torstai 9. tammikuuta 2020

Kokeilussa ketodieetti


Ketogeeninen ruokavalio, ketodieetti, ketoosi. Ihmekeino, joka parantaa kaiken, vai vain myöhemmin naureskeltu villitys? Päätin kokeilla. 



Lähtötilanne


Ruokavalioni on ns. terveellinen jo ennestään. Kasvisvoittoista sekaruokaa, maitotuotteita, munia, pehmeitä rasvoja. Aamupuuro marjoilla, pari lämmintä ateriaa, maltillinen iltapala. Syön kuituja ja maitohappobakteereja. En pupella sokeria ja vehnää, viljatuotteet ovat meillä aina kokojyvää ja herkut, kuten sushi tai jäätelö, harvakseltaan. Ulkona käyn syömässä noin kerran kuukaudessa. Lähtötilanne on siis sikäli paras mahdollinen, sillä odotettavissa ei ole sokerivieroitusta. Minulla ei ole myöskään ongelmia kilpirauhasen kanssa, korkeita verensokereita, rasva-arvot ovat hyvät. Säännöllistä lääkitystä (jonka pitäisi jäädä ketoilun vaikutuksesta) ei ole mihinkään, migreeninkin laukaisee aina jokin selkeästi osoitettava seikka, kuten valvominen.


Opiskelin edeltävästi aiheesta kaiken, minkä käsiini sain. Sallitut rasvat olivat kalaöljy, voi, oliiviöljy, ja MCT-öljy. Ei margariinia tai rypsiöljyä ym. Hiilihydraatit tuli pitää mielellään alle 30 g / pv, mutta ainakin alle 50 g. Vettä max. 4 litraa ja sekaan elektrolyyttejä. 
Halusin tehdä tämän kokeilun silkasta uteliaisuudesta sen väitettyjä terveyshyötyjä kohtaan. Muuttuisiko elämäni mitenkään? Päätin, että tuli mitä tuli, kokeilen ainakin viikon. En lopeta kesken.


Tavoite


Energiaa, hyvät yöunet, jaksaminen vaikka ateriaväli venyisi tai pitäisi ponnistella enemmän. Tarkoitukseni ei ole pudottaa kiloja, vaikka toki en pahakseni panisi, jos kaksi kylkiini sijoittunutta sitkeää siitä sulaisivat. Mutta laihdutus ei ole syy kokeilulle. Jostain minulle täysin aukeattomasta syystä nukkumiseni on lähinnä vitsi. Ketogeenisen ruokavalion uskotaan auttamaan heräilyyn, koska silloin ainakaan verensokerin laskeminen ei häädä unesta. Lisäksi kärsin usein yöllisestä nälästä, etenkin jos päivä on mennyt vahingossa liian kevyellä ruualla ja varsinainen nälkä tulee vasta yöllä. Ketogeeninen ruoka on vannotusti tähän ratkaisu. Hiilihydraatit kun nostavat verensokeria, haima erittää insuliinia. Lasku tulee myöhemmin. Haluan säästellä haimaani sokeripiikeiltä, ne tunnetusti ovat pahan alku. Insuliiniresistenssi ei varsinaisesti houkuttele.

Valitsin ketoilun aloittamiseen helposti muistettavan päivän, eli 1.1. En ketoillut yksin, sillä arvasin tarvitsevani verrokkihenkilön. Siitä myöhemmin. Vietin ihan normaalia elämää, johon kuuluu myös ulkoilua ja liikuntaa. 



Ketopäiväkirja



Päivä 1: Uudenvuoden suklaat ja sipsipussit tervehtivät keittiössä heti aamusta. Jostain syystä minun ei ole ikinä ollut vaikea vastustaa kiusausta, enkä ole oikein siksi ymmärrä, miksi joku imuroi kaapista kaikki herkut, ellei kukaan ole läpsimässä näpeille, ja silloinkin. En koskaan ole syönyt huomaamattani. Olen niitä ärsyttäviä pikkusieluisia pihtareita, joilla karkkipussi saattaa kestää kaksi kuukautta. Ketoilun aloittaminen on siksi henkisesti helppoa. En ikävöi herkkuja, en edes leipää tai puuroa, mutta silti ketoilu yllättää. Nälkä ja hirveä ikävä kaikkea tuoretta! Rasvainen ja proteiini alkavat oksettaa jo päivän toisella aterialla. Salilla treeni kulkee kuten ennenkin.

