keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Yksi kaupunkiloma myöhemmin



Jos vuodessa on pääsääntöisesti 365 vuorokautta, mikä on todennäköisyys sairastua ainoana sellaisena päivänä, jolloin istut vieraan maan taksissa matkalla lentokentältä hotelliin?

Aivan.


Joutsenia Tonavassa




Tulipa koettua ihana, ja jo varsin kesäinen Wien. Menopäivänä lämpö helli 28 asteella, eikä sadetta saatu ennen lähtöaamua kertaakaan, vaikka mittarilukemat tippuivat reilusti ja aurinko ujosteli pilvipeiton takana. Puut olivat toki jo kunnolla lehdessä ja puistojen tulppaanit alkoivat lakastua. Paikalliset kulkivat takit päällä, mutta meillä oli kesä! 


Kaupunkiloma on jo lähtökohtaisesti ladattu oletusarvonaan enemmän täyteen ohjelmaa, kuin rantalöhörentoutusreissu. Kolmessa päivässä tuli käveltyä muutaman muunkin edestä, vaikka ratikkaa ja metroakin välillä käytettiin. 

Kävellen tutustuu kaupunkiin parhaiten, viipyillen ja spontaanisti. Edellyttäen todella hyviä kenkiä ja kohdallaan olevaa kisakuntoa. Kengät menivät nappiin, kunto ei. Buranalla ja nuhatipoilla doupattuna viilettäminen pitkin kaupunkia aamukymmenestä iltakahdeksaan ei ole suosittelulistallani kärkisijoilla millään tavoin. Kuumeen yksi tarkoitus on kaiketi pistää ihmisruoto makuulle ja odottamaan aikoja parempia. Mutta että viettäisi kolme päivää hotellissa saksaksi dubattuja ohjelmia televisiosta katsellen, kun ulkona huutavat kaikki ihanat nähtävyydet ja rakennukset?

Wienin parhaista nähtävyyksistä käytiin lopulta kolme (ja lisäksi tietenkin niitä omia suosikkeja). Sacher-kakku jäi syömättä, mutta parempi puolisko vetäisi sentään asiaankuuluvasti wienineleikkeen. Flunssan vuoksi minulle maistui lähinnä tämä: 





Ihan keskustassa sijaitsi tämä ihana keskiaikainen goottilainen katedraali (Stephansdom, eli Pyhän Tapanin tuomiokirkko), jossa tuli parikin kertaa käytyä ihastelemassa.  




Valokuva ei anna oikeutta holvin korkeudelle. Miten ihmeessä näitä on tuolloin tehty? 



Tiedä sitten onko syyttäminen tautia vai hetkessä elämisen tahtoa, kuvia tuli otettua aika vähän. Järkkäri kulki laukussani mukana lopulta täysin työttömänä. Toisaalta ihmisvilinässä pysähtyminen ja keskittynyt zoomailu, kuvanrajaaminen ja käypäisen asettelun sommitteleminen ei sinänsä tuntunut kovin järkevältä. Kännykkä oli niin paljon nopeampi kaikin tavoin. Joka tapauksessa aina oli jonkun takaraivo edessä kuitenkin, eikä rakennuksista saanut oikein hyviä kokonaisotoksia. 


* * *


Turisteja oli jo tähän aikaan vuodesta todella paljon. Belvederen linnaan oli iltapäivisin talon kiertävä jono, mutta heti avaamisen jälkeen aamulla päästiin kävelemään suoraan sisälle. Taidekokoelma oli mittava, mutta itse rakennus ehkä lievä pettymys. Oliko odotusarvoni sitten liikaa Pariisin Verailles’n palatsin suuntaan, jossa huoneiden loistokkuus kaulusteineen oli aivan omaa luokkaansa. 


Lipunmyyntiin oli toki vielä oma jononsa.













Wienin luonnonhistoriallinen museo oli tietenkin pakko nähdä, mutta jos siellä jo nyt oli sisälämpötila paikoin vaatimattomat 40 astetta (oma arvio), mitä lienee sydänkesällä pitkien helteiden jälkeen? Nähtävää oli paljon yli lipun hinnan. Dinosauruksia, meteoriitteja, muinaisia esineitä, mittava kokoelma kiviä ja täytettyjä eläimiä, muutama mainitakseni. Näiden dinosaurusten lisäksi valaan leukaluut olivat kyllä melko vaikuttava näky!







Esi-ihmiset -simulaattori ja eräs hieman myöhäisempi laji. :D 





Tällainen tippuisi taivaalta niskaan? 


Kirkkoja oli kaikkialla. Rakastan niitä ja hautausmaita, myös ihan täällä kotokamarallakin. Kirkot kuiskivat aikansa kieltä. Millaiset murheet, ilot, surut ovat puupenkkejä istuneilla ihmisillä olleet? Maalaan mieleeni häitä ja hautajaisia. Jälkimmäiset muistuttavat kipeästi elämän rajallisuudesta. Pitäisi ymmärtää elää enemmän hetkessä ja toteuttaa unelmiaan. 














Paluulennoksi oli nuhakin jo onneksi painunut keuhkoputkiin, eikä pärskiminen enää tapahtunut kanssamatkustajien kohtaloksi. Ikävästi veti kyllä toisen korvan kipeään tukkoon (kuten aina), mutta onneksi vain ne viimeiset puoli tuntia lentokorkeuden laskemisen vuoksi. Onni ei kyllä tullut sanana ensimmäisenä mieleen kyseisestä tunteesta.



Sateinen Wien jäi taakse ja aurinkoinen Helsinki tervehti väsynyttä, mutta varsin onnellista matkaajaa. Sanonta pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle pitää kyllä paikkaansa. 







Mihis seuraavaksi?




4 kommenttia:

  1. Voi ei, niinpä tietysti! Vaan mennyttä, ei kannata enää manailla. Ja sissinä vedit koko matkan läpi kunnialla!!
    Yli kymmenen vuotta sitten kävin Wienissä, aika ihana paikka. Monta upeaa kohdetta ja nuo mahtavat kirkot oli kyllä näkemisen arvoisia. Ja se iso puutarha....nimi ei tuu nyt mieleen. Menisin uudestaan koska vaan.
    Ootko käynyt Prahassa? Paljon upeaa nähtävää sielläkin, suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt ja mielelläni otan suosituksia vastaan! 🤗

      Siinä puutarhassa ei käyty. Ehkä kesällä enemmän loistossaan, en tiedä. Ja sissinä vedin, hyvä niin. Ei onneksi tullut mitään jälkitautia tai muuta sanomista moisesta hölmöilystä 😂

      Poista
  2. Upeita kuvia ja ihastuin Wieniin ihan täysin, kahdesti käynyt, mutta aikuiset silmät katseli Wieniä kyllä ihan eri tavoin, kuin 17-vuotiaat.

    Niin kurjaa, että pitää mennä lomalla ja vielä reissulla sairastumaan ja tyypillistä...

    Kivaa viikkistä kuitenkin Nelina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana kaupunki! Ja aikuisilla silmillä etenkin. :D Voisi käydä toisenkin kerran, luulen että nähtävää jäi vielä paljon.

      Kivaa viikonloppua sinulle, Tiia <3

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!