Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Hyvää juhannusta!


Kalenteri ja vallitseva säätila näyttävät tänään juhannusta. Julkisen kivityksen uhallakin totean, että paras osuus viikonlopusta selviää ulos katsomalla. Vihdoin sataa ja saa tehtyä muutakin kuin maanista ulkoilmailua.

Lapsuudenkodissani en muista mitään erityistä tapahtuneen tämän kyseisen juhlan aikaan, mutta heti kun sain vähäiset tavarani siirrettyä aikuisuus ja vapaus nimiseen kaksioon, juhannuksesta tuli The Juhla – ainakin kolmeksi seuraavaksi vuodeksi. Muistan toki muutaman erityisen juhannuksen jo ajalta ennen täysi-ikää. Lähinnä ihmetellen. Miten ikinä sain luvan lähteä telttailemaan Kustaviin kavereiden kanssa? Äiti rakas, ne reissut maistuivat Coca Colalla blandatulta Cherry Vodkalta.

Parikymppisenä The Juhannuksen juhlinta alkoi jo torstaina. Silloinen avomieheni ja silloinen paras ystäväni omansa kanssa pakkauduimme autoon ja ajelimme hyvissä ajoin varaamiimme mökkeihin eräälle leirintäalueelle. Kylmälaukussa makkarat ja krapulajogurtit. Pojat ottivat naukkua jo torstaina, me tytöt siveästi vasta varsinaisena aattona. Juomien määrä piti tarkkaan laskea, sillä lastin täydennys ei ollut ihan niin yksinkertaista. Kaksneljäseitsemän Abcit olivat vasta villi unelma visionäärin verkkokalvoilla.

Juhannusta edelsi itse tapahtumaa suurempi hypetys. Mökit varattiin jo talvella (lankapuhelimesta soittamalla, voi aikoja!) ja varsinainen suunnittelu alkoi ainakin kuukautta ennen. Aikana ennen internetiä sääennusteet lausui nahkahousuinen setämies television pääuutislähetyksen päätteeksi. Siinä piti silmä kovana seurata ensin Ruokolahden leijonan ja Viron oman rahayksikön käyttöönoton viimeisimmät käänteet ettei tärkein vain lipsunut ohi. Tosin olisipa tuon tiennyt katsomattakin. Kylmää oli. Yleensä. Seuraavana iltapäivänä Nissan Bluebirdin automankasta raikui Dr. Albanin It’s my life. Siitä ennustettiin suurta hittiä.


Juhannuslook vuodelta 1991.
Vyölaukku ja yli-iso farkkutakki. Uuh mama. 

Vuokramökkieleganssia. No, eipä siellä kuin nukuttu.

Vuosiluvusta en ole varma, mutta Nissanista olen.



Nuoruuden juhannukset olivat varsin kosteita. Sittemmin tapahtunut perheytyminen kuivatti kaiken muun paitsi vallitsevan sään. Jos minun täytyy jotain mainita ajalta jolloin lapset olivat pieniä, niin joka juhannus satoi. Mikäli kävi tuuri myöden, taivaalta tuli ehtaa vettä. Aina ei käynyt. Muistan hyvin yhden erään juhannuksen ajalta kaksi alle koulukäistä lasta. Kotineliöiden käytyä äänekkään ahtaaksi pakkasimme iskämiehen kanssa naperot autoon ja lähdimme metsästämään juhannuskokkoa. Sellainen löytyi 35 kilometrin päästä, ilmeisesti ainoa joka saatiin saavillisella bensaa syttymään. Vesitihku lakkasi juuri niiksi minuuteiksi, jotka naperot jaksoivat vaatimattomaan risukasaan tuijottaa. Hyttyset söivät. Kangastossut kastuivat nurmikosta. Lähetään jo, täällä ei ole mitään tekemistä…

Vastoin lasteni väittämää, minulla usein oli. Perus arjen lisäksi väänsin toppatakki päällä parvekkeella pekoniin käärittyjä herkkusieniä sähkögrilliin tirisemään. Monissa perheissä iskämiehet vastaavat grillaamisesta, onnekkaissa tapauksissa myös vaiheista ennen ja jälkeen. Meillä se vastasi syömisestä. No hard feelings.

Erosin. Juhannuksista tuli jälleen jokseenkin kosteita vaikka ei olisi satanut yhtään. Kunnes ne kuivuivat uudelleen.

* * * 


Tästä ei pitänyt tulla viinanhuuruinen mittumaarin ylistys, eikä tulekaan. Vaikka vanhan uskomuksen mukaan runsas juominen juhannuksena tiesikin runsasta satoa myöhemmin. Örvellys ja riekkuminen sitä paitsi karkottivat pahoja henkiä. Niitä on suomalaisessa kansanperimässä ilmeisesti pitänyt kyseisellä keinolla torjua jo vuosisatoja, vaikka juominen itseasiassa lisääkin riskiä kohdata erinäisiä mörköjä. Oman pään sisäisiä etenkin.

Mitä teette juhannuksena? Ei mitään. Piti rakentaa terassia takapihalle. Mutta koska sataa, tehdään sama mitä aina sateella. Eli ei siinäkään tapauksessa mitään. Alun perin oli aikeissa piipahtaa pieni passia ja lentolaukkua edellyttävä pomppu yhteisessä euroopassamme, mutta kahden koiraotuksen sijoittaminen The Juhlan ajaksi osoittautui jokseenkin haastavaksi. Ehtiipä tuonne myöhemminkin.


2014. Valotkin päällä keskellä päivää. 




Pitäisikö juhannuksen olla jotenkin erityinen? Saako siivota, lukea kirjaa, käydä salilla ja katsomassa mummia? Pienesti nauttia hiljaisesta talosta. Tai no, hiljainen ja hiljainen. Yksi lapsista päätti ettei mökkireissu telttamajoituksella ole kovin mielekästä puuhaa enää 13 vuotiaalle, ja passaa siksi iskäviikonlopun. Eipähän tarvitse aiheesta kanssaan tapella. Mamman bilevuodet menivät jo.

Perinteinen juhannuspäivän rullaluistelu täysin autiolla asfalttitiellä jäänee sääolosuhteiden vuoksi sekin väliin, mutta ehkä metsälenkkejä karvakuonojen kanssa sitten senkin edestä. Eipä tarvitse kolmeen päivään olla ainakaan töissä. Grillissä paistuvat herkut, joita minä en tee, enkä siivoa. Ja jos sataa kuin saavista, tilataan pizzat. Aikas kivaa, sanoisin. 

Ihanaa juhannusta, The Juhlaa tai vain tavanomaista naapurustohiljaisempaa viikonloppua Sinulle!





2 kommenttia: