Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

tiistai 21. elokuuta 2018

Mitä jos asiakas onkin joskus oikeassa?



Seuraavassa pitkä tarina silmälaseista ja siitä miten asiakas on aina väärässä. 

* * *


Ostin vuosi sitten kesällä silmälasit. Tarkemmin, ensimmäiset monitehoni. Seikka, johon kaikki seuraavat mitätöivät argumentit tulevat pohjautumaan. Myyjäliike oli iso ketju, nimeä en erikseen mainitse, sillä tarkoitus ei ole mitenkään arvostella kenenkään yritystoimintaa.
Valitsin siis optikon avustuksella kehykset ja jäin odottamaan tilattuja laseja. Säädyllisen ajan jälkeen sainkin kutsun tulla sovittamaan Ihan Ensimmäisiä Monitehojani. Yllätys oli melkoinen, kun lasit päähän laitettuani maailma ei kirkastunut vaan säilyi täsmälleen yhtä sumeana kuin noin kaksi minuuttia aikaisemminkin. 
Toiveikas optikko laski eteeni erikokoisista kirjoituksista koostuvan aanelosen. Ei näy, vastasin. Kun katsoin kauas, lattia vääristyi edessäni. Kaksi askelta ja olin kaatua turvalleni.
­– Nämä ovat sinun ensimmäiset monitehot, pitää vaan tottua.
– No mutta kun en voi tottua siihen etten näe lukea edes tekstiä.
– Kääntele päätä.
Tein työtä pyydettyä. Kääntelin päätä, kääntelin silmiäni. Ei mitään. Sitten keksin käännellä laseja. Kun ne nosti oikein ylös, reilusti irti nenältä, ja katsoi tiukasti alaviistoon, näki lukea kohtalaisen hyvin. Käsitöiden tekeminen ei tosin onnistuisi, ellei sankoja liiskaisi sinitarralla tai teipillä yläviistoon päähän. Kun mainitsin asiasta, sain kuulla saman saagan tottumisesta.
Vika oli siis minussa. Kiitin, viikkasin lasit koteloon ja vastasin hämmästyneeseen ”etkö jätä niitä päähäsi” kysymykseen, etten aikonut murtaa kinttujani ensimmäiseen rappuraliin.

Lasit olivat oikein hyvät yhteen tarkoitukseen. Autolla ajoon. Ikäväkseni en halunnut kidutuksenhintaisia ajolaseja, vaan näkökiikarit, joilla voisin lukea, kävellä JA ajaa autoa. 
1,5 viikkoa myöhemmin kipaisin optikolle. Lasit päähän, viivoitin esiin. Yllätykseni ei ollut kummoinenkaan, kun ilmeni, että näköalueet oli merkitty väärin.
Kun sanoin, mitä minä sanoin kauniimmalla tavalla, vastaus kuului kutakuinkin näin; Lasit olivat sinulla väärin päässä, kun näköalueita merkattiin ennen tilaamista.
Okei, vika oli siis jälleen minussa. Minä olin hölmö laittanut lasit väärin päähän, vaikka en tiennyt sen olevan mahdollistakaan. Ne kun istuivat kuitenkin hyvin. 
Eipä hätää, lasit pakettiin ja odottamaan linssit numero 2 tapahtumista.

Yllättääkö, jos kerron että sama toistui? Tällä kertaa tosin lasit eivät enää soveltuneet edes autolla ajamiseen. Lähdin jälleen kotiin, sillä myyjäliike ei suostunut ottamaan kuuleviin kuunteluelimiinsä väitettäni etten näe. Laseja kun pitää käyttää ensin kaksi viikkoa että tottuu. Jjep.


* * *


Pidin laseja kaksi viikkoa, mutta tällä kertaa lipaston päällä. Yritin aina välillä käyttää niitä, sillä aamun lehden lukeminen kaksi kättä sankoja kannatellen ei vielä ollut mittani täysi. Portaissa kompurointi oli. Kaikessa hiljaisuudessa marssin toiseen liikkeeseen ja tilasin edes ne näyttöpääte–lukulasit, koska vanhoilla ei enää nähnyt tarkasti. Vanhat tosin ovat oikein käypäset – ette ikinä arvaa – autolla ajamiseen. Hyväksyin siis ajatuksen kaksista silmälaseista, sillä jotkut eivät vain sopeudu monitehoihin. Nyt minulla oli vanhat autolasit ja uudet lukulasit. Ja sitten ne ylihinnakkaat eivoikäyttää -lasit. 


