lauantai 22. elokuuta 2020

Häiden jälkeisiä tunnelmia

 

Häistä on nyt tasan kolme viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta. Ja pienesti myös siltä, kuin kaikki tapahtunut olikin jonkun toisen tarinaa, ei omaani. Vaikka tietenkin se on. Mielikuvat vain ovat alkaneet hämärtyä.

 

Miksi ihanat muistot haalistuvat väistämättä, hioutuvat pehmeiksi yksityiskohdiltaan, kun taas ikävät tapaavat pysyä terävinä?


* * *


Häät olivat saari keskellä ulappaa. Niiden jälkeen alkoi uuvuttava uiminen takaisin mantereelle.  Sunnuntai vielä meni kummallisessa välitilassa. Selasin kuvia, purin tavaroita, kuljin ympäri asuntoa, osaamatta tehdä mitään ja tarttumatta oikein mihinkään. Leijuin vieläkin morsiuspumpulissa, jota en olisi uskonut koskaan tavoittavani. Minähän en alun perin edes halunnut varsinaisia häitä! Olin mielestäni aivan liian vanha morsiameksi ja muutenkin inhoan ylipäätään olla huomion keskipisteessä. Epämukavuusalue potenssiin kaksi siis. Mutta kaikkien rakkaiden läsnäolo teki päivästä niin upean ja erityisen.  Sää oli hieno, juhlapaikka mahtava, ruoka hyvää ja sitä oli riittävästi, vieraat viihtyivät. En jännittänyt yhtään, nautin vain. Elin hetkessä, ja se hetki oli hyvin onnellinen. Vesivahingon uusiutuminen oli tosin aika kätevä keino palauttaa jalkoja takaisin lattialle siihen märälle. Sitten iski totaalinen tyhjyys.

 

Heti seuraavana maanantaina palautimme lainaksi saatua aivan mieletöntä hääautoa. Mies ajoi edellä, minä perässä omalla pienellä ja ruosteisella, harmaan tihkusateen valuessa ylle. Ajoin ja itkin. Mitä? Ehkä luopumista. En halunnut palata takaisin ”ei mihinkään”. Koska häät piti järjestää vauhdilla lopulta vain viidessä viikossa, ei muille mietteille jäänyt sijaa. Niille arkihuolille, jotka ovat koko ajan läsnä kuitenkin. Kaikki keskittyminen ja tarmo olivat vain juhlien järjestämisessä. Jos mikään murhe yrittikin mieleeni luikerrella, ajattelin vain meitä kulkemassa alttarille. Keskityin kuvaan niin täydellisesti, ettei muulle jäänyt sijaa. Ja kun juhlat olivat ohi, veti todellisuus takaisin kaksin käsin.  



 

Kummastelin oloani. Miksi en saanut laitettua häämekkoa roikkumasta tai liimattua onnittelukortteja kansioon? Olin vain niin loputtoman tyhjä. Google tosin tiesi kertoa, ettei häiden jälkeinen tyhjyys, jopa masennus, ole mitenkään tavatonta. Tunne on kuulemma samaa sukua minkä tahansa ison projektin päättymisen jälkeiselle. Kun taiteilija on pitänyt elämänsä upeimman taidenäyttelyn tai urheilija palannut isoista kisoista. Tiedetäänpä monen rakentajankin rukkasensa totaalisesti pudottaneen, kun naulapyssy on lakannut laulamasta. Kun kaikki on puristettu ja maali on saavutettu, mihin sitten? Olotilaan kuulemma auttaa häämatkalle lähtö, tai edes sellaisen suunnittelu. Häämatka? Katsellaan sitä sitten, kun korona on kadonnut. Siihen voi mennä vuosia poikineen vielä. Oliko muita hyviä ideoita...



 

Mitä odottaa, kun ei ole oikein mitään odotettavaa? Syksyt ja talvet ovat kaltaiselleni kaamosväsyjälle yleisesti vaikeita. Sellaista kirkasvalolamppua ole keksittykään, etteikö horrostaminen tapahtuisi. Koko kevät ja alkukesä meni jännittäessä, voidaanko juhlat ylipäätään pitää ja jos, niin koska. Sitten piti kiireellä pyöräyttää kemut miltei tyhjästä ja sitten ei ollutkaan mitään. Yhtään. Mitään. Odotettavaa. 


Ensimmäiset päivät olivat aika vaikeita. Tai ei, vaikea on väärä sana. Alavireisiä. Tasan viikon kuluttua muistin vielä minuutilleen kaiken; tuossa kohtaa kävin kampaajalla, tuossa olimme valokuvaamossa. Kahden viikon kohdalla olin jo alkanut unohtaa. Mutta mikä parasta, myös alakulo oli tiessään.

 

Mitä tapahtui? Ei mitään. Paitsi aika. Ei minulla vieläkään ole seuraavaa projektia tai uutta suunnitelmaa, jolla leukani pinnalla pitkän talven pitäisin. Jossain kohtaa tyhjyys vain täyttyi kaikella tavanomaisella. Ehkä hyväksyin, että kaikki isot asiat ovat tavallaan nyt elämässä jo tapahtuneet. Jossain siintävät lasten häät ja isovanhemmuus, jossain eläkkeellä jääminen. Nelikymppiselle vielä aika etäisiä kuitenkin.


 


Korona on tehnyt elämästä eri tavalla epävarmaa. Enää ei voi suunnitella edes sellaisia, joita vielä jokunen hetki sitten. Kukaan ei. Tilanne on sinänsä tasavertainen kaikille. Pitää vain jotenkin olla tässä päivässä. Antaa elämän tapahtua arjessa, eikä ainoastaan huippuhetkinä.

 

Sain kokea tuon ihanan päivän ja elää todeksi siitä jääneet muistot. Matka jatkuu. 




10 kommenttia:

  1. Ymmärrän täysin pudotuksen mutta voimasanat sinulle; löydä siitä arjesta niitä onnenpipanoita ja näe uusin silmin jokainen päivä. Nauti pienistä, unelmoi saavutettavissa olevia niin liian suuret unelmat eivät paina hartioita lytistäen sinua alleen. Sadeillasta voimahali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ❤

      Merkityksellisyys tosiaan löytyi arjesta ja hetkessä elämisestä. Nyt syyhyttää päästä maalaamaankin. 😁

      Poista
  2. Olen pysytellyt pois bloggerista liki koko kesän (tai siltä se ainakin tuntuu) ja paljon kaikkea on varmasti mennyt ohi, mutta sun pari viimeistä tekstiäsi kävin nyt lukemassa ja voi että mitä sulle onkaan tällä välin tapahtunut. Tartun siihen oleellisimpaan eli häihin, joista kaikkien uskomattomien kommellusten (ja kanttorin kohdalla mielestäni liki anteeksiantamattoman mokan) jälkeen seurasi selvästi valtavasti Onnea <3. Se ihan säteilee kuvistasi, joissa olet niin kaunis <3.

    Ymmärrän hyvin juhlien jälkeisen tyhjyyden tunteen, arkisten asioiden arkisuuden ja väsymyksen vesivahinkoon, enkä yritä nyt yhtään tässä keksiä mitään "mutta onneksi kuitenkin..."-kannustuksia, vaan keskityn sen sijaan toivottamaan sulle ja ilmeisen ihanalle aviomiehellesi ihan hirmuisen paljon Onnea ja ihan minimaalisen vähän epäonnea nyt ja tulevaisuudessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka, olet ihana ❤.

      Kommelluksia on totisesti piisannut, eikä vain häissä, vaan koko elämässä. :D Jotenkin minusta tuntuu, että jotkut meistä on enemmän...hmmm..alttiita näille jutuille. Ja tavallaan, pieniähän nämä vastoinkäymiste ovat, isossa mittakaavassa ainakin. Vesivahinko on taas hoidossa, kuivuri puhisee. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, vai miten se meni. ;)

      Kiva, kun piipahdit. Vähänlaisesti olen minäkin blogeja lukenut, saati päivittänyt. Ehkä ihan hyvä niin välillä.

      Mukavaa keskelläviikkoa. ❤

      Poista
  3. Ymmärrän hyvin tunteet, samaa pientä alavireisyyttä voi olla vaikka upean reissun jälkeen, VAIKKA kotiin on aina ihana palata, mutta siltikin se arki ja etenkin kun arjessa odottaa noinkin raskaat ajat, kuin teillä taas vesivahinko. Häät olivat varmasti teille sellainen päivä, että unohditte kaiken muun ja elitte sitä hetkeä täysillä. Näin se on, mikä isompi kokemus tunnetasolla, joskus sen suurempi tyhjyys.

    Heh täälläkin tovi oli avaruusreissun jälkeinen ja sitä ennen oleva aika ja sitten oli se reissu.

