sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Ajatus vai fakta



Otsikon mukaiseen kysymykseen törmääminen aloitti tapahtumaketjun elämässäni, jota vieläkin hämmästellen haparoin todeksi. Vaatinee hieman avaamista.


Meillä kaikilla on rajoittavia uskomuksia itsestämme ja ympäröivästä todellisuudesta. Hieman pessimistinen tulevaisuuskuva on itseasiassa ollut yksi ihmislajin selviytymistä tukevista seikoista. Paremman metsästyssaaliin toivossa tehty loikka kallionkielekkeeltä toiselle edellyttää uskoa onnistumiseen, tai ainakin riskianalyysin asettumista kohtaan ”kannattava”. Aina on ollut heitä, jotka yrittävät kaikesta huolimatta, onnistuvat tai putoavat kuolemaansa. Varmimmin säilyy hengissä, jos ei tee tavallisesta poikkeavaa. Silloin on tosin vaarana nälkäkuolema. Ainakin tässä teoreettisessa loikka -esimerkissä siis. Yhtä kaikki, tehdasasetuksena aivot tykkäävät epäillä asioita ja pysytellä totutussa. Siinä, joka on jo havaittu turvalliseksi ja toimivaksi.



Ihmisiä on kuulemma kolmea lajia; uhreja, selviytyjiä ja kukoistajia. Monet ongelmien moukaroimat saavuttavat selviytyjä -vaiheen. Omaa tekemistä ja olemista ei enää ohjaa uhriutuminen, vaan ihminen on oppinut keinoja selviytyä ongelmista. Mutta kukoistaakseen ei pelkkä selviytyminen riitä. Jotta voisi elää itselleen tarkoitettua elämää, pitäisi pystyä huomaamaan omat rajoittavat tunteet, erottamaan fakta ja ajatus. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki on mahdollista. Jalaton ei voi juosta, joten katkera haaveilu maratonista vie vain turhaa energiaa joltain muulta. Toisaalta, proteeseillakin voi kaiketi juosta. Nyt tullaan asiani ytimeen; osata erottaa mikä on fakta ja mikä rajoittava ajatus.

En oikeastaan pidä sanasta kukoistaa. "Itsensä näköistä elämää" on toinen yhtä niskakarvoja kutittava lausahdus. Niissä piilee itsekeskeinen harha. Mutta jotta voisi elää ilman turhaa ahdistusta ja omaviritteisiä ansoja, päänsisäisen tavaran kyseenalaistaminen kannattaa.

En mä osaa / pääse / pysty kuitenkaan. Ajatus vai fakta? Mistä tietää, ennen kuin on kokeillut?






Ajatukset ovat siitä hassuja, että niitä alkaa helposti elää todeksi. Silloin alun rajoittavasta väitteestä totisesti tuleekin fakta. Klassikkoesimerkki sinkkumaailmasta; en enää koskaan löydä ketään. Ihan takuulla rajoittava uskomus, mutta samalla myös ennuste, jota alkaa elää todeksi. Ehkäpä takana onkin pelko. Ihmisen yksi ydinpeloista, mitä jos jään yksin? On parempi tokaista Universumille ja kaikille uteliaille, että se juna meni jo. Parempi kuin olla haavoittuva ja takki alas asti auki. Paremmassa on vain se ikävä puoli, että jää yksin.

Rajoittavan ajatuksen takana on siis usein pieni mutta ja ponnekas pelko. Tutkimalla omia väitteitään pääsee aika nopeasti käsiksi näihin pirulaisiin. Mitä minä oikeastaan pelkään? Toisaalta joskus ajatusta erehtyy pitämään faktana ihan silkkaa väärinkäsitystä tai tietämättömyyttään. Ajatus voi olla myös meihin syvään iskostettu. Jos jollekin on jo lapsesta hoettu, ettei sinusta ole mihinkään, mitä muuta voi tulla tilalle?






Elämäni suurin tulppa on ollut ajatella, että en voi valita. Minun on pakko tehdä näin tai... Pakkojen aiheet ovat toki vaihdelleet ja osa niistä on varmasti näin ollutkin, mutta loppujen lopuksi ehdottomia asioita on elämässä aika vähän. 
Työuupumus. Olisin voinut esimerkiksi pyytää lyhennettyä työaikaa jo vuosia sitten. Pienemmät tunnit olisivat auttaneet jaksamaan, mutta pienempi palkka ahdisti ajatuksena liikaa. Tosiasiassa kyse oli rajoittavasta uskomuksesta. En ollut kokeillut, en siis tiennyt. Lisäksi haluttomuus tinkiä vielä jostain ajoi jaksamiseni edelle arvoasteikollani. Lopulta ahdistuksen lakipiste ylitti taloudellisen katastrofin ja irtisanoin itseni. Järkevää? Ei ehkä, mutta välttämätöntä. 

