perjantai 4. lokakuuta 2019

Miten saada itsensä tekemään asioita?



Tiedätkö miten jokin muutos pitäisi tehdä, et vain saa itseäsi ryhtymään siihen? Jääkö meditaatio ja kourallinen kasviksia päivässä tapahtumatta? Miksi maanantaina alkanut laihdutuskuuri päättyy perjantaina pizzaan? Poltatko, vaikka eit haluaisi?



* * *






Olen lukenut hyllykaupalla kirjallisuutta, tutkimuksia, mielipiteitä ja mitäkaikkea koskien vaikkapa murehtimisen lopettamista. Voisin heittää lonkalta heti kymmenen eri menetelmää miten ajatteluaan voisi kuka tahansa parantaa. Olen rohkaissut ja kannustanut elämäntapamuutoksiin, tutkinut syitä epäonnistumisten takana ja sparrannut muita uuteen alkuun lukemattomia kertoja. Elämäntaparemonteista tiedän omakohtaisestikin sen verran, että raskauskilot pudotin kaikki neljä kertaa ja tupakan tumppasin lopullisesti. Minun luulisi siis olevan mestari ohjaamaan itseäni. Luulisi.


Jokaisella meistä on kompastuskivemme. Omani on ehdottomasti, että vaikka tiedän, en saa tehtyä. En vain yksinkertaisesti saa pakotettua itseäni erinäisiin asioihin, kuin äärimmäisen edessä. Innostun helposti, luovutan vielä helpommin. Ihan vallan mestari olen karttelemaan ja vitkuttelemaan.






Olet varmasti kuullut kuinka keskeneräiset/tekemättömät asiat vaivaavat eniten. Jokainen tehtävä nakertaa mieleen aukon, johon ajatukset katoavat kerta toisensa jälkeen, kunnes tehtävä on tehty ja aukko sulkeutuu. Aukot voivat olla valtavia tai näennäisen huomaamattomia, mutta silti riippumattomia tehtävän vaatimaan aikaan tai ponnisteluun. Itselläni on mm. edelleen tilaamatta ja kansioittamatta valokuvat vuodesta 2008 alkaen. Valokuva-aukko on siis vaivannut mieltäni vasta 11 vuotta. Toisaalta olen roikottanut opinnäytetyötä heinäkuusta saakka, jonka luulisi olevan työläämpi kuin tilata muutama valokuva vaikkapa valmiiksi kirjaksi. Paitsi että ei ole. Mieleni reikäiseen maailmaan valokuvien tilaamattomuus jäytää suuremman aukon, kuin oppari. Koska tiedän opparin tapahtuvan lopulta kyllä, kun taas valokuvat eivät.

Keskeneräisyys voi olla yhtä lailla ikuinen elämäntapamuutos, kuin jokin konkreettisempi asia tai tapahtuma. Niin kauan se jäytää taustalla, kunnes sen joko saattaa valmiiksi tai irrottaa lopulta kokonaan.


Miten saisi itsensä tarttumaan asioihin, jos niiden valmiiksi saattamisen huojennus ei riitä palkinnoksi?


Väittävät, että tekemällä. Oikaisemalla ruotonsa ja ottamalla itseään niskasta kiinni. Lapsena meillä (yleensä ja toivottavasti) oli vielä jämptit kasvattajat, jotka määräsivät mitä pitää tehdä. Valot pois ja silmät kiinni kello X, aamupalaksi puuroa eikä ainakaan palanut kahvi ja seisaaltaan syöty viineri. Kun lapsena oli kotimajuri ärähtämässä, aikuisena onkin yhtäkkiä rajaton mahdollisuus karsia asioita vain, koska ei huvita tai koska tekemisestä tulee hetkittäistä hankalaa. Aikuisena ei näet enää jaksa sitä hankalaa, koska niin moni asia on oikeasti pakko. Vähemmän pakoista luistellaan iloisesti livahtaen.


