Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

torstai 8. marraskuuta 2018

Reikä korvassa ja muita sitkuja



Tein muutama viikko sitten jotain, jota olen siirtänyt noin kuusi vuotta. Ainakin. Laskennan tavasta riippuen. Mikäli odotit jotain raflaavan suurta ja mullistavaa, joudun ikäväkseni tuottamaan pettymyksen. Minulle asialla oli tosin suurempi merkitys, kuin teolla tai sen tuottaman seurauksen koolla. Otin nimittäin toisen reiän vasempaan korvaan.

Vain vasempaan? Kyllä. Oikeassa niitä sijaitsi kaksi hamasta nuoruudesta lähtien, silloin kun oli muotia yksi tupla. Tai sijaitsi ja sijaitsi, joskus vuosiakin vailla korua. Nyt molemmissa korvanlehdissä on tasapari reikiä, yksi vain tuoreempi kuin toiset. Kiitos kuuluu tyttärelle, joka sinnikkäästi vaati saada tuplat– ei koska kaikilla muillakin on, vaan koska kaikilla muilla ei vielä ole. Ainakaan omalla luokalla. Niinpä löysin itseni muutaman siirretyn viikonlopun jälkeen kultasepänliikkeessä huokailemassa, pitäisikö minunkin. Viime hetkellä horjuin pitäisi -muotoiseen ratkaisuun.





Olen hyvä siirtämään asioita. Siis sen lisäksi, että olen liikkeissäni perin varovainen. Nämä kaksi tapaa muodostavat yhdessä muuten aivan upean luonnekombon (no eivät tod! ). On kuitenkin täysin eri asia pohtia jotain pitkään, kuin siirtää sitä hetkellisen epämukavuuden vuoksi. Siirtämisellä ei ole mitään tekemistä pohtimisen kanssa, sillä tavallaan jo päätetty asia ei tule valmiiksi sisäisen hautomisprosessin myötä. 
Jokainen tietää klassikkoesimerkin, elämäntapamuutoksen. Jostain syystä parempi elämä alkaa juuri maanantaisin. Jonain tulevana tosin, eikä ainakaan koskaan ihan vielä. Tiistaina. Perjantaina. Nyt. Päätös muutokseen on tehty, harkittu ja melkein toteutettu. Sitten joskus.

Toiset siirtävät isoja, jopa väistämättömiä asioita loputtomiin. On niin paljon mukavampi köllötellä tutussa ja totutussa, huolimatta sen aiheuttamasta kärsimyksestä pitkässä juoksussa. Välitön palkinto vain on suurempi, sen laadusta huolimatta. Olen itsekin mestari keksimään tekosyitä. Saatan silmät kirkkaina syöttää itselleni täyttä puppua ja olla samaan aikaan täydellisen tietoinen harhani lajista. Että nämä ne ovat nyt niitä tekosyitä, heh heh. Vähän niin kuin näkisi unta ja tietäisi nukkuvansa. Ja sitten, täysin yllättäen huomaan seisovani kuvitteellisen kultasepänliikkeen tiskin edessä katselemassa lävistyskorvakoruja ja mietin, että harvassapa ovat enää selitykset. Joko teen nyt, myöhemmin tai en koskaan. Joten miksi ei juuri nyt?






Alituisen siirtämisen sijaan asioihin pitäisi tarttua ja tehdä heti alta pois, kun tilaisuus tulee. Helppoa, eikö? Paitsi että ei ole. Jos on sinnikkäästi marinoinut aivojaan uskomaan, että sen minkä voi siirtää huomiselle, todella kannattaa siirtää, ei pelkkä päätös riitä. Aivan kuten laihtuminen, tupakkaloppu, kasvisten lisääminen ruokavalioon tai lehtien haravoiminen takapihalta ennen lunta, ei tapahdu vain päättämällä, korvien välissä. Ajatukset johtavat päätökseen, päätökset tekoihin, teot muuttavat tulevia ajatuksia. Tätä kutsutaan positiiviseksi kehäksi. Sen toteuttaminen vain niin vaikeaa. Pitää odottaa parempaa hetkeä. Inspiraatiota. Uutta maanantaita. Loputtomiin.  
Ymmärrettävästi on paljon mukavampaa tarttua kynään, kirjaan tai kameraan, kuin saattaa loppuun jokin ikuisuusprojekti. Ikävä kyllä, tekemättömät asiat nakertavat taustalla kuitenkin. Syövät sieluun pieniä reikiä, joista usko omaan pystyvyyteen valuu hukkaan.








Päätin aloittaa ihmiskokeen. Yritän toteuttaa tee yksi asia päivässä -filosofiaa. Enkä tarkoita, että vain tai väkisin yksi. Mutta jokin sellainen, jota olen muutoin altis siirtämään. En tietenkään tongi mitä tylsää velvollista voisin tänään suorittaa, mutta jos – kun – jokin rästiasia tulee mieleen, yritän olla automaattisesti upottamatta sitä mielestä. Paino sanalla yritän. Ihan aina se ei onnistu, jos ei moni muukaan hyvä aie elämässä.

Seuraavan kuukauden ajan lupaan toteuttaa uutta elämännuoraani; tee tänään se, minkä voisit siirtää huomiselle. (Vihdoinkin.)


6 kommenttia:

  1. Mikä siinä muuten on, että kasvisten lisääminen ruokavalioon vaatii tietoista päättämistä.
    Mutta oluen lisääminen ruokavaliossa sujuu ihan helposti ja huomaamatta?

    Huomenna muuten on siivouspäivä. Ihan varmasti. Tai ainakin pesen parvekkeen lattian. Jos parvekkeen alla ei ole polkupyöriä.
    Isälle kumminkin pitää muistaa soittaa. Parvekkeen lattia joutaa odottamaan inspiraatiota.
    Inspiraatio siivoushommiin (ja sen huolehtimiseen, että jääkaapissa on niitä kasviksiakin eikä pelkästään olutta, makkaraa ja valo)yleensä yllättää jos äitini tai joku muu nainen ilmoittaa tulevansa käymään.

    Kun asialla on deadline niin hyvät tekosyyt alkavat hitto vie käydä vähiin.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvisten lisääminen on vaikeaa. Minulla ne löytävät kyllä jääkaappiin, mutta että lautaselle...
      Jääkaappiin tulisi saada valita tehdasasetuksena toiminto, joka hälyttää milloin parsa alkaa vanheta. Saman version voisi päivittää koskemaan myös olutta. En vain usko kummoiseenkaan menestykseen. Jostain syystä oluen loppumisen uskon rekisteröityvän muutoinkin.

      Hyvää isänpäivää. ❤

      Poista
  2. Kiitos isänpäivän toivotuksesta.

    Minulla oli ei-kovin-kauan-sitten ihan pätevä talouskellari jossa säilyi kurkkupurkit, potut, porkkanat ja vaikka viinit ihan hyvin ympäri vuoden.
    Hyvä talouskellari.
    Mutta olutkellariksi siitä ei ollut.
    Oluet jotenkin mystisesti vaan tuppasivat katoamaan?
    Olen pitkällisen ajattelun johtopäätöksenä tullut siihen tulokseen, että olutkellari on paikka jonka rakentaa mies mutta jonka ainoa avain on vaimolla. Semmoinen voisi toimia?
    Tuossa kuva huonosta olutkellarista. Enhän minä koskaan saanut sitä kunnostettua kun ei se vaikuttanut toimivan. Niih.
    https://muusikoiden.net/dyn/users/159387.jpg

    Mut muutoin on olemassa sitku-, mutku- ja nytku- hommat.
    Sitku- hommat on niitä jotka menee odotellessa lottovoittoa
    Mutku- hommat menee selittäessä, että en voittanut
    Nytku- hommat on kuin lumityöt joita ei voi tehdä eilen tai siirtää juhannukseen.

    Minulla oli tänään kaksi nytku-hommaa. Toinen oli soittaa isälleni isänpäiväonnittelut ja toinen oli laittaa ex-rouvakullalleni sähköpostiviesti tapaamisemme 30-v päivän johdosta. Ja tulevan 50-v päivän johdosta

    Sitkutella ja mutkutella voi lopun ikäänsä mutta nytky- asioissa on vain yksi oikea hetki, päivä tai sekunti. Sitten sen tuuli vie jonnekin kauas vuorten taa.

    Tulikohan tuo kuva huonosta olutkellaristani perille?
    Jos ei tullut, niin se on yksi hukkaan mennyt nytky-hetki lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt hukkaan. Sitä ja paitsi, sehän on oikein hieno kellari! Tosin keksisin tusinan muuta käyttötarkoitusta noin kauniille tilalle, kuin oluen säilöminen. Omat juomattomat juuri kaapista menemään laitoin. Sen verran kaukainen oli parasta ennen päiväys niissä, että viemäriin joutivat. (En edes kehtaa sanoa miten kauan kaapissa nujuivat. Varmaan ajalta, kun hippa maistui. Aika aikaansa, kai.)

      Että kun ei kulu, niin ei kulu. Elämä on jokseenkin siedettävämpää ilman krapulaa ja katkounta. Ne kun saapuvat jo siitä parjatusta parista. Virman pikkujouluja odotellen... Mutta olutkellari kelpaisi silti. :D

      Poista
    2. En epäile hetkeäkään keksimiskykyäsi.
      Minun ei tarvinnut keksiä yhdelle tilalle tusinaa käyttötarkoitusta. Minun piti keksiä tusinoille tiloille käyttötarkoitus (vaimoni toki auttoi keksimisessä) ja löytää jostain taidot, voimat (ja rahat) tehdä niistä käyttökelpoiset.
      Yhdestä tein pannuhuoneen. Siitä mulla ei ole kuvaa ennen tai jälkeen koska se ny vaan on kuin mikä tahansa moderni pannuhuone.

      Kuvat valehtelevat.
      Tolle kellarille en ole oikeastaan tehnyt mitään... paitsi pessyt katon ja seinät ja lapioinut lattialta pari tonnia sontaa niin ja aloittanut rakentamaan uusia hyllyjä roviolla polttamieni tilalle. Oikeannäköinen raakalauta vaan loppui kesken ja ero tuli ennen kuin olisin saanut lisää.
      Viikon työ joka ei näy oikeastaan missään.

      Tossa sauna.
      https://muusikoiden.net/dyn/users/159400.jpg
      ja saunan pukuhuone.
      https://muusikoiden.net/dyn/users/159402.jpg

      Ihan helvetimmoinen määrä työtä ja vaivaa remontoidakseen paikat käyttökuntoon siten, että ne vielä näyttää siltä mihin ihastui, eikä joltain mitä ei halunnutkaan.

      Saunan lauteet tosin on ihan mun design.

      Mut pointti ei ole olla sohvasian remonttikoulu.
      Pointti on siinä, että kun ihastuu johonkin niin kannattaa pitää näppinsä erossa liialta remontti-innolta tai pian käsissä on jotain jolla ei ole vanhan arvoa ja uuden sais halvemmalla ikeasta.
      Niinku laajemminkin elämässä.

      -sohvasika

      Poista
    3. Hienot kuvat, ja hieno vertauskuva. 😊

      Poista