Eräänä aamuna minuun iski kitsas piru. Se kitisi että helvettiäkö maksamaan miltei tonni hyvistä monitehoista, oikein hionnat ja kaikki, ihan vain lipaston päälle koristamaan. Menin nöyränä ja varsin tietoisena hankalasta asiakkuudestani vielä kerran optikkoliikkeeseen kertomaan huoleni. Paikalla sattui olemaan sijainen, joka ei enää kyseiseen paikkaan töitä tehnyt, yhden poikkeusvuoron vain. Tämä hiljaisen illan enkeli teki uudelleen näöntarkastuksen todetakseen, ettei siinä ollut vikaa. Heitto oli niin mitätön, että syyn täytyi olla linsseissä. Lopulta hän ehdotti Vielä Yhtä Kertaa, ei luovuteta nyt. 

Viikkojen odotuksen jälkeen lasit saapuivat ja laskin ne nenälleni. Tapahtui arkinen ihme. Totuin Ensimmäisiin Monitehoihini Ikinä – en kahdessa viikossa, vaan kahdessa sekunnissa! Kun mainitsin asiasta, sain vastaukseksi, noh...en yhtään mitään.

Ei yhtään mitään. Pahoittelut, olimme väärässä, ikävää, näitä sattuu välillä, koska jokainen ihminen on yksilö. Minä en ollut. Minä olin vain hankala asiakas, joka ei koskaan tottunut siihen että näkeminen oli uusilla laseilla mitä sattuu.

Tietenkin ymmärrän, kaikki ei aina mene putkeen. En vain ymmärrä miksi minua ei uskottu! Linssirumbaan meni lopulta kuukausi poikineen, jona aikana oli pakko hankkia ne toiset (luku)lasit, koska näkö oli äkkiä huonontunut niin kovin.

Käytin monitehoja lopulta aika vähän. Eivät ne nämäkään täydelliset olleet, hieman liian kapeat kehykset ja värinäkin turhan hailakka. Sitä paitsi, hionnasta huolimatta näytin mulkosilmäsammakon ja paksupohjaisen lasipullon rakkauslapselta. Jostain syystä ne hätävaraksi hankitut lukulasit olivat samalla tavalla hiotut, mutta eivät käyttäytyneet suurennuslasin tavoin. En jaksanut enää alkaa vaahdota asiasta.


Koitti odotettu kesäloma ja otin monitehot jokapäiväiseen käyttöön. Loman aikana lakkasin välittämästä sammakkoefektistä. Sitten, ensimmäisenä työpäivänä, kesken ensimmäisen asiakkaan lasit putosivat päästä. Sangan katkeamista oli toki edeltänyt muutaman tunnin omituinen valuva tunne. 
Koska näyttöpäätteelle näkeminen ei onnistu enää lainkaan ilman näköapuvälinettä, jouduin lähtemään kesken päivän optikkoliikkeeseen. Korvatakseni toki menetetyn työajan myöhemmin takaisin.

– Mites nää nyt näin on hajonneet.
Kerroin että sanka oli ensin löystynyt ja lopulta putosi päästä. Ei uskonut.
Ei mikään voi hajota itsekseen. Ei edes sellainen muovikehys, johon on kolmeen kertaan survottu uudet linssit? 
Täti vastapäätä pysyi tiukkana. Minun on täytynyt jättää johonkin väliin ja puristuksiin. Jaa pääni? Lasit olivat minulla koko ajan PÄÄSSÄ, ei sohvalla, auton jalkatilassa tai ruuvipuristimessa. Pääs-sä.
Yritin selittää, että kehykset ovat aika napakat, ja sangat leviävät joka kerta kun otan ne päästäni. Pakkohan sellaisen on myötävaikuttaa? 
Mutta kun niin kuuluukin olla, putoaisivat muutoin. Malli oli valittu yhdessä ammattilaisen kanssa ja sangat taivuteltu. Olin siis jälleen väärässä. 

Viimeistään siinä kohtaa hirtti kiinni kun ratkaisuna ehdottivat sangan teippaamista kiinni siksi aikaa, kun uusi etulevy (tietenkin tilattava) on saapunut.







Lähdin liikkeestä kaksi mieltä pahoittaneena, omani ja varmaan myös vastapuolen, mutta sanka visusti liimattuna. Töissä käytin linssigaten vuoksi hankkimiani varalaseja.

Kaikkea voi sattua, ymmärrän hyvin. Ja kun sattuu, asioissa kestää. Senkin ymmärrän. Mutta tiedän, että vika ei ole silmälasien käsittelyssä, kuten ei ollut siinäkään etten vaan ollut sinnikkäästi totutellut, ylipäätään missään omassa toiminnassani. Minua ei kuultu, minua ei uskottu. Ja kun mainitsin tämän linssishown sankagaten kohdalla, vastaus oli; no mutta virheethän on korjattu joka kerta.

Joo, on. Aaltoja. 

En vaatinut fanfaareja, en nöyristelyä, en ilmaista puhdistusainetta tai käyttämättä jäävää lahjakorttia. En vaatinut yhtään mitään, mutta olisihan se ollut kiva että vastapuoli olisi ollut jotain muuta kuin nimensä mukainen. Vasta puolella.


