Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Milloin suhde menee pieleen?




Rakas ystäväni erosi hiljan. Ei siitä, eikä hänestäkään sen enempää, mutta tapahtunut sai minut miettimään seuraavaa. 

Milloin suhde on oikeasti mennyt pieleen?


Jotta asiaa voi tarkastella lähemmin, täytyy ensin määritellä onnistunut suhde vastakohtanaan päättynyt, eli epäonnistunut suhde. Vertailuasetelma itsessään kätkee jo totuuden. Onko onnistuneen suhteen mitta todellakin jatkuvuus hamaan loppuun, aina sinne yhteiseen hautapaikkaan saakka?


Väitän että ei.










Jos mikä tahansa parisuhde päättyy eroon, onko suhde ollut epäonnistunut? Oliko vaikkapa minun ja Lastenisän liitto sellainen? Voiko hyvälle nähdä arvon, vaikka se ei kestäisikään loputtomiin, edes pitkään?
Lähtöoletuksena yhteen mennään ajatuksella, että tämä se kestää. Eivät ne aina kestä. Joskus tarvitaan tarpeeksi etäisyyttä, jopa vuosia, että päättyneessä suhteessa voi nähdä muitakin sävyjä. 


On minullakin nolot suhteeni. Jälkeenpäin olen monesti miettinyt mikä ihme minuun oikein meni? Miten siedin niin montaa asiaa, miten mustasukkainen ja riippuvainen sallin jonkun olla? Miksi en lähtenyt paljon aikaisemmin? Rakastuminen sumentaa järjen, mutta se ei selitä silti ihan minkä tahansa sietämistä. En minä naulojakaan olisi syönyt, tehnyt mitään muutakaan fyysisesti järjetöntä tai vahingollista. Henkinen puoli olikin sitten eri juttu.






Toisinaan mieleeni nousee yksittäisiä, kummallisia muistoja. Raivostuttavia. Kuten vaikkapa miten kerran erään miehen kanssa neljän päivän ulkomaanmatkasta kaksi ensimmäistä meni hukkaan hyisen mökötyksen vuoksi. Jostain täysin typerästä, kuten hyiset mökötykset aina alkoivatkin. Mikään mitä tein, sanoin tai yritin ei saanut hänen ylhäistä vihaisuuttaan laantumaan. Kätevää matkalla, eikö? 
En muista kahta seuraavaa päivää enää. Ne olivat varmasti ihanat, mutta murjotuksen vallankäytön pitkän varjon tahrimat. Silti, kaikista kitkeristäkin muistoista huolimatta väitän, että suhde oli onnistunut. Siinä oli paljon rakkautta, sellaista hellää huolenpitoa ja lohtua, jollaista en ollut vielä kokenut. Se näytti minulle arvokkaita asioita itsestäni ja ihmissuhteista. Opin etenkin nämä;



  • ·       Mustasukkaisuus on tekosyy vallankäytölle, omistamista, joka ei kuulu rakkauteen.
  • ·       Minulla on oikeus omaan aikaan, aikaan vain lasten kanssa, ystäviini, harrastuksiin ja kaikkeen mihin puhtain sydämin ja hyvällä omallatunnolla voin kertoa meneväni.
  • ·       Mykkäkoulu ja mököttäminen siitä, etten aina ole saatavilla, läsnä, varten, etenkään toistuessaan joka Jumalan kerta, kun ilmaisen oman tahtoni, eivät kuulu terveeseen suhteeseen.
  • ·       Alkoholismi on sairaus, joka sairastuttaa myös läheiset. Alkoholistin suurin rakkaus on juominen – sinä tulet korkeintaan hyvänä kakkosena. 












Entä Iskämies sitten? Ero oli aikoinaan jo hieman hankalampi kääntää voitoksi. Siihen liittyi niin monta kipeää menetyksen kokemusta, joista osa jatkuu ihan hamaan loppuun saakka. Menetyksiä oli isoja ja useita konkreettisia aina kokonaisesta perheestä yhteiseen vanhuuteen saakka. Sellaiseen, jossa on meidän lasten lapset ja valtaviksi kasvaneet omenapuut yhdessä rakennetun talon pihalla. Oli aika, jolloin näin sen ainoana oikeasti tavoiteltavana kuvana. Kunnes tuli muitakin. 
Lasteni isä todisti minun kasvavan varsamaisesta nuoresta naisesta äidiksi. Hän oli kolme kertaa näkemässä uuden elämän ihmeen – neljännestä myöhästyi hieman. Hänen kanssaan elin kuusitoista ilon ja murheen täyteistä vuotta, jossa oli hyviä ja huonoja aikoja, ja vaikka jälkimmäisiä kai enemmän, olin paikoin myös onnellinen. Sillä mikään ongelma, tunne, asia elämässä ei ole läsnä koko ajan. Vuosiin mahtui paljon hyvää. Suhde oli siten onnistunut vaikka se päättyikin eroon. Kaikki suhteet päättyvät tavalla tai toisella, lopulta. 

Jotkut ovat valmiita parisuhteeseen jo ensimmäisen kanssa, tai kasvavat kauniisti rakkaudessa. Ehkä mukana on rahtunen onneakin, milloin puolisolotto osuu kohdalleen jo kerrasta. Meidän muiden on kerättävä kokemusten reppuun enemmän eväitä. Vietävä päättyneen suhteen opit seuraavaan. Miten minä käyttäydyn, mikä on minulle onnistunut suhde? Ja jos ei muuten, niistä pieleen menneistä oppii ainakin sen, mitä ei enää koskaan…






Ihminen tapaa muistaa todistetusti helpommin ikävät kokemukset, kuin neutraalit tai hyvät. Siitä on ollut varmasti kosolti hyötyä lajin eloonjäämisen kannalta. Muistot myös elävät ja muovautuvat nykykäsityksen mukaan koko ajan. Jotta kokonaan koppuraksi katkeroitumista ei tapahtuisi, kannattaa hyviä muistoja yrittää myös tarkoituksella vaalia. Nähdä syitä ja merkityksiä, ymmärtää elämässä olevan erilaisia aikoja ja ihmisiä, joiden tarkoitusta voi vain arvailla. Joskus asioiden – ikävienkin – arvon huomaa vasta kauan jälkeen. 

Mikään suhde ei ole kokoaan huono, aivan kuten kukaan ihminen ei ole kokonaan paha (tästä tosin saattaisin psykopaattien kohdalla olla eriävää mieltä). Mutta jos siitä kamalasta tyypistä ei kerta kaikkiaan saa hyvää sanaa kaivettua, todeta että nyt osui paska tuulettimeen, osaanpahan seuraavalla kerralla "paremmin suojata seinät".


Tai ainakin tietää mistä alkaa sotkua siivoamaan.







8 kommenttia:

  1. Vuodesta -88 vuoteen -12 saman, suuresti rakastamani naisen kanssa josta seurauksena neljä lasta. Eikä ainuttakaan päivää jolloin mieleni olisi tehnyt jonkun muun naisen seuraa ainakaan "siinä mielessä". Enkä nyt kyllä valehtele yhtään.

    Pari viimeistä vuotta ovat ne joita en tosiaankaan kaipaa ja kaikki eron jälkeiset vuodet, enkä tosiaankaan tiedä miten tähän päädyttiin? Koska 20 vuotta oli tietääkseni molemmille elämän parasta aikaa enkä minä mistään hinnasta vaihtaisi päivääkään pois.

    Jotenkin vaan patteri vissiin loppui eikä uutta virtaa saanut mistään?

    Mustasukkaisuutta ei ollut koskaan. Minä olin niin paljon poissa kotoa joko työmatkoilla tai humppaa soittamassa, että vaimollani olisi voinut olla aihetta mustasukkaisuuteen ihan vaan poissaolojeni perusteella. Mutta ei koskaan. "Lähtölupaa" ei koskaan tarvinnut kysyä. Eikä hänenkään. Koska jos minä olen pari viikkoa poissa kotoa niin hän ei voi tietää mitä teen mutta vastaavasti minä en voi tietää mitä kototönöllä sinä aikana tapahtuu. Joten mustasukkaisuus on puolin tai toisin ihan turhaa. Ei me koskaan menty yhteen ollaksemme toisistamme mustasukkaisia, eikä siihen koskaan ollut kummallakaan mitään tarvetta.

    Mykkäkoulu on sitten erittäin ikävä sana mutta omalta kohdaltani voin tunnustaa, että vetäytyminen on huomattavasti kiltimpi ratkaisu kuin väkivalta. Sinä et sitä ehkä usko mutta minultakin sanat joskus loppuvat ja ne loppuvat hyvinkin nopeasti jos henkilö on liian lähellä. Siis sydäntäni lähellä.

    Olen liiankin kykeneväinen järjettömään väkivaltaan joten mykkäkoulu, läsnäolemattomuus ja vetäytyminen ovat tapa estää se, että sanojen puutteessa en tee mitään peruuttamatonta. Vaikka peruuttamatonta se on kai sekin mikä välinpitämättömyydeltä vaikuttaa.

    Alkoholisti muuten on ihminen joka ei rakasta viinaa. Alkoholistille viina on selkärankaan pureutunut loinen josta ei tahdo päästä eroon, ei edes kenenkään rakkaudella.
    Juopolla juominen on lakannut olemasta hauskaa jo kymmenen vuotta sitten joten ei kannata kuvitella, että moiselle jotenkin häviäsi. Yhtä vähän voi hävitä syövälle tai sydänkohtaukselle. "Rakastit enemmän sydänkohtausta kuin minua" ei oikein ole järkevän ihmisen lause.
    Toki alkoholistin kanssa eläminen on mahdotonta koska elämää hallitsee jokin ulkopuolinen jolle ei voi mitään.

    Mikä sitten on "hyväksyttävä" syy päättää parisuhde?
    En tiedä. Kysyisin pikemmin, että mikä on syy olla parisuhteessa?
    Tunne siitä, että on hyvä, hyväksytty, toivottu ja sensellaista.
    Jos sitä ei ole niin niin mikäs virka sillä parisuhteella on?
    Minua rumemmatkin miehet löytävät yhden yön petikavereita baarista niin ei ny ainakaan pelkkä känniseksi parisuhdetta muodosta.

    -sohvasika

    VastaaPoista
  2. Jos Nelina sallii niin jatkan vielä hieman.

    Oli nimittäin lyhyt hetki lukiossa kun oli ihana tyttö ja minä ja molemmat olimme saakelin ujoja niin koskaan ei selvinnyt, että kuinka paljon tykkäämme toisistamme. Se vaan jäi selvittämättä viimeistään sillä hetkellä kun lukion jälkeen saatoin hänet bussipysäkille enkä uskaltanut pussata kun en ollut tunteistaan varma. Sitten emme enää nähneet paitsi parikymmentä vuotta myöhemmin kumpikin tahoillamme aviossa ja mahdollinen välisemme kipinä kadonneena.

    Sitten meninkin armeijaan ja isoppojat opettivat kaikenlaista. "Pimujen jallitus" oli yksi tärkeimmistä oppiaineista joten se mikä armeijasta palasi ei välttämättä ollut mies mutta ei ainakaan mikään ujo poika.

    Hetki sitä aikaa meni jolloin yhdelläkään "pimulla" ei ollut mitään väliä koska ei ne etsimällä kesken lopu.
    Kunnes eräänä iltana olin vastatusten nuoren neidon kanssa jota en totisesti tahtonut karkottaa, en ujoudella tai näennäisrohkeudella vaan edessäni olikin hän joka tekee mieli äidilleen ja mummolleen esitellä.
    Ja universumi lyö moukarilla takaraivoon sanoen, että nyt poika tulet järkiisi.
    Ja minä löin päähäni pesiytynyttä pimujenjallittajaa päin näköä ja sanoin, että tämän asian hoidan minä.

    Muistan ikuisesti hetken kun dj laittoi soimaan "Hotel Californian" ja pyysin tulevien lasteni äitiä ensitanssiin. En ole sitä laulua sen jälkeen koskaan soittanut kenenkään pyynnöstä.
    Muistan ikuisesti hetken jolloin mökinmummo ja citynainen halasivat ja tykkäsivät toisistaan.

    Miten asian nyt sanoisi? Jos parikytä vuotta tuli hukattua niin kai ne vois hukata pahemminkin?

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin! Mikään ei mene hukkaan.

      Mykkäkoulusta. Näen erillisinä asioina HC-mököttää, kuin vetäytyä kaikkien parhaaksi. Ettei tule sanottua tai tehtyä mitään vihassa, peruuttamatontakin kenties. Aikuisen ihmisen pitäisikin kyetä hillitä tunteitaan ja reaktoitaan, vaikka ei ihan aina olisi valmis rakentavaan riitelyyn. Lapsi lyö vielä lapiolla, ennen siitä poisoppimista.

      Vetäytyminen, aikalisä, ei tarkoita vallankäyttöä. Mykkäkoulu on itsekeskeisen loukkaantumisen korkein muoto. Sillä säädellään vuorovaikutusta, tehdään tyhjiksi kaikki yritykset sopuun. Annetaan ymmärtää miten huono ihminen toinen on. Erityisen tehokasta se on tosiaan matkalla, suljetussa ympäristössä, jossa ei pääse edes karkuun toisen pyhää loukkaantumista. Kotioloissa voi sanoa, että siinähän myrkytyt. Ertityisen helppoa jos ei asu edes samaa osoitetta. Mökötykseltä menee terä, jos sitä joutuu tekemään yksin.

      (Mykkis muuten loppui kyseisellä reissulla siihen sekuntiin kun ilmoitin ottavani seuraavan lennon hinnasta viis. Tajusi, etten olekaan riippuvainen hänestä vieraallakaan maalla, vaan voin tehdä ihan oman pääni ja sydämeni viitoittamia valintoja, edelleen. Vallankäyttöön liittyy aina oletus, että toinen on jotenkin tarvitseva ja riippuvuussuhteessa. Murjottamisella kun halutaan antaa "opetus", kouluttaa. Ei niinkään ottaa riskejä.)

      Alkoholismista olen osittain samaa mieltä, en kokonaan. On totta, että pitkän linjan juoppo ei enää rakasta juomista. Siihen maailmaan ei mahdu mitään rakastettavaa, vain juominen juomisen vuoksi. Mutta ihminen on alkoholisti jo huomattavasti paljon aikaisemmin, jo silloin kun viina on se paras ja rakkain harrastus ikinä. Jotkut hyppäävät isolla loikalla suoraan terminaalivaiheen juomiseen, toisilla menee vuosia rakkaussuhteessa riippuvuuteensa, ennen kuin touhu kääntyy ikävän puolelle. Jos jotain epäilyksiä onkin, ne juodaan alas. Josta päästään siihen, miksi alkoholistin kanssa ei voi elää todellisessa parisuhteessa.
      Kyllä juopollakin on tunteet. Niitä ei vain tarvitse kohdata selvinpäin. Aitoon empatiaan vaaditaan ymmärrys miltä jonkin tunteminen tuntuu. Jos jokaiseen tunnetilaan juo, ei tunnetta tarvitse tuntea. Vitutus, viha, ikävä, katkeruus, ilo, suru, onni, kaikki johtavat lopulta samaan pöhnään.
      Paras alkoholistilta ikinä kuulemani "lohdutus" oli jouduttuani kolariin ja sitä järkytystä tuoreeltaan purettuani; ota kalja, niin helpottaa.

