Kirjoituksia vakavasta ja keveästä. Ja kaikesta siltä väliltä.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Asioita ja joitain projekteja kasaava kaaoksentekijä


Keittiöni pöydällä on kuusi miltei täydellisen soikeaa soramontulta kerättyä kiveä. Kolme niistä olen maalannut mustiksi, kolme köllöttelee naturellin rusehtavina näyttäen jokseenkin alastomilta virkavaatteisten veljiensä rinnalla. Kivet ovat suhteellisen pieniä, eivätkä siksi mitenkään tiellä. Paitsi että tavallaan ovat. Mielessä. Ne kun sattumat olemaan kaikkien keskeneräisten projektieni ruumiillistuma.
Kivien tarina juontaa alkunsa erääseen askartelupaskartelublogiin, jossa Touhuihminen oli maalannut mustiin kiviin valkoisella kivoja pieniä yksityiskohtia, kuten kukkasia ja sydämiä ja muuta naismieleen vetoavaa esteettistä koukeroa. Minäkin, päätin ja pinkaisin eräänä harmaana tihkusadepäivänä keräämään kiviä. Pakkasin sitä edeltävästi koirat ja Miespoikakaverin jälkimmäisen autoon ja istuin kartturina soramontulle, jonka tiesin täydellisten kivien synnyttämöksi. Pahaksi – tai miten sen nyt ottaa – onneksi unohdin ottaa kantovälinettä mukaani, joten kiviä kertyi juuri sen verran kun sai mukavasti koiranremmisirkuksen ohessa kuljetettua taskuissa autolle. Unohdus saattoi pelastaa pöytäni peittymästä noin kymmenkertaiseen kiviröykkiöön.
No mutta. Keräsin siis kivet. Jatkoin elämääni. Noin viikkoa ennen viimetippa -nimistä hetkeä maalasin kivistä kolme täydellisintä siskon nelikymppislahja-astelemaa varten. Sitten huomasin, että päällyslakka jäi ostamatta. Siskon juhlat tulivat ja menivät, kivet möllöttävät pöydällä.

Kivet ovat yksi esimerkki loputtomista projekteista, joita talouteni seinät salaisesti kätkevät. Ensinnäkin, asiat tapaavat jäädä kesken, jos ne eivät kohdistu suoraan henkeä ja terveyttä ylläpitävään toimitaan. Kukaan ei kuole nälkään, vaikka en saa ommeltua joululahjajuttuja kaikista keräämistäni kirppisfarkuista - ja pitsipaidoista. Pyykkinarulle eivät itsekseen siirry puhtaat vaatteet koneesta, eikä huomista liikuntaretkipäivää varten ostamatta unohdetut eväät ilmesty kaappiin, vaikka maalaisin mosaiikkitulppaanihahmotelmani kerralla loppuun. Joten. Kaikki muuhun kuin akuutisti talouteen ja lapsiin kohdentuva puuhastelu jää helposti kesken. Aina. Tulee. Jotain. Jokainen yhden vanhemman perhe tietää miten paljon tunteja asioiden ja puuhakkeiden yksinäisvastuu nielee. Loput voivat vain arvata.
Ei, en tietenkään valita. Kerron sinulle kivistä ja luonneviasta nimeltä taipumus kasata asioita.

Myönnän. En ole erityisen järjestelmällinen olento. Itseasiassa olen varsinainen sottaaja. Jätän tavaroita jälkeeni ja kuljen sitten marmattamassa itselleni, miten kukaan voi elää näin. Olen vuosia syyttänyt kodin kaaoksesta lähes yksinomaan lapsiani, mutta kieltämättä alkanut nykyisin jarruttaa eteisessä siinä kohtaa missä peili sattuu sijaitsemaan. Suurin sotkija taitaa olla samalla suurin sotkun siivoaja. En viittaa niinkään kokoon.
En ole huolissani asioideni tolasta, lähinnä ärsyttää huomata jatkuvasti miten hankalaa on sietää itseaiheutettua sekä sotkua, että kaikkea keskeneräisyyttä. Autuas on se nainen, jonka rakkaimmat harrastukset ovat järjestyksenpito ja järkevä kokkaus.

Teen päivät palkkani eteen jokseenkin ennalta-arvattavaa ajatuspainotteista toisintotyötä. Illat puolestaan puskevat kuin VR:n veturi suotuisalla kelillä. Jotta mielenterveyteni pysyisi edes havaittavasti sektorilla vakaa, täytän pääni visioilla ja liikenevät työtasoni erinäisillä visioihin oleellisesti kytkeytyvillä liitännäisilmiöillä. Kuten rautalangalla, piirustuspaperilla, höyhenillä, kankaalla, puulla, paperimassalla, taulupohjilla, sekä edellä mainittuihin tarvittavilla työkaluilla. Aivotyöni vastapainoksi tarvitsen myös fyysistä pahoinpitelyä, jota nokkelat keksivät kutsua liikunnaksi. Jotta näillä vuosirenkailla kykenee liikkumaan postilaatikkoa pidemmälle, tulee ruumista rääkkäämisen ohessa myös huoltaa. Tämän vuoksi olohuoneeni sisustuselementtinä lojuu saatavilla erilaisia rullaukseen tarkoitettuja kapineita, jumppapallo, selätin ja valtava puolipallo, jonka idea on kasvattaa tasapainoa tai kotivakuutuksen kannattavuusprosenttia. Ei ole kerta eikä kaksikaan kun olen ollut laskeutua vaappuvan tasapainovälineeni päältä suoraan television lempisarjani syleilyyn. Kirjaimellisesti.
Pienessä asunnossa tämä kaikki on hyvin saatavilla. Ja silmissä alati.

Olisi ollut ihan mahtavaa saada syntymälahjana kaiken väsäilyyn tähtäävän mielen kylkiäisenä kyky ummistaa silmänsä sellaisilta maallisilta seikoilta kuten lehtipinot, vaatepinot, pinot ja erinäinen kerros maaperää eteisessä. Tai vaihtoehtoisesti voittaa lotossa ison talon verran tämän nykyisen hukkaneliövitsin sijaan, jotta olisi ihan erillinen siipi kaikelle ei suorasti taloudenpitoon liittyvälle toiminnalle. Sen verran häiritsee jollain tasolla keskeneräinen ja etenkin itseaiheutettu. Projekti kuin projekti, aina se mielenpohjalla välkkyy, kuin matalaan veteen pudonnut viehe.

Mitä tekisi Viisas Nainen? Lakkaisi haaveksimasta. Kahmisi pyykit lattialta. Vetäisi haravalla tavarakeon keskelle olohuoneen mattoa ja matolta jätesäkkiin. Tekisi viikoksi ruokaa pakkaseen ja veisi kesävaatteet varastoon. Minäpä lisään pykälää silmään ja ilmoitan suurieleisesti vastedes kello kahdeksantoista alkavan Äidin Oman Tunnin jolloin kaikenlainen häirintä on mitä ankarimmin tuomittavaa. Eli väsäilen entistä suunnitelmallisemmin ja mikä pahinta, miltei joka päivä. Aivan. Väitinkin olevani taipuvainen kasaamaan asioita, en kovin viisas.

Koska elämä on oivaltamista, olen tullut lopputulemaan, jonka mukaisesti kaikki se mikä tuottaa minulle eniten iloa, tuottaa myös eniten sotkua. On siis opittava joko sietämään kaaosta, tai lakattava tekemästä iloa tuottavia asioita.
Täytyy myöntää, että ihan hirveän kauan ei tarvinnut tätä valintaa miettiä.


Yksi asia on ihan varma. Vielä joku päivä maalaan nuo kivet. 



3 kommenttia:

  1. Nimimerkkini ei turhaan ole sohvasika koska olen mestari tarkkailemaan sohvalta käsin asioita joita minun pitäisi kämpässäni tehdä ja olen vielä parempi siirtämään niitä tuonnemmaksi. Sisälläni asuva pieni järjestyksen ystäväkin herää Ruususen unestaan siivoamaan oikeastaan vain milloin äitikultani ilmoittaa tulevansa käymään.

    Mutta milloin jotain pitää saada tehdyksi (raivattua varastokomero, asennettua stereot, maalattua seinä jne...) niin yhden konstin olen itselläni havainnut toimivaksi.

    Pyytää kaverin.

    Kun kilauttaa kaverille ja sanoo, että: "tulisitko jelppimään varastokomeron raivauksessa torstaina klo 18?" - niin silloin se komero tosiaankin tulee siivottua torstaina alkaen klo 18. Kaverin ei tarvitse edes paljoa tehdä, mutta kun hänet on kutsunut hätiin niin ei enää itse kehtaa jättää hommaa kesken tai siirtää tuonnemmaksi.

    Urakan jälkeen voi sitten kaverin kanssa keskittyä vaikka juomaan galjaa.
    Ilman kaveria on suuri vaara, että tulisi keskityttyä vaan juomaan galjaa eikä se varastokopin siivous tuntuisi just torstaina lainkaan oleellista. Ehtii sen juhannuksenakin.

    Olettaisin, että metodi voisi toimia kivien maalauksessakin?

    -sohvasika

    VastaaPoista
  2. Nimimerkkini ei turhaan ole sohvasika koska olen mestari tarkkailemaan sohvalta käsin asioita joita minun pitäisi kämpässäni tehdä ja olen vielä parempi siirtämään niitä tuonnemmaksi. Sisälläni asuva pieni järjestyksen ystäväkin herää Ruususen unestaan siivoamaan oikeastaan vain milloin äitikultani ilmoittaa tulevansa käymään.

    Mutta milloin jotain pitää saada tehdyksi (raivattua varastokomero, asennettua stereot, maalattua seinä jne...) niin yhden konstin olen itselläni havainnut toimivaksi.

    Pyytää kaverin.

    Kun kilauttaa kaverille ja sanoo, että: "tulisitko jelppimään varastokomeron raivauksessa torstaina klo 18?" - niin silloin se komero tosiaankin tulee siivottua torstaina alkaen klo 18. Kaverin ei tarvitse edes paljoa tehdä, mutta kun hänet on kutsunut hätiin niin ei enää itse kehtaa jättää hommaa kesken tai siirtää tuonnemmaksi.

    Urakan jälkeen voi sitten kaverin kanssa keskittyä vaikka juomaan galjaa.
    Ilman kaveria on suuri vaara, että tulisi keskityttyä vaan juomaan galjaa eikä se varastokopin siivous tuntuisi just torstaina lainkaan oleellista. Ehtii sen juhannuksenakin.

    Olettaisin, että metodi voisi toimia kivien maalauksessakin?

    -sohvasika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivien maalaus on kovin yksinäistä puuhaa. Siinä on läsnä vain nainen ja ajatukset ja hyvä niin. Galjan juominen sitä vastoin on hyvinkin sosiaalista askaretta. Ainakin houkutuskertoimeltaan suurempi, kuin varaston siivous. Kaverilla tai ilman. :D



      Poista