Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Seitinohut ja sen muutama serkku




Koska olen jo yli kaksi vuotta viettänyt erityisen kuivaa elämää Kuningas Alkoholin suhteen, voin hyvillä mielin kirjoittaa kevyen kesäpostauksen tissuttelusta, humalasta ja erityisesti sen hakuisesta juomisesta. Kirjoituksella en mitenkään edes yritä ottaa kantaa juomisen tragediaan, saati hymistele kansantaudin moniulotteisista seurauksista. Tämä on erikseen mainittava, sillä kevyestä kesäkännistä ei saisi kai kirjoittaa ilman sen raskasta varjoa. Saa, tai uskalla.


* * *


Jostain syystä keski-ikäinen kroppani on vakaasti päättänyt vastaisuudessa kärsiä kahden päivän krapuloista. Pitkään luulin, että juomisen määrällä olisi jotain tekemistä asian kanssa. Kunnes ymmärsin oikean tolan. Ainoa korreloiva tekijä minun ja alkoholin välisen krapulayhtälön välillä on ylipäätään päätös ottaa edes ne pari, sekä etenkin valvottujen tuntien määrä. Mitä pidempään keikun hereillä, sitä kamalampi darra. On jokseenkin sama juonko illan mittaan kaksi vai kaksitoista annosta aivokemiamyrkkyä, laadukkaalle unelle voi sanoa heti hellät heipat. Lisäksi pikkutunneille tai pidempään valvominen saa jo itsessään krapulaolon aikaan ilman sitä edeltävää alkoholin nauttimistakin. Reilua?  

Koska en halua viettää elämästäni enää yhtään päivää hukkaan nimisessä tilassa, olen tullut päätelmään jonka ratkaisuna näyttäytyy päiväkänni. Tarkastellaanpa lähemmin tätä varsinkin varttuneemman väen suosimaa seurajuoman nauttimisen tapaa. 

Tunnettu tosiasia on, että kuppiloiden asiakaskunta muodostuu kahdesta eri aikaan baaritiskiä nojaustelakkana käyttävästä asiakaskunnasta. Vanhemmat istuvat lasillisella aikaisemmin illasta, nuoriso huojuu paikalle puolen yön jälkeen. Siten nuoriso usein vasta siirtyy bussipysäkeille etkoiltaan saapuakseen kaupunkiin, kun vanhempi väki jo suuntaa kotiin. Jossain kohtaa linjaa näiden kahden ikäpolven reitit risteävät. Toinen bussi matkaa taajamaan, toinen kohti kaupungin valoja, läpyt vaihdossa rasvaisella tukalla hämyiseksi nojatun ikkunalasin läpi.

Minusta on uhkaavasti tulossa varhain taajamaan matkaaja. Mikä on yksistään ihan hauskaa. Parisuhteellisena ei tarvitse enää koluta yökerhoja ja yrittää siivilöidä humalaisten joukosta heitä, jotka ovat paikalla vain satunnaisesti, ja heitä joille juomisesta on tullut rakas ja kiinteä harrastus. Mikä on yksistään luojan lykky, sillä öisin nukkumiseen tottunut pää ei kestä enää valvoa aamutunneille. Koska kuiva kauteni johtuu täysin edellä mainituista syistä – eikä esimerkiksi AA-kerhon kunniajäsenyydestä – voin ainakin teoriassa nauttia tuopposeni sosiaalisena tapahtumana vaikka keskellä kirkkainta iltapäivää. 


* * * 


Muutama sana siitä teoriasta. Päiväkänni on mikä tahansa ennen klo 17 aloitettu alkoholitapahtuma, jonka idea ja tarkoitus ei ole loiventaa edellisen illan porsastelua siirtämällä krapulaa uudella nousulla. Päiväkänniä ei pidä sekoittaa serkkuunsa kalsarikänniin. Päiväkänni kun käyttäytyy kuten mikä tahansa iltameno, mutta sijoittuu päivän tunteihin. Päiväkänni saattaa tyypillisimmillään tapahtua terassilla, ovathan kesälomat perinteisesti työssäkäyvän kansanosan vapainta aikaa spontaanille alkoholikäyttäytymiselle. Alkuiltakännin ja päiväkännin raja on hyvin häilyvä, mutta itse sanoisin että kello 18 aloitettu tinttaaminen on jo itselleen valehdeltu lupaus olla kotona hyvissä ajoin. Alkuiltakänni lipsuu huomattavasti helpommin aamuyölle, mutta toisaalta useimmat kesämenot alkavat kellonlyömällä, jossa päiväkännisen silmä alkaa uhkaavasti lupata.