Ei huvita mennä salille
Ei huvita listata keskeneräisiä asioita
Ei huvita lukea Wilma-viestejä ja tankata autoa


Jotkut kohdat on tehtävä, huvitti tai ei. Mutta koska huvittamista ylipäätään on annosteltu rajallinen määrä, vähemmän huvittavat jäävät väistämättä tekemättä. Auto on kyllä tänään tankattava vaika räntäsateen rääkkäämillä kohmesormilla, mutta salille ei ole pakko mennä. Sitä paitsi minulla on nuha…











Meille korostetaan alati sisäisen lapsen kanssa keskustelun tärkeyttä, mutta kaltaiseni karttelijamadot kaipaisivat kipeästi otetta asioista. Tilaa nyt helvetti ne valokuvat, niin loppuu se ulina niistä! Enpäs. Sisäinen aikuiseni on liian aneeminen tarttumaan muistitikkuun, eikä sitä nyt vain satu huvittamaankaan.


Sisäisen aikuisen auktoriteettia paikkaamaan onkin valjastettu kokonainen ammattikunta. On personal traineria, ammattijärjestäjää, muutosvalmentajaa jos mitä. On sovelluksia kännykkään, jotka pakottavat liikkumaan, nukkumaan enemmän ja vastaamaan tunnekysymyksiin. Kirjastosta löytyy ihan hyvää self helppiä, joka kertoo miten muutos on mahdollinen. Jokainen tietää kyllä, miten mikä tahansa asia saadaan tapahtumaan. Aloittamalla, tekemällä ja lopettamalla vasta kun toivottu tavoite on saavutettu.  



Luin laihdutustutkimuksesta, jossa osallistujat jaettiin kahteen ryhmään. Toiset rajoittivat pelkkiä hiilihydraatteja, toiset rasvaa – muuten sai syödä täysin kaloreita miettimättä. Kumpikin ryhmä laihtui yhtä paljon. Tutkimuksen lopputulemana oli, että toteutuksen tavalla ei ollut oikeastaan mitään väliä. Ruokavaliot ja elämäntapamuutokset epäonnistuvat yhdestä yksinkertaisesta syystä; ihmiset eivät noudata niitä.

Auts.


Täsmälleen samasta syystä en ole lakannut vatvomasta murheitani, vaikka tiedän monta harjoitusta ja hyväksi testattua tapaa. Täsmälleen samasta syystä en meditoi, harjoita hengitystä tai harrasta tietoista kävelyä, vaikka ymmärrän niiden hyödyt.

Jotta jostakin uudesta tulee tapa, se vaatii noin 30 toistoa. Aamusivuja (joka aamu heti herättyä kirjoitetaan käsin vartti katkeamatonta tajunnanvirtaa) jaksoin viikon, sitten ranteeseen alkoi pistää liikaa. Kiitollisuuspäiväkirjaa pidin kolme päivää. Ei siksi, etteikö olisi ollut kiitollisuuden aiheita, en vain muistanut yhtenä iltana kirjata ja sitten se jäi. Venyttely iltaisin, noh…senkin kanssa kävi vähän köpelösti. Sitä paitsi kauan himoitsemaani kuntopyörää en ole voinut polkea äkäisen istuinkyhmyn bursiitin vuoksi juuri yhtään!






Sisäistä aikuistaan voi houkutella hoitamaan tehtävänsä paremmin yhdellä varmalla totuudella; se lihas kasvaa, jota treenaat eniten. Ts. mihin kiinnität huomiota, vahvistuu. Omalla kohdallani tämä ei toimi sitten alkuunkaan! Olen ehkä liian ovela huijatakseni itseäni kiinnittelemään huomiota oikeisiin juttuihin. Onkin oikeastaan vain yksi tapa, jolla saan analyyttisen aikuisen minussa ryhtymään; jos saan tehdä siitä ihmiskokeen. 
Koska tiedän uuden tavan muodostumiseen tarvittavan noin 30 toistoa, ainoa tapa saada itseni innostumaan asiasta on suhtautua koko touhuun kokeena, jonka tuloksia voin raportoida. Täten siis aloitan ihmiskoesarjan, jossa testaan 30 kertaa (ei siis välttämättä päivää) jotakin hyväksi haukuttua menetelmää toivottujen muutosten aikaansaamiseksi ja raportoin siitä teille. Ah, mikä ihana julkinen nöyryytys.








