Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Sutta ja sekundaa koko nainen


Siinä jonossa missä henkeni muinoin etsi tomumajaa maallisen vaelluksensa ajaksi, täytyi lukea ”kakkoslaatua”. Niin ylireagoivan ja kummallisen liipaisinherkän kropan antoivat. Koska väittävät ettei vaihto – ja palautusoikeutta annettu, ainoa vaihtoehtoni on ollut sopeutua. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ilolla hyväksyisin omituisuuteni.





Punapäät palavat auringossa. Jos siis näet kauniin pronssiseksi paahtuneen pisamalla läiskityn gingerin, ihon tai hiusten väri on mitä suurimalla todennäköisyydellä peräisin purkista. Tämä ei itsessään vielä ole mikään uutinen, saati kummallisuus. Ihon melanosyyttien reagoiminen auringolle on jokaisella yksilöllä omanlaisensa perimäloton seurausta. Miltei kaikki ymmärtävät, että ihminen voi olla yliherkkä auringolle. Se että on herkkä ylipäätään kaikille asioille on jo hieman hankalammin avautuva.    

Ensinnäkin minulla on onnettoman matala kipukynnys. Jotkut sanovat sellaisen ominaisuuden olevan seurausta lapsena koetulle pitkäaikaiselle kivulle (check) ja / tai stressille (check). Joidenkin mukaan selitys löytyy jopa hiusten väristä. Muistan kuinka repeilin erään äidinkielenopettajani esittämälle teorialle, jonka mukaisesti punapäät tuntevat kipua enemmän. Sittemmin asian tueksi on esitetty jopa tutkimuksia. Viimeistään käsileikkauksesta lähdettyäni nyökyttelin väittämän todeksi. Pitkän linjan kokenut hoitaja kertoi, että punatukkaiset tarvitsevat enemmän kipu – ja anestesialääkkeitä. Tarinan paskiainen ja täydellinen roisto on MC1R-geeni, joka kaltaisillani on muuntunut.

No mut hei, kiitti tästä.  


Joku Ameriikan anestesialääkäri hää on. 


Vaikka punatukkaisia on muita vaikeampi nukuttaa tai puuduttaa, samaan aikaan he reagoivat muita herkemmin ylipäätään lääkeaineisiin. Mikä tekee asiasta entistä mielenkiintoisemman.

Tästä voisin kirjoittaa kirjan.

Minun ei edes tarvitse lukea pakkausselostetta kohdasta sivuvaikutus, erittäin harvinainen. Voin listata oireet yhden käyttökokemuksen jälkeen ilmankin. Täytyykö mainita, että harvinaiset tulevat tavallisten lisäksi? Siten esimerkiksi pari Buranaa napattuani voin näyttää oppikirjaesimerkin mitä tarkoittaa verenvuototaipumuksen lisääntyminen JA mittauttaa verinäytteestä alentuneet valkosoluarvot. Ikäväkseni yksi poikasistani on perinyt sivuvaikutusvammaisuuden. Ihmetteli raasu aikansa miksi näkö sumenee tästä kyseisestä lääkkeestä. Mutta siellähän se sievästi lukee, pakkausselosteessa.

Erityisen varovainen olen aineiden kanssa, joilla on ihan mitä tahansa vaikutusta uneen – yleensä kadottavasti. En jaksa edes avautua aiheesta, millaista on kun ihan mikä tahansa vaikuttaa. Vireystaso, ruoka, juoma, sinivalo, valo, työt, huolet, riemut, elämä. Kaikki. Nukun hyvin vain koska tiedän mitä yliherkkä tarvitsee voidakseen nukkua hyvin. Totaalisen lobotomian. Pahimman unettomuusputken aikana tohtori tumppasi minulle kouraan erinäiset reseptit ”näillä nukkuu kaikki” - lääkkeitä. Ei muuten nuku. Etenkin jos pakkausselosteessa piileskelee sana akatisia. Tällä tarkoitetaan tilaa, jossa on yksinkertaisesti pakko liikkua. Ikään kuin levottomat jalat koko kropassa. Kätevä yöllä. Sitä paitsi lääkkeet, jotka saavat useimmat ihmiset suloisen raukeuden tilaan – kuten eräs parasetamolia ja kodeiinia sisältävä – toimii minulla lähinnä päinvastoin.  

Ja kun nyt piristeisiin päästiin, otetaanpa tarkasteluun lempijuomani. Kahvi.
Lukuisat ovat kerrat, jolloin olen joutunut todistelemaan, että kyllä. Kofeiini todella saa sydämen tekemään jännittäviä temppuja ja valvottaa meitä joitakin. Eikä vain illalla vedettynä, sillä kofeiiniherkkiksillä ihan jo aamulla nautittu pannullinen turvottaa päätä vielä iltahämärässä. Kas kun kyse on tuon ihanan piristeen puoliintumisajasta, joka ihmisestä riippuen on 1-10 h. Mitä enemmän kahvia juo, sitä enemmän sitä on veressä vielä illalla, kun silmien ummistamisen sijaan päässä pyörii värikäs tivoli. Mutta toisethan voivat juoda iltamyöhään ja nukkua kuin pienet pulleat porsaat? Aivan. Ne toiset. Olisin aina halunnut toinen. En ole. Rakastan kahvia, ikäväkseni kahvi ei rakasta minua. Mikäs teet. Vaikka kofeiiniinkin kuulemma tottuu, rytmihäiriöillä tai ilman. Yksi laimea kuppi aamulla on kompromissi, jonka olen kakkoslaatuisen tomumajani kanssa sopinut.


 



Yliherkkyys koskee toki myös kaikenlaista rääkkiä, jota jotkut keksivät kutsua urheiluksi. Ilmeisesti kaltaisilleni kummajaisille tuolijumppa olisi jo turhan extremeä, sillä mikä tahansa nousujohteinen harjoittelu saa kropan kortisolivastaavan sekoamaan täysin. Saavutan ylikunnon pelkästään lausumalla sanat kuntosali tai lenkkeily. Koska en suostu olemaan yliherkkyyteni sanelema orja, käyn salaa itseltäni runnomassa lisää painoja jalkaprässiin polvinivelten soittaessa hoosiannaa. Tätä kirjoittaessa on menossa päivä nro 6 salinjälkeiskipua. Kolme vuorokautta kestäneet rytmihäiriöt ja paska nukkuminen kera kokopäiväkoomaan ja ärtymyksen sentään menivät jo ohi ja tänään olen ilokseni pystynyt melkein noukkimaan sukan lattialta. Enkä edes treenannut lujaa! En vain palaudu. En sitten millään.

Ihan oma lukunsa on reagoiminen vallitsevalle lämpötilalle. Olen jäässä ainakin 9kk vuodesta, usein kesänkin yli. Siihen ei auta minkään lajin karaistuminen kun verenkierto näpeissä ja varpaissa on mallia olematon. Helteellä luonnollisesti kidun kuumuudesta. Tarvitseeko erikseen mainita, etten nuku?
Sen lisäksi, että kroppani on ylivirittynyt ihan mille tahansa, käyvät aivoni samalla ohjelmalla. Päätä en pidä ongelmana, mutta tämän fysiikan kun saisi vaihtoon. Rivien välit ja ilmapiirin välitön aistiminen on sitä paitsi ihan hauskaa.





Kaikessa yliherkkyydessäni olen erityisen herkkä käsitteelle erityisherkkä. Tämän provokatiivisen väittämän takana seisoo täysin aito kokemus siitä, mitä on elää yliaistivana – ja reagoivana viritelmänä nimeltä minä. Ensinnäkin, erityisherkkä on tämän ajan "narsisti". Näillä kahdella ei tietenkään ole mitään tekemistä keskenään. Paitsi olla sanoja, joita puhkikäytetään jokseenkin väärissä tilanteissa ja väärissä merkityksissään. Siinä missä parhaan hypetyksensä aikaan narsisti oli lapsenvahtivuorosta kuoromatkan vuoksi kieltäytynyt anoppi, tai ruokalan jonossa viimeisen kyljyksen napannut työkaveri, erityisherkkiä ovat nykyisin kaikki jotka keksivät väsyä, loukkaantua tai muutoin vain ylitulkita ympäristöä sosiaalisissa tilanteissa.

En millään muotoa väheksy erityisherkän kokemusta herkkyydestään! En vain jaksa uskoa, että yhtäkkiä väestöstä noin 90 % kantaisi tätä ominaisuutta. (Loput ovat sitten vissiin narsisteja, heh.) Syy miksi olen erityisen herkkä käsitteelle, juontaa juurensa tahalliseen väärinymmärrykseen. Erityisherkkiä pidetään yleisesti sisäänpäin kääntyneinä tyhjästä valittajina, ujoina, hajusteallergisina herkkinä keijuina, joiden kyynelillä kastelisi maailmankolkkien kuivuudet. Vali vali. Erityisherkkyys on kuitenkin ominaisuus, jota kantajansa ei ole valinnut. En aio sanoa olevani erityisherkkä. Siinä on jotenkin niin erityinen vivahde. Eteerinen ja särkyvä. Vaikka kieltämättä liikuttuminen kyyneliin kun näkee auton pysähtyvän suojatien eteen pienen reppuselkäisen ekaluokkalaisen mennä, ei ihan aina ole toivotuin reaktio. Se pienen luottavainen hymy ja kädenheilahdus, ihan liikaa (byhyäää!). Itken liian harvoin, ehkä siksi liikutun niin usein. 
Saatan olla sutta ja sekundaa monen asian suhteen, mutta itsestäni meteliä pitämättä. Kysyttäessäkin pidän ennemmin suuni visusti kiinni omituisuuksistani. Paitsi nyt tulin juuri kakkoslaatuni kanssa rytinällä kaapista ulos. 

Elo sovussa omituisuuksieni kanssa ei aina ole käynyt kivutta, mutta käynyt kuitenkin. Olinkin pakahtua riemusta, kun tapasin opiskeluympyröissä toisen kofeiiniyliherkän kohtalotoverin, jolla on vielä huonompi kahvin sieto. Kerrankin joku ymmärtää millaista on ”ai etkö juo kahvia, no tässä olis teetä. Ai etkö juo teetäkään, no mitäs sää sitten juot?” Pullon Koskenkorvaa kiitos. Paitsi että viina pilaa yöunet, joten unohda koko juttu… Miksi se, ettei voi juoda/syödä/käyttää/tehdä –jotain, on niin suuri ongelma yleensä ympäristölle, ei kokijalle itselleen? Sitä paitsi, suuriman osan ajasta viis välitän omituisuuksistani. Käyn salilla, tuijotan sinivaloa, vedän hanskat käteen kesällä. Ketä kiinnostaa.

En tiedä. Mutta jos joku toinen seisoi samassa tomumajajonossa, niin ISO hali ja koita kestää! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti