sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Joulukuu jo iloa näyttää



Sitkeän flunssan ja lamaannuttavan uupumuksen runtelemat aivoni eivät edelleenkään suostu tuottamaan kuin kevyttä höttöä, joten viiltävät analyysit elämän erityisistä ilmiöistä jäävät odottamaan terävämpää hetkeä. Päällimmäisenä tällä hetkellä on joka tapauksessa syvä ilo vuoden kurjimman kuukauden päättymisestä. Joten siitä seuraava.

Joulukuu. Kiitos Luoja ja Maailmankaikkeus, mikä ikinä siellä säitä ja aikoja säädätkin. Lonkeronharmaa marraskuu on enää muutama mennyt aukeama kalenterissa, jonka sivujen alakulmasta on revitty se pieni hassu kolmio pois.

Ankea.
Tarpeeton.
Tylsä.

Marraskuuhun osui toki kivaakin. Stan uppia, pikkujoulua, perhettä ja ystäviä. Ja sitten kaikkea vähemmän kivaa. Suurimpana jää mieleen väsymys. Tai ei. väsymys on kaikesta valvomisesta (flunssa, migreeni, kuunasento ja sitten ne täydelliset mysteerisyyt) huolimatta pysynyt kohtuu rajoissa. Pahinta on joka marraskuinen lamaannuttava saamattomuus. Pimeään vuodenaikaan pitäisi saada tehdä vajaata työpäivää! Päivänvalon näkeminen edes jossain kohtaa ”päivää” olisi erityisen suotavaa. Vaan ei. Pimeää kun ajaa töihin, pimeää kun ajaa töistä. 

Erityismaininta tälle pimeälle:



Kutakuinkin näin maisema näyttäytyy koko päivän mammaa kotiin innokkaana odottaneiden koiraötököiden pakollisella kävelyttämislenkillä, jonka pituuden määrittelee tasan kaksi toisiaan kumoavaa asiaa; motivaatio ja huono omatunto. Ensiksi mainittu on aina huomattavan paljon heikompi.







Jossain kohtaa marraskuuta keksin paeta omaan maailmaani. Mielikuva itseään nurkassa heijaavasta peukaloa imevästä psykoosista on ennenaikainen, sillä Oma Maailmani on yleisesti luovailun määreet täyttävä aikasyöppö puuhastelu.
Piti ommella kaikkia kivoja farkkujuttuja joululahjaksi. Piti laittaa lelut myyntiin. Tietenkin sen lisäksi, että muitakin pitejä oli rivissä loputtomiin. Pyykkiä, tiskiä, ruokaa, Wilma-viestiä ja maksettavaa laskua. Onneksi on ymmärtäväinen mies ja lapset, tai lähinnä kai tottuneet. 

Pimeään vuodenaikaan tehdään aina vain välttämätön. Sillä ainoa mitä oikeastaan pitää, on yrittää erikseen sietää jokaista lamaannuttavan harmaata päivää ryntäämällä kaiken pakollisen jälkeen keittiön pöydän ääreen, sytyttämällä kaikki valot, avaamalla läppäristä jokin sopiva soittolista, ottamalla kynät ja hiilet ja kaikki ne kymmenet ihanat piirustustarvikejutut, joiden maailmaan olen päässyt nyt tutustumaan. Kiitos marraskuun, kiitos tylsyydensietokokeen. Kiitos netin ihmeellisen maailman, jota ilman en edes tietäisi mikä on kynäkumi ja miten akryylitussi poikkeaa geelikynästä. Kiitos kuolettavan puutunut tylsyys, ilman sinua en olisi ikimaailmassa elvyttänyt entistä harrastusta. Päätän oppia paremmaksi, viedä homman seuraavalle tasolle. Maalata, piirtää, jättää jälkeni hiekkaan ja lumeen.

Olisikin lunta. Onneksi on sentään useimpina päivinä edes kuura.










