sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Ilon puutetta



Ilopankkini on tyhjä. Ihmekös tuo, talletuksia ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Pelkkiä nostoja. Tunne on lähinnä sama, kuin…kuin…äh. Ei sille ole vertauskohtaa. On vain, olla möllöttää.


Mikään ei oikein tunnu taas miltään. Kiinnosta. Paitsi maaninen maalaaminen, joka on jyrännyt alleen kaikenlaisen muun tekemisen. Kirjoittamisen. Lukemisen. Elämisen. Jälkimmäinen on lähinnä vitsi. Sitä ei ole tapahtunut muutenkaan enää pitkään aikaan. 

Maalaaminen on kyllä siitä kivaa, että se toistaa mekaanisesti liikettä, tanssittaa väriä taululla, kunnes tulee valmista. Valmiiksi tulemisessa on kuitenkin omat riskinsä. Kuten vaikkapa epäonnistunut lopputulema, sellainen kuin ei aikonut. Se ärsyttää aika pohjattomasti. Onneksi on taulupohjia talo täynnä. Tabula rasoja, joihin taikoa jotain mukamerkittävää, että täällä minä olin ja elin ja nämä jäävät vielä jälkeenikin elämään! Mikä aiheuttaa lähinnä kiusallisia tilanteita perinnönjaossa; nakataanko kaatikselle, kun kuitenkaan ei kehtaisi. Jos se vaikka pilvenraosta kurkkii. Omintakeinen, tuottelias taulu-mummi.


Ote isosta maalauksesta, josta tulee....tietenkin norsu. :D 




Haluaisin jonnekin ja mielellään tarpeeksi kauas. Sanovat, että kaukaa näkee lähelle. Hetkittäin lähelle näkee läheltäkin. Kuten silloin, kun sairastuu äkisti. ”Pääsee” ajelemaan ambulanssilla ja on mitä kertoa jälkipolville. Antibioottikuuri jatkuu pidempään, kuin kiitollisuus terveydestä. 
Ja sitten on vielä se pelko. Universumi huomaa ja langettaa lisää vastoinkäymisiä. Kun ei se kerran huomaa hyvää ja alati valittaa. Kiitollisuutta opetetaan niin. Lisäämällä kuormaa, kunnes on jo niin liki katkeamista, että enää jaksaa lähinnä iloita, kun tuli laitettua sentään paremmat rintsikat aamulla. Jos selkäranka sitten napsahtaa kunnolla poikki, ei tarvitse hävetä nuhjuisia ja puhkipestyjä. Minä haluan iloita vielä muustakin, en ota riskiä Universumin Kiitollisuuskomitean suhteen.


Kaikki asiat kunnossa. Paitsi ilopankin saldo. Hankalaksi se on tehty tämäkin elämä. Miten esiäidit mahtoivat pärjätä? Vituttiko niitäkin isosti pimeät, kylmät vuodenajat, jotka riistävät ihmiseltä järjen? Miten mahtoi Alma jaksaa uskoa tulevaan, aina joko raskaana, lapsivuoteena, tai surusta murtuneena, kun vain puolet kohtunsa lukuisista hedelmistä ennättivät aikuisiksi? 

Ehkä meillä on vain elämän puitteet nykyään liian hyvin. Minulla.


Eipä tässä kryptisessä sanailussa ole taas mitään mieltä, korkeintaan se matalaan nuottiin osuva. Valittaa nyt ilonkadosta maailmassa, joka on täynnä mahdollisuuksia riemuun. Täynnä vaaroja ja harmaita vyöhykkeitä ja niiden valoisia puolia.


Kesä, tule pian.




12 kommenttia:

  1. Jotenkin on tuttu tunne ♥

    Melkein jo toivoin, että se oikea talvi ei oikeasti tulekaan tänä vuonna, mutta nyt saatiin viikonloppuna lunta. Ja onhan se valoisaa nyt. Samoin aamulla jo melkein sarastaa kun lähdemme töihin ja kouluun.

    Pieniä ilonaiheita.

    Niitä kai sitä pitäisi etsiä ja löytää ja huomata, vaan vaikeaa on. Ympärillä on sellaisia syöppöjä (lähinnä miehiä, eksiä ja ylempiä työhenkilöitä) että ne vievät kyllä tehokkaasti ilon irti ja kauas.

    Halaus sinne,
    upeat värit muuten tuossa maalauksessa. Saisiko niistä iloa?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä väreistä jotain iloa sentään saakin, siitä tuo maaninen maalaus lähinnä. :D

      Syöpöt ovat kyllä syvältä ja poikittain, tai ainakin takaviistoon vasemmalle. Mitä tuohon nyt muuta sanoisi. Saavat maltillisimmatkin kanssahiihtäjät toivomaan kivuliaita peräpukamia heille.

      Valo on jo lisääntynyt ihan selvästi. Kyllä se kesä sieltä tulee. Lunta en kaipaa enää (edes valon vuoksi), sen toivomisen henkinen ikä meni siinä joulukuun huitteilla. Tästä voisi suoraan laskeutua kevääseen.

      Halaus sinulle myös. <3 Tästä mennään taas, sinnillä, jos ei pakolla.

      Poista
  2. Minua on jo pitkään vaivannut väsymys, ei niinkään se toinen v:llä alkava ;)
    Olisi ihan mielettömän hienoa, jos voisi herätä jokaiseen aamuun iloisena ja innostuneena, mutta kun ei vaan pysty. Mikä pahinta, töiden jälkeen ei puhtia meinaa riittää enää oikein mihinkään muuhun.

