion vieläpä jatkaa nykyistäkin. Olen astunut saappaisiin, joissa en ole koskaan ollut. Jokainen tietää miten ensimmäiset viikot uudessa työpaikassa voivat olla raskaita kaiken sen omaksuttavan tietomäärän vuoksi. Saas nähdä miten akan käy.

 

Kännykkäpaasto laajeni muuhunkin elämään. Se sai aikaan antimultitaskaamisen manifestin, halun pureskella ruoka hitaammin, kävellä hitaammin, ajatella hitaammin ja olla hitaammin saatavilla. Eniten viimeistä. Kuka keksi, että meidän pitää olla jatkuvassa valmiustilassa? Miksi sähköpostiin pitäisi vastata kello 20? Miksi kännykän unohtuminen kotiin on niin kamalaa? Kymmenen vuotta sitten olisin nauranut kippurassa nykyiselle ahdistukselleni; en ole päivittänyt työsomeen mitään moneen viikkoon!


Joskus tekisi mieli muuttaa korpeen. Raivata peltoa ja metsiä ja tuntea fyysinen väsymys kaiken henkisen sijaan. 

Koen yhä kasvavaa vastenmielisyyttä kaikkea vilkkuvaa kohtaan. Reagoi heti, vastaa heti, tee, valvo, huolehdi!




 

Ei, ei minulla taida olla diagnoosia tähän. Epäilemäni hahmotushäiriökin ja haluttomuus opetella uusia asioita saattavat olla ihan vain aivojeni ylikuormitusta.

 

Onkohan antimultitaskaamisen manifestointi keski-ikäisyyttä tuhdeimmillaan, vai tippaleipäaivovaivaa vai mitä? Somepaastoilu ja informaatiotulvalta suojautuminen tuntuu olevan laajempikin ilmiö, ainakin mitä kaltaisteni naarasoletettujen puheisiin on katsominen. Kun on vuodet antanut perheelle ja kiireelle ja kaiken hallinnalle, on jäljellä tyhjä kuori, jonka haluaa täyttää uudelleen. Toisenlaisilla asioilla, niillä hitaillakin. Minä-ajalla.

 

Tunnistatko itsesi?

 




6 kommenttia:

  1. Laiturisi näyttää kaipaavan huoltoa?

    Tein kesällä tuommoiset.
    https://muusikoiden.net/dyn/users/167318.jpg

    No kun oli aikaa. Ihanaa, joutilasta aikaa. Näkyvissähän on vain pinta. Kaivamistahan tuo lähinnä oli kun veneen alle piti saada metri vettä. Venelaiturin tein oikeastaan vain kätkeäkseni veneen alta kaivamani savivellin johonkin. Ja jätelaudasta oli jotenkin päästävä eroon. Onkilaiturin tein, kun venelaiturille alkoi kertymään onkia. Ja jämälautaa oli vielä jäljellä. Nurmikon tuossa ei pitänyt kuulemma kasvaa, mutta näyttääpä tuo kasvavan liikaakin. Venelaiturin vierestä en ole vielä edes leikkurilla mennyt kun siinä alkoi itsestään kasvaa tuo mikä on nyt punainen. Ajattelin, että ehtii tuosta leikata myöhemminkin kun ensin selviää a j a n k a n s s a mitä siinä kasvaa. Niittämäni kortteet saavat a j a n k a n s s a maatua nurmenpohjaksi sillä välin kun minä ja italialainen gondolikoirani Svot soutelemme joella ilman kännykkää, radiota tai muuta häiriölähteitä.

    Kännykässäni muuten ei ole älyä. Tai on siinä matopeli. Toivottavasti vanha, uskollinen 8210 palvelee minua vielä pitkään koska luovun puhelimesta sinä päivänä kun tarjolla on enää älyleluja. Onhan minulla toki varaluurina Doron simpukkavaariluuri. Siinä on kamerakin. Minulla pitää olla vaariluuri kun minusta juuri tuli sellainen.

    Vaarien pitää olla kiireettömiä ja leppoisia ja a j a n k a n s s a minustakin ehkä tulee semmoinen? Vaareilla pitäisi myös olla piippu ja parta? Mieti kiirehtimättä tuota piippuasiaa mutta leukaperiini pyrkii kasvamaan vain epäsiistejä haivenia joten modernissa maailmassa on lastenlasteni tyytyminen sileäleukaiseen vaariin. Mutta eipä nyt hosuta senkään asian kanssa. Jos minusta tulee hajamielinen vaari niin saatan unohtaa ajaa partani?

    Me vaarit muuten avaamme television vain jos sieltä tulee jotain jonka aiomme katsoa. Kuten tänään komisario Beck. Jota eräs naarastuttava jaksoi katsoa viisi minuuttia ja totesi, että "eihän tässä edes tapahdu mitään". Ei tapahdukaan. Ihanan rauhallinen tempo, mikään ei vilku eikä räisky tarpeettomasti ja silti Beck saa joka jaksossa konnat käpälälautaan. Beck onkin vaari. Me vaarit olemme verkkaisia mutta varmoja. Beckillä ei muuten ole partaa.

    Ja ei, sinulla tuskin on adhd.
    Montako adhd-potilasta tarvitaan vaihtamaan lamp... kato tuolla on kissa.
    Oman viinapiruni hoidon yhteydessä olen tavannut muutaman adhdn joilla päihteenä on amfetamiini. Se rauhoittaa heitä. Kun sen vaikutus lakkaa niin seinillekiipeäminen alkaa. Sinä et kaiketi kiipeile seinillä paitsi milloin naarasotusten tapaan vaihdat kesä/syys/talvi/joulu/kevätverhot?

    Se on tervettä huomata, että maapallo ei pyöri yhtään sen nopeammin tai hitaammin vaikka itse kuinka kiirehtisi. Tietysti hampaat v o i pestä samalla kun pyyhkii takapuoltaan mutta molemmat päät saa hinkattua paremmin puhtaaksi erikseen, eikä siellä vessassa silti tarvitse kupata loputtomiin.

    Niin, ne laiturit... missähän välissä minä ne tein kun minulla ei missään vaiheessa ollut kiire? Tuossa vieressä rakennetaan aitaa ja se näyttää kauhean kiireiseltä touhulta? Koko ajan ajetaan kaupassa hakemassa jotain, pyöritään kuin väkkärät, pidetään meteliä ja hosutaan ja kiire on kova. Jotenkin tuntuu, että ovat unohtaneet käyttää sitä älyluuria soittaakseen kauppaan kysyäkseen "onko teillä" niin ei varmaankaan tarvitsisi ajella ympäri kyliä? On vissiin niin kiire, että ei ole aikaa soittaa?

    -sohvaari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti? Ihan mielettömästi onnea! ❤Ajatella, nyt (jo) se sitten tapahtui.

      Nyt jäin kyllä sanattomaksi. Ääk! Vavva! 😍


      Olet sinä kyllä taitava käsistäsi. Hienot laiturit, todella.

      Niinhän ne väittävät, ettei valmiissa maailmassa kiirettä olisi. Tiedä sitten, valmiista tai kiireettömyydestä, mutta aika moneen asiaan voi vaikuttaa itse.

      Onneksi.

      Poista
  2. tunnistan tuon kännykkään - tai minun tapauksessani tablettiin - jumiutumisen. Plaraan-plaraan-plaraan samoja sivuja uudestaan, ja nyt vallalla oleva tauti tilastoineen ei ainakaan helpota oloa.

    on ihan älyttömän vaikeaa laskea sitä luuria /tablettia käsistään, kun kuitenkin on myös ihan oikeasti hoidettavia asioita, myös iltamyöhällä. Jos nuori tulee kotiin vasta likempänä yhdeksää ja on maksuhommeleita tai muita virallisia paperinpyörityksiä, jotka liittyvät nuoreen...ja vips, taas olen kiinni tabletissani.

    Tai jos katson johonkin omaan mukavaan juttuun yhden kappaleen vain juutuubista...ja vips.

    Televisiosta katson ohjelmat ihan aikataulun mukaan, keskittyneesti. Paitsi jos olen ihan yksin kotona, silloin telkkari on taustahälynä.

    jotenkin pitäisi päästä kiinni tuohon hitaan tekemisen virtaan. Yrittää olla hengästymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kun oppisi. Olla hengästymättä.

      Mutta joo, juuri tuo, että plaraa samoja sivuja uudelleen ja uudelleen. Ja ihan vähän juutuubbia, instaa, febu-ryhmää... siinä sitä vierähtää.

      Mutta nyt laitan kännykän tältä illalta pois. 😊

      Poista
  3. Minä olen tehnyt tietoisen ratkaisun, ja pidän sellaista kännykkää, jolla ei voi mennä nettiin. Tai siis voi, jos on hätä, mutta muutoin se on niin hidasta ja toivotonta ja hankalaa, että sitä ei vaan tule tehtyä.

    Koska töissä olen koneella ja kotona (liikaa) läppärillä, en vaan tarvitse nettiä niidn lisäksi jatkuvasti ulottuvilleni.

    Rajoittaa kivasti, mutta pystyn minä läppärilläkin selaamaan ne samat sivut uudelleen ja uudelleen, jos vaikka olisivat päivittyneet. Ja faceakin voi stalkata vähän, vaikkei itse siellä olisikaan ;-)

    Nimim. Mummo (mutta ei oikeasti, toivottavasti vielä hetkeen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idis tuo "netitön" puhelin. 👍 Omalla kohdalla tosin päivän aikana ei työläppärillä voi olla omissa asioissa netissä, ei edes hoitamassa niitä pakollisia ajanvarauswilmalaskunmaksu - juttuja. Ne jäis sitten iltaan, eli ei kiitos. Puuh.

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!