Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

perjantai 3. elokuuta 2018

Kesä joka ei unohdu koskaan


Tänään on virallisesti kesälomani viimeinen päivä. Ajatukset ovat jo karanneet tulevaan syksyyn, etenkin kiireiseen ensi viikkoon. Viimeisiään koriseva loma ei poikkea mitenkään tavanomaisesta sen suhteen, että perään olisi tarvittu kipeästi toiset neljä viikkoa työstressistä palautumiseen. Ammatinvalintakysymys, kuten opettajasiskoani aikoinaan oivalsi.








Kulunut kesä – etenkin loma – ei ihan äkkiä unohdu. En osaa vielä sanoa kummassa enemmän, hyvässä vai pahassa. On tapahtunut niin paljon, etenkin sellaista jota en voi blogissa purkaa asianomaisten vuoksi. Joidenkin asioiden käsittämiseen menee varmaan loppu elämä. 
Ensimmäistä kertaa koskaan olen tutustunut Toivoon sen kaikissa muodoissaan. Luottaen. Siinä missä ennen toivo oli oikukas, lamaannuin ja luovutin, tämä Toivo on levollista lajia. Turpaanottolihakset ovat saaneet vahvistusta, mutta vielä enemmän ne, joita tarvitaan nousemiseen aina uudelleen. Taito, josta olen jo pienesti ylpeä.

Sanotaan, että vain yksi on varmaa; muutos.  Eräs erityisen suuri sellainen minulle oli ollut Poika nro 2 lähtö kotoa. Esikoinen muutti aikoinaan kesken armeijan, joten irtaantuminen kävi loivasti, hieman kuin hidastettuna. Ja sitä paitsi, lapsia oli edelleen se kolme kattoni alla, joten ääntä ja menoa piisasi. Nyt kun puolet ovat jo poissa, emo minussa käy haikeaksi. Samalla kun päättyi taipaleeni yksinäänhuoltajana, tai ainakin talouteni ainoana aikuisena. Bonuksena sain miehen mukana karvakaverin, jonka uskollisuus on oman itsepäisen villakoiraotukseni jälkeen aivan omaa luokkaansa. Miten viisas ja ihana eläin! Ei koiria suotta kutsuta ihmisen parhaaksi ystäväksi. Muutoksessa – tässäkin – on mukana aina hippunen haikeutta, mutta haikeudessa voi olla omat ilonaiheensa. Vain muutos voi tuoda jotain uutta.





En voi sanoa, että arvoni olisivat muuttuneet. Ne olivat aivan kunnossa jo aikaisemmin. Ympärillä on niin paljon mistä voi olla kiitollinen. Vaikka eihän ihminen voi elää niin; nähdä kaikessa merkityksen ja merkityksessä kaiken. Yleensä kiitollisuuden aiheet huomaa parhaiten, kun niiden itsestäänselvyys uhkaa kadota. Jos myrskyn jälkeen näkee kotitielle kaatuneen vankan puun, tuntee hetken kiitollisuutta ettei lähtenyt sitä aiottua hetkeä aiemmin. Vielä seuraavallakin kerralla muistaa puun, mutta jossain kohtaa kiitollisuus muuttuu vallitsevaksi todellisuudeksi. Tie on tie. Ja siitä minä aina menen. Miten paljolta me säästytään, miten monen onnettomuuden ohi kuljetaan sitä itsekään tietämättä?






Surun ja ahdistuksen keskellä on ollut paljon iloa ja naurua. Hyvää huumoria. Mustaakin, mutta aina yhtä puhdistavaa. Ihminen voi nauraa, vaikka sisältä sydän märkänisi. Usein sanotaan, että suru pitää itkeä pois. En käy vastaan väittämään, mutta jos vain suinkin mahdollista, joskus kannattaa yrittää nauraa. Se mikä kannattaa kaikkein eniten, on rakkaus. Pyyteetön ja nöyrä. Ihminen voi saada iloa ja merkitystä elämäänsä kauniista esineistä, ylellisistä matkoista, työstä, rahasta, treenatusta ulkonäöstään. Mutta kaikkein vilpittömintä onnea voi kokea vain saadessaan kulkea rakkaittensa rinnalla. Tuntea voivansa auttaa, edes vähän. Elämän oikkujen edessä me kaikki olemme yhtä aseettomia. Vaikka toiset sodat soditaankin oman pään sisällä, onnekkaita ovat he, jotka eivät ole täysin yksin. Kun ihminen lähenee elonsa ehtoota, elinpiiri käy väkisinkin pienemmäksi. Vanheneminen on sitä, että joutuu luopumaan asioista yksi kerrallaan. Mutta ei koskaan luovuttamista.

