Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Ensimmäisen äitiyden päivä



Äitienpäivää juhlitaan toukokuun toisena sunnuntaina. Minulle se on aina huhtikuussa, tarkemmin seitsemäntenätoista. 





Olin juuri seurustellut, ollut kihloissa ja avoliitossa kaikkineen kolme vuotta, kun tapasin lasteni isän. Ikää oli melkein 22 vuotta ja järkeä prosentuaalisesti varmaan yhtä paljon. Miehen vaihto tapahtui ns. lennossa, enkä mitenkään tahtonut tuhlata elämästäni jälleen seuraavia vuosia johonkin niin turhaan, kuin koeaikaan. Halusin perheen, mikä tarkoitti pikaista raskautumista. Paradoksaalista sinänsä, tähtäsin tikkuun sievän plussan miltei päivälleen 9 kk iskämiehen ensitapaamisesta. Jotta harkitsevuuteni tuolloinen taso tulee kunnolla ymmärretyksi, todettakoon että plussaa edelsi muutaman kuukauden sinnikäs yrittäminen. Puolessa vuodessa ehtii tutustua ihan tarpeeksi, ajatteli lapsenuskoinen minäni. Nuori ja siksi niin ylimielinen. Vähänpä tiesin.




Rakastin vauvaa ihan hirveästi jo vatsanahankin läpi. Luin malttamattomana raskaus viikko viikolta –oppaita, hypistelin kaupoissa asiaankuuluvaa rekvisiittaa ja tatuoin mieleeni maagiset numerot 1 ja 4. Laskettuni päivän. Koska jäin työttömäksi aika pian raskauden alussa, en aikana nimeltä edelleen lama päässyt palkatuksi pinkeän salaisuuteni kanssa. Suurin osa pinkeästä oli tosin takuulla suklaan aikaansaamaa, kas kun suklaalla saa kuulemma onnellisia vauvoja. Mitäpä ei äiti lapsensa eteen tekisi.
Ilman työtä minulla oli aikaa, loputon jono päiviä syksystä talveen ja talvesta kevääseen. En mitään niin tahtonut, kuin tämän lapsen. Sitten seuraavaksi en mitään niin kuin ajan kuluvan. Jos olisin raskaana nyt, 9 kk tuntuisi lähinnä viikolta. Nuorena se tuntui kuin noin seitsemän pitkää vuotta.




Silittelin vaativaksi käyneitä kantapäitä nahkani läpi. Pää painoi luisessa lantiossa, sormet haroivat minua sisältäpäin. Kolme päivää yli maagisten yhden ja neljän, lapsivesi meni yöllä. Vauva syntyi 18 tuntia myöhemmin pitkän ja kipeän jälkeen, potra poika vähän harteistaan kiinni, parkaisi ja teki minusta äidin.

Niin se taival alkoi, ja jatkuu luultavimmin kunnes arkkuni naulataan kiinni. Tehtävä, joka muuttaa muotoaan, mutta ei koskaan pääty. Jonkun emona olo.




Kevät on minulle erityisestä aikaa. Keväästä alkaa lasteni syntymäpäiväputki ja jokainen luonnon hienovarainen muutos muistuttaa minua heistä. Sulavat hanget, leskenlehdet ja sinivuokot esikoisesta, omenankukkien tuoksu kuopuksesta, keskikesän loputon valo ja kylmäksi yöksi pimennyt elokuinen helle kahdesta keskimmäisestä. Vaikka välissä on vuosia ja tapahtumia, jokin minussa pystyy edelleen palauttamaan aavistuksen yhä kaukaisemmaksi käyvästä. Miltä tuntuivat ihan viimeiset päivät raskaana ja ensimmäiset äitinä. Jokaisen heistä erikseen.




Toisilla meistä vauvakuume ei kai koskaan kuole. Järkeä vaan on jo enemmän, kuin 22 vuotta sitten. Jos olisin tavannut nykyisen mieheni ennen neljänkympin merkkipaalua, olisin varmasti miettinyt, entä jos… Hänestä olisi tullut hyvä isä.

Miltä tuntui pitää untuvikkoa kaulaansa vasten, suu auki nukahtanutta, makeantuoksuista, omaa. Miltä tuntui lapsen lämpö, kevyen ruumiin raskas paino, sydän sydäntä vasten? Rakastaakohan näiden lapsia aikanaan yhtä paljon?






 ♥        

Äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina. Minulle se oli eilen.



