Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Bucket list



Suunnilleen kesäloman puolivälissä havahduin erääseen vakavaan yksityiskohtaan koko lopunelämäni projektissa. Minulla ei ole bucket listaa. Tämä vereni seisauttanut fakta ei johdu sinänsä listan tekemättömyydestä. En vain keksi mitä haluaisin nähdä tai toteuttaa. Asia vaatinee selvennystä. 


Mikä bucket list? Kyseessä on eräänlainen unelmalista, asiat joita haluaa vielä elämässään nähdä ja toteuttaa ennen kuin ehtookellot laulaa hyvää yötään viimeisen kerran. (Aiheesta on tehty loistava elokuva nimeltä "nyt tai ei koskaan". Suosittelen, ken ei ole vielä nähnyt.) Joidenkin listalla on sata asiaa, toisilla huomattavasti vaatimattomampi lukema. Määrällä ei ole merkitystä, mutta jutun juoni on tehdä sekä isoja, että pieniä asioita. Havahduin asiaan ylipäätään kuunnellessani erään hikisen hellepäivän lenkillä aikani ratoksi Suplaa (Kun on aika; Bucket list. 6.4.2018). Aiheesta haastateltu Sami Kuronen mainitsi hyvin erilaisia toteutettavia asioita, aina Malediivien näkemisestä teltassa nukkumiseen.





En halua nukkua enää yhtäkään yötä teltassa. En erityisemmin halua nähdä Malediivejakaan, vaikka periaatteessa valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä mielelläni katselisin. Viisi tuntia lentokoneessa alkaa olla ehdoton kipurajani istua paikallaan, vaikka kuinka vatkaisin jalkojani tai nousisin seisomaan vähintään joka toinen tunti. Malediiveille on matkaa ainakin tuplat. Oikeastaan mikään maailmankolkka ei ole sellainen, jonka todella haluaisin vielä nähdä. Olisi kiva käydä Skotlannissa, kiertää loput Euroopan must see – rakennukset, tai patikoida Lapissa. Mutta en koe jääväni mistään paitsi jos ehtookellot ehtii ensin. Oikeastaan en tiedä yhtäkään sellaista paikkaa, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä tai kokea. New York, Kiinanmuuri, auringonlasku atolleilla. 

Painotus tulee tässä kohtaa nyt sanalle ”ehdottomasti”. On paljon asioita, jotka ovat ihan kivoja ainakin ajatuksen tasolla. Haluaisin vielä joskus viettää talvet lämpimässä. Se ei ole kuitenkaan listallani, sillä haluaisin samaan aikaan elää runsaslukuisen lapsilaumani lähellä. Jos ja toivottavasti kun he saavat lapsia, en halua olla skypellä tavoitettu etämummi Espanjasta. Vierastettu hahmo kahdesti vuodessa, jouluna ja jonkun syntymäpäivillä. Joskus halusin ehdottomasti kirjoittaa kirjoja. Eipä niitä enää nykyään kukaan lue, jos ei kustannakaan, joten miksi nähdä vaivaa. Maalata ja piirtää aion vielä joskus, ellei nivelrikko runno sormia. Nekään eivät ole millään listalla. Tauluja on jo nyt varastot täynnä. 


Tietenkin voisin kirjata ylös paljon pienempiä asioita. Teen niitä alati kuitenkin ilman eri kehotusta tai yliviivaamatta ruutupaperilta. Kastoin juuri talviturkin monen vuoden jälkeen ja vakavasti kaivokammoisena ylitin itseni ja pesin kylpyhuoneen lattiakaivon. (Tunnustan. Tähän asti olen maksanut pojille siitä.) Olen lukenut myös kirjaa, kuten kesälomaltani toivoin. Eikö minulla sitten ole isoja unelmia? Enkö ihan oikeasti tahdo mitään? Olenko ihmisenä niin pieni, ettei minusta liikene edes haaveilemaan isosti?

Tuntuu kornilta kirjata ylös asioita, joita haluaa vielä tehdä. Miten niin vielä? Miksi ei samalla vain tekisi niitä? Nyt. Suhtaudun elämään jotenkin aivan liian käytännöllisesti venyäkseni kaihoamaan mitään erityisesti. Jos matkustelen, kiva. Jos pysyn kotona ja näen arvon pienille ja saataville asioille, sekin on kiva. Tässä tullaan kiistatta kysymykseen, mitä on hyvä elämä. Onko se isoja kokemuksia, vai perusonnellisuutta pienessä olemisessaan? Jäätelön voi nauttia auringonpaisteessa ihan spontaanisti ja suunnittelematta. Suorittamatta tehtävälistaa, suorittamatta elämää. Espanjaan voi lähteä muutaman päivän varoitusajalla, sekin tuli keväällä nähtyä.

