maanantai 6. tammikuuta 2020

Vertaistukea



Juttelin tuossa taannoin pitkän tovin vanhan ystävän kanssa, jolla on hyvin samansuuntaisia ongelmia kuin itselläni. Tai no, konteksti on varsin erilainen, mutta ongelmien herättämät reaktiot ja tunteet samanlaiset. Yksi yhteinen nimittäjä näyttäytyy edelleen surullisen vahvana; ihmisten loputon halu neuvoa ja auttaa tavalla, joka väistämättä tuntuu autettavasta alentavalta ja mitätöivältä.











Jos julkisesti avautuisin vaikkapa hankalasta tenniskyynärpäästä, saisin takuulla liudan ohjeita sen parantamiseksi. Jo ihan ammattilaistenkin yhtämielisyyden rivit rakoilevat aiheuttajan ja hoidon kohdalla. Yksi vannoo kortisoniin, toinen lepoon. Kolmas kokeilisi venytellä ja kylmähoitoa. Vaihtoehtoiset hoitajat napsuttelisivat, hieroisivat, pistelisivät neuloja, kaukoparantaisivat tai mitä nyt ikinä. Ja sitten päälle vielä kylänmiesten hyvää tarkoittavat neuvot. Milloin on joku parantunut joogalla, milloin suolattomalla ruokavaliolla. Yksi kävi leikkauksessa ja toinen kuntoutui syviä vastalihaksia vahvistamalla. Jokaisella on jokin mielipide, valitettavasti myös heillä, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä vaivasta nimeltä tenniskyynärpää. Mutta kun sen ja sen tutulla oli ja se ja se parani niin.


Tenniskyynärpää on vielä kiltti esimerkki. Eikä minulla edes ole tenniskyynärpäätä, ainakaan tätä kirjoittaessani. Kohta on, sillä Universumi on tunnetusti suurine korvineen varsin vitsimielinen. Tenniskyynärpää ei kuitenkaan sukella minuuteen ja ihmisen ytimeen, maailmankatsomukseen tai olemisen tarkoitukseen. Henkilökohtaisia vaivoja vasta neuvotaankin. Ja ne turhauttavat liian lähelle osuessaan eniten.


Hienoa, jos joku on parantunut sillä ja sillä ja saanut avun tuolla ja tuolla. Vielä hienompaa, jos tämä osataan pitää tarvittaessa ihan omana tietona. Jokainen meistä kun on oma arvokas yksilönsä, eikä kaikki toimi kaikilla samalla tavalla. Edes ne pomminvarmat neuvot. Inhoan tasapäistämistä tässäkin kohtaa. Jos ihan tarkkoja ollaan, keskivertoihmisiä on tasan yksi maailmassa. Loput ovat aina enemmän tai vähemmän. Jos siis jokin toimii keskiverroin, se ei silti toimi kaikilla. Mitään kaikille toimivaa ei ole vielä keksittykään, paitsi kuolema. Se toimii kutakuinkin kaikkiin vaivoihin ja asiantiloihin yhtä tasavertaisesti kaikilla.


Mitä jos on täysin vakuuttunut, että jokin neuvo ihan varmasti toimii, ja siksi haluaisi sen myös auliisti jakaa? Ensinnäkin, älä ole. Täysin varmoja neuvoja ovat ne, jotka kyseinen yksilö on jo menestyksekkäästi kokeillut, siis hän, jolle neuvo annetaan. Muissa tapauksessa neuvo on vasta hyvä arvaus. Ihan kaikki ihmiset eivät jaksa ottaa arvauksia vastaan. On myös olemassa asioita, joissa jokainen on eniten asiantuntijansa, kuten oma elämä.








Olen kärkäs neuvomaan minäkin. Kas kun olen niin monet asiat pulmissani testannut, miksi siis jokaisen pitäisi lyödä päätään samaan kantoon, jos voin jo kertoa mitä kyseisestä kannosta seuraa? Koska en voi tietää mikä kanto lopulta kellekin toimii, vaikka minulle ei.


