sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Vesivahinko, osa 1



Otsikon luku viittaa epäilyyni jatkokertomuksesta...


Joskus tuntuu, että elämä on loputonta TV-shopin mainosrainaa, jossa innostunut miesääni vakuuttaa ”eikä tässä vielä kaikki”. Meillä on tosiaan vesivahinko, vissiin aika mittava sellainen. Putket ovat vuotaneet lattian alla hiljalleen ilmeisesti jo muutaman vuoden, litramääräisesti tässä puhutaan kymmenistä, jopa sadoista. Ei siis riitä, että koronan vuoksi joutuu sietämään epävarmuutta erinäisistä asioista, kuten tulevaisuudesta, toimeentulosta, lukkoon lyötyjen asioiden siirtymisestä hamaan johonkin. Nyt yritetään päälle sietää epävarmuutta asumisesta. Ja jos joku nyt miettii miksi emme avanneet luukkua aikaisemmin; sitä ei kuulukaan asukkaiden availla. Koko karmeus paljastui, koska sähkömies tuli katsomaan miksi vesimittari ei ole antanut enää kuukausiin lukemia. Ei varmaan niin, kun lillui kylliksi kauan vedessä. Sähkäri joutui lopulta rikkomaan luukun kannen saadakseen sen auki. Mitään kosteusvaroitinta tai ylipäätään varokeinoa ei ollut. Putkien alla tosin on muovinen allas. Ikävä kyllä, altaassa on myös rakenteisiin johtava reikä. Virallinen kosteusmittaus ja muutama koeporaus lattiassa kertoivat, märkää on. 


Voi miksi on minuun asetettu entä jos -kytkin, ja vieläpä varsin herkkä sellainen? Entä jos lattia revitään kokonaan auki? Se tietää muuttoa. Muutto tietää paljon vaivaa ja murhetta. Väliaikainenkin. Muutto kerrostaloon johonkin hevosen kukkuun tietää minulle hermoromahdusta. Näin herkkäuninen ihminen ja sielultaan maalaistyttö ei vain kykene. Eroni jälkeen asuin 1,5 vuotta pakosta kerrostalossa, joten perustan mielipiteeni vankkaan kokemukseen. Silloin ei ollut edes hissinkolahduksia vahtivia koiria. Nyt on. On olemassa kerrostaloihmisiä ja sitten heitä, jotka eivät ole. Ja sitten vielä sellaisia kuten minä, joille asunnosta riippumatta riittää mainiosti maksimissaan yksi seinänaapuri. Tämä koti on ollut siksi siunaus.


Entä jos joudutaan muuttamaan kuukausiksi väliaikaisasuntoon? Tässä kunnassa ei ole perheasuntoja vapaana. Kuntarajojen tuntumassakaan ei ole perheasuntoja vapaana. Anteeksi pappa kermaperseilyni, sinä nukuit lapsena hellahuoneen lattialla, lukuisten sisarustesi kanssa sikin sokin. Teillä kaikilla ei ollut sänkyjä, ei edes kenkiä. Ja minä en halua ahtautua muutamaksi kuukaudeksi keskellä kukkeinta kesää pieneen kaksioon miehen, kahden teinin ja kahden ison koiran kanssa. Ainakaan ellei asunto sijaitse joitakin tuhansia kilometrejä alempana aurinkorannikolla ja mielellään vielä omalla uima-altaalla varustettuna.


Entä jos joudutaan vapaan asunnon puutteessa vaihtamaan kuntaa pysyvästi? Lasten koulut ja kaverit ovat täällä. Heidän koko elämänsä on täällä. He ovat syntyneet tähän pikkukuntaan, asuneet tässä asunnossakin yli puolet elämistään. Mutta mikä pahinta, olen pyhästi luvannut, että täällä myös ollaan koulun loppuun. Miksi? Kyllähän lapset sopeutuvat. Minäkin sopeuduin uuteen yläasteeseen aikoinaan, ainoana uutena tulokkaana. Luokkatoveritkin sopeutuivat minuun, jopa niin hyvin, että ne vuodet muistan lopun ikääni enkä mitenkään positiivisessa valossa. Silloin vannoin, etteivät omani joudu koskaan samaa kokemaan. On toki fifty-fifty mahdollisuus, ettei tyttölasta revitäkään hengiltä uudessa ja jo muodostuneessa laumassa. Se mahdollisuus on myös toiseen suuntaan. Ja poikanenkin jaksaa varmasti kulkea joka aamu kahdella bussilla yli tunnin suuntaansa tarkasti ja hartaasti valitsemaansa keskiasteen kouluun. Ihan varmasti. Lapset sopeutuvat kyllä. Minusta ei voi sanoa samaa. 

Vesivahinkoa en olisi enää tarvinnut. Vaan eipä sellaista keltään erikseen kysellä. 


Useampi vuotohan siinä. 

Vettä kirjaimellisesti tippui putkista...

...ja päätyi tänne. Reikä, josta vesi on valunut rakenteisiin. 



Tämä koti on edustanut pysyvyyttä. Yhdessä lasten kanssa katseltiin, miten rivitalo rakentui metsän syliin ja kauaksi kaikesta hälystä. Tiesimme jo silloin mikä asunnoista tulisi olemaan meidän. Siitä on nyt yhdeksän vuotta. Noihin vuosiin on varmaan mahtunut enemmän, kuin koko elämääni sitä ennen. Voi mitkä vuodet! Tämä koti on nähnyt niin paljon. Iloa ja vähän kai suruakin. Nyt se näkee huolta ja epävarmuutta. Väliaikainen muutto, kokonaan muutto. Voi koti!


Yhtä huono vaihtoehto on asua täällä samaan aikaan, kun lattia avataan ja rakenteet kuivataan, jos märässä muhiikin jotain. Olen aikaisemmin altistunut sisäilmaongelmille oikein urakalla, ihan siis niille mitatuille ja havaituille. Lafka meni yli vuodeksi kiinni ja me työntekijät väistötilaan korjausten ajaksi. Onneksi en ehtinyt saada mitään pysyviä seuraamuksia. Mutta nyt, jakotukkiluukun avaamisen jälkeen, ja osin huoltotilan lattian peittäneen muovimaton repimisen seurauksena ovat tutut oireet palanneet. Kaksi sormea ihan minkä tahansa kirjan kannella, en edes ymmärtänyt yhteyttä. Pää oli muusta huolesta niin sekaisin, etten osannut huomioida päivä päivältä kasaantuvaa oireilua. Voihan se olla muutakin. Voihan se.


Tämä kohta on vielä helppo. Tässä on sentään vielä toivoa. Jos jokin herran ihme lankeaisi osaksemme ja vahinko ei olisi ihan niin laaja ja seuraamuksiltaan kamala. Jos selvittäisiin vaikka kahden viikon evakolla, jonka jälkeen päästäisiin takaisin. Edes niiden kuivureiden huumaavaan meteliin. Kotiin. Sitten on se järkimieli, joka tappaa kaiken toivon. Hittoako siinä uneksit, maanantailapsi. Mitäpä luulet tässä vielä käyvän? Aivan…


Ahtaudestaan huolimatta olen tykännyt olla täällä. En ole koskaan asunut missään näin pitkään, edes lapsena. Sanokaa mitä sanotte seinien olevan vain materiaa, ja kodin siellä missä sydän, minun sydämeni on täällä. Ja se sydän on nyt hyvin, hyvin surullinen.

Entä jos…kaikki kääntyykin vielä hyvin?





11 kommenttia:

  1. uhh. uhh. ja vielä kerran uhh.

    Tunnistan jossittelut, herramunjee. Yhtenä päivänä meidän kerrostalo-ovella seisoi huoltomies ja sanoi että meidän alakertaan valuu vettä. Olin siinä sekunnin silmänräpäyksessä jossitellut murenevan lattian jonka raosta kurkistaa alakerran uusi naapuri raivokkaana. Ja muutaman muun asian lisäksi.

    Toivottavasti korjausasiat (ja mahdolliset evakot) etenevät jouhevasti, muuta en uskalla toivottaa.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, mitä oli tapahtunut? :O Kaikkea voi tosiaan sattua, ihan yllättäen. Ja heti alkaa kone raksuttaa päässä...

      Kiitos, jouhevuutta todellakin toivomme. <3

      Poista
    2. no meillä ei ilmeisesti mitään ihan hirvittävän vakavaa, vanha kerrostalo, ja tässä nousulinjassa on ajoittain tihkumista tai jotain. Ei ole eka kerta, mutta eka kerta meidän korkeudella. (tähän asti kaikki vuodot ovat olleet alempana)
      Minä ruoskin itseäni kaikkein eniten siksi, että uudet naapurit muuttivat yhdestä vuotaneesta nousulinjasta toiseen, saman talon sisällä...sääli heitä.

      Poista
    3. Ääk,toivottavasti ei tosiaan ole mitään vakavaa. Vesi ja rakenteet harvemmin kai ovat hyvä mix.
      Jäin vaan miettimään miks ihmeessä ruoskit itseäsi asiasta. 🙈

      Poista
  2. No nyt ei kyllä löydy enää edes sanoja tähän. Miten voi olla mahdollista, että epäonnella ei tunnu olevan mitään rajaa?? (tyhmä kysymys, johon ei ole vastausta).

    En voi muuta kuin toivoa, että se uskomaton tapahtuu ja vesivahinko onkin korjattavissa kohtuullisessa ajassa kuntoon ja jos pitää kesäksi lähteä johonkin evakkoon, soisin sen kesäpaikan olevan vaikka edes jossain kauniissa maisemassa ja ihmisten ympärillä ystävällisiä. Ei voi olla oikein, että lasten pitäisi vaihtaa kouluakin moisen itsestäriippumattoman epäonnisen tapahtuman takia.

    Entistäkin isommat halit <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tähän kyllä oikein sanoja löydykään. Paitsi painokelvottomia, joita ei viitsi blogiin kirjoittaa... Niitä kyllä löytyisi hyvin värikkäinä ilmaisuina ja yllättävinäkin yhdistelminä. ;D

      Saapa nähdä miten käy. Toisaalta, jos täällä "korjataan", kuten näissä taloyhtiöissä on tapana, voipi olla paree katsella asuntoa, vaikka sitten jostain ihan kukkusestakin. En tosin tiedä miten nämä vastuut jakautuvat, rakennuttajalla taitaa olla 10 vuotta vastuu rakennusvirheistä, mutta onko se sitten "virhe" jos putkimieheltä on jäänyt kiristykset vaiheeseen, vai taloyhtiön vakuutuksista menevä juttu. Paha sanoa. Selvinnee, tai sitten ei.

      Toivottavasti koulunvaihtoon saakka ei tarvitse mennä. Liian tuskallista ajatellakin.

      Kiitos haleista, sinne myös <3

      Poista
  3. Edelleen en voi muuta kuin toivotella voimia, on kyllä ihan kamala tilanne!

    Itse altistuneena osaan vähän samaistua ja tuntea sen ahdistuksen ja eopävarmuuden, kun ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.

    Lisään sut karmalistalleni ♥
    (se on se, jota päivitän todistaakseni, että ansaitsen lotto- tai jonkin muun voiton, koska en suinkaan aio itsekkäästi pitää kaikkea vain omanani vaan auttaisin lukuisia lukuisia ystäviä ja tuttavia, joiksi myös blogiystävät lasken...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! <3

      Karmalista on kyllä hyvä idis. Karmaa olen meinaan paljon miettinyt (sanovat ettei tarvitse edes odotella seuraavaan elämään, vaan toimii jo ihan tässäkin hyvien - ja pahojen tekojen tasaajana) ja sitä, onko nyt menossa vasta vuoden 1994 pahat teot, vai voisiko jo olla vaikka toissaviikkoinen hermostuminen liikennevaloissa sinnikkäästi tapittaneeseen vihreänukkujaan. :D Tosin jupinani moisesta tuskin ihan vesivahingon tasoista laskua olisi langettanut? Mene ja tiedä.

      Poista
  4. Olen sanattoman pahoillani teidän puolesta. Tämän kaiken itse kokeneena ja 13kk evakossa asuneena ja pelko sydämessä meneekö kaikki alta, tuleeko henkilökohtainen konkurssi, en vaan tiedä mitä sanoa. Muuta kuin tähänkin kaikkeen auttaa vain aika ja sitä on ikävä sanoa tässä kohden, kun elätte yhtä elämänne pahinta painajaista. Siksi sanonkin, että olette niin kovasti ajatuksissa ja miksi, voi miksi näin käy hyville ihmisille, teille. Ei ole sanoja, ei taaskaan oikeita sanoja. Toivottavasti vakuutus korvaa kaiken. <3

    Voimia, lämpöä, ajatuksia ja toiveita, että kaikki kääntyy hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä mitään tarvitse sanoakaan, täytyy vain toivoa sitä kuuluisaa "parasta". Ihminen on varsin sopeutuva eläin, ja toisaalta lohtua antaa myös ajatus siitä, että täällä ei (ilmeisesti ja etenkin toivottavasti) anneta ansioiden mukaan.

      Muistin, että teillä oli se talopainajainen. Tekin selvisitte, vaikka mittakaava oli paljon isompi. Tämä kun ei ole edes oma asunto, vaan asumisoikeus. Vakuutus on voimassa vielä ihan rakennuttajankin puolelta, eikä omasta pussista mene korjaukseen mitään. Tai sitten tulee "Karpolle asiaa" :D

      Maanantaina tullaan repimään lattia auki. Sitten tuon näkee...

      Kiitos ihana, haleja sinne. <3

      Poista
  5. Voi, nuo vesivahingot ovat kyllä inhottavia. Poikani asunnossa kävi vesivahinko vuosi sitten täällä Keski-Suomessa. Eihän siinä auttanut kuin soitella putkimies paikalle ja alkaa kuivatteluhommiin. Hän olikin sitten luonani evakossa useamman kuukauden, onneksi tänne maalle mahtuu niin ei tarvinnut hankkia väliaikaisasuntoa.

    VastaaPoista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!