Päivä 2: Ok päivä, yllättävän skarppi ja terävä ajatus. Rytmihäiriöitä ja surinaa päässä, mutta muuten hyvä. Nälkä koko ajan! Ketoruoka oksettaa edelleen, etenkin rasva. Saan sen silti alas, päinvastoin, määrät eivät tunnu riittävän millään! Nousen vielä sängystä parin tunnin pyörimisen jälkeen pupeltamaan kourallisen kurpitsansiemeniä. Olen toiveikas, kohta alkaa varmasti se paljon mainostettu Hyvä Olo!

Päivä 3: Salipäivä, ihmiskokeena ennen aamiaista. Hiilihydraattien olisi jo pitänyt palaa parin ensimmäisen päivän aikana, eli kehon oppia käyttämään rasvaa energiana. Sykkeet koholla. Pää ei toimi. Unohdan sammuttaa porraslaitteen ennen siitä poistumista, teen ihan typeriä virheitä muutenkin. Jaksan silti toistaa mekaanista suoritusta, aloitekyky kaikkeen on puhdas nolla. Ikään kuin lihakseni saisivat energiaa, mutta aivot eivät. Kovasti rytmihäiriöitä ja rintaa puristaa. Pää on silti aamun salikäyntiä lukuun ottamatta yllättävän skarppi! Poskia kuumottaa klo 16 alkaen. Nälkä alati, illallakin, vaikka syön hyvin ja paljon. Klo 23 käyn hakemassa kurkkua ja järsin sitä toivoen unen tulevan ennen seuraavaa nälkää. Hikoilen jossain kohtaa sängyn litimäräksi.

Päivä 4: Huono fiilis. Runsas aamupalalla (klo 9) jaksan kello 14 saakka, mutta viimeinen tunti on jo tuskaa. Ketoruualla pitäisi periaatteessa jaksaa, vaikka söisi kaksi kertaa päivässä. Paleltaa, masentaa, väsyttää, huimaa jne. Sydän hakkaa kovasti, levoton, omituinen olo. Kamala. Mitä järkeä? Onko tämä sitä ketoflunssaa? Olen kiltisti ottanut elektrolyyttini, noudattanut oikeaoppista jakaumaa rasvan ja proteiinien suhteen, pitänyt hiilihydraatit juuri niin järkyttävän tiukkana, kuten kuuluukin. Keho suorastaan huutaa kaikkea tuoretta ja ei, se tuore ei ole salaatinlehti, minkään lajin kaali, tai sieni tai ylipäätään sallittu ketokurakasvis. Haluan omenaa, porkkanaa ja marjoja. Seuraavaksi listalla tulevat kokojyväriisi ja uunipunajuuret.

Päivä 5. Ketoruoka sinänsä on hyvää. Alituinen ruuanlaitto alkaa vain isosti nyppiä. Ensinnäkin ruokaa kuluu aivan järjettömät määrät, kun päivän kaksi lämmintä ateriaa ovatkin neljä. Aamupala pitää erikseen tehdä, iltapalaksi ei käy enää pari leipää, viili ja banaani. Mikään ruoka ei riitä. Vaikka vetäisin öljyä suoraan pullosta, minun on tunnin päästä nälkä. Ennestäänkin löysä vatsanportti ei yhtään pidä ruuan koostumuksesta, eikä ainakaan sen määrästä. Annokset ovatkin aivan villejä. Päätin jo heti alkuun unohtaa naisille suunnatut esimerkkiateriat ja siirtyä suoraan miesten sarjaan. Vain ämpärillinen ruokaa sammuttaa nälän. Hetkeksi. Lopulta hermostun alituiseen kurnintaan ja kouristeluun ja vedän iltapalaksi saavillisen proteiinia ja rasvaa. Hahhaha, eipä ole nälkä! Kello kahteen mennessä olen vain torkkunut tiiliskiven päällä, joka sijoittuu vatsalaukkuuni. Ruoka ei sula. Valvominen laukaisee kovan migreenin. Raahustan alakertaan lääkekaapille ja jossain kohtaa ilmeisesti myös uneen. Jos sitä nyt sellaiseksi voi nauramatta kutsua.

Päivä 6. Migreeni. Saatanallinen. Jatkan sinnikkäästi ketoilua, johon kuuluu nyt rasvan, proteiinien ja hyvin niukan hiilihydraatin lisäksi Buranaa muutaman tunnin välein, kunnes päivän maksimiannos eli 3 200 mg on täynnä. Elämä on grammoja ja milligrammoja. Ja makaamista kylmäpakkaus niskan alla. Nälkä on aina, öisin etenkin.

Päivä 7. Migreenistä enää häntä. Olo ihan siedettävä. Kiva fiilis. Joka johtuu yksinomaan siitä, että tämä hulluus loppuu tänään. Olen päättänyt antaa ketoilulle viikon aikaa, ja vain jos sinä aikana tulee valaistuminen tai edes pieni ”tämä on minun juttuni” tyyppinen häivähdys, jatkan. Vaikka olo onkin periaatteessa ihan siedettävä, pää ei toimi kunnolla, huimaa, kaikkeen tekemiseen on jumi. Aloitekyvyttömyys kuvaa parhaiten koko viikon matkaa. Lihakset kyllä tekevät, mutta komentokeskus on rikki.

Päivä 8. Aamupalalla edelleen voissa paistettua munanvalkuaista, salaattia, pähkinöitä, kahvia punaisella maidolla ja kaakaonibsejä. Mutta myös kohmeisia mustaherukoita pakkasesta. Ihanaa! Ruokavalio jatkuu – tavallaan, mutta otan mukaan marjat ja juurekset. Jääkaappikylmä, raaka porkkana maistuu taivaalliselta. Omena on aivan erityisen mehukasta. Syön mielestäni hyvin, mutta sama vanha viholliseni saapuu illalla. Nälkä! Vaikka syön koko illan, ja edelleen rasvaista ja proteiinia. Vedän vielä juuri ennen nukkumaanmenoa kourallisen sokerijuurikaskuitua (joka on siis kuitua, ei sokeria) ja nielen sen veden kanssa alas. Ken kokeilee, tietää että sitä vedetään sitten ihan puhtaasti kivuliaaseen nälkäkouristukseen, ei todellakaan maun tai mieliteon takia!

Päivä 9. Päätin jo eilen nostaa hiilihydraatteja varsin maltillisesti, kokeillen. Mutta nostaa kuitenkin. Ketodietillä en jatka, vaikka keksikaapillekaan en aio rynnätä. Jos jotain otan tästä kokeilusta mukaani, niin rasvat. Ennen vähän hirvitti ajatuskin lorauttaa voita pannulle tai öljyä salaatille. Mielipiteeni rasvoista oli jämähtänyt 90-luvulle.









Yhteenveto


Mitä tein väärin? Synnyin geeneillä, jotka eivät ilmeisesti elä ketoajassa. Todennäköisesti synnyin myös naiseksi, sillä naisten väitetään olevan herkempiä reagoimaan kaikin kuviteltavin tavoin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Verrokkihenkilöni (mies) näet täsmälleen samalla ruualla laihtui viikossa 3 kg ja mennä porskuttaa energisenä edelleen. Hänelläkin oli toki ketoflunssaa, mutta vasta päivänä 5. Noudatin ruokavaliota kirjaimellisesti, söin samaa ruokaa kuin verrokkinikin. Lisäksi päätin, että en nosta hiilihydraattien määrää missään tilanteessa, proteiinejakaan, sillä keho voi myös ylimääräisistä tehdä tarvittaessa glukoosia. Rasvaa pitää siis saada ja kunnolla. Sen tulisi jossain kohtaa ymmärtää muuttua puhtaasti energiaksi.

Noudatin siis ruokavaliota lintsaamatta missään kohtaa. En silti mielestäni päässyt lainkaan siihen tavoiteltavaan ihmetilaan, eli ketoosiin. Henki ei haissut asetonilta, eikä hiki. Pissasta en lähtenyt mittatikulla ketoaineita metsästämään, sillä asiaan vihkiytyneet tietävät sen olevan vain rahan haaskuuta. Yksi vaihtoehto toki on, että olinkin saavuttanut ketoosin. Rasvan käyttäminen energiana ei vain tuntunut mainostetun arvoiselta. En ollut energisempi, tai nukkunut paremmin. Enkä ainakaan unohtanut että kohta pitäisi taas syödä!


Viikon ajan minun oli koko ajan nälkä, miltei heti syötyänikin. Verensokeri ei onneksi heitellyt, ehkä koska se oli tasaisen matala (heh). Vaikka ajatus oli muutamana päivänä skarpimpi, se saattoi johtua myös muista tekijöistä. Kuten että olin nukkunut edes hieman paremmin tai kierron vaihe osui suotuisaksi.

Et yrittänyt tarpeeksi. Viikko oli liian lyhyt, jotkut saavuttavat ketoosiin hitaammin. Et syönyt oikein. Tiedän saavani näitä. Pyyhin niillä päivänpaistamattoman, sillä itse tiedän mitä tein. Kaikki ei vain sovi kaikille. Verrokkini onnistui, minä en. Paha minä. 












Ihanaa, ken pääsee ketoilun avulla lääkityksestään, ylipainostaan, veloistaan ja vaikeista ihmissuhteistaan. Kaikille tehoava ihmekeino se ei kuitenkaan ole. Ehkä ketoilunkin vaikuttavuus  löytyy muista tekijöistä? Kuten vaikka gluteiinin täydellisestä välttämisestä, roskaruuan jättämisestä, verensokeritietoisesta syömisestä, ylipäätään alituisen napostelun jäämisestä. Ymmärrän myös, että ketogeeninen ruokavalio ei ole vain kuuri, vaan elämäntapa, jolloin alkuvaiheen (kesti se sitten viikon tai 3 kk) jälkeen lisätään maltillisesti vaikkapa joitakin juureksia ja vähän marjoja ruokavalioon. 


Oma ruokauskontoni ei löytynyt ketogeenisestä, pitäydyn edelleen suolistobakteerien, oikea-aikaisen syömisen ja geneettisen monimuotoisuuden pyhässä kolminaisuudessa. Aiheesta tuli juuri Yleltä dokumentti, joka on katsottavissa täällä. Kuka vielä kehtaa kaksosilla tehtyjen tutkimusten jälkeen pudistella päätänsä kuiduilla ruokittujen suolistobakteerien vaikutuksesta painoon ja terveyteen? 
Jos päivän pääateria – pahimmillaan niistä jokainen – on jatkuvasti pihvi vihersalaatilla ja öljyllä, voi todennäköisesti lausua hellät hyvästit monille hyville suolistobakteereille. Ihmisen terveyden kannalta mahdollisimman monimuotoinen biomi, eli suoliston mikrobisto on tärkeä. Siihen ei tarvita aina viljoja, hedelmiäkään, mutta viitseliäisyyttä ja vaihtelua kylläkin. Tässä, kuten kaikessa, voi toki olla yksilökohtaisia eroja. Mutta miksi ottaa riski? 


Viikosta jäi käteen nälkä. Ja tiedätkös mitä? Luulen että se nälkä oli sittenkin nääntyvien suolistobakteerien avunhuutoa. Ruoka ei nimittäin ruoki vain minua, se ruokkii näitä pieniä apulaisiani myös. Kukaan ei lopulta voi kai sanoa varmaksi, mitä pitäisi syödä. Aina niin terveelliseksi mainostettu välimerellinen ruokavalio sisältää aina niin parjattua vehnää. Terveet ja pitkäikäiset japanilaiset syövät suhteessa enemmän hiilihydraatteja kuin proteiinia. Meidän jokaisen esivanhemmat, metsästäjä-keräilijät söivät varmasti kaikkea mitä löytyi tai kiinni saatiin, näkivät nälkää ja ahmivat kun kylliksi saivat. Kukaan ei silti voi varmaksi sanoa, olivatko hekään erityisen terveitä sillä, mitä nyt sitten oikeasti söivätkään.


Kokeilu on siis virallisesti loppu. Gluteenittomalla aion jatkaa tästä suoraan, ottamatta mitään ns. korvaavaa höttöä tilalle. Koska se oli se seuraava kiinnostava ihmiskoe. Ketsuppia en ota takaisin, sillä vuorasin ennen ihan kaiken. En kuitenkaan aio olla fundamentaalinen missään ruoka-asiassa, kun ei ole taustalla oikeaa lääketieellistä syytä rajoittaa syömistä. Keliakiaa tai allergioitakaan.

Ruoka on polttoainetta, ei itseruoskintaa, kieltämistä, rankaisua, lohdutusta, pahe tai kaupankäynnin asia. Uskon yksilöllisyyteen, kaikki ei vain käy kaikille. Jos minä pystyn juomaan maitoa pieremättä ja kouristelematta, en mene väittämään kipeänä ripuloivalle kanssakulkijalle, että kyllä se kuule kaikille käy. Yrität vaan sitkeästi.


Peace.