Uskon että kaikelle on aikansa. Suljin tänä kesänä monta ovea. Totesin, että ei kiitos, nyt ei ole oikea hetki. Aika on sitten joskus myöhemmin, kenties johonkin muuhun. Nyt on näin, näin on hyvä. Tuntuu oikealta elää erään tärkeimmän arvonsa mukaan. Tehdä valintoja, jotka kestävät tarkastelun vielä vuosikymmentenkin kuluttua. En tiedä mitä jokin toinen vaihtoehto olisi tuonut tullessaan. Ja se jos mikä siunaus lopulta.

Loma loppuu, helteetkin kai. Tämä kesä on ollut kaikessa karmeudessaan kairannut sydämeeni sellaisen reitin, jota en tiennyt siellä olevankaan. 

Paras kesä ikinä.







8 kommenttia:

  1. Oi että siellä on käynnissä ja käyty kaikki tunteen skaalat. On muuten haastavaa kirjoittaa blogia, etenkin tunteista ja tuntemuksista, jos joku asia on niin kovin mielen päällä, mutta koskettaa muita ihmisiä, eikä blogissa voi asiasta kertoa.

    Zemppihalaus täältä ja ihanaa, että perheessä on kuitenki nyt kaksi aikuista ja noin suloinen karvainen otus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se juuri. Kun mielessä pyörii monta asiaa joista ei voi kirjoittaa mitään.

      Tämä on kyllä ollut tunteikas ja elämänmakuinen kesä. Sellaisen henkisen kasvun ja kapasiteetin retriitti, notta ei mitään rajaa. Olen löytänyt itsestäni sellaisia puolia, joita en uskonut olevankaan. Vahvuutta, nöyryyttä ja rauhaa.

      Halit sinne ja kiitos niin paljon sinä ihana. <3

      Poista
  2. Voi sua <3
    ja sitten kuitenkin: sulla on UPEA asenne!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. ♥️ Upeasta en tiedä, mutta ainakin se on jalostunut tässä matkan varrella.

      Poista
  3. Tiedän tasan tarkkaan tuon tunteen kun ei voi blogissa kirjoittaa aiheesta, josta niin hirveästi tekisi mieli kirjoittaa. Monesti tekisi myös mieli kysyä neuvoa, mutta kun ei voi.
    Olen iloinen siitä, että olet löytänyt itsestäsi uusia puolia, sekä erityisen onnellinen siitä, että elämääsi kuuluu paljon rakkautta ❤
    Asennettasi sen sijaan ihailen :)
    Kyllä tässä elämässä on joutunut oppimaan taipumista, mutta tärkeintä on ettei kuitenkaan koskaan katkea.
    Mitä ikinä käytkin läpi, toivon päiviisi paljon valoa ja voimaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Joutuu ihan eri tavalla pohtimaan aiheita ja sanomisia, kuin jos kirjoittaisi täysin anonyymisti. Silloinkaan en haluaisi läheiseni asioilla revitellä.
      Joskus tekisi mieli purkaa sydäntään blogiin. Ne vähät mitä muinoin olen läheisistäni jakanut, olen pyytänyt myös luvan. Esimerkiksi siskoni sairaudesta.
      Äidinrakkaudesta olen kyllä kirjoittanut, vaikka kuinka olisi tunnistettavissa. 😁

      Kiitos Ansku, iloa ja valoa päivääsi. ♥️

      Poista
  4. Yhtä aikaa niin riipivää ja onnellista. (Ja raadollista uteliaisuutta herättävää) Vaan sitähän se elämä kai aina vaan on. On puolia ja puolia. Silti se, että löydät ne hyvät asiat, on iso Taito ja Onni. Eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne löytyy, jos ei aina ihan heti, niin lopulta kuitenkin.

      Kiitos ♥️

      Poista