Kun läheiseni sairastui vakavasti, hän toivoi ettei tarvitsisi kuulla kenenkään toisen selviytymistarinoita. Että sekin kuule selvisi ja ei tuo nyt ole mitään. Sillä auttoi se ja se… Niin oli monet kerrat, kun olisin halunnut kertoa, miten "se ja se" oli kustakin vaiheesta selvinnyt! Halusin lohduttaa, antaa toivoa, parantaakin. Ihminen haluaa ratkaista. Silloinkin, kun pitäisi vain kuunnella. Ja nyt tultiin itse asiaan. Kun joku kertoo ongelmastaan, mitä jos vain kuuntelisi? Mitä jos kertoisi, että ymmärtää, jos oikeasti ymmärtää? Jättäisi ylimielisen itsevertaisuutensa ja kaikkivoipaiset neuvot vähemmälle ja kysyisi mitä kuuluu? Tai että haluatko, että kerron oman ajatukseni asiasta tai kenties mikä minulla auttoi? Mitä et ole vielä kokeillut, tai haluaisit kokeilla?
Tietenkin sitä voi olla oikeassa ohjeineen. Joskus aivan raivostuttavan oikeassa. Että jotkut osaavat olla jääriä! Valittavat vuosikaudet samasta asiasta, tekemättä mitään, kokeilematta mitään, tai toistaen samoja ratkaisuyrityksiä odottaen eri lopputulosta. Silti, sillä jäärälläkin voi olla ihan oikea hätä takana, joka lakkaa kuuntelemasta milloin haistaa turhautumisen taas tulevan.



Ei ole oikeastaan väliä mitä sanoo, vaan miten sanoo. Usein kuunteleminen toimii paremmin. Ihminen on yllättävän vastaanottavainen, kun tulee kuulluksi. Jokainen haluaa olla hyväksytty ja ymmärretty, mutta ihan kaikkea ei valitettavasti voi ymmärtää, kuin korkeintaan toinen saman kokenut. Siksi kivaa on välillä jakaa myös kokemuksia raivostuttavista neuvoista ja nauraa päälle. Vertaistuki sopivissa määrin voi pelastaa päivän. Luokattoman huonoilta neuvoiltakin.




8 kommenttia:

  1. Äärettömän hyvä (ja vaikea!) asia!
    Selviytymistarinat varsinkin...ne lienevät varmaan kertojansa mielestä positiivista ajattelua tai siihen yllyttävää: että kun mun serkunkumminkaimakin, niin kyllä sääkin :)

    Ja ihan äärettömän vaikeaa on myös antaa ihmisen itsensä päättää, kenelle, mitä ja miten kertoo. Jos kysyt, olet utelias. Jos et, olet välinpitämätön. Missä siis menee se raja: minä olen tässä ja voin yrittää kuunnella, jos haluat kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä juuri. Hankalaahan se on ja vastapuolesta riippuvaa. Jotenkin kankeaa myös kysyä "haluatko puhua siitä"? Usein meneekin hienovaraiseksi tulkinnaksi. Joskus se hyväätarkoittava neuvo tai lohdutus vain irtoaa minusta. Selviytymistarinat luovat myös uskoa, ja olen varma että niilläkin on tilausta. Ajoituksen pitää vain olla oikea.

      Poista
  2. Komppaan Marikaa vaikea asia. Täällä on hehe tenniskyynärpää ja sen suhteen olen ottanut neuvoja vastaan kyllä, mutta jos olisi vakavammasta sairaudesta kyse, niin ehdottomasti silloin voisi neuvot ja ns. omat kokemukset ellei ole sitten vastaavaa koettu jättää väliin. Kuuntelu toimii aina.

    Uskon, että sydämen sivistus ja tunneäly sanoo miten näissä tilanteissa tulee toimia ja on ihmisiä, jotka vetävät kaikki asiat itseensä ja huomion pois toisesta.

    Sydämellistä tätä viikkoa Nelina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tenniskyynärpäässä - kuten monessa muussakin vaivassa - ihan mielellään kuuntelee toisten kokemuksia. Se on enemmänkin se sävy ja ääneen sanomattomat; "et ole yrittänyt tarpeeksi".

      Tunneäly on tärkeä tekijä tässä. Ymmärrys milloin olla vain hiljaa ja kuunnella.

      Leppoisaa viikkoa sinne ❤

      Poista
  3. Vaikka tenniskyynärpää ei tässä ollutkaan se jutun pointti, vaan esimerkki, niin kyseisen vaivan ja sitä seuranneen jäätyneen olkapään ja lopulta kokovartalokipuhelvetin kokeneena suhtauduin silloin kivusta epätoivoisena ihan kaikkiin mahdottomiltakin kuulostaneisiin vinkkeihin ja toisten parantumiskokemuksiin suurella kiitollisuudella, koska kipu oli niin jäätävää, että olisin ollut valmis leikkaamaan suunnilleen pään irti, että olisin päässyt siitä (kivusta) eroon. Mutta toki jossain kohtaa, kun olin jo kokeillut kaiken mahdollisen ja mahdottoman, eikä pelastusta näkynyt, aloin jo väsyä siihen ystävällisten vinkkien määrään ja tuli vaan vastattua, että "Olenn kokeilut, ei auttanut" vaikka oikeasti en oliskaan kokeillut.

    Mutta sensijaan mistään rivien väliin kirjoitetuista piilovinkeistä en pidä. Sellaisista, jotka kirjoittaja tai sanoja on omasta mielestään onnistuneesti naamioinut ihan vaan ystävälliseksi tekstiksi tai puheeksi, mutta silti oikeasti asettunut toisen yläpuolelle ja ottanut piiloviestissä asiakseen neuvoa, miten tämän toisen "kannattaisi" tai "pitäisi" toimia. Sellaisesta toisen aliarvioimisesta tai tyhmänä pitämisestä nousee vaan niskavillat pystyyn ja ärsyttää. Eikä varsinkaan käy mielessäkään tehdä niinkuin toinen "ystävällisesti" neuvoo, vaan just päinvastoin.

    Ja vielä vähän samansuuntainen asia, jota inhoan on "mutta onneksi...." -alkuiset lauseet.
    Siitä saatiin ihan tarpeeksi esimerkiksi silloin, kun meillä kotona oli tuhoisa tulipalo. "Mutta onneksi se oli vaan materiaa..." (??) "mutta onneksi ihmisille ei käynyt kuinkaan... " (miten niin ei käynyt?) jne.
    Lopulta jopa mun mies hermostui ja sanoi yhdelle mutta onneksi-tyypille, että "seuraavaksi varmaan olisit sanonut, että onneksi kuoli vaan puoli perhettä, eikä koko perhe...".

    Meinasinpas tässä oikein kiihtyä, kun ajattelinkin tuota viimeistä asiaa. Ei ollut tarkoitus.

    Mukavaa oloa sinne Nelina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että mulla puhkeaa suoni! Siis m i t e n joku voi sanoa "onneksi" tuollaisessa tilanteessa? Materiaa? Ylipäätään nämä "onneksi" -kommentit, joka oli muuten ihan oleellisen tärkeä aspeksti, joka unohtui tuosta postauksesta, kiitos Annukka.

      Onneksi ei ole aina oikeasti onneksi, vaikka sanoja sen niin tulkitsee. Onneksi ei yleensä ole edes oikeaan aikaan, ehkä korkeintaan jälkikäteen, jos silloinkaan. Vaikkapa tämä "onneksi ei käynyt pahemmin". Varsinkin lasteni kohdalla tämä nostaa erityisen raivon. Jos lapselle käy jokin valitettava ja hyvin kivulias onnettomuus, pitäisi jotenkin nähdä heti onnenkantamoinen siinäkin? Nämä krooniset ja parantumattomat optimistit pitäisi tällöin kyllä ampua syvälle avaruuteen päivittelemään siitä. Tietenkin olen ja olin onnellinen, ettei käynyt pahemmin. Mutta ihan varsinaista hilpeyttä sellainen ei nosta.