Nyt kun se isoin tulppa on irronnut, yritän tarkastella muitakin pinttyneitä mietteitäni; onko tämä ajatus, vai fakta. Jos tämä on ajatus, kenen ajatus se on? Rajoittaako ajatus elämästä kuten voisin elää, kukoistamasta? Tarkastelua helpottaa tieto, että ajatukset saavat aikaan tunteita, tunteet käytöstä. Jos siis minulla on tunne jostain, sitä on edeltänyt ajatus. Voin valita käyttäydynkö tunteiden mukaisesti.





Töistä irtisanoutuminen on ollut pahinta mitä olen koskaan tehnyt. Tai no, ero oli aikoinaan kyllä pahempi. Mutta se oli sitä eri tavalla. Näiden kahden repäisyn leikkauspisteessä seisoo hämmentynyt helpotus. Mikään päätös ei ole tullut tuskitta. Joskus päätös on ollut sittenkin olla päättämättä mitään. Toiset meistä loikkaavat varovaisemmin kallionkielekkeeltä, vaikka saalis sinänsä olisikin suuri ja hyöty ilmeinen. Tärkein oivallus omalla kohdallani on oppia selvittämään, miten ohitan tiedostamattoman autopilotin ja tarkastelen kriittisesti omia ajatuksiani.

Siinä sitä puuhaa lopuille vuosikymmenille. 


* * *



P.s. Mitä ajatuksia sinulle heräsi? Mistä voisi tunnistaa, onko jokin ajatus vai sittenkin fakta? Olisi kiva kuulla mietteitäsi.




6 kommenttia:

  1. Hirmu vaikea muuten tunnistaa sillä kokema on niin vahvasti meissä. En pysty, koska itse asiassa pelkään, on todella monessa mukana, etenkin jos etenee asioihin järjellä. Joihinkin juttuihinhan kuten rakkaus haha tai kosmonauttiseikkailu, niihin menin tunteella ja unohdin järjen, koska halusin sitä juttua niin kovin.

    Mutta kuinka paljon pelko vaimentaa haluja vai meneekö ihminen kohti päämäärään peloista huolimatta, jos päämäärä on riittävän houkutteleva.

    Jotkunhan eivät uskalla erota, kokevat yksinäisyyden pelottavaksi.

    Muistan hyvin erään eron, olin muistaakseni 28-vuotias ja asuin yhdessä silloisen avomieheni kanssa. Uuden asunnon löytäminen kesti 6kk ja kun pääsin uuteen kotiin, oksensin seuraavana päivänä kaiken tukahdetun jännityksen lauetessa, vihdoin olin vapaa. Parisuhteessa tai siis miehessä ei ollut mitään vikaa, hän oli oikein kiltti, mutta kun et rakasta ja olet siinä suhteessa ja asut yhdessä vielä sen 6kk, niin se vapautus oli suuri. Miltähän tuntuu erota monen vuoden päätöksen jälkeen ja vielä kun mukana on lapset.

    Ihanaa sunnuntaita ja vähän mikä on muna ja mikä kana, joskus kannattaa luottaakin omaan vaistoon, eikä mennä pelkoja kohden. Nykyaikana muuten kun koti on meille vielä se vaarallisin paikka ja elämme koko ajan siten jännitysnäytelmää eli sattuman varassa.

    Muiskis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua pohdintaa!

      On varmasti ollut hirveä prässi asua 6 kk vielä samaa kattoa, vaikka päätös on jo tehty. Voin vain kuvitella. Itse asuin 1,5 kk vielä eropäätöksen jälkeen ennen pääsyä omaan asuntoon. "Kiusallista" on lievä ilmaisu kuvaamaan sitä aikaa.

      Sinulla on kyllä ollut isoja juttuja, joissa olet kuunnellut omaa mitäikinäonkaan, väittämättä rajoittavilla ajatuksilla vastaan. Hyvä sinä! ❤

      Mukavaa viikkoa ihanainen.

      Poista
  2. Ihana kirjoitus jälleen!
    Mä olen opetellut aktiivisesti tuota ajatusta "tämä on vain ajatus, ei välttämättä fakta". Se on ihan hyvä pysäyttäjä sellaiselle päässä rullaavalle itsesättimis-oon ihan paska tässäkin- nauhalle. Joskus tosiaan voikin olla ihan paska, mutta usein siihen löytyy jotain lieventäviä asianhaaroja, eikä asia ole niin paha kuin se oma ajatus alun perin. :)

