Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Usko itsestäsi hyvää


Et syntynyt lannistumaan. Et noussut vaivoin huojuville jaloillesi, opetellut hankalasti kävelemään mielessäsi yksi ainoa ajatus; ei kannata. Kielesi opit aivan muita syitä varten, kuin moittimaan itseäsi ja kertomaan miten onnetonta elämä on.

Et saanut kahta korvaa, jotta voisit kuulla ne pahimmat vaihtoehdot. Ei silmiä suunniteltu näkemään vain uhkakuvia, eikä käsiä torjuviin eleisiin. Syleilemään ne tehtiin. Läheisiä, ja maailmaa.








Muistatko vielä miltä tuntui, kun vesi alkoi kantaa, tai apupyörittä löytyi tasapaino? Tai miten paperille painetut kummalliset kirjaimet muodostuivat sanoiksi, sanoista lauseiksi ja lauseista kokonaisiksi tarinoiksi? Pystytkö palauttamaan mieleesi kengännauhat, jotka kiertyivät sormiesi ympäri, silmukaksi ja sievästi pitäväksi solmuksi? Muistatko miltä tuntui, kun jokainen aamu oli uusi, ei toisinto eilisestä? Millaista oli hämmästyä? Keksiä, kokeilla, erehtyä ja ryhtyä uudelleen? Uskaltaa? 

Kysyä mitä tehtäisiin ja tehdä sitten niin?


















Olla uhri, on aina valinta. Ihmiset selviävät tälläkin hetkellä kammottavissa olosuhteissa, kun taas toiset eivät yltäkylläisyydessäkään. Kukaan ei luvannut, että elämä olisi reilua. Edes kohtuullista. Ei vaikeuksia jaeta tasamitalla, kuten ei jaeta päiviäkään. Toisille annetaan enemmän, toiset oppivat omistaan enemmän. 
Olla vielä huomenna hengissä, on etuoikeus, jota ihan kaikki eivät saa.



















Käytä siis rajallinen aikasi hyvin. Puhu itsellesi kauniisti, kannusta ja rohkaise. Päätä selviytyä ”siksi”, ei ”siitä huolimatta”. Opettele yksi uusi taito, vaikkapa anteeksianto. Kiitollisuuskin käy.

Ja mitä ikinä itsestäsi uskotkaan, usko hyvää. Ensimmäiseksi, aina. Sinä osaat kyllä.





11 kommenttia:

  1. Kiitos tästä.Todellakin tarvitsin tämän <3

    VastaaPoista
  2. Nyt minä olen vaihteeksi sanaton.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuulehan.
      Kun erosin niin se oli kuin matto olisi vedetty jalkojen alta
      Ja kymmenen kerrosta kierreportaita alas.

      Se oli sinun blogisi jonka sattumalta löysin joka opetti minulle eron toisen puolen,
      ja myös sen, että erosta voi selvitä hengissä.

      Ilman blogiasi ja siis sinua on hyvin mahdollista, että maailmassa olisi yksi sohvasika vähemmän.
      Kukas ny yhtä sohvasikaa kaipaisi?

      En sitä koskaan pysty korvaamaan, mitenkään.

      Joten kokeiles itse uskoa itseesi.
      Minä tiedän mihin minun siipeni kantavat.
      Tiedätkö sinä?

      -sohvasika

      Poista
    2. Matka on ollut pitkä. Sinnikkäästi olet mukana jaksanut! 😊

      Mutta että korvaamaan?
      Olet sparraajana ollut aivan oma lukusi. Antanut kommenteillasi valtavasti näkökulmaa. Valanut toivoa, järkeä, uskoa. Kun omani loppui ajat sitten.
      Kaikesta en ole ollut aina samaa mieltä, ei kai tarvitsekaan. Joskus horjumaton uskosi ärsytti. Että näit jotain, mitä minä en. Tai ei. Ärsytti on väärä sana. Turhautumista se kai sittenkin oli. Elämää kohtaan. Kaikkea. Ja senkin keskellä pienesti iloitsin. Jokaisella pitäisi olla joku, joka uskoo niin.

      Kiitos että jaksoit kommentoida. Se potki, työnsi ja veti, joskus hellästi tuuppi eteenpäin. Enemmän kuin arvaatkaan.

      En minä tiedä mihin siipeni lopulta kantavat. Mutta sellainen villi veikkaus minulla on, ettet taida tietää sinäkään omistasi. 😁

      Olet Hyvä Ihminen. Muista se.

      Poista
    3. Minä olen vain kommentoinut sitä mitä luen.
      Sinä olet sen kaiken kirjoittanut.

      Muista se!

      -sohvasika

      Poista
  3. Kiitos Nelina ❤

    Nukkumaan käydessä ajattelen:
    Huomenna minä lämmitän saunan,
    pidän itseäni hyvänä,
    kävelytän, uitan, pesen,
    kutsun itseni iltateelle,
    puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
    Sinä pieni urhea nainen,
    minä luotan sinuun.

    - Eeva Kilpi -

    VastaaPoista