14 kommenttia:

  1. Onnellista äitienpäivää - näin jälkikäteen <3
    Olkaamme onnellisia siitä, että voimme viettää äitienpäivää joka päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥

      Ja oikeassa olet, joka päivähän se.

      Poista
    2. Mä meinasin ihan samaa sanoa kuin Pöllö.

      Meillä on sillai hauskasti, että esikoinen on syntynyt marraskuun alussa, lähellä isänpäivää. Osuu joskus sille. Kuopus taas toukokuun alkupuolella, osuu joskus äitienpäiväksi. Juhlitaan sitten näitä yhtä aikaa!

      Poista
  2. Voi miten kaunis ja koskettava kirjoitus ♥

    Lapset ovat lahja, ei itsestäänselvyys. Äitiydestä ja isovanhemmuudesta tunnen suurta kiitollisuutta ja onnea ihan joka päivä.

    Oman lapsenlapseni nukutin juuri hetki sitten päiväunille ja hänen pehmeää poskeaan silittäessäni mietin että tämä suurempaa rakkautta ei varmasti voi olla olemassakaan. Ainakin itse tunnen rakastavani ihan yhtä paljon tuota pientä poikaa kuin omia tyttöjänikin. Uskon että näin tulee tapahtumaan sitten aikanaan myös sinulle ♥

    Onnea sinulle vielä näin jälkikäteen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon näin. Vähän mietityttää miten tulevat miniät "antavat" osallistua elämään. Yleensä tytölle kun se oma äiti on enemmän tukena ja apuna. Poikkeuksiakin kyllä tunnen. Mutta mitä nyt näitä mummiutuneita tuttavia olen kuunnellut, niin oman tyttären lapsiin on juurikin lasten äidin vuoksi mutkattomampi suhde.
      Täytyy yrittää olla sitten mukava anoppi. :D

      Kiitos Ansku-ihana. Mukavaa torstaita sinulle. ♥

      Poista
  3. Esikoistytär päätti syntyä tähän maailmaan hätäsektiolla. Tai siis päätöksen teki lääkäri kuunneltuaan esikoistyttären mielipidettä.

    Synnyttyään tuo kummasteli, että miksi se on isä joka kylvettää ja miksi ensimmäinen ruokani on 10ml lahjoitettua äidinmaitoa tuttipullosta isin käsivarsilla ja miksi äidistä ei muutamaan tuntiin ole mihinkään?
    Ja kuka on tuo kätilö joka sanoo isille, että ”nyt olis hyvä aika opetella”?

    Ja minun käsitykseni syntymästä kun oli se, että katsotaan onko lapsi terve, onko se poika vai tyttö ja sitten lähdetään tarjoamaan kavereille sikarit. Ei menny ihan kuin Strömsöössä.
    Vaimoni maksoi luovutetun äidinmaidon myöhemmin varmasti tuhatkertaisesti takaisin.

    Anteeksi kultaseni, täytät seuraavaksi 23v mutta tosiaankin vietit elämäsi ensimmäiset tunnit osaamattoman isäsi sylissä koska äitisi oli pois pelistä. Siitä johtuen tai siitä huolimatta olet aina vaan isin tyttö.

    Minun isänpäiväni on 15.5.

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ensikertalainen äiti on ihan yhtä osaamaton. Vaikka olisi muiden vauvakkaita ennen omaa tumpuloinut. :)

      Jokaisen isin soisi viettää sylitellen lapsensa kanssa ihan ensimmäiset tunnit. Vailla arvostelua ja neuvoja, luoda sidettä ja ihmetellä.

      Onnellisia ovat he, jotka saavat syntyä isien tytöiksi. Sitä rakkauden, huolehtimisen ja turvan määrää on vaikea millään muulla enää myöhemmin korvata. ♥

      Poista
  4. Ihana teksti ja täällä se on toukokuussa ja kesäkuussa <3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa lukea näitä pohdintojasi. Olet tunteva ja ajatteleva ihminen, ja se, jos mikä, on hienoa.

    Itse yritän herätä talviunestani ja oivaltaa kevään. Onneksi lapset muistuttavat lähes joka hetki äitiään siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥

      Omalla kohdallani olen huomannut, että kello on alkanut jätättää ikää myöten. Jotenkin mieli on vielä jossain helmikuussa ja isossa ristiriidassa ikkunasta aukeavan näyn kanssa. :D Tosin näin päin yllättyy iloisesti joka päivä. Vau, kohta on toukokuu!

      Poista