11 kommenttia:

  1. Olipas kiinnostava kokeilu ja kiinnostava raportti.

    VastaaPoista
  2. Jess! Vihdoinkin joku muukin, jolle tämä on normaalia: "Jostain syystä minun ei ole ikinä ollut vaikea vastustaa kiusausta, enkä ole oikein siksi ymmärrä, miksi joku imuroi kaapista kaikki herkut, ellei kukaan ole läpsimässä näpeille, ja silloinkin".
    Mulla on ihan sama juttu ja parempi vaan, että niitä omia herkkuja (mulle jotain suolaista, koska makeasta en piittaa) on kotona saatavilla ja mieluiten näkyvillä, koska silloin voi aina päättää, ottaako vaiko eikö ota ja useimmiten ei. Tai ei edes tarvi miettiä koko asiaa.

    Katsoin myös sen Ylen ohjelman ja oli kyllä aika mielenkiintoinen ja samalla varsin loogisen kuuloinen teoria se kaksosten erilainen suolistobakteerikanta, jonka pohjalta aloin heti miettiä lähipiiriäni ja sitä, mitä kukin syö ja miten se näkyy ulkoisessa olemuksessa. Hyvinkin voi olla samasta asiasta kysymys heidänkin kohdallaan.

    Ketodieetti kuulostaa kammottavalta, jos se tosiaan on noin jyrkästi pelkkää lihaa ja rasvaa. (Anoppini oli vuosia Atkinsin Dieetillä, joka lienee kokolailla sama asia, koska puhui aina ketoosista. Surullista oli, että hän kuoli 54-vuotiaana maksasyöpään ja vaikkei sillä tarvi olla mitään tekemistä tuon pitkään jatkuneen dieetin kanssa, en silti ole voinut olla miettimättä jälkikäteen asiaa).

    Mulla on täällä myös menossa ihmiskoe, josta seurannee raporttia kunhan kuukausi on kulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori kun sekoilen täällä, mutta luin tekstin uudelleen ja olen nyt paremmin kärryillä siitä, että dieetti ei ole pelkkää lihaa ja rasvaa, mutta että sitä lihaa kuitenkin on paljon. (Ellen nyt sekoile lisää..)

      Poista
    2. Ja auta armias, jos joku muu on syönyt ne minun säästämäni herkut! Joku selkärangaton mokoma. :D Kun ne pitää olla siellä, pahanpäivän tai minkä ikinä tavallisen tiistaipäivän varalla. Kuin oravan talvivarasto. Suolaisesta pidän muuten minäkin enemmän. En esim. ole ikinä ymmärtänyt mikä juttu on viineri tai donitsi? Miksi kukaan haluaa syödä niitä? :D Mutta joku raikkaampi tuorejuustokakku menee kyllä ennemmin. Olo ei vain ole kovin tasainen sen jälkeen. :/ Hyvin harvoin tulee tuollaista syötyä, juhlissa.

      Voi anooopia, nuorena lähti. Kieltämättä tulee mieleen onko dieetti vaikuttanut hänen maksansa rasvoittumiseen ja sitä kautta edesaauttamaan itse syöpää. Vaikka eivät nämä tokikaan ole aina ihan niin suoraviivaisia. Toisaalta ketodieetin sanotaan parantavan rasva-arvoja, joten mene ja tiedä. Minulle se ei sopinut, vaikka en mitään mittauttanutkaan. Uskon kuitenkin kuitujen olevan erittäin tärkeitä suoliston hyvinvoinnille. Sanoi kuka mitä tahansa.


      Palan halusta lukea raportin. Ihmiskokeet on parhaita!


      Kiitos Annukka viestistäsi. Mukavaa viikonloppua. <3

      Poista
  3. Luin ja ahmin joka sanan kuin jännityskertomusta, please kirjoita kirja, monta sellaista. Hei saat ketodieetinkin kuulostamaan älyttömän mielenkiintoiselta, elävältä ja jännittävältä monella tasalla, olet ihmeellinen.

    Ketodieetistä, tuli ihan paha olo jo lukiessa ja kaikki ei todellakaan ole kaikkia varten. Heh täällä yritetään vähentää tärkkelyksiä, niistä kun ei oma maha tykkää vaan on aina turbo olo. Katsotaan miten tämän ihmiskokeen käy.