    Niin se vaan menee, että vaikka en tykkää olla huomion keskipisteenä, eikä se ole edes se juttu vaan se ilo, rakkaat ympärillä ja vielä se, että näkee kerralla niin monia tärkeitä ihmisiä. Silloin tulee tunne, olisipa vastaavia juhlia useamminkin, jotta näkisi niitä läheisiä. Varmasti koronan tiimoilta tämä vielä korostuneemmin.

    Häät ovat kyllä rakkaudne juhla, sellainen tosiaan, että oli aika ennen niitä ja sitten häät ja sitte niiden jälkeinen aika. Nyt vaan makustelemaan sitä asiaa, hei olemme naimisissa. <3

    Pus ja hali ihanuus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo reissusta paluu! Ei oikein osaa asettua. Kokemuksen tunnetason suuruudella on varmasti tekemistä asian kanssa, hyvä huomio. Varmasti avaruusreissu oli kokemuksena ihan mieletön ja paluu arkeen sen mukainen. Voin kuvitella, vaikka eihän arjessa sinänsä mitään vikaa ole. Ilman arkea ei juhlakaan tuntuisi miltään jne. (blaablaa :D )

      Ja samaa mieltä, juhlia pitäisi kyllä ehdottomasti olla enemmän! Ja etenkin vielä sellaisia, joihin mennään kutsuttuina, ei itse järjestäen. ;D
      Makusteltu tässä on totesti kyllä ja ihmetelty uutta sukunimeä. Kauanko se voi tuntua vieraalta... :D

      Halaus päivääsi Tiia ❤

      Poista
  4. "Mitä tapahtui? Ei mitään. Paitsi aika. Ei minulla vieläkään ole seuraavaa projektia tai uutta suunnitelmaa, jolla leukani pinnalla pitkän talven pitäisin. Jossain kohtaa tyhjyys vain täyttyi kaikella tavanomaisella."

    Näin on käynyt minullekin. Kun puolitoista vuotta sitten laitoin korkin kiinni. Jonkin aikaa, useampi kuukausi oli melko tyhjää. Vieläkään ei ole mitään tullut tilalle, tyhjyys vain on täyttynyt kaikella tavanomaisella. Mikä ihana tunne.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tavanomainen on hyvää, ja huonoimmillaankin niin paljon parempaa, kuin tyhjyys. ❤

      Poista
  5. Oiii, sun sanat osui nyt kovin tuttuun arkaan paikkaan. Mä olen megalomanisessa ahdistuksessa juuri siksi, ettei ole mitään odotettavaa. Se on kauheaa. Jossain syvyyksissäni järki huutelee, että ei nyt muutenkaan yleensä ole niin ihmeellisiä juttuja ooteltavana, mutta...
    Viimeisin romahdus tapahtui juuri torstaina. Yksi lapsista sairastui ja sen vuoksi piti peruttaa esikoisen yo-juhlat, jotka olis ollut eilen. Itkin silmät päästäni, kun se AINOA kiva juttu peruuntui.
    Kahden kuun kuluttua täytän pyöreitä, mutten edes yritä suunnitella juhlia, koska kuitenkin jne...
    Märehdin sit yksin kotona juhlapäivän!

    Ihanaa rouvaelämää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ihan hirveetä kuraa! Ei paljon lohduttele muiden samaiskärsimys, että muutkin joutuu perumaan juhliaan. Ja juuri tuo odotuksen odotuksen odottaminen; koska voi edes alkaa odottamaan mitään kivaa? Olen NIIN pahoillani puolestasi ja puolestanne. Ylioppillaallekin varmasti kova paikka.

      Juu, tiedetään. Arki on hyvää ja hengissä ollaan ym. superkiitollista, oikeasti. Mutta entä kun on ihminen, jonka liekki palaa, kunhan on jotain mitä kohti mennä ja sitten ei olekaan?

      Ei ole muutenkaan mitään ihmeellisiä juttuja odotetettavana, tunnistan tämänkin. Mutta kun olis edes m a h d o l l i s u u s tehdä ja suunnitella niitä odotettavia. En ole edes ymmärtänyt, miten kovasti halua käydä jossain, miten iso osa se on ollut minua aina. "Jossain" on siis vaikka joku nähtävyys, taidenäyttely, livekeikka, reissu, ja hei, ihan kylässä tai synttäreillä tai mitä vain, mikä nyt on tullut joko kokonaan kielletyksi tai riskiksi. En halua koronalinkoon minäkään itseäni tahallaan ahtaa.

      Toivottavasti et joudu juhlapäivänäsi todellakaan märehtimään kotona yksin. Toivottavasti edes jotenkin onnistut saamaan ihanan juhlan. <3

      Kiitos, ja lämmin halaus. <3

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!