      Ota kalja. Iloon, suruun, kipuun, kaikkeen. Ota kalja jos tuntuu, tai ei tunnu miltään. Aina voi ottaa kaljan.
      Juomiselle voi vain hävitä. Alkoholisti voi väittää asiasta mitä haluaa, mutta vain alkoholistia rakastaa yrittänyt tietää mitä nuo sanat tarkoittavat.

      Poista
    2. En ole koskaan käyttänyt mykkistä tai vetäytymista valtana.
      Ei se ole mitään valtaa jos sanat loppuvat.
      On vaan parempi vetäytyä taisteluista joita ei voi voittaa välttääkseen korjaamattomat tuhot.

      Yksi lentolippu muuten on hyvä ja halpa ratkaisu ongelmiin joihin ei ole sanoja.

      Pentti Saarikoski ei tietääkseni koskaan kirjoittanut sanaakaan selvinpäin? Mutta hänellä oli rakkaus kirjoittamiseen jota mikään määrä viinaa ei pystynyt pyyhkimään pois. Avioliitot kylläkin.

      Alkoholisti tietää mitä sanasi tarkoittavat.
      Mutta kuten sanoin niin selkärankaansa pureutunut loinen ja ihminen itse ovat kaksi eri asiaa.

      Se on kolmas pyörä suhteessa joka ei vapaaehtoisesti hellitä otettaan millään hinnalla tai rakkaudella.
      Se on ruma joten se yritetään piiloittaa viimeiseen asti ja sitä petoksen, valehtelun ja piilottelun määrää ei kestä kukaan.
      Ei lopulta edes itse alkoholisti. Muille voi valehdella mutta itselleen ei.

      Joten et ole eronnut rakastamastasi henkilöstä vaan loisesta joka seuraa häntä kuin luteet käytettyä patjaa.
      Se on loppujen lopuksi aivan eri asia.

      -sohvasika

      Poista
  3. Olen paljon miettinyt miten jotkut suhteet säilyy ja jotkut ei, mutta valitettavaasti hyvän parisuhteen reseptiä ei ole ostettavissa, koska jokainen parisuhde on omanlaisensa ja parin tavat nivoutua elämään yhdessä on niin omansa. Mutta on nämä jänniä juttuja, miten oikein hyvän tyypin kanssa silti ei homma toimi ja toisen kanssa toimii.

    Ihanaa sunnuntaita Nelina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kemiaa. Toisen virheet ärsyttävät ja toisen virheet ihastuttavat.
      Sama virhe toisen tekemänä on ällötys ja toisen tekemänä suloista.

      Universumin reiluusvastaava on nukkunut pitkään eikä herää sitten millään.

      -sohvasika

      Poista
    2. Joskus voi toimia jonkin aikaa, joskus ei sitäkään. Toiset ovat iäksi. Sitten taas vuosienkin kuluttua voi hyvä suhde vaan äkkiä taantua, jopa lakata olemasta. Ihmiset kun kasvavat ja muuttuvat joskus yllättävääkin suuntaan.

      Rakkautta ei voi tietää. Se pitää elää. ♥️

      Poista
  4. Ai niin. Nelina luulee itsestään yhtä jos toistakin.
    Luulee olevansa natsimutsi, hirviöäiti, osaamaton, kyvytön tai kehno puoliso tai jotain muuta tyhmää.

    Milloin yritän sanoa, että näin ei ole niin hän vänkää minulle vastaan vaikka vain periaatteen vuoksi.
    Voi että on itsepäinen nainen.
    Muunlaisista en kyllä tykkäisikään.
    Enkä ole koskaan tykännyt.

    -sohvasika

    VastaaPoista