Kaikki ei toimi kaikilla, mutta jokin toimii jokaisella. Se ettei saa itsestään irti on torpedoitavissa jollain, mutta se jollain on kunkin valitettavasti löydettävä itse, yleensä pienentämällä tavoitetta tai suurentamalla palkkiota. Saamattomuuden suurin syy näet on, ettei saatava palkinto tunnu olevan riittävä ponnisteluihin nähden. Vastenmielisetkin asiat tulevat hoidetuksi, jos niistä saatava hyöty on riittävän mielekäs. Siksi hammaslääkäriin on lopulta vain mentävä, kun tarpeeksi särkee. Kivun loppuminen on kyllin suuri palkinto. 



* * *


Mitkä asiat sinulla tapaavat jäämään kesken? Vai voitko puhua itsesi käytännössä ihan mihin tahansa?  Miten saat itsesi tarttumaan epämiellyttäviin asioihin? Mitä tahansa ideoita, ehdotuksia, kommentteja aiheesta tai sen sivusta sinulla onkaan, olen enemmän kuin ilahtunut jos voit jakaa ne kommenteissa.






6 kommenttia:

  1. Kaverin kutsuminen hätiin toimii joissain tapauksissa.
    "Pääsisitkö lauantaina käymään, pitäisi raivata kellarikomero"? "Tarjoan limsat."
    Kaverin ei edes tarvitse tehdä juuri mitään... no ehkä pidellä ovia ettei joka välissä tarvitse kaivella avainta taskusta ja sensellaista. Idea on siinä, että kun kaveri on vaivautunut paikalle niin ei itse kehtaa laistaa sovitusta hommasta joten se tulee tehtyä. Tosin seuraavana päivänä tuppasi aina tukka olemaan kipeä.

    Toimii se toisinkin päin, eli kun kaverilla oli sama vaiva, eli kotiteatteri toista kuukautta laatikoissa asentamatta kun ei oikein jaksa eikä ehkä ihan osaakaan mutta sohvasika on sopivasti nurkkabaarissa niin jos hänelle mainitsee niin ei hän kehtaa tulla pelkästään juomaan jääkaappia tyhjäksi limonadista niin kotiteatteri tulee asennettua.
    Itsestä ja kavereista riippuu paljonko tukkakipua kaverin kutsumisesta aiheutuu mutta yleensä aiottu homma tulee tehdyksi.

    Muuten sitten useimmiten täytyy vain luottaa viime hetken paniikin ihmeitä tekevään voimaan.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverin kutsuminen toimii ihan tutkitusti. Lenkillä tulee käytyä, jos on kerran sovittu, sillä harvoin molemmille iskee motivaatiokato aivan yhtäaikaiseen tahtiin. Ylipäätään jos puhutaan jostain elämäntapamuutoksesta, lähipiirin valjastaminen avuksi kannattaa. Onnekkaimmilla on myötämieliset ja muutoshaluiset kanssaeläjät. Esimerkiksi tuo ensimmäisen raskauteni alkuu ajoitettu tupakkalakko olisi sujunut helpommin, jos lapsen isä olisi lopettanut samaan syssyyn. Onneksi motivaatio tumpata oli suurempi, kuin ketutus olohuoneen ison ikkunan takaa tuijotettuun tupakkakaihoon.

      Naiset eivät muuten vissiin useinkaan kutsu ystäviään raivaamaan kellarikomeroita, ainakaan kovin täysiä ja sotkuisia. :D Uskoisin, että itselläkin sen kutsun kohdalla käteni hipoisi paniikkinappulaa nimeltä valkoinen valhe. Mutta muutoissa olen ollut useasti mukana, seiniä maalaillut ja muuta pientä porukassa tai kahdelleen puuhastelua. Samassa tulee hoidettua paitsi asia, myös sosiaalinen puolisko. Kätevää.

      Tukkakipu on tullut sitten ihan eri tilanteissa.

      Poista
  2. Aarghh sielunsisko siellä. Niin tuttua, kaikki mihin ei ole paloa, niin välttelen kuin ruttoa ja olen viime tipassa tekijä tietty. Auton tankkaus, miksi sekin on niin himputin rasittavaa, mutta kun on ja välttelen myös viimeiseen pisaraan asti.

    Päässäni on usein kaaos ja tykkään tehdä asioita ajan kanssa ja rauhassa, kiire ei ole mun juttu, toisaalta silloin saatan kierroksilla saada paljon aikaiseksi, mutta liika tekeminen vie yöunet.

