sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kotikasvatuksesta ja sen puutteesta



Kuten muutama tuhat muutakin, kuulun kuntamme Facebook-ryhmään. Vapaana kulkevien kissojen, erilaisten tapahtumien ja varastettujen polkupyörien ylitse minua jaksaa aina turhautuneesti naurattaa ilmoitus, joka alkaa sanoilla; vanhemmat, muistakaa kertoa lapsillenne… Lauseesta on toki erilaisia variaatioita, mutta ne kuten kommentitkin, viittaavat hypoteesiin vanhemmuuden laiminlyönnistä. Jos siis mopopojat päristelevät, pyörällä suhahdetaan pusikosta tielle tai koronarajoitusten aikaan kaupan edessä notkui kymmenpäinen lapsijoukko, syynä on aina lasten valistamattomuus. Paska kotikasvatus siis.


Älä työnnä legoa nenään. Nenään ei saa laittaa mitään esineitä. Ja kun piltti tulee pihalta mustaherukka sieraimeen tungettuna, sitä miettii, että juu, eipä tullut marjat erikseen yksilöityä. Tosin, kyllä pian viisivuotiaan pitäisi jo ymmärtää sana esine? Vanhempana sitä vain yksinkertaisesti ei voi, eikä ymmärrä kieltää joka ikistä asiaa erikseen, on vain pakko yrittää luottaa oman pilttinsä kohdalla "yleisesti kiellettyjen asioiden" laajuuden syvempään ymmärtämiseen. 


Pientä voi vielä katsoa perään, mutta jossain kohtaa sekin täytyy päästää yksin maailmalle. Valitettavasti ihan missä tahansa iässä, ihan minkä tahansa kasvatuksen saanut lapsi myös tekee asioita, jotka tietää kielletyiksi. Jos siis Seppo 16 v kokee matkustavansa perin kätevästi Saleen mopoauton kontissa, koska Reijo on jo repsikka ja Pertti ajaa, Seppo tuskin tekee sitä varsinaisesti tietämättömyyttään.



Kuva: Pixabay




Myönnän, pahastun pienesti puolesta, kun Terttu (nimi muutettu) keksii aina parjata vain kotikasvatuksen syylliseksi lasten ja nuorten apinaleikkeihin. "Kunnolla piiskattuna pysyisivät kyllä herran nuhteessa". Taitaa Tertun muinaisuudesta unohtua sellainen fakta, että koltiaiset tekivät koltiaistemppuja silloinkin, kun tiesivät selkäsaunan koittavan. Uskallan väittää turpajuhlien tietämisen jopa lisäävän käytöshäiriöitä.


Tekojen todelliset seuraamukset alkaa hahmottua vasta murrosiän jälkipuolella, kun aivojen alueet, joita käytetään kokonaisuuksien, harkinnan ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseen kehittyvät. Riskinarviokyky nyt vain ei yksinkertaisesti toimi kunnolla, yksilökohtaisilla eroilla toki. Uhmakkuus ja näytönhalu kuuluvat myös pakettiin nimeltä murkkuikä toisilla enemmän, toisilla korkeintaan fantasioissa. Kaikesta kotikasvatuksen syyttäminen on siis aivotutkimuksen valossa jokseenkin sama, kuin pitäisi dementiaa vain huonona käytöksenä.



Kuva: Pixabay




Tietenkin kasvatuksella on väliä. Tietenkin vanhempien pitää ohjata jälkikasvuaan, muistutella itsestäänselvyyksistä, jaksaa toistaa ja toistaa. En silti usko, että yksikään teini jää Uffin laatikkoon jumiin, koska juuri sitä asiaa ei häneltä yksilöidysti kielletty. Itse tyhjensin kymppivanhana (kusipäisen) naapurin autonrenkaan pikkukivellä venttiiliä painaen. Ihan varmasti tiesin sen kielletyksi. Niin muuten tiesi vahdissa ollut poikakin, jolle halusin pienesti päteä. Kasvoiko minusta sittemmin psykopaatti, vankilakierteinen autoradiota varasteleva narkkari? Ainakaan ihan vielä en ole moista muodonmuutosta kokenut, mutta onhan tässä toki vielä aikaa, jos ikävuosia vain piisaa…