    Ja jännästi ajattelen ihan toisin tuosta kukoistamisesta itsensä näköisestä elämästä. Näen sun tulokulman, mutta mulle nämä on enemmänkin sellaista epäitsekkyyteen pääsemisen tilaa. Kun elämä ei pyöri oman navan ympärillä ja sen murehtimisessa mitä muut mahtaa ajatalle, vaan uskallusta olla piittaamatta muiden odotuksista, nauttia elämästä sellaisena kuin on, sellaisena kuin elämä tulee, ja tuoda hyvää energiaa ja mieltä muillekin. Mä näen kukoistavana ihmisenä enemmänkin sellaisen hippi-tyypin tai äiti Amman. :D Mä haluaisin että me päästään tilaan jossa kukoistamme. :D
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ihan samalla tavalla siitä kukoistamisesta kuules ajatellaan. :D
      Se, että siinä voi mielestäni piillä itsekeskeisyyden harha, ei tarkoita, että niin olisi. En vain pidä noista sanoista (koska ne voidaan tahallisesti ymmärtää väärin), mutta en osaa keksiä parempiakaan. Omannäköinen elämä ja siinä kukoistaminen on kuitenkin tavoitetila, eikä se ole keneltäkään millään tavoin pois. Muun vaatiminen on sen vaatijan omaa itsekkyyttä.

      Ihan huippu toteama tuo "siihen liittyy jotain lieventäviä asianhaaroja". Hyvä sinä! :D


      Mukavaa sunnuntaita, Taina-ihana. <3

      Poista
  3. Vanhempi poikani lähti koulun jälkeen opiskelemaan kokiksi. Koska äitinsä käski, että jotain on nyt opiskeltava ja kokkilinjalla oli paikka vapaana. Pojalleni vaan täysin väärä paikka.Ne opinnot kun ei kiinnostaneet niin ne eivät myöskään sujuneet joten poika vietti pari vuotta enempi hunningolla kuin koulussa.
    Sitten sai vaihdettua autonasentajalinjalle ja johan asiat muuttuivat. Opinnot kiinnostavat, ne sujuvat ja entinen hulttiopoika asustaa tyttöystävänsä kanssa kimpassa ja kaikesta näkee, että elämä maistuu.

    Nelina olisi voinut uuvuttaa itsensä varmassa vakivirassa ja jäädä parinkymmenen vuoden päästä kärttyisenä vanhana akkana eläkkeelle joku työnsankarin mitali taskussaan miettien missä olisikaan nyt jos olisi uskaltanut jotain silloin, kun se vielä oli mahdollista.
    Olisi sellainen Nelina joka kuoli nelikymppisenä ja haudataan joskus myöhemmin.

    Jos jokin asia tuntuu tervanjuonnilta niin se yleensä on sitä. Kysymys joka pitää esittää itselleen on se, että tahdonko tosiaan juoda tervaa loppuikäni vain siksi, että siitä saa pienen korvauksen? Kyllä sitä pientä korvausta voi saada itselleen mielekkäämmästäkin tekemisestä.

    Jokseenkin näin ajattelin kommentoida kun luin aikeistasi mutta en kommentoinut silloin. Kahdestakin syystä. En tiedä mitä olet suunnitellit oman tervanjuontisi tilalle niin en olisi osannut auttaa valinnassa. Toisekseen, kyseessä on päätös joka sinun oli tehtävä ihan itse.

    Nyt kun olet päättänyt niin uskallan sanoa, että sinä rohkea nainen teit mielestäni aivan oikean päätöksen.

    Itsekin hiljattain repäisin itseni irti kaljanhuuruisesta kärvistelystä betonilähiön nukkumaluukussa enkä yhtään tiedä mistä itseni tulevaisuudessa löydän mutta ensimmäistä kertaa eroni jälkeen alan tuntea itseni taas ihmiseksi.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tähän sanois, kun kaikki on laimeaa kuitenkin? Hienoa? Onnea? Valitsen jotain, ja se tulee tässä; ihan mielettömän mahtavaa!
      Ei pelkästään se, mitä teit. Vaan se, mitä tunnet. Jotkut asiat vievät aikaa. Kärvistelykin.
      Viisi vuotta meni juuri tervaa juoden työn kanssa. Tavallaan ja tavallaan ei. Mutta ilmeisesti tarvitsin ne vuodet. Joskus se ehkä vielä hahmottuu miksi.

      Pojallesi erityisen suuri onnitus ja olalle taputus. Hän ymmärsi oleellisen jo hyvin varhain. Toiset eivät opi sitä koskaan. Omilleni olen koittanut sanoa, että sinusta voi tulla mitä vain! Eivät usko pirulaiset, tulevat vain sellaiseksi, kuin suurin piirtein haluavat. ;)

      Eläkkeeseen olisi tosiaan vielä rontti kolme vuosikymmentä. Aika määrä tervaa, juu. Toivottavasti jotain muuta kuitenkin.

      Saapa nähdä, mitä tulevaisuus tuo. Sinulle toivottavasti hyvää.

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!