    Ihan hullua tämä kaikki, mutta niin tajuan sua.

    Tarmokasta lokakuuta, mutta omassa tahdissa ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä! <3

      Tää auton tankkaus... niin mikä juttu? Ihan hirveää kuraa. Ja täytyy nolona kuiskata, että olen joskus muinoin lahjonut jopa talouden ajokortillisia aikuislapsia käymään tankilla puolestani. Mieskin on tainnut pari kertaa tarjoutua, mutta SE olis erikseen noloa. Olla nyt niin avuton, että mies käy tankilla puolesta. Oikeastihan kyse ei ole avuttomuudesta, vaan tankkaaminen on vaan niin ärsyttäävää monella eri tavalla.

      Kiire vie minultakin yöunet, vaikka pienessä paniikissa saankin varmasti minäkin saada enemmän aikaan. Kierrokset pitäisi saada laskemaan jo hyvissä ajoin, näin vanhemmiten olen huomannut ettei sekään aina auta. Jos päivä on liian puuhakas, illalla jää korvienvälin kovalevy asentamaan jotain käsittämättömän pitkää päivitystä. Nuku siinä sitten.

      Kiitos kommentista ja tarmokasta lokakuuta sinne myös Tiia <3

      Poista
  3. Mikäköhän siinä on, että jotkut asiat ovat kertakaikkisen melkein aivan mahdottomia toteuttaa ja tehdä?
    Ja toisia juttuja tekee tuosta-vaan-hups?
    Jotenkin pitäisi kai niihin syihin päästä kiinni ja yrittää sitä kautta muuttaa ehkä itseään?

    Meillä on ollut kissa (kissoja) yli 20 vuotta (meneillään kissat nro 4 ja 5). Kissanvessa putsataan päivittäin. Mutta voi hiekkakikkara sentään, että se on vaikeaa ja välteltävää hommaa. Teen sen joka päivä, mutta en koskaan vapaaehtoisesti. (samoin kuin kissojen ruokinnan)

    Liittyykö tämä kaikki johonkin mielihyvä-hommeliin?
    Teemmekö herkemmin asioita, joista tavalla tai toisella saa välitöntä mielihyvää?
    Liikunnasta tulee mielihyvää, mutta sen eteen pitää _rehkiä_ ihan kamalasti.
    Valokuvistakin tulee mielihyvää, mutta niiden kanssa sitä pusaamista vasta onkin.
    Kissanvessan putsaamisesta ei tule mielihyvää (mutta mielipahaa kyllä jos vallan jättää putsaamatta)

    Minä en usko tuohon kolmeenkymmeneen kertaan häivääkään, mutta voisin lähteä kyllä johonkin ihmiskokeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyy todellakin mielihyvähommeliin! Ihminenhän ei tee mitään, ellei saa siitä
      j o t a i n palkintoa. Palkinto voi olla joko välitön mielihyvä tai pahan olon vähentyminen. Eli joko ilo lisääntyy tai tuska vähenee. Siten kaikki palkinnot eivät ole mitenkään elämänlaatua ja terveyttä edistäviä, kuten vaikkapa riippuvuuksien tai välttelemiskäyttäytymisen kohdalla on nähtävissä (esim. kerran paniikkihäiriökohtauksen saanut alkaa vältellä tilanteita joissa voi tulla = välitön palkinto aivoille, koska tuska ja pelko vähenee).

      Teemme siis ikäviäkin asioita (kissanhiekka ja ruokinta), koska siitä tulee jokin palkkio, eli joko kissan hyvinvoinnin tuottama ilo tai kissan sairastumisen aiheuttaman mielipahan välttely. Todennäköisesti molemmat? Itse tankkaan auton, koska moottoritiellä bensan loppumisen uhkan väheneminen on kyllin suuri välitön palkinto. :D :D :D

      Anteeksi innokkuuteni, mutta ihmisen käyttäytymisen tutkiminen on vain NIIN mun juttu! :D

      On tässä muutama muukin ihmiskoe meneillään. Miltä kuulostaisi esim.30 pv hulavannetta tai melankoliademonin lääkkeetön hoito? ;)

      Kiitos kommentista Marika. Suloista sunnuntaita sinnen. <3

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!