Rakkaus suojelee lasta. Kun oma harkintakyky ei vielä toimi ja ryhmäpaine puskee kokeilemaan rajoja, tietoisuus siitä aiheutuvista huolesta ja kyynelistä saattaa estää monta kyseenalaista tempausta. Rakkauskaan ei tosin aina auta. Aikuinen tietää, mitä voi tapahtua, jos Seppo kyykkii mopoauton takakontissa jonkun rysäyttäessä liikennevaloissa perään. Itse sellaisen kokeneena (tosin kontin sijaan kuskin paikalla istuen) selvisin niskavammastani parin vuoden hermokivuilla, mutta Sepolle kävisi todennäköisesti huonommin. Seppo on teini ja teinit ovat mielestään kuolemattomia. Seppoon ei osu mikään. Kunnes yhtenä päivänä Seppokin kasvaa aikuiseksi ja osumia alkaa tulla. Täydellinen huolettomuus on nuorten etuoikeus, jota ei enää aikuisena tavoita. Väittävät tosin, että miehillä riskinottokyky on yleisesti läpi elämän korkeampi, kuin naarasgeenisillä.



Kuva: Pixabay



Jos siis olet ”Terttu” ja sormesi syyhyävät kirjoittaa Oman Painavan Mielipiteesi kotikasvatuksen puutteesta syyksi kaikissa kuviteltavissa tilanteissa, mieti vielä hetki. Ja jos olet vanhempi, joka korvat punoittaen tunnistat oman lapsesi moitteista, jaksa kertoa, inttää, välittää, valistaa ja uhkailla sanktioilla. Sitten seuraa tärkein; myös toteuttaa ne kännykkäkiellot ja kohtuulliset kotiarestit. Syy-seuraussuhteen ymmärrys ei pääse kehittymään, ellei sitä koskaan omakohtaisesti testaa. Kun asian näkee näin, toisiaan raskastakin vanhemmuutta jaksaa taas piirun verran enemmän.


Lopuksi hyväksi havaittu keino kolttostelua vähentämään. Naurakaa ja paijatkaa paljon. Myös parimetrisen sukkahien hartioita ja varpaita voi ohimennen hieroa, vaikka se ei enää varsinaisesti kainalossa viihtyisikään. Kun vanhempi on muutakin kuin mäkättävä käskytyslaitos, on nuoren ehkä vähän helpompi olla ihan niin kovasti kapinoimatta vastaan.


Voimia!






14 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, kiitos Nelina♥
    Oma teini juuri tässä kuukausi sitten onnistui isällään ryhmäpaineessa töllöilemään ensimmäistä kertaa oikein kunnolla... Sitä sitten selvitellään ja - sanktoiden lisäski halitaan, pyydetään ja annetaan anteeksi ja varmasti opitaan. Rakkaus ja rajat. Ja se kasvatustyö, se vaan jatkuu.

    Tänään taas Hämeenlinnan reissulla röyhistin rintaani, kun samainen teini halusi erikseen käydä kiittämässä meitä mainiosti palvellutta tarjoilijaa hyvästä ruoasta ja palvelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin nähdä sen ihmisen, joka oppii toisten virheistä, tekemättä omia lainkaan. Miksi nuoren pitäisi siihen pystyä, jos aikuinenkaan ei?

      Ryhmäpaine on katala ansa. Nuorelle omat vanhemmat eivät enää ole maailmankaikkeutensa kuu ja aurinko, kaveripiiristä tulee yllättävänkin vahva ja laumasieluisuuteen laittava voima. Mieti mikä ristiriita; tietää kielletyksi, mutta joutua silti paineessa kiusaukseen.

      Tuo on tosi tärkeää, että huomaa myös ne onnistumiset ja hyvät hetket. On ne vaan niin ♥ !

      Poista
    2. Me ollaan tuota ryhmäpainetta käsitelty täällä päässä ja lapsi itsekin totesi, että meidän konstit on toimineet hyvin - kotipaikkakunnalla. Vieraalla eivät sitten auttaneet... Kävimme tätäkin läpi; mitä tästä opimme, mitä ensi kerralla vastaavassa tilanteessa pitäisi tehdä jne.

      Hienoa asiassa on se, että lapsi itse tuli synnnintuntoon ja herätti isänsä keskellä yötä tunnustaakseen tekosensa. Muutoin emme vielä tänäkään päivänä niistä tietäisi. Kyllä on vuolaasti siitä kehuttu, jos kohta muusta moitittukin ;-)

      Poista
    3. Omatunto on asia, jota eivät ihan kaikki aikuisetkaan omista. Hatunnosto katujalle. On kiitoksensa ja kehunsa ansainnut. ♥

      Poista
  2. Huoahh minne on näiltä kaikkitietäviltä unohtunut se oma murkkuikä, jolloin taatusti kaikki teot eivät ole olleet järkevimmistä päästä ja jos on ollut, voisin miltei vannoa, ettei ole elänyt ja tyhmät teot tulevat joku päivä myöhemmin tai sitten muuttuu katkeraksi kaikkitietäväksi.

    Ihanaa uutta viikkoa Nelina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Valitettavasti kaikkitietävillä menee välillä puurot ja vellit sekaisin sen suhteen, mikä on ihan nomrmaaliakin käytöstä ja mikä tyhmäilyä. Esim. trampalla hyppiminen, järvessä ilakointi ja jätskin syöminen kaupan edessä laiskan näköisesti ovat ihan sitä normaalia elämää.

      Ihanaa viikkoa sinne myös Tiia ♥

      Poista
  3. Todella hyvä kirjoitus Nelina! Olen myös Tiian kanssa täysin samoilla linjoilla.
    Olen tytärten teiniaikoina saanut useammaltakin eri taholta kuulla, miten epäonnistunut olen kasvattajana. Meillä on aina puhuttu asioista, joskus ehkä turhan kovaäänisestikin ;) halattu, itketty, näytetty tunteet ja turhautumiset, sitä myöten siis räiskytty ja rähjättykin. Aina on kuitenkin saatu sovittua, eikä riidoissa erottu tai käyty nukkumaan. Eräänä turhautumisen hetkenä sanoin yläasteen rehtorille, että hyvä on, hoitakaa te ammattilaiset sitten tämä homma paremmin, kun meikäläisellä ei taidot riitä. Passittivat keskustelemaan asioista sosiaalityöntekijän kanssa, joka keskustelun päätteeksi totesi, että toiset teinit nyt vaan kapinoivat ja tekevät tyhmyyksiä enemmän kuin toiset, huolimatta siitä, että kotona on kaikki kunnossa, välit molempiin vanhempiin ok, eikä kasvatuksessakaan ole mitään varsinaista moitittavaa. Virheitä tekee jokainen, niin vanhempi kuin nuorempikin, ja se joka toisin väittää, on kaikkitietävä ja katkera kalkkis :D
    Nyt, lähes 10 vuotta myöhemmin, nuo muistot tuntuvat todella kaukaisilta ja vierailta. On vaikea uskoa, että nämä fiksut, kauniit, elämässään hyvin pärjäävät naiset ovat joskus aiheuttaneet käytöksellään minulle moista huolta ja murhetta. Niin se elämä itsessäänkin jo kouluttaa ja kasvattaa. En siis onnistunut pilaamaan heitä ja heidän tulevaisuuttaan paskalla kotikasvatuksellani, ja sekös näitä samoja, tiettyjä tahoja taitaa hieman harmittaa ;) Olen näistä kahdesta, äärettömän rakkaasta tyttärestäni ihan joka päivä todella kiitollinen ja ylpeä ♥
    Vaikeuksien kautta voittoon, niinkin voi joskus käydä, ja joskus jopa vähän vahingossakin :)
    Täällä tuulee kovaa ja sataa kaatamalla, sekä välillä ukkonen jyrähtää ja salamat räiskyy... jotenkin niin tähän aiheeseen sopiva sää, jos ymmärrät mitä tarkoitan ;)
    Valoa ja voimaa viikkoosi ihanainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä ihana! ♥

      Ja kyllä, todellakin sää näyttää sopivan aiheeseen. Täällä ei tosin ukkosta, mutta vettä tulee.

      Näinhän se on, elämä itsessäänkin kouluttaa ja kasvattaa meitä kaikkia, miksi ei sitten nuoria, joille kokemukset ja kommelukset ovat vielä uutta. On upeaa nähdä, että kuohuvien vuosien jälkeen niistä voi hyvinkin tulla mitä upeampia nuoria naisia ja miehiä. Soisin vanhemmille kristallipallon, josta moisen voisi pahimpien hetkien kohdalla kurkistaa. Uskon, että tässäkin pätee vanhemmuuten yleisesti liitetty totuus; ne joiden on syytä olla vähiten huolissaan, ovat sitä eniten. Vastaavasti ne, joiden pitäisi, eivät vain välitä.

      Sosiaalityöntekijä oli kyllä fiksu, nuoret todellakin tekevät asioita, siinä ei kasvatuksella ole välttämättä yhtään mitään tekemistä. Tätä en tietenkään sano väheksyäkseni kenenkään kotioloja, ihan varmasti huonoista lähtökohdista voi kummuta jos mitä pahoinvointia ja käytöshäiriötä. Mutta hyväkään kasvatus, "ehjä" perhe (mitä se nyt sitten ikinä onkaan) eivät takaa silti mitään.

      Valoa ja voimaa sinunkin viikkoosi Ansku ♥

      Poista
  4. Kepillä ja piiskalla kasvatetut koirat on helppo tunnistaa. Arkoja, agressiivisia ja arvaamattomia. Ei se keppi lapsilla toimi sen paremmin. Ei muuten toimi aikuisillakaan. Olen taannoin saanut tutustua erääseen, joka kuulemma oli jokseenkin normaalien kirjoissa - kunnes vietti aikansa venäläisessä vankilassa. Ei ole enää millään mittapuulla normaali vaan pakkomielteinen ja vainoharhainen muun oudon olemuksensa lisäksi. Ei taida parantua kepittämällä lisää?

    Jos ihmiset olisivat koneita joita voi ohjelmoida niin voitaisiin todeta, että "väärin ohjelmoitu" - huonot vanhemmat. Vaan kun eivät ole. Kukaan ei tiedä mistä kaikkialta itse kukin on omat toimintamallinsa imuroinut. Kaikki ei tule kotoa, ei kaikki hyvä eikä kaikki paha.
    Jos isät olisivat aina poikiaan viisaampia niin suhteellisuusteorian olisi keksinyt Einsteinin isä. Ja jos taas pojat olisivat aina isiään viisaampia niin kukaan ei enää tekisi virheitä jotka keksittiin jo tuhat vuotta sitten. Mutta jokainen joutuu tekemään itse omat virheensä oppiakseen niistä jotain. Eivät kaikki aina opi - kieliä, matematiikkaa, soittamaan, maalaamaan tai edes nostamaan vessan rengasta vaikka siitä olisi kuinka kotona opin saanut.

    Nämä Tertut taas eivät ole oppineet pitämään mölyjä mahassaan vaikka kotona olisi kuinka sanottu, että tyhmäkin käy viisaasta jos ymmärtää pitää suunsa kiinni.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tyhmäkin käy viisaasta jos ymmärtää pitää suunsa kiinni." Kiitos, tämä on uusi lempilausumani vastedes. :D

      Keppi ei toimi missään ihmissuhteessa. Ei ole mennyt ikinä jakeluuni miksi lasten fyysinen kurittaminen olisi jotenkin hyväksyttävää ja kasvatuksellista. Samalla logiikalla, pitäsikö puolisoa saada tirvaista kun tulee riitaa? Entä saako vittumaista pomoa lyödä, edes vähän? Porkkana sen sijaan toimii, yllättävän hyvin.

      Ihminen oppii parhaiten virheistään, valitettavasti omistaan. Totta turiset.

      Poista
    2. "Entä saako vittumaista pomoa lyödä, edes vähän?"
      Tämä on moraalis-filosofinen ongelma johon tuhansista pikkujouluista huolimatta ei ole löydetty yksiselitteistä vastausta vieläkään.

      -sohvasika

      Poista
  5. Sä oot kyllä niin mun suosikki! Ja viisas ja näkemyksellinen ihana! Lisäksi vertaistuki on monessa mielessä ollut paikallaan näiden vuosien aikana. Niin nytkin. Kun oma perheenpienin on perheen suurin, unohtaa aina välillä, että kyseessä tosiaan on perheen pienin, joka onkin epävarma ja keskeneräinen ja tarvitsee myös toilaillessaan perheenvanhimman apua, tukea ja läsnäoloa. Joku joskus sanoi, että kevyt hieronta silloin, kun aikuiselle sopii, lisää / vahvistaa / palauttaa perusluottamuksen tunnetta. Siihen uskon edelleen.

    Rutistus täältä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oot. ♥

      Sitä tukea ja läsnäoloa tarvitaan vielä pitkään, ja saattaen kohti itsenäisyyttä. Hieno tehtävä, sanoisin. On ne niin vallattoman rakkaita!

      Rutistus takaisin. ♥

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!