sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Sunnuntaiahdistus




Jos saisit esittää vain yhden ainoan toivomuksen, jonka Universumi sinulle yskimättä antaisi, mitä toivoisit juuri nyt? Lottovoittoa? Terveyttä? Viestiä juuri Häneltä? Että voisit kääntää aikaa taaksepäin ja tällä nykyisellä järjelläsi varustettuna tehdä jonkin erityisen ratkaisun elämässäsi? Omalla kohdallani vastaus kysymykseen on äärimmäisen helppo. Toivoisin sata uutta toivomusta.









Huomenna on maanantai. Tätä kirjoittaessa tiedän jo valmiiksi, että päivästä tulee…no tuota…"haastava". Tiesin sen toki jo perjantaina, jolloin aloitin murehtimaan tulevaa maanantaita. Mikä tekee viikonlopusta melkein vapaa-aikaa. Mutta ei ihan. 
Yleensä en ikinä halua tietää etukäteen mitä huomenna, saati tulevalla viikolla on edessä. Kissanpentuja, sateenkaaria ja hattaraa kun on harvemmin luvassa. Joka kerta kun jokin vakihankala on etukäteisesti sattumalta paljastunut, menetän joko yöuneni tai hermoni. Toisinaan molemmat. Koska olen lojaali työnantajaa kohtaan ja vaitiolollisesti vielä velvollinen siihen päälle, en voi enkä aio asiaa enempää avata, mutta sanotaanko vaikka näin, että useiden työpäivien etukäteisahdistuksen määrä on huomattava.
Joskus vielä kirjoitan muistelmani. Mikä on jokseenkin turhaa puuhaa, sillä kukaan ei kuitenkaan usko.





Työahdistus on antanut minulle yhden erityisen tärkeän ominaisuuden; osaan suhteuttaa ongelmat. Tätä kirjoittaessani Poika nro 2 soitti kirjaimellisesti autoni alta ja aloitti puhelun sanoilla ”huonoja uutisia”. Ei hätää, auto on nosturilla ja huonot uutiset koskivat jarruremontin laajenemista, eivät sentään poikastani. Koska Poika nro 2 on jumissa jarruttoman ja auki revityn autoni kanssa hallilla, joutui Poika nro 1 lähtemään hevonkukku - nimisestä paikasta ajamaan kohti sivistystä ja vielä vajaan tunnin auki olevaa Motonettia hakemaan lisää osia. Joista yksi joko on hyllyssä, tai varastoheitto
Joskus muinoin sunnuntai-iltana jarruitta oleva auto – ja vailla tietoa tuleeko korjaantumaan ajokelpoiseksi aamulla kello herätys – olisi ollut ajatuksenakin kävelevä katastrofi. Ja kiitos kysymästä, mutta ei, täältä ei mene julkisia perille. Nyt jarruttomuus on lähinnä olkainkohautus. Että tämäkin vielä. Onneksi on siunaantunut noita ajokortillisia ja osaavia poikalapsia.

Onneksi. Mikä muu on onneksi? Kuten vaikkapa se, että ylipäätään on työ, josta sunnuntaiahdistua. Yritän muistaa tämän aina silloin ja tuolloin. Joskus paremmin onnistuen. On paljon asioita, joista olen sanoinkuvaamattoman onnellinen. Isot ongelmat kuitenkin peittävät alleen monta arjen pientä iloa. Ja ne pienet ilot ovat lopulta ne, jotka elämässä kannattelevat. Kun mättää, mättää sitten kunnolla. 









Hei nyt jotain ryhtiä nainen! Alan pitää positiivisuuspäiväkirjaa. Ihan varmasti alan! Sille käy kuten avantouinnille. Sen ”alkamisesta” on nyt 9 vuotta. Ei tapahtunut. Jotain tässä pitää nyt kuitenkin keksiä, kun vielä keksisi mitä.
Jos etukäteen murehtimisesta annettaisiin jokin palkinto, joutuisin rakentamaan lisäsiiven pokaaleja varten. 

Kuormaa on kieltämättä ollut. Kun päivittelin ystävälleni alituista pahantuulisuuttani, lohdutti hän sanoen; ihmekös tuo, onhan sulla ollut vittumainen syksy. Joskus kun joku sanoo asiat ääneen, helpottaa. Että hei kiitos, niinpä on kuule ollutkin. Ihanaa, että sinäkin näet sen! Alan olla jo niin lopen väsynyt ja sokea omaan samaan rainaan, että ihan hirvittää. Joskus on vain parempi tunnustaa tosiasiat ja lakata etsimästä syitä kyvyttömyydestä löytää pilvistä kultareunaa. Toisissa pilvissä sellaista vain ei ole.  

 ♥️ ♥️ ♥️ 


Huomenna on maanantai. Kohta on talvi. Niin missä niitä positiivisuuspäiväkirjoja myytiinkään?




10 kommenttia:

  1. Uuuh, voimia <3

    Mulle sunnuntait on usein varsin ahdistavia. Nyt kanavoin sen järkevästi ja kampesin persiini sohvalta ja kaivoin heijastimia lisää sekä hain talvivaatteet ulkovarastosta .

    Mitäs sitten, vaikka ovatkin järisyttävässä epämääräisessä kasassa kylpyhuoneessa. Ne kuitenkin ovat sisällä ja saatavilla heti kun lämpötila laskee alle nollan (tulevalla viikolla, kuulemma)!

    Mun positiivisuuspäiväkirjalle on käynyt kyllä ihan samalla tavalla kun sun vaastaavalle ja avantouinnille. Olis kyllä tarpeen, liikaa on negatiivista energiaa ja ajatuksia. Edes kirkasvalo ei auta.

    Mutta tuulta päin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Jotenkin tämä sun postauksesi sai minut sekoamaan ja nyt meillä on jo ...kröhöm... jouluvalot. Tervetuloa katsomaan!

      Poista
    2. Voi että mä repesin! Olet kyllä huippu. :)

      Talvivaatteet olen kaivanut jo kauan sitten. Palelevainen kun olen. Ja kirkasvalolamppua en edes suotunut tänä syksynä esiin kaivamaan. Ei niin mitään apua ole minulle ollut. Illat ne on pahimpia, se hyinen pimeys.



      Pitää viritellä tunnelmavaloja... ;)

      Poista
  2. Tässä vähän visiota, sunnuntait ovat edelleen joskus "tahmeita" vaikka on jo eläkkeellä ollut jonkin aikaa :) mutta vaikka siinä pilvessä ei ole sitä kultareunusta niin takuuvarmasti jokaisen pilven takana on valoa. Kyllä se sieltä loistaa vaikka joskus vähän himmeänä. Se positiivisuuspäiväkirja löytyy jokaisen pöytälaatikosta, pitää vain etsiä. Oliko tämä nyt ihan ällöpositiivinen kommentti??? :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitenkään ällöpositiivinen! Täysin aiheellinen, kiitos siitä.

      Totta, valoa on jokaisen pilven takana. Sitä ei vain ihan aina tässä hämäryydessä huomaa. Sunnuntai on kuollut päivä, valitettavasti. Siitä puuttuu täysin vapaan fiilis. Jotenkin sekin on vain täytynyt hyväksyä. Näillä nyt mennään.

      Kiitos ihana kommentistasi. :)

      Poista
  3. :) tää oli tavallaan hauska ja ihan hirvittävän totta.
    Sunnuntaista häviää jotain olennaisen tärkeää (mielestäni), jos joutuu käymään kaupassa tai siivoamaan tai murehtimaan seuraavaa työpäivää.

    Olisin kyllä hyvä haastaja tuossa etukäteismurehtimiskilpailussa ja myös positiivisuuspäiväkirjan aloittamisessa.
    Se ei kyllä kannata. Siis ihan oikeasti, siitä kuulemma menee teho muutamassa päivässä.
    Mutta yritäpä pitää yhden lauseen päiväkirjaa. Siinä on kuule haastetta, kun yrität yhteen lauseeseen mahduttaa koko päivän, iloineen ja angsteineen.
    Ja vielä kryptisempää on lukea niitä merkintöjä parin viikon päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huippu idea! Tosin yhteen lauseeseen saa mahdutettua aika monta pilkkua, eikö? ;)

      Ja totta tuo sunnuntai. Olen yrittänyt pyhittää sen kivalle tekemiselle, mutta itseään on niin kovin vaikea huijata. Siellä se maanantai taas irvistelee, vaikka kuinka katsoisi leffaa ja söisi jäätelöä suoraan purkista.

      Halaus viikkoosi. <3

      Poista
  4. Muutama sääntö;

    - Maanantaisääntö; maanantait ovat persiistä joka tapauksessa joten miksi niillä pilata sunnuntai tai koko viikonloppu?

    - TexWillersääntö; asiaa voi murehtia etukäteen, aikanaan tai jälkikäteen mutta miksi samaa asiaa pitäisi murehtia monta kertaa?

    - tykkäyssääntö; toi tykkää minusta vieläkin enkä ymmärrä miksi? Se on asia jolle ehkä itte vois tehdä jotain?

    jne...

    Edessä on hautaan asti maanantai-aamuja.
    Mutta viikossa on kuusi muuta päivää.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun viikko se menee näin; maanantai, maanantai, maanantai, semitiistai, perjantai, lauantai, ahdistai.

      Tarttis tehrä jotain. Siis muutakin kuin murehtia samat asiat kolmesti.

      Poista
    2. Minä muistan yhden lauantain (juu, alkoholilla oli osuutta asiaan) kun nukuin kymmeneen!
      Olin pilannut koko viikonlopun!
      Juu, seitsemältä olisi pitänyt juoda söpöt aamukahvit ja ennen kymmentä vaihtaa verhot, että ehtisi sitä tätä ja tota.
      Asioita joista kuulen ensimmäistä kertaa.
      Jotka ovat olemassa vain päässäsi ja jotka minun ajatustenlukijana pitäisi tietää, koska ne ovat olemassa päässäsi.
      Ei saatana. Mieheltä voi ja saa vaatia mahdottomia mutta ei sentään mahdottomia.
      Mahdottomille asioille yleensä pitää jättää hetki toimitusaikaa?

      Sinä et ole se jonka tehtävä on kantaa kaikki maailman murheet harteillaan.
      Jeesus yritti mutta hänen kävi huonosti vaikka oli Isänsä tuki takanaan.

      Kokeiles aloittaa viikko vaikka kaurapuurolla.

      Mut älä tule minulle sanomaan kuinka persiistä viikko voi olla ennen kuin se on edes alkanut.

      En kaipaa sitä tietoa.

      Mutta sekaan aina mahtuu kaikkea josta voi ammentaa voimaa.
      Niinku neljännet häät jotka soitettiin samaan perheeseen kanta-asiakas-alennuksella ja sit heiltä loppui tyttäret. Hitto!
      Olisivat tehneet lisää tyttäriä niin soittaisin häissään vieläkin!

      Sinä et ole koskaan menneisyyttä murehtinut tai lottovoittoa kummempaa toivonut tulevaisuudelta joten miksi aloittaa nyt?

      Poista

Kiitos sinulle ihana kommentistasi!