Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen


Rytmisenä otuksena rustasin aikanaan minäkin nimeni kellojen siirtelyn lopettamista ajavaan kansalaisaloitteeseen. Yksi vaivainen tunti kun saa sisäisen kelloni pyörimään vimmatusti seuraavat kaksi viikkoa ja pätkimään yöunet pahimmillaan lohduttomiin minuuteissa laskettaviin pätkiin. Ei ole merkitystä, aloitanko ajansiirtoon valmistautumisen hyvän matkaa jo ennen varsinaista viisaritapahtumaa, kroppa kyllä kestää muutaman vähän väärään aikaan nukutun yön, mutta sekoaa täysin ymmärtäessään järjestelyn pysyväksi. Kellojen siirtäminen on saatanasta. Jos minulta kysyttäisiin, koko maa pysähtyisi yhteen vakiintuneeseen käytäntöön. Jouluaikaan.

Aikuisena ei saa enää haaveilla ainaisista jouluista. Pitää olla järkevä ja ymmärtää, etteihän yhteiskunta nyt niin pyöri, että suurin osa tuottavista kansalaisista vain kuusen ympärillä tanssii ja hamuaa suklaata ja kinkkua lahjapakettien avaamiselta vapaalla kädellä. Paitsi jos paketeissa on narut, silloin tarvitaan kyllä kaksi kättä. Uhmaan kuitenkin yhtä aikuisuuden perusprinsiippiä, järkevyyden odotetta, ja kerron miksi haluan elää ainaista joulua.

Loma. Oikeastaan perustelut voisivat jo olla tässä. Kolme joulupyhää tuntuu kolmelta viikolta, koska päivää eivät riko sellaiset arkiset välttämättömyydet, kuten pyykinpesu, kaupassakäynti tai mikä pahinta, työt. Lomalla koko perhe on lomamoodissa. Perheen teinit nukkuvat pitkään, eikä yläkerrasta kömmi arkiaamuista tuttu ärsykeherkkä mörkö, jonka herätyskelloon kohdistetun vihan energialla lämmittäisi keskivertoa omakotitaloa koko pakkaskauden. Tunnelma on leppoisa, tai sitä ainakin suurimmalta osin. Perhettään myös näkee joulun aikana enemmän. Mikä saattaa toki sisältää riskikäyttäytymistä.

Jouluna sohvafilosofin pää täyttyy kaikista ihanista luovista ideoista, tai vain ideoista. Muutto Thaimaahan tuntuu ihan mahdolliselta, eikä toisaalta luomutila Lahnalahdella ole lainkaan suutarina taivaalle ammuttu raketti. Periaatteessa olisi aikaa ommella, kierrättää, kirjoittaa mestariteos ja opetella saksankieli uudelleen. Jos siis jaksaisi. Koska pakko -etuliite on ainaisen joulun vuoksi liftannut tiensä ulos elämästä, tuumailu ja erinäisten kivojen juttujen suunnitteleminen välittömässä vaakatasossa sohvalta käsin saattaa prosessina ajaa itse tekemisen ohi. Toisaalta ainainen joulu on yhtä kuin kerrankin aikaa harrastaa liikuntaa rajattomasti. Kunnes tulehtuneet lihaskalvot ja vasemman pohkeen sivussa itsepintaisesti kiukutteleva lihasrevähtymä palauttavat rääkätyn ruumiin sen arkieloisaan tasapainoon, miltei liikkumattomaan tilaan.

Ainaisessa joulussa olisi siis rajattomasti aikaa läheisille ja kaikelle kivalle. Niin ja aina jouluvalot. Harras hämäränhyssy aamusta ehtooseen ja yölläkin levollinen rauha tuijotella tähtikoristeita ikkunoissa, milloin uni ei tule. Jouluna ei ole niin väliä ehtiikö nukkua arkiaivojen edellyttämät kahdeksan tuntia laatuluokitukset täyttävää unta ennen kellonparkaisua. Kello ei paru, ei pirise.
Ainainen joulu mahdollistaisi rajattoman herkuttelun. Joulukilot kun eivät tunnetusti vielä aattona jämähdä kahvoiksi vyötärölle, eikä päivän neljäs konvehtirasia ehdi puskea naamaa uhitteleville finnikraatereille. Molemmat tapahtuvat mystisesti yleensä jossain aaton ja uudenvuoden väliin sijoittuvan jakson aikana. Punaviinilasillinen illalla kera juustolautasen ja hyvän leffan ei näkyisi kesään mennessä työterveyshoitajan saarnana maksa-arvoista tai ankarana pöhötyksenä. Kuka edes tarvitsee työterveyttä joulunaikaan, what evö.

Jouluna on lupa olla vähän haikeamielinen ja soida pienesti mollissa, kuten kauneimmiksi rankatut suomalaiset joululaulut tapaavat tehdä. Riehakkaatkin rallit sisältävät sentään sellaisia realistisia toteamuksia, kuten hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää... Jouluna ei tarvitse olla tehokas ja pirteä. Voi vaan ­– olla.

Että voi kyllä, haluan rustata nimeni kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan ainaista joulua kahdesti vuodessa tapahtuvat kellopelleilyn sijaan.


* * *

Tapaninpäivän ilta. Graavilohi loppui ja lanttulaatikko tökkii ensimmäisen kerran. Kuusen alle jääneet lahjasukat, epämääräinen pahvilaatikko ja kuopuksen tussipaketti alkavat jo osua silmään. Niskat ovat kipeät kirjanpitelystä, kolmas leffa putkeen ei enää jaksa innostaa. Jos joku vielä mainitsee sanat Kimble tai Afrikan tähti, alan varmasti kirkua ääneen. Eikö noi lapset vois välillä mennä pulkkamäkeen tai pihalle tai kavereille tai jotain? Huomenna pitää muistaa varata aika hammaslääkäriin. Suklaa vihloo kumman tutusti viisaudenhampaan ja seuraavan väliin. Toisaalta kaikki suklaat on jo syöty. Vaa'alla ei kannata käydä ennen kesää, tai ainakaan uutta vuotta. Pitäiskö tänä vuonna keksiä jotain muuta kuin nakkeja ja perunasalaattia ennen raketteja? Niin, ja alennusmyynneissä voisi huomenna poiketa.

On se Luojan lykky, että joulu kestää vain kolme päivää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti