sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Hypnoosista, meditaatiosta ja rentoutusharjoituksista



Minulla ja eräällä perheeni neljästä miesoletetusta on perustavaa laatua oleva näkemysero aiheesta ”voiko ihmistä hypnotisoida”. Ja tarkemmin; lavahypnotisoida. Imitoimaan vaikkapa kanaa tai konttaamaan lattialla, koska on vielä vauva, eikä voi kävellä. Meistä kahdesta vain minulla on kokemusta hypnoosista, joten mielestäni vain minä voin perustella mielipiteeni. Näkemysero ei tosin ole tästä seikasta moksiskaan. 



* * *



Hypnoosi on syvä, rentoutumisen tila. Voiko ihmistä hypnotisoida. Voi. Voiko ihmistä hypnotisoida leikkimään kanaa? Niin, mitä tähän nyt diplomaattisesti vastaisi. Onko kanaksi itsensä toisen mieliksi kuvitteleva ihminen vain mukana sosiaalisessa leikissä täysin kykenevänä puhaltamaan järjettömyyden poikki, vai voiko joku todellakin manipuloida mieltämme vain laskelmalla kymmeneen, tai vielä pahempi – kolmeen?


Kävin kokeilemassa hypnoosia 18 vuotta sitten. Kärsin tuolloin(kin) vaikeasta unettomuudesta ja olin kuullut hypnoosin voivan auttaa siihen. Varasin ajan tunnetulta ja luotettavalta, uskoen vakaasti vaivani vihdoin helpottavan. Nainen otti vastaan kotonaan, viihtyisä asunto oli kerrostalon ylimmässä, ikkunat antoivat joka suuntaan ja järvelle. Työhuoneen upottavassa nojatuolissa oli helppo vajota raukeaan rentouteen, etenkin kun takana oli luvattoman monta huonoa yötä. Naisen ääni oli pehmeä ja hidas. Ruumiini oli painava ja rento, mutta yllättäen mieli täysin kirkas. Jopa niin, että kuulin kuinka naisen kouluikäiset lapset rymistelivät kotiin. Tästä ei kokenut ammattilainen häkeltynyt, hän muutti käsikirjoitusta ”yhä syvemmälle ja syvemmälle” -kohdasta suoraan ”et kuule mitään ympäristön ääniä, vain puheeni” – seivaukseen. Kuulinpas. Minua nauratti. Teki mieli sanoa se ääneen, mutta suun avaaminen olisi edellyttänyt sitä kannattelevien lihasten aktivoimista ja ruumiini oli painava ja rento. Ei maksanut vaivaa. 


Kokemus hypnoosista oli lopulta kamala. Unettomuuteni paheni tuon käynnin jälkeen, sillä jotain siinä meni pieleen. Kauhu nukkumista (sen tapahtumattomuutta) kohtaan oli minussa niin tiukassa, että vaikka kuinka nainen hoki sen tapahtuvan vastedes luonnollisesti, helposti ja blaablaa, aivoni harasivat vastaan. En yksinkertaisesti uskonut. Minua ei pysty lavahypnotisoimaan.




Minulle hypnoosi on syvä rentouden tila, jossa ollaan kuitenkin herkeämättä tietoisia ympäristöstä. Kun nainen antoi ohjeet hiljalleen alkaa tulla takaisin tietoisuuteen, olin jo silmät auki ja täysin maailmassa, ennen kuin hän ehti ensimmäiseen symboliseen numeroon kymmenellä askeleellaan. Tuon kokemuksen jälkeen on rahtusen hankala uskoa näihin kanahommeleihin.
Voiko hypnoosi auttaa vaikkapa tupakoinnin lopettamisessa, urheilusuorituksen parantamisessa tai unettomuudessakin? Tietenkin voi. Mielikuvaharjoittelu on ikivanha käytäntö. Mutta ehkä se toimii vain suggestioherkillä ihmisillä?



Mielikuvaharjoittelua tavallaan tämäkin. Tosin maalaaminen se aivoja vasta raksuttaakin. 




Olen kokeillut mindfullnessia, meditaatiota ja mitä näitä nyt on. Olen maannut vuosien varrella varmaan satoja turhia tunteja luurit korvilla kuuntelemassa puron solinaa ja verkkaista ääntä, joka kertoo minulle vasemman jalkateräni olevan joko höyhenen kevyt, tai lyijynraskas tyylistä riippuen. Olen totisesti yrittänyt. Sitten olen lakannut yrittämästä ja kuunnellut vain. Minä en saavuta sitä tavoilteltua tilaa. Makaaminen rentouttaa yhtä paljon, kuin puuduttava leffa sohvalla. Jostain syystä harhailevien ajatusten palauttaminen alkaa isosti ärsyttää viimeistään noin 40 minuutin kohdalla. En jaksa olla kiitollinen, kun harhaileva mieleni muistuttaa taas palaamaan takaisin tähän hetkeen, että vau hei kiitos ajatus, että lähdin siitä jalkaterästä miettimään millainen vihreäsävyisestä tilaustaulusta pitäisi tulla ja miten monta kirvaa leppäkerttu jaksaa syödä kerralla. Sitä paitsi useimmat valmiiksi puhutut meditaatiot ovat naurettavan pateettisia. Tai sitten vain naurettavia. Ja ne puronsolinanauhat ja valaiden laulut vain bensaa ajatusliekkeihini. Ai mistä tiedän? Yritin tässä juuri ihmiskoemaisesti kuukauden ajan kokeilla joka päivä yhtä uutta harjoitusta. Tälle kävi kuten ketogeeniselle ruokavaliolle. Ei ole minun juttuni.