    Talvea en enää viitsi odotella. Sen aika oli ja meni jo. Se varmaan saapuu lumimyrskyineen sitten maaliskuussa, kun sitä ei enää kukaan haluaisi :D

    Olen jo alkanut odottelemaan lämpimämpiä ilmoja, muuttolintujen saapumista, luonnon eloon heräämistä (ja omaa heräämistä siinä sivussa ;)) kirkkaita, aurinkoisia päiviä....kevättä siis odotan, veneen vesillelaskua ja keväistä veneilylomaa! Tämä "talvi" on jo niin nähty :)

    Iloa ja inspiraatiota, sekä lämpöisiä ajatuksia sinne luoksesi 🖤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne tuli talvi. Tai aamulla se näytti vielä siltä, mutta loskaksi tuo taitaa sulaa. Itse en niinkään kaipaa, vaikka onhan lumi kieltämättä koirien kanssa mukavampi, kuin kura. Mutta laillasi odotan jo kevättä.

      Väsymystä täälläkin, ja sitten sitä toista. Joka johtuu todennäköisesti ensimmäisestä. Ei vaan jaksais.

      Päivät ovat jo selvästi pidemmät. Ehkä se pirteys sieltä vielä tulee?

      Lämmin halitus sinulle Ansku ❤

      Poista
  3. *klink* pieni talletus ilopankkiin: taas ollaan päivän lähempänä kevättä.

    VastaaPoista
  4. Tämä kolahti: Universumi huomaa ja langettaa lisää vastoinkäymisiä. Kun ei se kerran huomaa hyvää ja alati valittaa.
    Juuri eilen puhuin vähän niinku tuosta. Lähinnä siten että kun keskittyy huonoon, niin se kyllä lisääntyy. Ja jos keskittyy hyvään, niin sekin lisääntyy. Universumin puhetta.
    Multakin on hieman ilo kadonnut ja olen lähinnä stressaantunut koko ajan. Pitäisi huomata kaikki hyvä, kun sitö kuitenkin on.
    Iloa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on toki ja paljon, mutta kun se kaikki vähemmän hyvä on koko ajan silmän alla. Erikseen huomioimatta näkyy ja kuuluu. Huoh.

      Lisäksi sarkasmia rakastava mieleni kyllä vääntää jos konkimmoista konkeloa kuvitteelliseen kiitollisuuspäiväkirjaan. Kuten että kiva ettei tämä koko päivän piinannut päänsärky yltynyt sentään migreeniksi
      - vielä.
      Ei ihan varsinaista hyvän huomioimista?

      Toivotan pikaista vapautumista stressistä sinulle. Paljon seesteistä päiviä ❤

      Poista
  5. Susta paljastuu koko ajan uusia, mielenkiintoisia puolia. Niinkuin nyt vaikkapa tuo maalaaminen, joka yllätti (positiivisesti). Kuulostaa aika samalta kuin mun keramiikkahommelit, jossa se saven vaivaaminen on sikäli taianomaista, että sinä aikana ei tule ajateltua mitään muuta. Ainakaan tyhmää tai murheellista. Ja jos lopputulema vielä yllättää iloisesti, siitä tulee tuplahyvämieli. Ja jos lopputulema onkin pettymys, kaikki tekemisen ilo valuu hukkaan.

    Tunnistan hyvin tuon sun tunteen. Mulla on ollut tässä viime aikoina sellainen olo, että joudan jo romukoppaan, eikä millään mitä teen ole mitään merkitystä. Etenkin kun en juurikaan koe edes tekeväni mitään. Ainakaan merkittävää. Että mitä sitä sitten siinä keinutuolissa muistelee, jos niin vanhaksi saa elää?

    Nyt on onneksi jo taas vähän parempi fiilis, vaikka taustalta heti puskeekin ajatus siitä, että ei parane liian hyvään oloon tuudittautua tai taas väijyy joku kolaus nurkan takana.

    Lähetän täältä myös ilotalletuksen sun pankkiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki paljastuvat puoleni eivät ilmeisesti ole toivottavia - laitoin kuvan itsestäni tuohon sivupalkkiin, ja heti lähti seuraaja. 😂 En uskaltanut ottaa enää riskiä, poistin sen.
      Mutta joo. Maalaan ja piirrän. Ja todellakin jaan tuon mitä kirjoitit keramiikkatöistä ja romukoppaolosta! Ihanaa, että ymmärrät, vaikka eihän se ole ihanaa millään tavoin muuten tietenkään, että on välillä romukoppaan. Tämä kolahti erityisesti: "jos lopputulema onkin pettymys, kaikki tekemisen ilo valuu hukkaan."Jestas tänäänkin sapetti isosti, kun tekemisen ilo valui hukkaan! Meni niin pieleen uuden tekniikan opettelu, että melkein pääsi turhautunut itku. 🙈

      En tee minäkään mitään. En saavuta, en rakenna, en valloita tai tee ylipäätään mitään merkittävää. Sitten toisaalta, miksi se edes vaivaa minua? En tiedä.

      Hyvä että sinulla on parempi fiilis. Omaani odottelen, ehkä se sieltä vielä. Kiitos ilotalletuksesta ja lohdullisesta kommentistasi. ❤

      Poista
    2. Voi ei tuo kuvajuttu ... ei ole totta? Musta se oli supersuloinen kuva ♥

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!