* * * 

Uusi etuosa saapui. Sydän rinnassa koputellen menin liikkeeseen. Onneksi vastassa oli se vähemmän aatetta edustava. Tiedustelin häneltä ihan nätisti voisiko halkeaminen johtua kehysten kapeudesta kasvoihini nähden. Sangat kun todella niiasivat joka ikinen kerta niitä päästä ottaessani, vaikka kuinka olivat huolella oikein taivutettu. Vuodessa näitä liikahduksia kertyy helposti tuhat poikineen, eikä kyseisessä kohdassa ollut mitään vahvistusta.
– Tietenkin se on mahdollista. Oikaistaan vähän sitä keskiosaa, niin sangat aukeavat.
Ja niin ihme kävi jälleen. 
Nyt minulla on moniteholasit, joilla näen hyvin (paitsi ulkona kävellessä) ja jotka voin ottaa pois ja laittaa takaisin ilman tunnetta että jompikumpi on väärä; pääni tai lasit. Ja mikä parasta, ja vastoin tiukan tädin mielipidettä, pysyvät silti oikein hyvin päässä.


Seuraavat lasit hankin jostain ihan muualta.


14 kommenttia:

  1. Okei, sait mut vakuutettua: asiakas voi joskusehkä mahdollisesti olla oikeassa.

    Ei kuitenkaan yleensä meillä kirjastossa ja varsinkaan se yksi asiakas aikaa sitten R-kioskilla, joka väitti sunnuntaita lauantaiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkemys riippuu ihan kummalla puolella "tiskiä" on. Asiakas ei kyllä todellakaan ole aina oikeassa. Nähty on. Ja ikävä kyllä myös kuultu. 🤣

      Poista
  2. :)
    anteeksi; mutta aika hauskasti kerrottu monipolvinen epäonninen stoori.

    sinänsä kyllä huolestuttaa, koska kirjoitus on viime aikoina muuttunut kamalan pieneksi, ja pitäsi tehdä asiaa optikolle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, rohkeasti vaan. Kaikki menee ihan hyvin, jos näet lukea tekstin aaneloselta kutakuinkin heti. 😁

      Poista
  3. Olet törmännyt ilmiöön nimeltä "suomalainen asiakaspalvelijana". Ei se ole mitään urbaanilegendaa vaan joskus ihan oikeasti sattuu eteen se Uuno Turhapuro rautakauppiaana.

    Silmälaseista sen verran, että ne on hieman kuin kengät. Pari päivää menee sisäänajossa ennen kuin ne alkavat tuntua "omilta" mutta jos ne eivät kertakaikkiaan istu niin siinä ei totuttelu auta. Kyllä laseilla pitää nähdä sillä sekunnilla kun ne laittaa päähänsä, eivät ne enää silmissä hioudu.

    Jos saan antaa pokavinkin, no annan sen vaikka en saisikaan, niin itse rillejä ostaessani olen aina löytänyt itselleni sopivat ja mieluistat pokat siitä hyllystä jossa lukee "nämä pokat vitosen tai kympin". Ja ostanut niitä samantien kahdet. Jos pokat hajoaa niin kellosepänruuvarilla (tarjousmarketissa sarja 3E)vaihtaa linssit varapokiin. Edellyttää tietysti, että näkee tehdä homman ilman laseja, tai että voi ulkoistaa homman jollekin. Puolisot hyötykäyttöön r.y. kaipaa aina uusia jäseniä.

    Muodikkaita merkkipokia siinä hyllyssä ei ole mutta itse en sellaisia edes halua koska tänä syksynä hankitut ovat jo ensi keväänä viime syksyn mallistoa. Ja itse asiassa, mitä vähemmän rillini herättävät huomiota niin sitä parempi. Jos tahdon herättää huomiota niin laitan Hankkijan lippiksen päähäni.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idis! En tosin tiedä miten tavallista kehysten hajoaminen on? Nämä meni onneksi takuuseen. Siis ihan siihen valmistajan. Silmälasivakuutusta en ottanut.

      Pokat eivät tule koskaan valituksi merkin mukaan. Joskus värin, mutta aina sopivuuden.

      Poista
  4. Ei saisi nauraa, mutta hekottelen silti täällä itsekseni. Kirjoitat niin hauskasti, ja kyllähän sekin jo hymyilyttää, että minä näen lukea tätä tekstiä, koska minulla on erilliset lukulasit!
    Monitehoilla en edelleenkään (vuosi totuttelua takana) pysty pidempiä tekstejä lukemaan. Optikot väittävät että kyllä niillä näkee, kun vaan totuttelee?

    Harmittaa siitäkin syystä, että erehdyin myyjän pitkän ja vuolaan mainospuheen ansiosta hankkimaan myös aurinkolasit monitehoina! No joo, näenhän nyt erinomaisesti sekä kauas, että myös auton mittariston tarkasti, varsinkin sen nopeusmittarin, hehheh. Samoin veneillessä näen tiirailla plotterista ja kartasta, että missä mennään, mutta kirjaa en niilläkään, yhä edelleenkään, totuttelusta huolimatta pysty lukemaan.
    Minulla on varmaankin liian lyhyt kaula, koska en saa pääparkaani sellaiseen asentoon käännettyä, että näkisin tekstin selvästi.

    Linssithän ne kalleimmaksi tulivat, koska sopivan malliset pokat löytyivät aletelineestä ja värivalintaa ei tarvinnut edes tehdä, sillä "musta tuntuu multa" :D
    Käsilaukkuni ovat sattuneesta syystä tässä vuosien saatossa kasvaneet jatkuvasti kokoa. Mieheni vitsaili että vielä muutama lääke ja linssit lisää, niin saan siirtyä perässä vedettävään ostoskärryyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa! :D

      Mietin kanssa noita monitehoarskoja. Tänä kesänä olisivat tarpeeseen tulleet. Mutta ihan varmasti kävisi kuten kerroit; joku osa-alue mättäis kuitenkin! plaah. Siristelin sitten koko kesän. Kunnon harakanvarpaiden ja varmaan orastavan kaihin edestä.

      Hauska muuten tuo käsilaukun kasvaminen vuosi vuodelta! Sillehän käy sitten kuten ihmiskorville ja - nenälle! :D
      Ihanat söpöt sirot käsiveskaset olen suosiolla pois jo siirtänyt. Ei mahdu, niin ei mahdu.

      Rentouttavaa viikonloppua. <3

      Poista
  5. Voi sinä ihana rakkauslapsi. Tossa kohtaa oli pakko tyrskähtää :)
    Hauskasti kirjoitat, mutta veemäistähän tuo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hauskaa se näin jälkikäteen onkin. :D Paitsi työajan korvaaminen ei ihan hirveän suurta hilpeyttä tässä kohtaa aiheuttanut.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Edelliset (siis nämä mitkä ovat nytkin päässä) lasit hankkiessani iloitsin kovaan ääneen kaikille ketkä teeskentelivät että asia heitä kiinnostaa että hahaa, en tarvi vielä monitehoja, se optikko sanoi että ei näy merkkiäkään mistään ikänäostä (mistä sen muuten tietää näkyykö siitä merkkiäkään?). Kuinka ollakaan samantien kun ne uudet lasit, nyt siis jo pari vuotta käytössä olleet, sain alkoi tuntua siltä että illalla en näe niillä lukea, mistään tarkasta pipertämisestä puhumattakaan. Myös vesisateessa pimeällä ajaminen tuntuu koko ajan enemmän extremeltä. Olenkin tässä (nämä pari vuotta) miettinyt että onkohan nämä linssit mulle väärät ja pitäisiköhän hommata uudet. Mutta sitten varmaan joutuisin niihin monitehoihin taipumaan ja se tuntuu jotenkin...no, keski-ikäisyyden viimeiseltä niitiltä. Mutta kyllä se taitaa olla edessä. Lukeminen ja käsityöt vielä menee ilman rillejä mutta toi ajaminen, kohta alkaa taas ne kelit kun aina sataa ja on pimeää niin on se nöyrryttävä. Mutta sinne saman ketjun liikkeeseen en mene mistä nämä ostin, kun jos ne onkin väärät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tulee tästä mieleen, että koska iltaisin ongelma on isoin, se voisi liittyä silmien "väsymiseen" päivän aikana? Toisaalta kerroit, että vesisateessa ajaminen on hankalaa. Liittyy siis valon määrään? Yhtä kaikki, laseissa on vikaa.

      Joskus tosin näkö voi ihan oikeasti heikentyä hetkessä. Tai vastaavasti näöntarkastuksessa olla "hyvä hetki". Kyllä minä kannustaisin marssimaan optikolle. Ovat ne sitten monitehot (ei niistä tarvitse meteliä pitää... :D ) tai vaikka ajolsit erikseen. Nyt kun olen itse näihin monitehoihin tottunut, on paljon miellyttävämpää kun ei tarvitse koko aikaa vaihtaa laseja riippuen haluaako nähdä kauas vai lähelle. ;)

      Poista
  7. Kyllä se varmasti liittyy osaksi väsymykseen mutta muutos tapahtui niin yhtäkkiä että epäilen siinä olevan muutakin. No, ehkäpä saan aikaiseksi kun tulee johonkin sopivaan liikkeeseen ale :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut sille. Tarkasti näkeminen on yllättävän kätevää. :D

      Poista