Toisin kuin iltakänni, päiväkänni liikkuu jotenkin oleellisessa, sievässä ja hetkeen tarttuvassa illuusiossa elämän keveydestä. Iltakänneissä on enemmän yritystä ja elementtejä, kuten hävittyä pyrkimystä pysyä hereillä. Tai laittautua enemmän. Huomata, ettei taaskaan ole mitään päällepantavaa ja tarpeeksi rakkolaastareita. Ja sitten tietenkin se pahin; kahden päivän krapula. Päiväkännit on jo nukkumassa siinä vaiheessa, kun touhu uhkaa suistua liskoilemaan kahdeksi yöksi. Tosin päiväkännitkin saattaa lipsahtaa iltakänneiksi, mutta silloinkaan siinä ei ole mitään yritystä. Paitsi päästä ravintolaan sisään ja valita eltaantuva kebab-rasva kitalaessa tolpalta sellainen taksi, joka ei niistä kaikkia rahoja vapautetun hinnoittelun kännitaksalla. Päiväkännit olisikin siksi hyvä pitää täysin erillään iltakänneistä, sillä päiväkännien venyessä pikkutunneille on riskinä eräänlainen ylimaagisiin voimiin ja omiin kykyihin uskova kuljetuspuolen kompromissi; alkuiltakänni, pyörällä kotiin, 5 viikkoa saikkua ja kesäloman siirto kyynär – ja värttinäluiden murtumien vuoksi. (Hmmm...)


Miksi lomalla sitten pitäisi ylipäätään juoda? Ei pidäkään. Etenkin jos mattojenpesu, grillin raapiminen karsinogeenikarstasta, ullakon maalaus tai jokin muu valinnainen askare riittää lataamaan nollat tauluun. Kahden vuoden pääsääntöisen kuivailun vuoksi minun on edes joskus muistutettava itselleni, ettei kupittaminen ole enää oma juttuni. Mikäs sen parempaa aikaa kuin kesäloma, ei mene ainakaan kallisarvoinen työraadantavapaa viikonloppu pilalle. Sitä paitsi, päiväkännit ainakin elää illuusiossa, ettei seuraava päivä mene pelkästään puhallellessa. 

Tätä kirjoittaessani on meneillään lomaviikko numero kaksi. Ensimmäinen kului kokonaisuudessaan muutossa, nyt olisi jo sopivasti joutilasta aikaa toteuttaa villejä ajatuksia, tai edes niitä vähemmän. Seuran puutteesta villit eivät jää kiinni, sillä muutamakin urhea on lupautunut uhraamaan kallista aikaansa höperöille jutuilleni. Mutta kun... 
Päiväkännin kanssa uhkaa käydä, kuten niin monen muunkin asian elämässä. Ajatus on mielenkiintoisempi kuin itse toteutus ihan konkreettistenkin (12 - ja 14-vuotiaat) syiden vuoksi. Siksi koko hoito siirtynee sitten joskus -lokeroon. Vaikka onhan tässä lomaa vielä jäljellä. Säitäkin. 

Kattoo ny, miten akan käy...









6 kommenttia:

  1. Hmm, me otimme eilen ystävän kanssa ex tempore sellaiset ehkä väljästi päiväkännimääritelmään sujahtavan pienen tuiterin, jonka jälkeen uuvailin sohvalla ja torkuin siihen saakka että kuopus oli valmis menemään nukkumaan ja pääsin itsekin oikeasti sänkyyn. Yliarvostettua, totisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiii... Tota se sit taitaa juuri olla. Vähän hölmistynyttä laskua 😁.

      En tiedä pääsenkö edes koskaan päiviksiin asti. Tänään piti niin lähteä ystävän kanssa terassille, mutta se kaatui erinäisiin juttuihin (ei jaksettu. Taaskaan.)

      Takapihalla nautitut kaksi siideriä seurassaan ei ihan taida täyttää päiväkännin määritelmää... 😬

      Juominen ylipäätään on yliarvostettua. Paitsi ehkä ihan just sillä hetkellä. Myöhemmin ainakin.

      Poista
  2. Tää oli niin hauska ja niin totta ja ennen päiväpöhnät oli niin hauska juttu ja krapulan kärsi ns. yöllä. ;) Mutta nykyään olen miltei absolutisti, koska en kestä sitä henkistä krapulaa, fyysisen kestäisin vielä. Liskojen unet, ahdistus, pelkotilat, ja tätä kestää ihan aikuisten oikeasti seuraavan viikon torstaihin saakka, vasta perjaina olen oma itseni ja se kuoleman väsymys, sekin niin raastavaa. En enää edes muista milloin olisin ollut humalassa, tai juonut mitään kahta lasia enempää.

    oot huippu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, torstaihin saakka! Ja minua kun estää ajatus jo kahden hukkapäivän (fyysisestä) kitumisesta. Kun ei kiinnosta sellainen sitten pätkääkään.

      Alkoholi tosiaan romahduttaa aivojen serotoniinitasoa, siitä ne morkkikset ja henkiset pahatolot, vaikka ei olis mitään syytä. Hyödyt ja haitat tulee punnittua erityisen tarkkaan.

      Poista
  3. Ihanaa! Mä oon aina luullut olevani omituinen! Siltä se on tämän tavan suomikansan kanssa on hyvin usein tuntunut. Välillä en juo 'tarpeeksi' , en ole 'tarpeeksi kännissä' tai annas olla jollen ota ollenkaan. Outo!
    Niin loistava teksti pohdintoineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen otin ilmeisesti "tarpeeksi", ainakin sellaiseen hilpeään nousuun, jossa useimmat asiat ja ihmiset olivat hauskoja. Minäkin.
      Tila oli kaukana suomalaisesta kaatokännistä, kotonakin olin jo ennen puoltayötä (klassinen alkuiltakänni). Silti. Päivä menee nojaillessa. Seikka, jonka tosin kestää paremmin, kun oli sentään kivaa.

      Vuoden päästä uusiks, vai miten se meni? 😁

      Poista