Marraskuu selätetty, ihanaa! Jos koet kaltaistani syvää lamaannusta erityisesti tämän yhden kohdalla, voit taputtaa itseäsi olkapäälle. Ohi on. Ja vaikka väsymys tuskin päättyy tähän, joulukuu on pakollisista talvikuukausista ehdoton lempparini, lamaannuttavan marraskuun ja ikuisesti jatkuvan tammikuun välinen ihanan kevyt huokaus. Kalenterissa on taas kaikkea kivaa. Itsenäisyyspäivä, synttärit, joulu, uusivuosi. Tosin enää ei ikävuosien kerääntyminen ilahduta kuten lapsena, vaikka vanheneminen on lahja sekin. Osoitus siitä, että on ylipäätään hengissä. 
Eilen yllätin itseni miettimästä, että haluan olla järjissäni, kun noutaja (toivottavasti vasta noin 50 vuoden kuluttua) saapuu. Olisi sääli lähteä täältä syvässä dementiassa, jäisi vähän niin kuin bileiden huipentuma näkemättä. Tai mistä minä sen tiedän, miten ohimolohkojen tuhoutuneet sisäosat lopullisen sammumisensa kokevat. Toisaalta en ole asiaa itse enää siinä kohtaa suremassa. Että jäipä se tämäkin nyt sitten kokematta. Kuolema.

Ajattelu erottaa meidät kuulemma eläimistä. Joskus sitä toivoisi olevansa vähän enemmän eläin ja vähemmän ihminen. 

Mutta takaisin niihin mukaviin. Kunhan tämä sitkeä flunssa tästä helpottaa, on luvassa kivoja juttuja, arkea jossa on ihan oma odottava fiiliksensä, piparitaikinaa (syödään enemmän kuin valmiita tuotoksia), paketointia, glögintuoksuisia tuokioita ihanien ihmisten kera. Luntakin, jota tänään piti sataa, mutta uusimman pitin mukaan ei tälle korkeudelle nyt kuitenkaan. Ehtiihän tuota. Kai. 

Vaikka periaatteessa kaikki on yhä ihan samalla tavalla kuin muutama päivä sitten, mikään ei ole kuitenkaan.

Joulukuu, kiitos että olet.










Mitkä tunnelmat siellä, jaatko peräti saman ajatuksen kuukauden vaihtumisesta? Onko jokin muu talven parasta aikaa ja miksi? 

Leppoisaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa Sinulle ihana.



8 kommenttia:

  1. Minä kyllä vielä muhisin marraskuussa jonkin aikaa. Saisi vielä hiljalleen makustella joulun tuloa ja ajatella, että vielä on aikaa asioille. Joulu tulee kuitenkin aina liian pian. Kun kuukausi vaihtuu ovi jouluun aukeaa, hulina ja hälinä tarttuu takinliepeeseen ja se on menoa. Mutta aika on lahjomaton. Tämä on kuitenkin talven tunnelmallisinta aikaa (vaikka ei ole sitä lunta!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinne ikinä missä oletkin, tulee myös maa valkeaksi, täällä nimittäin on satanut koko illan! Ilo on varmaan ennenaikainen, eiköhän tuo taas plussalle pärähdä. Mutta että edes hetken.

      Joulu tulee aina liian pian, vaikka sitä kuinka jo syksyllä huokaillen odottaisi. Vähän niinku talvi yllättää autoilijat joka vuosi? :D Minut yllättää joulu ainakin.

      Toivottavasti saat hulinalta ja hälinältä tunnelmoitua kyllin kuitenkin. <3

      Poista
  2. Ai mahoton tätä sun ihanaa tekstiä ja sanojen iloittelua, oot super. Hirveää, että siellä karseaan marraskuuhun osui vielä flunssa. Joulukuuta helpottaa jouluvalot ja suklaarasiat ja joululoma. ;)

    Zemppiä meille pimeyteen ja mehetyyköhän eniten suomalaisia marraskuussa, on se vaan masentava kuukausi ja voimat ovat kyllä aika ehtyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kun ajattelin että apua mitä kökköpökälettä taas koko tarinointi! :D Ehkä pitäisi sitten useammin kirjoittaa ilman aivoja, tulee parempaa jälkeä. ;)

      Jouluvalot on kyllä niin ISO plussa tähän aikaan! Ja ihanaa kun ihmiset laittaa ulkovaloja <3.

