keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Kuusituntinen päivä tai nelipäiväinen viikko?



Vapaapäivä. Tai no, iltapäivällä oli yksi opiskeluun liittyvä parin tunnin kiepautus kaupungilla, mutta muutoin täysin aikatauluton rupeama keskellä viikkoa. Väistin kiusauksen ja laitoin kellon soittamaan normaaliin aikaan. Join kahvin kotona (!) ja kävin kaikessa rauhassa salilla. Kotiin palattuani raapaisin vielä koirat kavereiksi ja painuin umpimetsään. Tosin vain sen matkaa, mitä metsätyökoneen tekemillä jäljillä pääsin. Hanki kun haukkasi saappaanvartta hyvän matkaa polven yläpuolelle! En muista talvea, jolloin olisi näin paljon lunta ollut. 





Ja kaunista, niin kaunista. Näin kerrankin molemmat siniset hetket. Aamun ja illan: 









En muista yhtä toistakaan asiaa hetkeen tapahtuneen. Nimittäin voida olla yksin päivällä kotona. Älä ymmärrä väärin, rakastan laumaani ja olla heidän kanssaan, mutta hyvänä kakkosena tulee rakkaus tyhjää taloa kohtaan. Yksin. Hiljaisuudessa. Mikä ei toki pidä kummankaan osalta kokonaan paikkaansa, sillä karvakaverit ovat läsnä ja taustahälystä pitää huolen Supla tai jokin muut, jota kuunnella. Nyt tulee taikasana; vapaaehtoisesti. Voin valita hiljaisuuden ja äänen, tekemisen ja joutilaisuuden välillä. Voin valita. Koska aikaani ei määrittele kukaan tai mikään muu. Melko luksusta, sanoisin. Mitä jos näin voisi olla kerran viikossa? 


Näkymä tätä kirjoittaessa; Ellu mahtui juuri ja juuri tuolini ja pöydän väliin. Aina lähellä!



On tehty tutkimuksia, joissa työajan lyhentäminen lisää työtehoa. Tai ei, ehkä tiivistää on oikeammin. Kuuden tunnin työpäivässä ehtii tehdä kahdeksan työt, sillä ihminen ei todellakaan ole tehokas ja tuottava määräänsä enempää per päivä, per kuukausista vuosiin. Edellyttäen tietenkin, että kyse on määrällisestä työstä, eikä niinkään esimerkiksi jonkun toisten lasten kaitsemisesta tai muusta aikaan sidotusta. Omaanikaan ei voisi tehdä tehokkaammin tiivistämällä. Se ei vain ole yksinkertaisesti mahdollista. Työajan lyhentäminen tarkoittaisi siten väistämättä pienempää palkkaa. 

Olen laskenut. Miettinyt, vertaillut, ajatellut mistä kaikesta voisi luopua. Mitä voisi tulla tilalle? Jos tekisin nelipäiväistä viikkoa, jaksaisin ainakin 25 % paremmin. Sama prosentuaalinen lovi kävisi tilipussilla, mikä saattaisi taas puolestaan pienentää jaksamisprosenttia. Tämä muuttuja mukaan lukien päädyin laskelmaan, jonka mukaan kaikkein ideaalisin tilanne olisi tehdä töitä kolme päivää viikossa. Mikä puolestaan edellyttäisi kakkosduunia tai ainakin tuottoisaa harrastusta – eli jälleen viiden päivän viikkotahtia. Osa-aikatyöhön voi saada soviteltua päivärahaa, mutta ei tapauksissa, joissa työntekijä itse haluaa lyhentää työaikaa. Tietenkään, etuus on tarkoitettu lisäämään työn kuin työn kannattavuutta ottaa vastaan, ei keski-ikäistä laiskuuttaan vähennellä omiaan. Etenkään koska olisi niin kiva kerran viikossa juoda arkiaamuna kahvit kotona ja kuunnella jääkaapin hurinaa autiossa kodissa.


* * *


Elän varsin vaatimattomasti jo nyt. En tiedä mistä voisin enää tinkiä, paitsi päivän lehdestä. Vaatteita en itselleni osta, kampaajalla käynnit kuolivat poninhäntäpituuden saavuttamiseen, en baareile, matkustele, haali tekniikkaa ja viihdykettä. Eikä syynä ole edes raha, vaan enemmänkin elämäntapa ja jonkinlainen kulutusähkyideologia. Mikä tekee palkan pienentämisestä jokseenkin haasteellisen toteuttaa. Mutta koska fyysinen työpisteeni – ja osin työtehtävätkin – tulevat muuttumaan ihan lähitulevaisuudessa, jää töiden ulkopuolista aikaa entistä vähemmän. Jotain on pakko tehdä, ellei taivaanlahjana tipu uutta paikkaa tarjottimella. Ja se jokin on ainakin yrittää neuvotella lyhyempi työaika taloudellisen katastrofinkin uhalla. Onhan sitä ennenkin eletty, kädemmästä suuhumpaankin. 