      Tenniskyynärpäähän minäkin otan mielelläni vinkkejä vastaan, tai oikeastaan sen vastapuoli minua on toisinaan sitkeästi vaivannut, nimittäin golfkyynärpää. Ja juu, en pelaa edes. Mutta aika monessa muussa saavuttuu tuo kuvaamasi "olen jo kokeillut, ei auttanut" (kokeilematta) mukaan. Ei vain jaksa


      Äläkä huoli kiihtymisestä, minä kiihdyin ihan sinunkin puolestasi!


      Mukavaa torstaita sinulle <3

      Poista
  4. Ratkaisukeskeisyys tuppaa keskimäärin olemaan "miehinen ongelma".
    vanha sanonta kuuluu, että jos sinulla on ongelma johon haluat ratkaisun niin puhu miehelle(si). Jos haluat kuuntelijan ilman ratkaisua niin naiskaverit ovat sitä varten.
    Kyllä tuo pätee ainakin minuun useimmiten.
    Miksi kertoa minulle, että jokin on rikki jos et halua minun korjaavan sen?

    Ihan eri asia on sitten vaikkapa keskustella siitä kannattiko Elviksen tuhlata koko 60-luku tehden hölmöjä elokuvia ja laulamalla niiden vieläkin hölmömpiä lauluja? Ts. asiat joihin ei voi vaikuttaa niin niistä voi keskustella etsimättä ratkaisua, vaikka olenkin sitä mieltä, että Elviksen olisi kannattanut kysyä asiasta minulta silloin kun asia oli ajankohtainen.

    Exrouvakultasen kanssa oli lukemattomia tapauksia joissa hän halusi keskustella ja minä vaan ilmoitin hoitavani asian kuntoon heti kun ehdin. Siitä ei varmastikaan herunut paljoa aviomiespisteitä?
    Vastaavasti se kerta kun hän soitti kesken työpäivän ja kaipasi ratkaisua hajonneen auton ongelmaan niin jouduin toteamaan olevani kahden sadan kilometrin päässä enkä juuri nyt pysty tekemään asialle mitään joten en sitten tarvittaessa pystynyt kuin kuuntelemaan. Ei sitten ollut hyvä sekään.

    Mitä tulee tuohon kodin palamiseen niin se on täysin totta, että asiat joita saa rahalla ovat aina halpoja asioita. Mutta kodin palaessa vaan tuppaa palamaan semmoista mitä ei rahalla saa. Kuinka muka rahalla ostaisit vanhempiesi rakkauskirjeet, mummosi kapiokirstun tai omat päiväkirjasi?

    Mutta on minulla tähänkin ongelmaan ratkaisu! Se vain vaatii vähän harjoitusta. Taito olla kuuntelevinaan sujuvasti ja sanoa sopivin välein joo ja aha samalla kun lukee vaikkapa TexWilleriä. Puhelinkeskustelut äitikultani kanssa ovat tämmöiseen hyvää harjoitusta. Ei siinä itse saa suunvuoroa kuitenkaan.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tekevätköhän omat poikani samaa!? :D


      Komppaan sinua täysin tuossa tulipaloasiassa. Juu, muistot ovat toki päässä ja mielessä - jos ovat. Tulipalossa menee niin paljon myös täysin korvaamatonta, ei vain kahvinkeittimiä ja kenkäpareja. Joillakin koko elämänmittainen työ.


      Miehet ratkaisevat silloinkin kun pitäisi vain kuunnella, olen sen jo aika hyvin tähän ikään mennessä oppinut. Toisaalta, en näe ratkaisukeskeisyydessä sinänsä mitään vikaa. Joskus harrastamani vatvominen vain ei paranna asiaa, vaan mies näkee asian toisin ja voi ihan oikeasti löytää jonkin toimivan mallin kulloiseenkin pulmaan. Ystävältä toivoo ymmärrystä, mieheltä joskus jopa ihan ratkaisua. :D

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!