Jos keskivertoihmisellä on 60 000 ajatusta, minulla on oltava niitä tuplat tai triplat. Etenkin yöllä kovalevy jaksaa raksuttaa. Ei se huolia suolla, se on vain päällä. Olen monesti miettinyt, että mikähän diagnoosi se tästäkin annettaisiin. ADHD ei tule kyseeseen, sen verran monta pitkää koulutusta olen maaliin vaivoitta naputellut ja pitkää työrupeamaa tehnyt, ettei määritelmä osu. En minä aloita keskeyttääkseni. Aloitan viedäkseni loppuun, mutta sitäkin enemmän pyörittelen päässäni mitä kaikkea muutakin voisi aloittaa. Kuinka tällainen ajatustamo voitaisiin ikinä tuloksellisesti tainnuttaa lootusasentoon? Hypnoosikin kanssa oli vähän niin ja näin. 


Osaan hetkittäin olla hetkessä, sinivuokkojen kauneudessa, viipyä ja aistia ympäristöä. Osaan rauhoittaa itseäni ja lohduttaakin. En suorita elämää. Ehkä elämä suorittaakin minua. Toiset ovat suggestioherkkiä, minä olen ajatusherkkä. Ja niitä totisesti piisaa. Tämän ominaisuuden kanssa on vain tultava toimeen, kunnes dementia pyyhkii kuvittelun kyvyn. Koronaan saisi tästä hyvän sillan, mutta ei jaksa. Kuin että kunpa aikaa voisi kelata eteenpäin. Ihan turha vuosi. Täytevitsi ja television virityskuva. Mutta ei mennä nyt siihen. Sen sijaan haluan kysyä sinulta, mitä mieltä olet hypnoosista? Onko sinulla omia kokemuksia? Pystytkö keskittymään rentoutusharjoituksiin?


Voi hyvin ja pysy terveenä.




4 kommenttia:

  1. Ei ole kokemuksia hypnoosista, enkä kyllä haluaisikaan, koska kammottaa jo pelkkä ajatus.

    Ja koska olen myös tahtomattani ahkera yöajattelija, olen kokeillut viime aikoina monenmoisten "Stress relief"-juttujen kuuntelua illalla, mutta ei oikein toimi. Joko alkaa stressinpoistajan monotoninen liian matala ääni häiritä, koska en saa puheesta selvää, tai vaihtoehtoisesti luurit painaa korvaa. Mutta äänikirjan kuuntelu on yllättäen auttanut, koska tarinaa on helpompi keskittyä kuuntelemaan (edellyttäen, että on riittävän kiinnostavaan tarinaan sopiva miellyttävä-ääninen lukija) sen aikaa, ettei enää jaksa, vaan päättää alkaa nukkumaan (herätäkseen monta kertaa yössä, mutta kuitenkin).

    Voi kunpa sun ajatuksia voisi jakaa tasaisesti sellaisille, joilla ei tunnu pyörivän päässä yhtään mitään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirja se on minunkin "meditaatio". Sillä saa kovalevyn raksutuksen hiljenemään.

      Ikävää, että olet sinäkin yöheräilijä. Se on kyllä niin syvältä ja poikittain. Tai mikäs siinä, jos sais heti uudestaan unta ja heräily ylipäätään ei haittaisi. Ihminenhän havahtuu tietämättään öisin, mutta ne "heräämiset" kestää niin vähän aikaa, ettei niitä muista aamulla. Nämä valitettavasti muistaa. 😑

      Hauska tuo viimeinen! Voi kunpa niin 😂

      Poista
  2. Voi kunpa tähän unettomuuten saataisiin apua, mutta lääkärisikin aiemmassa postauksessa tunsi jo toivottomuutta. Itse en siis usko hypnoosiin ja kun en usko, en usko, että voitaisiin vaivuttamaan hypnoosiin, mutta vannomatta paras! Uskon, että ne jotka uskoo hypnoosiin, heidät on helpompi vaivuttaa hypnoosiin, mutta vastarannankiiskejä ei.

    Tsemppiä hurjasti ja halit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mietin minäkin, uskon voima on niin valtava. Miksi ei sitten hypnoosissakin.

      Vastarannankiiski 😂. Tsemppiä ja haleja sinnekin. ❤

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!