Jotkut pohdinnat tulevat päätökseensä vasta pakon edessä, kuten nyt tämä jo vuosia vatkattu lyhentäisin työaikaa, mutta kun raha... Samalla on jotenkin turhasta kitisevä olo, kaikilla ei ole töitä ja minä se poraan oman aikani vähyydestä. Oikein kermalla kuorutettu valivali. Mutta toisaalta aikaa ei voi kai liikaa vaalia ja arvostaa.

Vapaapäivä osoitti taas hetkessä viipymisen tärkeyden. Kaikkien sähköpostien, kännyköiden, aikataulujen, venymisten ja työelämäkuormitusten vastapainona. Viikonloppu ei yksinkertaisesti enää riitä palautumiseen uusien työkuvioiden myötä. Jos riittää nytkään. Ymmärrän hyvin ja selkeästi vajaan päivän (tai viikon) olevan tässä kohtaa järkevin ratkaisu, jopa mahdollinen työnantajan puolelta. En vain ymmärrää omaa vastarintaani asiassa; neljäsosa palkasta pois, aikaa vastaan? Nyt rohkeutta edes kokeilla, nainen! 

Huomenna on kuuleminen työpaikalla. Pitäkää peukkuja...  




10 kommenttia:

  1. Vähän tulee verottaja vastaan kun työtaakka keventää, mutta kyllä se lompakko kevenee, sille ei voi mitään.

    Silti on aika ihanaa, kun on vajaita työpäiviä ja viikkovapaita ja enemmän jaksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Keveneehän se, mutta sitten täytyy vain yrittää elää kevyemmän mukaan.

      Mukavaa melkeinviikonloppua, Marjaana <3

      Poista
    2. No mun viikonloppuhan alkaa aina torstaina - lyhyen viikon hyviä puolia!

      Poista
    3. Siinä tapauksessa, hyvää viikonloppua! 😁

      Poista
  2. Samojen asioiden äärellä. Mietin, että miten voisin saada breikin työelämästä, jotta jaksaisi vielä kymmeniä vuosia. Vuorotteluvapaa ja opintovapaa tekevät molemmat ison loven pankkitilin saldoon, ei sitä kovin hyvin yhden hengen talous kestä. Luojan kiitos saan tehdä yhden työpäivän etänä, se on mun henkireikä tällä hetkellä. Mulla ei niinkään työn määrä ole ongelma vaan työpaikan sisäiset ristiriidat

    Tsemppiä ja pidän peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Breikki olisi enemmän kuin tervetullut. Vaan minkäs teet. Saman kanssa täällä painin, paitsi että minulla on jo opintovapaan rahoituskin käytetty (koulutusrahasto) siihen hukkaan menneeseen kätilöviritelmään. Huoh.

      Jaksuja! <3

      Poista
  3. Tyytyväinen kuuden tunnin työläinen tervehtii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa kyllä hyvältä. Ja hyvin tyytyväiseltä. :D

      Mukavaa vajaata työpäivää huomisellekin (jos olet menossa). <3

      Poista
  4. Syy miksi olen freelancer, on se, ettei pää ja kroppa yksinkertaisesti kestä epäergonomista, yhden ja kahden vapaita sisältävää kolmevuorotyötä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Varsinkin kun jaksaa pitäisi työelämässä vielä reilut 12 vuotta!!
    Vuosituloni ovat todella vähäiset, mutta en vaihtaisi mahdollisuuttani valita edes hieman joustavammin työvuoroni, sekä pitää varsinkin kesäaikaan enemmän vapaata ja lomaa. Ihan aina se ei tietenkään onnistu, joustaa täytyy toki sijaisenkin, tai keikat loppuvat äkkiä lyhyeen ;)

    Jotenkaan tämä "köyhyyskään" ei niin haittaa, kun se on oma valinta.
    Onneksi luonnossa liikkuminen ja kuvaaminen, lukeminen, lenkkeily koirien kanssa ym. ilmaiset ajanvietteet ovat itselleni mieluisia, niin rahatkin riittävät melko mukavasti, ja vähän jää vielä joskus säästöönkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne pienet tulot, vaan suuret menot. Vai kuinka päin se menikään. Itselläni samat ilmaiset ajanvietteet, enkä muuta osaa kaivatakaan. Säästöön ei tarvitsisi isoja jäädä, kunhan toimeen tulisi. Tällä alalla muutenkaan töitä rahan takia koskaan tehdä, naisvaltainen "kutsumus"työ.

      Freelancer olisi kyllä ideaali, voisi tosiaan pääsääntöisesti määritellä omat työajat, vaikka toki joustaa täytyy "freenkin", kuten sanoit. Loppuu pyytäminen lyhyeen muuten.

      Mukavaa loppuviikkoa, Ansku <3

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!