sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kevätväsymys



Puhki. Poikki. Katki, rätti, loppu, tööt ja mitä näitä nyt on. Väsymys on hiipinyt ihon alle, roikkumaan yläripsissä iltapäivisin ja tahmaamaan aivotoiminnan ajattelemaan vain yhtä; pääsisi jo nukkumaan. Nukkuminen ei kuitenkaan auta asiaa, aamut menevät autopilotilla. Ensin ajattelin, josko on tauti iskelmässä. Sitten tarjoilin stressiä selitykseksi. Ehkäpä kolmen vuoden takaisin totaaliuupuminen hiipii takaisin? Tein, kuten kuka tahansa itsediagnoosiorientoitunut ja tartuin googleen.





Kevätväsymyksen syiksi on tarjottu sitä ilmeisintä. Kun valon määrä lisääntyy, ihminen valvoo iltaisin myöhempään, mutta joutuu kuitenkin heräämään aamulla yhtä aikaisin askareisiinsa. Lyhyemmät yöunet väsyttävät seuraavana päivänä. Aijaa. Mikä sitten selittäisi meidän "aina saman verran nukkujien" uuvanhtamisen tilaa? Oma väsymykseni kun ei kysy uinuttujen tuntien määrää, eikä iltaelämäni ole millään tavoin venynyt unen kustannuksella. Syyn ja seurauksen täytyy sijaita siis myös jossain muualla.

D-vitamiinitasot, sanoo joku. Selitykseksi on tarjoiltu aakkonen kerrallaan erilaisia vitamiineja, hivenaineita, mutta myös aivojen välittäjäaineita. Valo saa aikaan hormonaalisia muutoksia, joiden pitäisi olla pelkästään positiivisia, mutta joihin talvihitaalla käynyt keho ei ihan hetkessä sopeudukaan. Itse lukeudun äkillisen kirkkaan valon shokeeraamiin. Kun on monta kuukautta lähtenyt aamulla pimeässä ja tullut kotiin samanmoisessa, näkemättä päivämaisemaa kertaakaan suljettujen kaihdinten välistä, saa keväthangista heijastuva aurinko aikaan jonkin lumisokeussukuisen väsymysreaktion. Pää kirkuu välittäjäainakaaoksessa, apua, hiljentäkää, nyt tulee ihan liikaa dopamiinia ja serotoniinia! Tilt. Error. Systems failure. Akka tippui kyydistä. 

Muutama viikko myöhemmin olo on (toivottavasti) tasoittunut ja unikin jokseenkin virkistävää. Riittää taas energiaa ja suunnitelmia ja päättymätöntä iloa pitenevistä illoista. Ainoa railo minun ja valoaddiktion välillä on aamushow, kun mikään seinään reunoistaan teipattu pimennysverho ja rullaverhojen päälle viritetty kangaskappa  ei riitä nujertamaan sinnikästä auringonsädettä aina jostain raosta kuitenkin. Uni karkaa, eikä tule takaisin. 







Kevät voi myös masentaa. Väsymys yksistään ei vielä tarkoita tai enteile sitä. Mutta keväällä masentuminen – tai sen jo olevan pahentuminen – on ihan todellinen ilmiö. Yllättävää kyllä, itsemurhista 80 % tehdään valoisaan vuodenaikaan. Keväällä etenkin miessukupuolen viimeisen ratkaisun kohdalla on valitettavan selvä piikki, eikä se ole sattumaa. Valo vaikuttaa meihin kaikkiin. Toiset välittäjäainamyrsky saa masentumaan, toiset väsymään ja kolmannet mennä porskuttamaan. 


Joogaisin jos taipuisin ja meditoisin, jos pääni tyhjentäminen olisi edes jokseenkin mahdollista. Sitä paitsi pehmeät keinot ja kaino puhe eivät tähän vaivaan auta. Luulen, että vain aika tekee niin. Sopeutuminen valoon ja aivojen oikkuihin. 
Koska verikokeista ei löytynyt mitään sinänsä selittävää, länsimaisen lääketieteen medikalisoimana hiivin seuraavaksi purkille. Nimittäin melatoniinisellaiselle. Olen näet piirtänyt kevätväsymykselle "teoreettisen viitekehyksen", jonka hypoteesi nojaa alkuperäiseen selitykseen viivästyneestä nukkumaanmenosta. Sillä vaikka kyllä nukahdankin illalla vaivatta, kropassa käy sama tuuli, kuin valosta villiintyneillä valvoskelijoilla; sisäinen kello jätättää. Virkistävä uni tulee alkutuntien sijaan myöhässä sisäisen kellon tai sitten sen digitaalisen repiessä ylös normaaliin aikaan kuitenkin. Ja sitä sisäistä kelloaan voi käskytellä pienellä annoksella aikaistettua unihormonia, kun ei kerran järkipuhetta kuuntele. Ihmiskoe alkakoon ja hyvin ihminen voikoon. 