      Voimat alkaa olla aika tavalla finaalissa, mutta toisaalta saapi käpertyä sitten kai enemmän itseensä ja oloihinsa. Talviunitella kaikki pimeä.

      Ihanaa viikkoa sinulle Tiia <3

      Poista
  3. Väsymys on ollut tänä syksynä siedettävällä tasolla, liekö ainakin osittain D-vitskupillereiden popsimisen ansiota, tiedä häntä, mutta se saamattomuus...
    Pitäisi sitä ja pitäisi tätä, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi oikein mitään. Pimeys imee itseensä kaiken sen lopunkin energian, mitä vielä työpäivän jälkeen saattaisi ehkä hiven olla jäljellä.
    Vajaalla energiatasolla ei pitäisi joutua tekemään täysiä työviikkoja! On se niin väärin että meitä vielä tälläkin tavalla täällä pimeyden keskellä kiusataan. Ja ihan kuin tämä ei riittäisi, niin sinua on vielä rangaistu räkätaudilla, ja mitä ilmeisimmin varsin sitkeällä sellaisella. Toivottavasti tuo tauti on jo talttumaan päin ❤
    Nyt on kyllä ihan mahtavaa, koska on joulukuu, ja voimme totaalisesti heittäytyä joulufiiliksen vietäviksi :D
    Heippa sinne sinulle ihanainen ja hyvää alkavaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen laskenut ja räknännyt jo jonkin aikaa lyhennetyn työajan vaikutusta ja tullut seuraavaan lopputulemaan; vaikutus mielenterveyteen - valtava, vaikutus talouteen - valtava.
      Miks aina pitää valita näiden välillä? Puuh..

      Vajaa viikko tai päivä, voi kyllä. Jotenkin tuntuu että tämä käy vuosi vuodelta hankalammaksi. Tämä pirteyden ja tehokkuuden ylläpitäminen. :D

      Kiva jos D-vitamiinit auttaa! Syön kans joka päivä vuoden ympäri, mutta annos on maltillinen. Pitäis vissiin lisätä, vaikka kuten niin hyvin sanoit, ei auta saamattomuuteen. Tiiä sitten mikä auttais. Viikon aikamatka keskikesään?

      Hali viikkoosi ihana. <3

      Poista
  4. Samaa tunnetta on ollut täälläkin, tosin tänä vuonna jostain syystä vähemmän kuin aiempina. Toki marraskuussa vaivasi melkein kaksi viikkoa jonkinsortin mahatauti, joka veti olon ja mielen alas, nyt sitten joulukuun alun kunniaksi yrittää flunssa ängetä kylään. Yritän sitkeästi taistella vastaan vitamiineilla, teellä, villasukilla ja sohvannurkkaloikoilulla kun se on mahdollista. Joulua odotan, mutta väsy painaa, ja tähän henkiseen kun ei auta uni...
    Kirkasvalolamppu toimittaa auringon virkaa ruokapöydällä, sille käännän kasvoni joka aamu vaikka silmiä välillä aristaakin...
    Mukavaa joulukuuta, toivottavasti tautisi helpottaa ja mielesi kohenee 💕🌟

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden viikon mahatauti? Voi parkaa! Itselläni "mahataudit" kestää myös päivätolkulla, kun ei tule oikein kummastakaan päästä, mutta mahaa vääntää ja velloo ja turvottaa ja huono olo ja ja... lapset yrjöää kerran ja se on siinä. Mikähän tuonkin sitten aiheuttaa? Mutta tiedän niin tunteen.
      Toivottavasti sohvannurkkaloikoilu ja muut keinot taltuttavat orastavan flunssasi. Ei kiva kaveri ennen joulua. Jos ei toki sen aikanakaan.

      Ja niin totta tuo, väsyyn ei auta edes uni. Mutta eiköhän tämä taas tästä.

      Kiitos ihana kommentistasi, mukavaa joulukuuta sinulle myös. <3

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!