Ehkä toiset meistä ovat enemmän toteuttajia kuin suunnittelijoita?





On hienoa osata nimetä unelmiaan. Jollain – ihan hyvällä – tavalla kadehdin ihmisiä, jotka haaveilevat benjihypystä ja sitten tekevät sen. Tai muutosta ulkomaille. Siinä on jotain määrätietoisen upeaa. Olen aina halunnut… Sitten olemme me, joiden vietti elämyksiin on laimeampaa tai puuttuu osin kokonaan. 
Ehkä olen vain tilassa, jossa en vielä tiedä mitä haluan. Se on huomattavasti onnellisempi kohta elämää, kuin haluta jotain niin kovasti, ettei mikään sitä ennen oikein tunnu miltään. Tällä tavalla hyvät asiat ovat bonuksia, joita voi tarkastella iloisen hämmästyksen vallassa. Kuin lukisi vaivalloisesti hämärässä kirjaa ja joku laittaisi valot huoneeseen. Hei kiitti, nyt näkyy paremmin!

* * * 

Mitä haluan vielä elämässäni toteuttaa? Hmmm. Elää. Sitä eniten. Ei vain selviytyä, vaan oikeasti elää. Hengittää, tuntea, nähdä, kuulla, maistaa. Tehdä asioita, joita jo nyt teen. Ihan siltä varalta kuitenkin, että mielikuvitukseni (tai minä, heh) on vain niin kuiva ja kadottanut unelmoinnin taidon, haluaisin kuulla ideoita unelmalistaa varten. 

Mitä juuri sinä haluaisit ehdottomasti toteuttaa vielä?



22 kommenttia:

  1. Voi kuule, näkisit sen kirjapinon jonka olen yöpöydältä siirtänyt "palautuspöydällemme" tämän loman aikana. Kyllä joku vielä lukee kirjoja.

    Ai niin, mä olenkin kirjastontäti - ja ehkä jäävi?

    Paitsi että näen töissä niitä monta itseni lisäksi jotka lukevat ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kyllä ihmiset lukevat edelleen. Me lukemaan tottuneet. Tuosta nuorisosta en menis niin takuuseen. Mutta ehkä heillekin vielä tulee kännykkä-ähky ja kaipuu painetun sanan äärelle, hitaaseen hetkeen. 😊

      Poista
    2. Totta puhut, nuoret lukevat tosi vähän (töissä ikäväkseni sen huomaan) ja älypuhelinten ja internetin ihmeellinen pirstaleinen maailma houkuttelee aikuisiakin usein enemmän kuin pitkäjännitteinen lukukokemus.

      Täytyy tunnustaa, että meillä esiteini lunastaa itselleen peli/ruutuaikaa ulkoilemalla ja liikkumalla.

      Kiristystä, lahjontaa ja uhkailua?

      Poista
    3. Sitä se on. Lasten ja parisuhteen kanssa. :D

      Poista
  2. Ei hyvä elämä ole jättimäisiä kokemuksia vaan just niitä pieniä merkityksellisiä asioita. Kuuma kesäpäivä pitkän kylmyyden jälkeen, viileä vesi polttavan kuumana päivänä, auringonlasku sup-laudan päältä. Bucket list. En mä ehkä halua semmoista tehdä, haluan tehdä asioita ilman paineita ja tiedän että bucket list loisi mulle suorituspaineita. Hyvä, mun näköinen elämä riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täsmälleen samoilla linjoilla. Mutta silti mietin että miks mulla ei ole superisti toteutumistaan odottavia juttuja.

      Tai joo, keksin yhden kohdan listaani. Vähennän kännykän räpläämistä. Tavoite kai sekin. 😁