    Niin ja olen se, jolle herkut maistuu ja on aina maistunut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitää, oikeasti? :D Meinas mennä kaffeet väärän keuhkoon, kun luin tuon ylemmän kappaleen kommentistasi. Ajattelin postatessani, ettei kukaan jaksa lukea, kun on niiiiin pitkä. Ja ketä edes kiinnostaa. Joku rouva siellä vähän salaattia pupeltaa ja vastarannankiiskeilee suosittua muotidieettiä kohtaan. ;P

      Tärkkelyksen vähennykselle peukutus! Sellainen ihan oikea ja iso. Tuossa on järkiä. Toivottavasti auttaa.

      Kaikenlainen rajoittaminen on kyllä tavallaan tylsää puuhaa. Vapaana jouskarisieluna en jaksa mitään liian kahlehtivaa. Olisi mukava elää vaikka pizzalla, mutta luulen että se näkyisi aika pian ihan kaikin kuviteltavin tavoin.

      Kiitos ihana kommentistasi, sinä se jaksat aina kannustaa. Kirjoittaisin heti kirjan, jos keksisin mistä. :D

      Iloista viikonloppua. <3

      Poista
    2. Voisit kirjoittaa ihan mistä vaan ja todellakin tämän jaksoi oikein ahnaasti lukea. Sun kirjoittamana lukisin vaikka rautanauloista.

      Pus😘viikonlopulle terkuttaa toinen jouskari joka on niin samaa mieltä rajoituksista.

      Poista
  4. Koehan ei epäonnistunut. Sait sen avulla selville, että moinen ei sovi sinulle. Lopputulos se on sekin eikä se kokeilematta olisi selvinnyt.

    Jos painosi ei juurikaan pudonnut niin se ehkä johtuu siitä, että sinulla ei juurikaan ole pudotettavaa.
    Jos verrokkiryhmäyksilösi paino putosi kolme kiloa niin ehkä oli kolme helposti irtoavaa kiloa? Moinen menee mieshenkilöllä helposti normaalin painonvaihtelun piikkiin, sillä itse asiassa kolme kiloa viikossa on painonpudotustahtina jo epäterveellinen.

    Itsellä on hiilihydraatteja välttelemällä lähtenyt vuodessa kahdeksan kiloa. Tosin olen välttänyt vain nestemäisiä hiilihydraatteja. Pyttipannua voi syödä ilman oluttakin.
    Tosin ei minulla painon kanssa mitään ongelmia ollut. Pituiselleni normaali paino on n 70 joten 76 ei ole ylipaino eikä 68 alipaino mutta nestemäisten hiilihydraattien varatankki on kutistunut.

    Oletko katsonut "Supersize me" jossa koehenkilö elää kuukauden mäkkärimössöllä? Kyullähän sitä hampurilaisella voi käydä mutta kuukauden kausi pullaa ja ketsuppia oli koehenkilön keholle liikaa.
    https://www.dailymotion.com/video/x560a74

    Ylipäänsä sokeri on semmoista, että sitä on niin helppo syödä.
    Jos juot joka päivä neljä kuppia kahvia/teetä ja laitat jokaiseen palan sokeria niin vuodessa siitä kertyy viikon ateriat.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se epäonnistunutkaan, vaikka alan gurut olisivatkin toista mieltä. Kokeilin, lopetin, siinä se.


      Nestemäiset hiilihydraatit lienevät ne kaikkein turhimmat, oli kyseessä sitten sokerimehu, limppari tai olut. Jälkimmäinen ihan omassa luokassaan, toki. Olet kyllä kutistanut nestemäisten hiilihydraattien varatankkia oikein ansiokkaasti, vaikka ylipainoa ei sinänsä ollutkaan. :O Hyvä sinä! Sanonpa vaan, että olen ihan mielettömän ylpeä sinusta, mutta sitäkin enemmän onnellinen puolestasi. Elämä voi todellakin muuttua. Joskus näemmä hyväänkin suuntaan.


      Katsoin kyseisen dokumentin ja voi apua että tuli huono olo! Itse en niin mättöruuasta perusta, vaikka hyvää onkin, mutta nuo juniorit harvemmin kärttää ruuaksi parsaa ja kukkakaalia. Ymmärrän hyvin, miten helppoa olisi ruokkia inttävät teinit jatkuvasti pizzalla ja mäkkärillä. Ja siinä minä inisen, karkkipäivänä sokerin haitoista (ihan todistettuja) ja ylipäätään julistan höttöruokapropagandaa. "Mutsi on niin nolo..."


      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!