Väsyllä tai ilman, vuoden paras puolisko on taas täällä. Huippua! 






P.s. Väsyttääkö sinua kevät? Vetääkö mieltä matalaksi vai alkaako riehakas lento? 




10 kommenttia:

  1. Minä kuulun näihin keväällä masentujiin. Rakastan talvea, en loskaa. Unet kyllä pysyvät ihan hyvinä, koska meillä on onnekkaasti aikuisten makuuhuone rinnetalon "bunkkeri huoneessa" johon ei tule kuumuus, valo tai äänet minään vuoden- tai vuorokauden aikana.
    Tsemppiä ihmiskokeeseen ja mukavia kevätpäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sellaista pikaisesti sulavaa kevättä! Nyt melkein sitä loskaakin toivoisin, kun ainakin täällä paksun jääkerroksen päälle satelee ohutta pakkaslunta. Sellainen luonnon oma pikku kepponen...
      Bunkkerimakkari olis kyllä eri kätevä! Varsinkin ne kuumat ja valoisat kesäyöt. Ja huom. minulle kuuma on kaikki yli 17 astetta makuuhuoneessa. Talvetkin nukutaan ikkuna auki.

      Mukavia kevätpäiviä sinnekin. :)

      Poista
  2. Mulla on väsymystä lähinnä siihen, että se kevät ei tule. En jaksaisi enää YHTÄÄN kylmää, lunta, en kyllä loskaakaan. Heti vaan tulppaanit ja hiirenkorvat mulle tänne kiitos!

    P.S. Lämpimiä ajatuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät keikkuen tulevi ja maaliskuu jo maata näyttää, ynnä muutama muukin varmaan "tosi" lohduttava sananparsi. 😁

      Joo, joulusta vois suoraan hypätä eka maaliskuuhun, noin kaksi viikkoa riittäisi keväthankia ja valoa, siitä heti hiirenkorviin. Sanon ma.

      Lämpimiä ajatuksia sinne myös, ja tulppaanintuoksuista maanantaita. ❤

      Poista
  3. Iloitsen kevään tulosta kaikin muin tavoin, vaan se valon pirskahdus aamuisin tekee minut äreäksi akaksi :-). Makuuhuone on vuorattu verhoin ja peitoin ikkunan ja oviaukkojen puolelta mutta minkäs teet. -E-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tämä! Viime kesänä kokeiltiin folioita ikkunoihin, heijastamaan lämpöä tosin. No, ei huone mihinkään viilennyt, mutta yhdessä pimennysverhojen ja erinäisten teippiviritysten aamu ei alkanut sentään neljältä!

      Jostain se valo kuitenkin aina tiirikoituu sisään. Murrr.

      Poista
  4. Aurinko paistaa (klo 8.30) ja luo varjoja valkoiselle lumelle, näyttää kauniilta MUTTA katse pysähtyy ikävästi joka kerta harmaisiin ikkunalasiin, sisällä näkyvään pölyyn yms. Kevät on kuitenkin ohi nopeasti. Se vaihe jolloin maasta nousee ne odotetut sipulikasvit (mikäli myyrä ei ole niitä syönyt) jää niiin lyhyeksi. Jotenkin mieliala pomppii kevään edetessä innostuksesta jonkinasteiseen alakuloon. Tämä nyt vielä sellaista jonka voi itse hoitaa pienellä itsepsyykkauksella. Mutta että iskee todellinen kevätmasennus onkin sitten asia erikseen. Itse voisin siirtyä juhannuksesta suoraan syksyyn....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli voiko tämän tulkita niin, että ihan varsinainen kesäihminen et ole? 😁

      Pomppivaista on täälläkin. Hetkittäin alakuloista, mutta sitten taas parempaa. Ja mitä harmaisiin ikkunoihin tulee, meillä on vielä tahmaisia kuononjälkiä pitkin lasia. Kaunista.

      Toivottavasti myyrät ovat löytäneet muuta järsittävää!

      Mukavaa keväistä viikkoa sinulle. 😊

      Poista
  5. Olen yleensä talviapaattinen ja -alakuloinen. Vuosi sitten sinnittelin talven hyvällä sykkeellä ja mielellä, kostoksi iski kevätapatia.
    Jos näistä kahdesta saa valita, niin mieluummin talvialakulo kuin kevät-. Kevät on minusta ihana vuodenaika, valo on jotenkin niin kaunis ja melkein kuulee kuinka elämää sykkii kaikkialla ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätapatia, tämäpä varsin kuvaava sana. Ja totta että ennemmin lamaantuisi talvella, kuin valon vihdoin lisääntyessä. Se on nyt jotenkin, väärin?

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!