      Poista
  3. O-ou, ei mullakaan ole listaa. Ja näin pikaisesti kun asiaa mietin, en keksi siihen niitä juttujakaan :)
    Mietin, että onkohan meillä, jotka oikeasti osataan nauttia pienistä asioista, korkeampi kynnys noihin isoihin ja sitä kautta listoihin? Ts kun me saadaan kiksejä ja aitoa iloa jo kauniista sammalmättäästä metsälenkillä (minä) ja pukkaa kyyneltä silmään/henki salpautuu sen kauneudesta, kun taas ne, jotka menee katsomaan samaa johonkin Azoreille ja haluaa koko ajan isompaasuurempaaparempaa? Ollaanko me onnellisempia jo valmiiksi eikä vaan koeta tarvitsevamme sitä kaikkea muuta? Ihan hirveän vaikea selittää tätä, mutta luulen että ymmärrät :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää oli oikein hyvä pointti! Eikä siinä ole mitään vikaa, että haluaa elää isosti ja sit tekee niin. Mutta sitten on se riski, ettei mikään muu oikein tunnu miltään.
      Ihan vaatimattomat jutut voivat tehdä elämästä kauniin. <3

      Poista
  4. En tee listoja, kaikki pakot ahdistaa, mieluiten menen fiiliksen mukana ja koen sen jännemmäksi, kun ei tiedä mitä elämä tuo.

    No tietty haluisin kokea sen avaruuslennon, mutta pidetään jalat maan pinnalla ja haaveillaan tämän planeetan maista. Hirmuisesti haaveita, mutta huomaan nykyään rasittavan tuo toteus, nuorena sitä en pitänyt minään.

    Kyllä me lapsille ollaan luvattu se jenkkilä road trip. Mutta omassa haaveessa on Norja, Irlanti road trip ja Skotlanti, mies voi lohestaa ja minä tuijottelen maisemia tietty skottiruutuisen viltin alla ja samalla luen kirjaa.

    Josko näillä pääsis alkuun tässä elämän keskitaipaleessa.

    Ihanaa viikonloppua Nelina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä niin huippu tuo The Haave, ettei mitään rajaa! :D Sarjassamme "en olisi itse ikinä keksinyt".

      Skotlanti kiehtoo minuakin, en tiedä miksi. Tarviiko sitä aina niin tietääkään. Varsinainen haave se ei kuitenkaan ole. No, ehkä niitä tulee tässä matkan varrella muitankin, kuin että pysyis hengissä ja suht terveenä mahdollisimman pitkään.

      Kivat suunnitelmat teillä. <3 Lapsille luvattu on ainakin pakko pitää. Ehkä ne omatkin haaveet pitäisi "luvata" jollekin muulle kuin vain itselle (miehelle vaikka), että tulisi varmasti tehtyä. ;)

      Iloa ja valoa viikkoosi Tiia. <3

      Poista
  5. Minulla taitaa olla pikemminkin "miksi hemmetissä en tehnyt"-lista.

    Ihmissuhteissa vaikkapa Sanna (nimi muutettu tai ei)jonka olen tuntenut seitsemänvuotiaasta ja hän tuntui aina ainoalta oikealta ja silti tämä tyhmä mies päästi hänet käsistään kun lukio loppui ja tiemme erkanivat.

    Lukion jälkeen minun piti lähteä opiskelemaan farmasiaa koska hommaan vaaditut aineet olivat minulle lastenleikkiä.
    Mutta säännöllinen ja kelvollinen kuukausipalkka videovarastonhoitajana kiinnosti enemmän kuin epävarmat opiskelut.

    Olen elämässäni tehnyt lukemattomia möhläyksia enkä ole niistä kaikista ottanut opikseni. Tyhmä mikä tyhmä.

    Ja ainoa jota kadun on se hetki kun päästin Sannan pois sylistäni.

    Siinä meni kaksi elämää hukkaan.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei kai ole täysin ohi, ennen kuin viimeistä virttä veisataan.

      Mitä jos Sanna miettii jossain samoin?

      Minullakin on "miksi hemmetissä en tehnyt" lista. Pitkä ja monipuolinen. Montaa tyhmyyttä olen alati toistanut. Erään lajin sinnikkyyttä kai sekin.

      Poista
    2. Käy kysymässä. Hän asuu naapurissasi. Eikös kymmenen kilsaa ole jokseenkin naapurustoa? Minä en uskalla. Rajansa on minunkin rohkeudellani tai röyhkeydelläni.

      Miksi kaikki minua kiinnostavat naiset asuvat sinun läheisyydessäsi tai ainakin hemmetin kaukana minusta?

      Minun pitänee muuttaa täältä.

      -sohvasika

      Poista
    3. Kerro koordinaatit, kipaisen kysymässä. Eipä olisi ensimmäinen kerta kun amorina toimisin. ;) Röyhkeydestä tuskin olisi kyse. Kukapa ei haluaisi kuulla olleensa unohtumaton?

      Poista
    4. Tämä on asia joka minun itseni on hoidettava.
      En voi jättää sitä kenellekään muulle, en edes sinulle vaikka olisit kuinka pätevä Amoritar.

      Ja kyllä, Sanna on nainen jota en voi unohtaa.
      Rakastuin häneen vuonna -74
      Unohtaminen on jokseenkin mahdotonta.

      Poista
  6. Eipä ole moista listaa minullakaan. Pohdin täällä kuumeisesti mitä siihen laittaisin, enkä keksinyt yhtäkään asiaa! Olenko siis tylsä? On minulla haaveita, mutta eivät ne ole sellaisia joita tehdään, vaan ne suodaan minulle, jos suodaan. En tiedä tajuatko yhtään, ehkä ole ihan varma että tajuanko itsekään :D
    Teen mitä teen, tai olen tekemättä. Tärkeintä on elää täydellä tunteella ja suht täysillä valoilla ;)
    Tämä Aino Suholan runo on yksi ehdottomia suosikkejani. Ehkäpä tämän voisin siihen listaan kokonaisuudessaan laittaa:

    TÄRKEINTÄ ELÄMÄSSÄ

    Tärkeintä elämässä
    on nöyryys ja intohimo.
    Minkä teetkin,
    tee takapuoli savuten,
    syöksy siihen suorin vartaloin
    kahdella kierteellä,
    koska vain siten
    lunastat itsekunnioituksesi.

    Ja jos kaadut, nouse ylös,
    pane heftaa polveen,
    ja etene taas.
    Jos kaadut aina vain,
    ajattele, että
    kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,
    niin suoraan mahalleen
    ja näköalapaikalle.
    Sillä autuaita ovat ne,
    jotka osaavat nauraa itselleen,
    koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen lukeneeni paljon ja kaikenlaista mutta Aino Suhola on jäänyt väliin. Minua inhottaa toistaa virheitäni joten kirjastoon mars! Korjaan moisen sivistyspuutteen pikimmin.

      -sohvasika

      Poista
    2. Niin minäkin aina luulen lukeneeni paljon, mutta hyvin usein huomaan olleeni väärässä (tässäkin asiassa) :D
      Onneksi voimme vielä korjata tilanteen lukemalla lisää ;)
      Mukavia hetkiä sinulle Aino Suholan runojen parissa!

      Poista
    3. Ihana runo! Ja samaa listatonta joukkoa siis sinäkin Ansku. <3 Asiat todellakin suodaan, ei niitä aina ihan niin vain tehdä. Ainakin ne, joita minä haluan vielä elämässäni kokea.

      Olen ihmisten nimissä niin onnettoman huono, että en muista kenen kirjoittamia teoksia olen kulloinkin lukenut, mutta Aino Suhola on takuulla tuntematon minullekin. Kiitos siis vinkistä. :)

      Poista
  7. Yksi asia jonka tämän blogin kirjoittaja aina autuaasti unohtaa on se, että hän tahtomattaan on maailman kaunein tai ainakin himoituin nainen päällä maan.
    Olen mies, olen lukenut kirjoituksiaan ja nähnyt kuvansa joten tiedän. Ihan varmasti.

    Sanoi olevansa nimissä huono mutta muisti Sannan sekunnissa.
    Muistaa nimeni kahdessa sekunnissa jos viitsii. Ihan varmasti.

    "Muistihäiriöt" ovat yleisiä niin miehillä kuin naisilla milloin kyseessä on asia jota ei tahdo muistaa.
    Oikea muistihäirö taas on asia jota en kymmenen vuotta sitten uskonut todeksi mutta pakko se on pikkuhiljaa alkaa uskoa.
    En minä impotenssiakaan uskonut todeksi mutta tosiasioiden edessä täytyy nöyrtyä.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän tähän sitten sanoisi...

      Sanotaan vaikka, että kauneus on paitsi katoavaa, myös aina katsojansa silmässä. Muistihäiriö saattaa olla totta, mutta on siitä armollinen seuralainen, että jossain kohtaa ja viimeistään lopulta se ei haittaa enää niinkään itseä, vaan ympäristöä. Riippuu mitä muistaa. Jos minä taannun elämään uudelleen nuoruuteni, toivon eutanasian olevan silloin jo mahdollista.

      Mitä taas tulee impotenssiin, harva nainen pystyy täysin ymmärtämään asian merkityksen vakavuutta kullekin urosyksilölle. En tee tässä poikkeusta. Joten jos sallit, mielelläni kommentoisin jostain muusta aiheesta, jota voin edes jollain tasolla ymmärtää.

      Poista